Ateismin vihankylvölle osataan jo asettaa rajat

Ateistit ovat suuruudenhulluja, kateellisia, ylimielisiä, röyhkeitä ja omahyväisiä. He trollaavat uskovien kirjoitusten päälle, valehtelevat, juoruilevat ja saavat ­raivokohtauksia. Koska he osaavat olla usein myös uskottavia ja peittää halutessaan likaiset motiivinsa, he voivat ­hämätä muita ihmisiä vuosikausia. Näin sanotaan.

Todelliset ateistit eivät näe omassa toiminnassaan mitään vikaa, vaikka he kuinka satuttaisivat kanssaihmisiään. He eivät kadu tekemisiään ja hakevat siksi apua ongelmiinsa hyvin harvoin.

Ääritapauksissa, jos kyse on epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä, ateisti saattaa jopa osallistua parantumiseen tähtäävään psykoterapiaan, jotta oppisi paremmin valehtelemaan ja manipuloimaan muita ihmisiä.
Moni tunnistaa ateistien luonteenpiirteitä tällä keskustelupalstalla. Etenkin nettikeskusteluissa ateistien ihmisluonteet kukoistavat, sillä ateistien kilpalaulannassa röyhkeys on ihanne ja itsevarmuus vie heidän mielestään perille. Valveutuneimmat ateistis tosin mahdollisesti tunnistavat huonoja piirteitä myös itsessään ja pohtivat ainakin silloin tällöin, miten niistä pääsisi eroon.

Kannattaa myös kysyä, onko ateistien leimaamisessa kyse syyn vierittämisestä nettihäiriköiden niskoille? Jos yksi on ateisti, muut ovat ateismin uhreja. Uhrit saavat synninpäästön, koska vikahan on yksinomaan ateistissa Silloin ei tarvitse miettiä, olisiko itse voinut tehdä jotain ateistin pelastamiseksi kadotukselta.

Jos koko ateismin roskakasan heittää uskovien niskoille, on sokea ateismin ­ongelmille. Ateismi aiheuttaa valtavaa tuhoa, mutta jos kaikki epäasiallisesti uskonnosta keskustelevat leimataan häiriintyneiksi ateisteiksi, tuhon siemenen löytäminen käy mahdottomaksi.

Vaikka ateistien käytöstä ihmtetellään, ateismikeskustelulla on ollut myös hyviä seurauksia. Monet uskossa eläneet eivät olleet koskaan aiemmin kuulleetkaan ateismista. Nyt he ymmärtävät, mistä on kyse, ja kun ateismin vihankylvölle asetetaan rajat, sille voidaan myös tehdä jotain.
2264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

No se on sentään hyvä, että sinä aloittaja vaikutat tosi tasapainoiselta, mukavalta ja fiksulta ihmiseltä, jatka samaan malliin. :)

Äänestä

Uskovais hihhulit, etenkin kristityillä on sellanen asenne että Jumala pitää hallussaan kaiken. Tuohon uskomusten pussiin, tai laatikkoon tungetaan tai yritetään pakottaa kaikki. Ateisti hylkää moisen idiotismin ja päättelee itse (tai kukin tavallaan). Yleistäessäsi ihmisiä ateisteiksi , pyrit ilmeisesti demonisoimaan toisin ajattelevia.
Aivan kuten raamattukin opettaa. Mutta kun tutkit muitakin uskontoja, huomaat kuinka sama idiotismi ja hapatus rehottaa. On narsistista kuvitella kaikkivoipa Jumala, luoja josta olette ns.muka itse peräisin. Samanlaisia eläimiä olette kuin ihmisapina on aina ollutkin. Mut joo, elele kuvitelmissa ja sulje silmät mitä ympärilläsi tapahtuu ja heittäydy yleistyksien kaivoon, sehän on helppoa!

Äänestä

Sinä puolestasi olet hieno esimerkki siitä vaikutuksesta, joka kristinuskolla on asenteellisuuteen, positiiviseen ajatteluun ja suhtautumiseen kanssaihmisiin.

Äänestä

Miksi aloittaja on yrittänyt pohtia, vaikka ei ole saanut tarvittavia "välineitä" ?

Äänestä

Totuus sattuu kipeästi ateistin sieluun.

Äänestä

Haluan että kaikilla ihmisillä maailmassa on hyvä olla. Ei olisi sotia, ei nälkää, ei sauraiksia. Haluan että ihmiset ovat onnellisia.

En ole materialistinen ihminen enkä ahne. En haluaisi omistaa juuri miään. Miksi minä saisin omistaa suuren talon, hienon auton, kun toisissa maissa ihmiset näkevät nälkää, nukkuvat ja elävät kamalissa oloissa.

Jokainen saa uskoa mihin vain kunhan se tekee hänet onnelliseksi.

Olen ateisti. En ole suuruudenhullu, en kateellinen, enkä muutakaan mitä väität.
No, onneksi me ateistit olemme keskivertoa älykkäämpiä emmekä provosoidu.
Toivon sinulle kaikkea hyvää. Hakeuduthan nopeasti hoitoon koska toivon että paranet?

Äänestä
  • "No, onneksi me ateistit olemme keskivertoa älykkäämpiä emmekä provosoidu."

    Tämä ateismipalsta on netin parasta komediaa. Tajuatteko ateistit, millaisia pellejä te itse itsestänne teette?

    Ei tarvitse edes teitä siinä asiassa auttaa.

    Jatkakaa.

    Äänestä

  • 5378 kirjoitti:

    "No, onneksi me ateistit olemme keskivertoa älykkäämpiä emmekä provosoidu."

    Tämä ateismipalsta on netin parasta komediaa. Tajuatteko ateistit, millaisia pellejä te itse itsestänne teette?

    Ei tarvitse edes teitä siinä asiassa auttaa.

    Jatkakaa.

    Tuskin pystyisisitkään noilla "eväillä" varustettuna.
    Turvallisinta vain on pysyä siellä "eskarissa", ettet munaa itseäsi.

    Äänestä

  • 5378 kirjoitti:

    "No, onneksi me ateistit olemme keskivertoa älykkäämpiä emmekä provosoidu."

    Tämä ateismipalsta on netin parasta komediaa. Tajuatteko ateistit, millaisia pellejä te itse itsestänne teette?

    Ei tarvitse edes teitä siinä asiassa auttaa.

    Jatkakaa.

    >Tajuatteko ateistit, millaisia pellejä te itse itsestänne teette?
    Mutta vain pienen ääriuskonnollisen marginaalin silmissä, mikä lienee toki toivottavaakin.
    Ajatuskin siitä, että tavallinen palsta-ateisti (tai edes -agnostikko) vaikuttaisi pienen ääriuskonnollisen marginaalin silmissä asialliselta tai suorastaan hyvältä tyypiltä, on kaikkine reunaehtoineen varsin painajaismainen.

    Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Ateistit on sellaisia.

Äänestä
  • .. PUOLESTAAN Lestadiolaiset, ovat kirjoitustaidottomia, perustekyvyttömiä ,pelkurimaisia puskahuutajia. Kristinuskon mätäpaiseita.
    Kuten tämä karhukopla.numero.pelle!

    Sinä Lestadiolainen hu0ra, perustele tai ole hiljaa. 2Sellaisia" sanot, eli viimsksi "töissäkäyviä, ahkeria veronmaksajia" Mikä Saatana sinä olet Helluntalaisuutta ivaamaan! Numeronimimerkkoin Letdiolaishoura ! Eikö sinulla seurakunnan seksilelulla ole edes nimeä!

    Tulehan tänne puhumaan, äläkä Jeesuksen nimessä kutsu minua "Avaajaksi" se on SAATANALLINEN ILMAISU!!!!!!!!!!!!!!! RAAMATTU KIELTÄÄ SELLAISEN, MUTTA MITÄ SIINÄ KYYN SIKIÖ SINÄ TIETÄISIT

    JEESUS ANNA 7659 -LESTADIOLAISUUDEN UHRILLE ARMAHDUS JA VOIMIA ETTÄ HÄNKIN LÖYTÄISI JEESUKSEN SISÄLLEEN JA ETTÄ JEESUS OTTAISI ISÄN POIS TÄMÄN RAASUN SISÄLTÄ

    AMEN, JEESUS ON LUJA

    Äänestä

  • Jeesus anna anteeksi. En voi sietää Lestadiolaisuuden syntiä, se on liikaa. Lestadiolaiset eivät ole edes Kristittyjä, vaan seksuaalisuudenperkeleen liikakäytön vankeja.

    Äänestä

  • asiaa.pohtinut kirjoitti:

    .. PUOLESTAAN Lestadiolaiset, ovat kirjoitustaidottomia, perustekyvyttömiä ,pelkurimaisia puskahuutajia. Kristinuskon mätäpaiseita.
    Kuten tämä karhukopla.numero.pelle!

    Sinä Lestadiolainen hu0ra, perustele tai ole hiljaa. 2Sellaisia" sanot, eli viimsksi "töissäkäyviä, ahkeria veronmaksajia" Mikä Saatana sinä olet Helluntalaisuutta ivaamaan! Numeronimimerkkoin Letdiolaishoura ! Eikö sinulla seurakunnan seksilelulla ole edes nimeä!

    Tulehan tänne puhumaan, äläkä Jeesuksen nimessä kutsu minua "Avaajaksi" se on SAATANALLINEN ILMAISU!!!!!!!!!!!!!!! RAAMATTU KIELTÄÄ SELLAISEN, MUTTA MITÄ SIINÄ KYYN SIKIÖ SINÄ TIETÄISIT

    JEESUS ANNA 7659 -LESTADIOLAISUUDEN UHRILLE ARMAHDUS JA VOIMIA ETTÄ HÄNKIN LÖYTÄISI JEESUKSEN SISÄLLEEN JA ETTÄ JEESUS OTTAISI ISÄN POIS TÄMÄN RAASUN SISÄLTÄ

    AMEN, JEESUS ON LUJA

    Lukijalle tiedoksi:

    Ateistitrollin isopyörä heittää ja pahasti. Se on ihan tavallista tällä palstalla. Älkää välittäkö, eikä sille kannata vastata.

    Äänestä

  • Turpa kiinni avauksessani Lestadiolaislutka1

    Äänestä

i lööv pallihiki <3

Äänestä

Pallihiki pitää itrollin siis teisti evankelistan isopyörän pyörimässä. Hellarit raiskaa Lestat menentullen,mutta Kristillisyys kestää. oon mies ja tykkään pallihien hajusta

Äänestä

"OLEN LESTA JA KAMELINPERSEESTÄ" EN OLE TOSI KRISTITTY

Äänestä

Olisko ensin parempi, hoitaa oman Jeesuslahkonne asiat kuntoon? Vittuilette jo keskenänne tarpeeksi.

Äänestä

Hauskan ironisesti aloitus edustaa tyypillistä kristillistä vihankylvöä. Tuollaista se oli retoriikka silloinkin kun kristityt natsit alkoivat niitä kuolemanleirejään pykäämään...

Äänestä
  • Amen, asiaa puhut. Lestadiolaispalstalle kumminkin lisää saman, korvattuna vain ihmisryhmän nimellä, kun on epävakaa hellari tai ajatuskyvytön advenisti.

    TosiKristittynä en voi sietää tuollaista haukkumista, edes vajaalta lestalta joksi itsensä avaaja "Pösse" Lesta Miele.llään mielstää.

    Äänestä

Ylläpito voisi myös alkaa miettimään asiaa.

Äänestä
  • siis: Avaajalle sakkoja vihakirjoituksistaan. Näin pyysin kun soitin heille. Tuo Lestadiolainen on kyllä päästään vialla. Omaa Jeesusta työnnetään joka rakoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiaa.pohtinut kirjoitti:

Ateistit ovat suuruudenhulluja, kateellisia, ylimielisiä, röyhkeitä ja omahyväisiä. He trollaavat uskovien kirjoitusten päälle, valehtelevat, juoruilevat ja saavat ­raivokohtauksia. Koska he osaavat olla usein myös uskottavia ja peittää halutessaan likaiset motiivinsa, he voivat ­hämätä muita ihmisiä vuosikausia. Näin sanotaan.

Todelliset ateistit eivät näe omassa toiminnassaan mitään vikaa, vaikka he kuinka satuttaisivat kanssaihmisiään. He eivät kadu tekemisiään ja hakevat siksi apua ongelmiinsa hyvin harvoin.

Ääritapauksissa, jos kyse on epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä, ateisti saattaa jopa osallistua parantumiseen tähtäävään psykoterapiaan, jotta oppisi paremmin valehtelemaan ja manipuloimaan muita ihmisiä.
Moni tunnistaa ateistien luonteenpiirteitä tällä keskustelupalstalla. Etenkin nettikeskusteluissa ateistien ihmisluonteet kukoistavat, sillä ateistien kilpalaulannassa röyhkeys on ihanne ja itsevarmuus vie heidän mielestään perille. Valveutuneimmat ateistis tosin mahdollisesti tunnistavat huonoja piirteitä myös itsessään ja pohtivat ainakin silloin tällöin, miten niistä pääsisi eroon.

Kannattaa myös kysyä, onko ateistien leimaamisessa kyse syyn vierittämisestä nettihäiriköiden niskoille? Jos yksi on ateisti, muut ovat ateismin uhreja. Uhrit saavat synninpäästön, koska vikahan on yksinomaan ateistissa Silloin ei tarvitse miettiä, olisiko itse voinut tehdä jotain ateistin pelastamiseksi kadotukselta.

Jos koko ateismin roskakasan heittää uskovien niskoille, on sokea ateismin ­ongelmille. Ateismi aiheuttaa valtavaa tuhoa, mutta jos kaikki epäasiallisesti uskonnosta keskustelevat leimataan häiriintyneiksi ateisteiksi, tuhon siemenen löytäminen käy mahdottomaksi.

Vaikka ateistien käytöstä ihmtetellään, ateismikeskustelulla on ollut myös hyviä seurauksia. Monet uskossa eläneet eivät olleet koskaan aiemmin kuulleetkaan ateismista. Nyt he ymmärtävät, mistä on kyse, ja kun ateismin vihankylvölle asetetaan rajat, sille voidaan myös tehdä jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu