KENELLE PALESTIINA KUULUU?
Yksinkertainen kysymys, johon ei vain kukaan ole osannut kaikkia tyydyttävästi vastata. Vaikka Raamattu sisältääkin oikean vastauksen ja senkin, miten asiassa lopulta tulee käymään, ei sitä ehkä ole syytä tässä toistaa, koska kaikilla ei ole siihen vastaanotinta.
Monet tietävät asioista paljon perusteellisemmin mutta tuon tässä esiin jotain yleistietoa ko asiasta.
Yleiset tiedotusvälineet tekevät jostain syystä kaikkensa peittääkseen tosiasiat ihmisiltä erityisesti, kun on kysymys Israelista. Mutta joskus putoaa haaviin oikeitakin tiedonjyväsiä mm. se, että Israelilaiset, siis Abrahamin jälkeläiset, ovat asuneet Palestiinassa yli 3400 vuotta ja ensimmäisestä kuninkaastakin, Saulista on kulunut jo yli 3000 vuotta. Heitä oli siellä koko senkin ajan, minkä juutalainen kansa oli hajotettuna ympäri maailmaa, eli vuodesta 70 jKr vuoteen 1948, jolloin Israel perustettiin uudelleen. Israelilaiset ovat ainoa paikallisväestö, jolla koskaan on ollut kansallinen itsehallinto siinä maassa, mitään muuta valtiota siellä ei ole ollut.
Keitä palestiinalaiset ovat? Heillä on ainakin neljä eri vaihtoehtoa omalle kansallisuudelleen. Arafat sanoo heidän olevan filistealaisten jälkeläisiä. Filistealaisia ei historia kuitenkaan tunne makkabilaissodan 145 eKr, jälkeiseltä ajalta. Opetusministeri Hannan Ashrawi sanoo, että he ovat ensimmäisten kristittyjen jälkeläisiä. Historia tuntee kyllä marttyyrit mutta ei kerro muslimeiksi kääntyneistä kristityistä. Ministeri Faisal el-Husseini taas väittää heitä mamelukkien jälkeläisiksi. Mamelukit olivat kurdeja, jotka asuvat Turkin, Irakin ja Iranin alueella, joten heitä pitäisi etsiä sieltä. Vielä neljäs joukko sanoo heitä muinaisten kanaanilaisten heimojen jälkeläisiksi. Jokainen ryhmä on mielestään ehdottomasti oikeassa.
Ehkä totuus on lähinnä siinä lauseessa, jonka palestiinalaisten asevoimien komentaja Zuheir Mushin, vahingossa lipsautti Kairossa erään suuren saksalaisen aikakauslehden sponsoroimassa lehdistötilaisuudessa:
"Palestiinalaisten identiteetin luominen palvelee vain taktisia tarkoitusperiä. Tosiasiallisesti ei ole olemassa palestiinalaista kansaa - vain poliittisista syistä puhumme palestiinalaisten identiteetistä."
Jatkuu....
http://personal.inet.fi/koti/esko.tienhaara/israelista/israel palestiinalaiset.htm
Kts. kartta linkistä, Israel Joosuan aikana!!
32
269
Vastaukset
- PriyankaC
"There is no such thing as Palestine in history, absolutely not". - Philip K. Hitti, an Arab, a professor at Princeton University, and author of the authoritative "The Arabs", testifying at the 1946 Anglo-American Committee of Inquiry.
"It is common knowledge that Palestine is nothing but southern Syria". - said to the UN Security Council in 1956 by Ahmed Shukeiry, who later founded the PLO - the Palestine Liberation Organization.
"There is no such country (as Palestine)! Palestine is a term the Zionists invented! There is no Palestine in the Bible. Our country was for centuries part of Syria." - told to the peel Commission in 1937 by Auni Bey Abdul-Hadi, a local Arab leader.
"Peace for us means the destruction of Israel. We are preparing for all-out war, a war which will last for generations." - Yasser Arafat, former leader of the PLO.
