Ruotsin poliisilla kiirettä mamujen kanssa

"Poliisi joutui ottamaan torstaina iltapäivällä talteen veitsellä aseistautuneen miehen myös Suomen rajan tuntumassa Övertorneålla, kertoo Haparandabladet.

Mies oli tullut terveyskeskukseen ja käyttäytynyt uhkaavasti henkilökuntaa kohtaan. Lehden mukaan poliisi ei osannut kertoa tuoreeltaan, oliko uhka ollut vain sanallista.

Jo aiemmin iltapäivällä monissa Ruotsin lehdissä kerrottiin samaan aikaan sattuneesta poliisioperaatiosta, jolla puututtiin koulua kohti pyöräilleeseen mieheen Pohjois-Ruotsin Piteåssa. Mies oli heilutellut ajaessaan kirvestä.

Molemmat tapaukset sattuivat muutamia tunteja Trollhättanin iskun jälkeen".

http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/ruotsin-poliisi-otti-talteen-veitsimiehen-myos-suomen-rajan-tuntumassa/

Ruotsalaismedian mukaan Piteåssa löytyi torstaina lisäksi 69-vuotiaan miehen ruumis paikallisen kylpylähotellin huoneesta. Poliisi epäilee, että keskiviikkona kadonnut mies murhattiin.

Ruotsin dramaattiseen uutispäivään kuuluu myös 14-vuotiaan tytön sieppausepäily Keski-Ruotsin Ljusdalissa. Ruotsalaislehtien mukaan tyttöä ryhdyttiin etsimään, kun tämä ei ilmaantunut kouluun. Hänen kotinsa ovi oli lukitsematta ja valot päällä. Poliisi tutkii asiaa vapaudenriistona.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä on menossa pohjoismainen unelma

Äänestä

Övertorneålla on aika useasti puukotuksia ja pahoinpitelyjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mamut_lisää_kiirettä kirjoitti:

"Poliisi joutui ottamaan torstaina iltapäivällä talteen veitsellä aseistautuneen miehen myös Suomen rajan tuntumassa Övertorneålla, kertoo Haparandabladet.

Mies oli tullut terveyskeskukseen ja käyttäytynyt uhkaavasti henkilökuntaa kohtaan. Lehden mukaan poliisi ei osannut kertoa tuoreeltaan, oliko uhka ollut vain sanallista.

Jo aiemmin iltapäivällä monissa Ruotsin lehdissä kerrottiin samaan aikaan sattuneesta poliisioperaatiosta, jolla puututtiin koulua kohti pyöräilleeseen mieheen Pohjois-Ruotsin Piteåssa. Mies oli heilutellut ajaessaan kirvestä.

Molemmat tapaukset sattuivat muutamia tunteja Trollhättanin iskun jälkeen".

http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/ruotsin-poliisi-otti-talteen-veitsimiehen-myos-suomen-rajan-tuntumassa/

Ruotsalaismedian mukaan Piteåssa löytyi torstaina lisäksi 69-vuotiaan miehen ruumis paikallisen kylpylähotellin huoneesta. Poliisi epäilee, että keskiviikkona kadonnut mies murhattiin.

Ruotsin dramaattiseen uutispäivään kuuluu myös 14-vuotiaan tytön sieppausepäily Keski-Ruotsin Ljusdalissa. Ruotsalaislehtien mukaan tyttöä ryhdyttiin etsimään, kun tämä ei ilmaantunut kouluun. Hänen kotinsa ovi oli lukitsematta ja valot päällä. Poliisi tutkii asiaa vapaudenriistona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu