Suosittelen lukemaan:
http://vastavalkea.fi/2015/10/09/suomen-hallituksen-tuhokapitalismi-naomi-kleinin-mukaan/
Kirjoituksella on 7200 tykkäjää.
Kuulostaako tutulta tilanteelta?
"Naomi Kleinin mukaan joissakin demokratioissa väestö kykeni vastustamaan järjettömiä leikkauksia ja markkinoiden vapauttamista. Toisissa katastrofien aiheuttamien shokkien aikana väestön vastustus heikkeni niin paljon, että paketit voitiin viedä nopeasti lävitse."
Yhtäkkiä on rahaa pistää pystyyn valtava vok-himmeli. Isot rahat vaihtavat omistajaa valtavalla vauhdilla. Yksityisten vokkien sopimuksia ei kilpailuteta lain edellyttämällä tavalla. Omistajissa poliitikkoja.
Sipilällä on huomio nyt leikkauksissa ja muiden EK:n etujen ajamisessa. Hänellä tuntuu olevan kova kiire puskea ne läpi.
Suuri yleisradioyhtiökin messissä on tuttua:
”Velkakriisi uhkaa, kirkui etusivun otsikko kissankorkuisin kirjaimin valtakunnallisessa lehdessä Globe and Mailissa. Suuren yleisradioyhtiön televisio-ohjelmassa kerrottiin taloustieteilijöiden ennustavan, että jossakin vaiheessa ensi vuonna tai ehkä kahden vuoden päästä apulaisvaltiovarainministeri astuu hallituksen istuntoon ja ilmoittaa Kanadan luottokelpoisuuden romahtaneen… Meidän elämämme muuttuu perusteellisesti.”
Milloin mielenosoitus hallituksen eron puolesta?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.