"We plan to eliminate the state of Israel and establish a purely Palestinian state. We will make life unbearable for Jews by psychological warfare and population explosion. We Palestinians will take over everything, including all of Jerusalem." - Yasser Arafat, former leader of the PLO.
"If the Jews all gather is Israel, it will save us the trouble of going after them worldwide" - Sheikh Hassan Nasrallah, Secretary General of Hezbollah.
" There is no Palestinian nation! There is an Arab nation, but no Palestinian nation. This was invented by the colonial powers. When are the Palestinians mentioned in history? Never." - Azmi Bishara, former Arab Knesset member, on Israel television.
"The Palestinian people does not exist. The creation of a Palestinian state is only a means for continuing our struggle against the state of Israel for our Arab unity. In reality today there is no difference between Jordanians, Palestinians, Syrians and Lebanese. Only for political and tactical reasons do we speak today about the existence of a Palestinian people, since Arab national interests demand that we posit the existence of a distinct 'Palestinian people' to oppose Zionism...
For tactical reasons, Jordan, which is a sovereign state with defined borders, cannot raise claims to Haifa and Jaffa. While as a Palestinian, I can undoubtedly demand Haifa, Jaffa, Beer-Sheva and Jerusalem. However, the moment we reclaim our right to all of Palestine, we will not wait even a minute to unite Palestine and Jordan." - PLO executive committee member Zahir Muhsein, March 31, 1977, interview with the Dutch newspaper Trouw.
"Who can challenge the rights of the Jews to Palestine? Good Lord, historically, it is really your country." - Yusuf Diya al-Khalidi, Mayor of Jerusalem, in 1899.
"We Arabs, especially the educated among us, look with deepest sympathy on the Zionist movement.... We will wish the Jews a hearty welcome home... our two movements compliment one another." - Emir Faisal, a leader of the Arab world, in 1919.- Missäpalestiina
Kts.karttaa.
- sitäkarttaa
kato vaan.
- nythetimmiten
kato aloituksen karttaa.
- vm41
Kyseessähän näyttää olevan samanlainen invaasio, kuin nykyisen Amerikan mantereella, joten intiaaneille heidän maansa myös takaisin.
Luultavasti osa palestiinalaisista on islamiin kääntyneiden juutalaisten jälkeläisiä.
- Katokato
Kato nyt.
- siinävieläkin
Kekek valehtelee.
Palestiinalaiset ovat ihmisiä, mutta ei rakasta Rauhaa, koska sota on tutumpi olomuoto.
- Teuvoo
Sittenhän ovat sukulaissieluja israelilaisten kanssa.
- Tässä.jotakin
https://fi.wikipedia.org/wiki/Palestiinalaiset
Palestiinalaiset ovat noista Israelin ympärysvaltioista sinne muuttaneita eli kuka Jordanista ja kuka Irakista, ja kuka Libanonista ja mistä muusta tahansa, myös Euroopasta voi olla henkilöitä ja juutalaisia samoin alueella lienee ollut aina.
Keskeistä on tietysti Israelin kysymyksessä juutalaisten takaisinmuutto omaan luvattuun maahan ja Jerusalemiin samoin, ja jokainen Raamattua tuntevat Pyhän Hengen opetuksessa tämän ymmärtää helposti.
Valitettavasti on Lähi-idässä vihaa Israelin juutalaisvaltiota kohtaan, ja todellisuudessa kahden valtion malli tarkoittaa tietysti Jordan ababeille ja palestiinalaiset sinne kuuluisivat myös tai niihin maihin mistä lähteneet, toki Israel juutalaisvaltiona voi antaa myös mahdollisuuden olla siellä, kun rauhaa tahtovat ja rakkautta myös ihan konkreettisesti.
Nyt palestiinasta puhuttaessa on kyse kolmen valtion mallista, jossa Englannin hallitsemalle alueelle ensin suurempi annettiin Jordaniana arabeille, ja sen jälkeen Israelin juutalaiset saivat oman valtion jaettavaksi jälleen, eikä kukaan oikein pakanakansoista tahdo tunnustaa ainoaa turvallista ja järkevää rajalinjaa Jordan-joessa, sillä henkivallat tätä vaikuttaa, ja samoin Israelin juutalaisvaltion tuhoamista kuten on nähty 1948 ja ennen sitä ja sen jälkeen myös ihan selvästi.
Valitettavasti ei tässä maailmassa ja YK:ssa ihan totuudellisesti pystytä turvaamaan Israelin juutalaisvaltion mahdollisuuksia vaikka Jumala onkin Israelin turvana, kuten nähdään selvästi näissä vuosikymmenissä tässä lähihistoriassa, ja toki voimme Raamatusta lukea myös kauemmasta ja ymmärtää tätä pakanakansojen nuivaa ja jopa vihamielistä suhtautumista Jumalan valittua kansaa kohtaan, mutta autuaita ovat Raahabin kaltaiset, ja myös Bileam alussa hyvin toimi, mutta rahanhalusta sitten teki vastoin Jumalan tahtoa, kuten myös Juudas Iskariot samoin, toki eri yhteydessä ja ajassa.
Autuaat ihmiset tuntevat Raamatussa esitetyn Isän Jumalan ja Pojan Jeesuksen ja Totuuden Hengen, ja siunauksessaan saavat sen hyvän juutalaisen kuningas- ja pappisperheen perillisyyden Israelin Herrassa ja Juutalaisten Kuningas Yeshuassa, eikä toista ole Jumalan valtakunnan suhteen juutalaisille eikä kenellekkään, ja voi niitä, jotka hylkäävät Jumalan evankeliumin ja hyvän totuudellisen ilmoituksen.- Teuvoo
Ei jeesusta hyväksytä juutalaisten kuninkaaksi milloinkaan pöljä.
Jumala ei ole ollut israelin turvana, eikä tule olemaan, johan sen nyt pöljäkin on huomannut, vaan et sinä. - Anonyymi
Teuvoo kirjoitti:
Ei jeesusta hyväksytä juutalaisten kuninkaaksi milloinkaan pöljä.
Jumala ei ole ollut israelin turvana, eikä tule olemaan, johan sen nyt pöljäkin on huomannut, vaan et sinä.Entäs jos näytetään että sinä olet pöljä. se voi olla aika lähellä ?
Sara Zoabi pitää hyvän puheen, mutta täällä eivät linkit taida aueta.
http://5tjt.com/mother-of-israeli-arab-zionist-muhammad-zoabi-on-master-chef-says-i-am-a-proud-zionist-video/- HiirenOik.PainikeAvaa
Vilkaisehan nyt kuitenkin, mitä kartta kertoo aloituksen linkissä.
Maalaa linkki ja oik. painike - avaa. - TietoLisääntyy
Lukaiskaapa Raamattua.
- Katojauskose
Kato nyt karttaa, että tiedät.
- HKholokaustinen
Mitä jos esim yk päättää että tapetaan kaikki juutalaiset ja muslimit ja toteutetaan se? Tappamisetn jälkeen maailmassa ei juuri sotia olisi.
Holakausti kannatti.- Totuutta
Kato karttaa, missä sotaisat.
- Selviää
Kuka pois ja mistä?
- katsokesKuspankinLogoa
siinä on rajat lavealla,
zionistit kaavailee suur-israel projektia,
niin kuin fasisteilla on tapana...
- jumalankynegologi
Palestiinalaiset on seemiläisiä.
Juutalaiset ovat antisemitistejä ja kasaareja.
Raamatun lupaukset eivät koske juutalaisia, vaan palestiinalaisia. Juutalaiset tulevat hyvin toimeen muiden uskontojen kanssa, mutta kristityt ja islamit eivät tule toimeen juutalaisten kanssa, koska haluavat israelin perillisiksi.
Kristityille on uskoteltu, että juutalaiset kääntyvät kristityiksi kunhan heille järjestetään ensin kärsimystä tarpeeksi, ja islamin mukaan kaikki entinen on tuhottava ja sitten perustetaan islamin valtakunta. Alistujille luvataan jopa, että saavat elää kunhan maksavat veronsa...heille.- Virheet.aloituksessa
Mitään palestiinaa ei ole olemassakaan, vaan Jordania joen itäpuolella arabeille ja islam-uskoisille ja juutalaisille se luvattu maan joen länsipuolella Israelin maana. Tärkeä tämä ymmärtää ihan totuudellisesti eikä vain valheellisesti.
Kanaanin kansoista Israelin juutalaiset ja kahdentoista sukukunnan israelilaiset sen luvatun maan saivat Jumalan johdatuksessa, ja Daavid myöhemmin sain Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, kuten nykyään myös sitä jakamattomana tietysti.
Valitettavasti pakanakansat laajasti ei ymmärtäneet tätä kahden valtion mallia eli Jordania suurempana joen itäpuolella arabi- ja islam-kansoille pääsääntöisesti, toki kristittyjä osaltaan, ja joen länsipuoli sitä Israelin luvattua maata täysin, vaikka Raamatussa esitettynä profetaalisesti ja totuudellisesti kuten nähdään, kuinka pakanakansat tahtovat jakaa Israelin luvattua maata ja Jerusalemia myös, kuten nähdään totuudellisesti, ja täysin väärin tietysti, vaikka juutalaiset voivat hyväksyä eivätkä Jeesustakaan tunnusta Kuninkaakseen, kuten nähdään, toki saa ihmiset YK:stä tehdä itselleen sen suurimman auktoriteetin Jumalan ja Jeesuksen sijaan, tähän antaa luvan Jumalan hyvänä vaikka ihmisen kannalta tietysti huonoa tällainen epäjumalanpalvelus tietysti.- vm41
Kun jumalan olemassaolo on hyvinkin epäoleellinen, sekä kuvitteellinen, ei luvatun maan käsitettä voi mitenkään yhdistää israelin omimaan maaplänttiin.
Raamattu sellaisenaan ei ole mikään maanomistuksen takuutodistus, vaan kuvitteellinen luulo omistusoikeudesta, kuten uskonnotkin aina perimmiltään kuvitteellisia ovat. - Anonyymi
”Mitään palestiinaa ei ole olemassakaan”
Sinulla menee varmaan käsitteet sekaisin?
Eli Palestiina on kyllä ollut olemassa, voi sanoa että ”aina”.
Se tunnetaan sillä nimellä jo 3000 vuotta vanhoissa egyptiläisissä kirjoituksissa.
Palestiina ei kuitenkaan ole ollut valtio, vaan läpikulkumaa. Kaistale etelä-Syyriaa.
Palestiinan maa-alueelle piti muodostaa 2 valtiota yhtä aikaa. Kumpaakaan ei ole ollut olemassa ilman toista ja kumpikin on olemassa edelleen. Sekä Palestiina ETTÄ Israel.
- helppo.ymmärtää
ns. palestiinalaisten olevan jordanilaisia ja irakilaisia, kuten nyt Suomeen näitä myös tulee, ja libanonilaisia ja muista maista myös, ja nähdään Israelista myös kuinka juutalaiset ovat monista maista sinne kootut Jumalan profetioiden täyttymiseksi, mutta näin ei noille muilla ole Raamatussa tästä mitään.
Ihme vikisijöitä näillä palstoilla paljon.- Wikileaks
Niimpä ovat, sitä ihmettelenkin.
- eivikinää
Elkee vikistä sitten.
- Totuuskartassa
Katsokaa karttaa aloituksesta.
- Niinsemeneekin
Kartta kertoo totuuden.
- Anonyymi
Palestiina kuuluu sionisteille. Kenelle se on vielä epäselvää? Tulee turpaan jos sitä haastaa.
Palestiina on Israel tai ei mitään. Jos Israel katoaa, katoaa myöskin Palestiina. Raukat roikkuu täysin siinä kiinni, ettei paha lähi-itä vie. Eivät tosin tajua itse… mutta länsi tajuaa (vassarit pois lukien).
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1211771
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391477Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231446Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461260
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521251- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531029