Raiskaus on kuin sodanjulistus

Tullaan pakolaisena taikka turvapaikanhakijana, mutta sitten raiskataan kantaväestön naisia.

Sitä on 25 vuoden aikana tapahtunut niin maahanmuuttajataustaisten taholta, että nuoret eivät ymmärräkään.

Täällä on paljon 20-25-vuotiaita, jotka eivät asioista tiedä mitään, ei saaatana yhtikäs mitään.
3896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Sotaahan se on. Vääräuskoisten raiskaaminen, ryöstäminen ja hyväksikäyttö on koraanin tarjoama palkinto maailman islamisoinnille. Sillä ostetaan muslimit jo pienenä poikana jihadille ja islamisaatiolle koraanikouluissa.

Tämä uusi "pakolaisvyöry" on nimenomaan keinotekoinen islamistivyöry. Siitä johtuen eurooppaan tulee vain hyökkäävän armeijan lailla käyttäytyviä nuoria miehiä.

Äänestä
  • Sotaan kuuluvat oleellisena osana myös raiskaukset!

    Äänestä

Hyysärit vaikenevat ja jopa kieltävät makujen tekemät raiskauksen. Hyysärit eivät myöskään myönnä sitä, että ma muilla on lapsivaimoja ja ovat syyllistyneet Suomen lain edessä bedofiliaan. Hyysärit ja nämä vihervassarit heiluttavat aina rasistikorttia, vaikka Suomessa ei ole rasismia. Maahanmuuttajat saavat jopa paremmat edut kuin kantasuomalaiset.

Äänestä
  • Aina roiskuu kun rapataan, ja sattuuhan sitä paremmissakin piireissä. Nämä ovat sellaisia pieniä juomarahoja, jotka on maksettava ylevän maahanmuuttoasian edistämisen yhteydessä.

    Äänestä

  • Otan tuon kirjoituksen juuri päinvastaisessa mielessä..maahanmuuttajien kulttuuri ja käsitykset naisista, perheestä, lapsista poikkeavat suomalaisesta kulttuurista. Heillä on omat lait ja säädökset, eivätkä varmaan muuta käsityksiään samalla, kun ylittävät rajan.....valitettavasti tulemme vielä näkemään ikäviä asioita. Sopeuttaminen ja kotouttaminen ovat kummallisia käsitteitä....miten voidaan kotouttaa täysin erilaisen kasvatuksen saanut ja erilaisessa kulttuurissa puolet elämäänsä elänyt henkilö...ei uusille tavoille opita...emme mekään opi irakilaisille tavoille, jos siellä olisimme..

    Äänestä

  • Siitähän ne sitten sisällissodat lähtee Suomessakin. Tätäkö Suomi haluaa? Ehdoton vaatimus on säilyttää Suomessa Suomen kulttuuri, ei minkäänlaista suvaitsevaisuutta vihan ja koston uskontoon nähden. Suomi pysyköön yhä edelleen kristillisenä Raamattuun pohjautuvana rauhan maana, ei suvaitsevaisuutta väärille asioille jotka tuhoaa maan.
    Suomen lain mukainen rangaistus kaikkea toiseen ihmiseen kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Raiskaajille kovempi tuomio, sama tuomio suomalaisillekin raiskaajille. Raiskauksille ei minkäänlaista hyväksyntää. Vasta kun ymmärretään kunnioittaa toisia ihmisiä, pysyy maassa rauha.

    Äänestä

  • Ehdotonta kirjoitti:

    Siitähän ne sitten sisällissodat lähtee Suomessakin. Tätäkö Suomi haluaa? Ehdoton vaatimus on säilyttää Suomessa Suomen kulttuuri, ei minkäänlaista suvaitsevaisuutta vihan ja koston uskontoon nähden. Suomi pysyköön yhä edelleen kristillisenä Raamattuun pohjautuvana rauhan maana, ei suvaitsevaisuutta väärille asioille jotka tuhoaa maan.

    Suomi on kyllä onneksi maa, jossa on uskonnonvapaus. Vaikka kristityt yhä edelleen yrittävät pakottaa omat uskontulkintansa kaikkien noudatettaviksi, meillä kuitenkin laki siltä suojaa. Ei tarvitse elää eriarvoisessa ja syrjivässä raamatullisessa maassa. Toki uskovaiset siitä jumalansa kostoa ovat Suomen harteille mallailleet niin kauan kuin muistan, mutta se heille sallittakoon niin kauan, kun eivät itse ala tuota kostoa toteuttamaan.

    Tuomioiden koventamisesta olen samaa mieltä. On järkyttävää, että vaikkapa raiskauksista, jopa lasten, saa niin lieviä tuomioita, että tekijät ovat nopeasti uudelleen vapaalla jalalla, jos edes vankeuteen joutuvat. Se kun tahtoo olla asenne vieläkin, että kyllä se nainen kuitenkin halusi, että ei tässä mitään. Lasten hyväksikäytöt ovat monissa tapauksissa saaneet jatkua vuosia, jopa vuosikymmeniä, kun vaikkapa kristillinen yhteisö on niitä salaillut omiensa puolesta. On vain pidetty hoitokokousta ja vaadittu sitten uhria antamaan anteeksi ja se siitä. Tällaiseen alakulttuuriin tulisi puuttua ankarasti ja lopettaa hyssyttely.

    Äänestä

  • Ehdotonta kirjoitti:

    Siitähän ne sitten sisällissodat lähtee Suomessakin. Tätäkö Suomi haluaa? Ehdoton vaatimus on säilyttää Suomessa Suomen kulttuuri, ei minkäänlaista suvaitsevaisuutta vihan ja koston uskontoon nähden. Suomi pysyköön yhä edelleen kristillisenä Raamattuun pohjautuvana rauhan maana, ei suvaitsevaisuutta väärille asioille jotka tuhoaa maan.
    Suomen lain mukainen rangaistus kaikkea toiseen ihmiseen kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Raiskaajille kovempi tuomio, sama tuomio suomalaisillekin raiskaajille. Raiskauksille ei minkäänlaista hyväksyntää. Vasta kun ymmärretään kunnioittaa toisia ihmisiä, pysyy maassa rauha.

    Missä suomessa on rasismia, en ole koskaan havainnut. No..mustalaisia kyllä pidetään silmällä kaupoissa.

    Äänestä

Mamut tekevät n. 33% raiskauksista. Mites ne loput 67%...??? Raiskaaja on raiskaaja ja ansaitsee tuomion, ihan sama minkä maalainen tai värinen!!

Äänestä
  • Oliko mamuja yhtä paljon kuin kantiksia (kohta tietysti on).

    Äänestä

  • Sinun mielestä on merkityksetöntä että mamut raiskaavat väestömäärään suhteutettuna vähintään 10-kertaisesti?

    Et näe siinä mitään eroa?

    Näetlö siinä mitään eroa, että mamujen raiskaukset ovat tyypillisesti hyvin brutaaleja ja niihin liittyy raiskauksen lisäksi muuta väkivaltaa? Ne ovat usein joukkoraiskauksia ja johtavat jopa kuolemaan?

    Suomalainen raiskaa lähinnä tuttavapiirissään ja silloinkin raiskaus on paremminkin hyväksikäytön kuin raiskauksen tasolla.

    On aivan eri tason riski koko väestölle että suomalainen raiskaa naisen joka itse on altistanut itsensä raiskaukselle esim lähtemällä tuntemattoman luo baarista jatkaakseen siellä päihteiden käyttöä kuin että mamu raiskaa naisen joka ei itse ole mitenkään altistanut itseään raiskaukselle vaan on vain ollut kävelemässä kotiin. Kumpikin teoista on yhtä väärin, mutta riskeissä on valtava ero.

    Äänestä

  • "Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilaston mukaan Afrikassa ja Lähi-Idässä syntyneiden suhteellinen osuus raiskauksista on 17-kertainen suomalaisiin verrattuna."

    Mitä sanot tähän?

    Äänestä

  • Oletpahölmö kirjoitti:

    Sinun mielestä on merkityksetöntä että mamut raiskaavat väestömäärään suhteutettuna vähintään 10-kertaisesti?

    Et näe siinä mitään eroa?

    Näetlö siinä mitään eroa, että mamujen raiskaukset ovat tyypillisesti hyvin brutaaleja ja niihin liittyy raiskauksen lisäksi muuta väkivaltaa? Ne ovat usein joukkoraiskauksia ja johtavat jopa kuolemaan?

    Suomalainen raiskaa lähinnä tuttavapiirissään ja silloinkin raiskaus on paremminkin hyväksikäytön kuin raiskauksen tasolla.

    On aivan eri tason riski koko väestölle että suomalainen raiskaa naisen joka itse on altistanut itsensä raiskaukselle esim lähtemällä tuntemattoman luo baarista jatkaakseen siellä päihteiden käyttöä kuin että mamu raiskaa naisen joka ei itse ole mitenkään altistanut itseään raiskaukselle vaan on vain ollut kävelemässä kotiin. Kumpikin teoista on yhtä väärin, mutta riskeissä on valtava ero.

    "Suomalainen raiskaa lähinnä tuttavapiirissään ja silloinkin raiskaus on paremminkin hyväksikäytön kuin raiskauksen tasolla.

    On aivan eri tason riski koko väestölle että suomalainen raiskaa naisen joka itse on altistanut itsensä raiskaukselle esim lähtemällä tuntemattoman luo baarista "
    Olet sairas. Mene kotikutasi terveyskeskukseen.
    Olet vaaraksi muille ja itsellesi.

    Äänestä

  • XXXXXXXXxXxXX kirjoitti:

    Se on tosiasia. Mamu raiskaa kenet tahansa, suomalainen lähinnä tuttavapiiristään ja näitä jotka altistavat itse itsensä raiskaukselle.

    Mamu on uhka myös turvallisuudestaan huolehtiville, suomalainen vain lähipiirilleen ja turvallisuutensa laiminlyöville. Riskissä on iso ero. Ei teossa.

    Äänestä

  • Oletpahölmö kirjoitti:

    Sinun mielestä on merkityksetöntä että mamut raiskaavat väestömäärään suhteutettuna vähintään 10-kertaisesti?

    Et näe siinä mitään eroa?

    Näetlö siinä mitään eroa, että mamujen raiskaukset ovat tyypillisesti hyvin brutaaleja ja niihin liittyy raiskauksen lisäksi muuta väkivaltaa? Ne ovat usein joukkoraiskauksia ja johtavat jopa kuolemaan?

    Suomalainen raiskaa lähinnä tuttavapiirissään ja silloinkin raiskaus on paremminkin hyväksikäytön kuin raiskauksen tasolla.

    On aivan eri tason riski koko väestölle että suomalainen raiskaa naisen joka itse on altistanut itsensä raiskaukselle esim lähtemällä tuntemattoman luo baarista jatkaakseen siellä päihteiden käyttöä kuin että mamu raiskaa naisen joka ei itse ole mitenkään altistanut itseään raiskaukselle vaan on vain ollut kävelemässä kotiin. Kumpikin teoista on yhtä väärin, mutta riskeissä on valtava ero.

    Voi jeesus. No onpa suomalaisen tekemä raiskaus nyt niin jotenkin oikeastaan ihan jotain muuta kuin raiskaus. Että melkein niin kuin silitellyt vain, ja nainen on joka tapauksessa itse siihenkin syyllinen. Hyysätihyysäti, eihän suomalainen voi mitenkään mitään pahaa tehdä. Ainakaan mies.

    Äänestä

Kylhänne oppivat pian maan tavoille ja käymään huorissa? Vai onko sittenkin halvempaa ottaa sieltä mistä ilmatteeks saa?

Äänestä
  • Koraanin mukaan jokainen, siis jokainen, vääräuskoinen nainen on huora jolle muslimi saa tehdä mitä haluaa. Vääräuskoisen raiskaaminen ja hakkaaminen on koraanin jumalalle mieleistä kuuliaisuutta.

    Miksi maksaa prostituoidulle, kun voi koraanin luvalla raiskata? Päinvastoin muslimithan ovat ihmiskauppiaita, myyvät tyttöjä/naisia ja pakottavat heitä prostituoiduiksi. Tämä on iso ongelma mm Saksan turvapaikkakeskuksissa.

    Äänestä

  • 1-11 kirjoitti:

    Koraanin mukaan jokainen, siis jokainen, vääräuskoinen nainen on huora jolle muslimi saa tehdä mitä haluaa. Vääräuskoisen raiskaaminen ja hakkaaminen on koraanin jumalalle mieleistä kuuliaisuutta.

    Valitettavasti juuri noin on asian laita :(

    Jos Koraani opettaa tuollaista se on ehdottomasti kiellettävä Suomessa!

    Äänestä

  • Siinätapauksessa kirjoitti:

    Jos Koraani opettaa tuollaista se on ehdottomasti kiellettävä Suomessa!

    Suomeen tullut tässä uuspakolaisuuden aallossa nuoria, jotka eivät ole lukeneet muuta kuin koraania. On se maailma tuo islam. Koraanit joutaa nuotiooon tässä maassa.

    Äänestä

  • Raiskaus ei ole seksiä, vaan väkivaltaa, alistamista, häpäisemistä ja sodankäyntiä.

    Äänestä

Ellei maahanmuuttoa saada kuriin niin liian moni auttamishaluinen ja hyväuskoinen suomalainen muuttuu rasistisemmaksi ja vihan säkeet alkaa lentää. Ja mikäli kantaväestö ei koe oloaan turvalliseksi omassa maassaan ja mamut käyttäytyvät kuin
valtaajat, uhaten ja tuoden omat ihmisarvoa väheksyvät tapansa keskuuteemme niin siitä ei hyvää voi seurata. Voi Luoja mikä helevetti on vahvistumassa kun mamu-politiikka ei toimi. Omastakin takaa kun meillä on apua tarvitsevia syrjäytyneitä nuoria ja työttömiä ollut jo riittämiin ja niihinkin riittämättömät resurssit. Ja muuten yksikin todettu raiskaus, vallaton elin "valtiolle" ja tekijät rajamme taakse. Nyt vain todella apua tarvitseville uhanalaisille henkensä pitimiksi apu.

Äänestä

Lässyn lässyn, kannattaako tuollaisia itsestään selviä asioita edes jankuttaa kun kuitenkin valtaosa kansasta eduskuntaa ja hallitusta myöten tuon kaiken hiljaa suvaitsee?

Äänestä
  • 70 - 80 % suomalaisista VASTUSTAA ja KRITISOI maahanmuuttoa.
    Suomessa ei vaan ole laillista tapaa, jolla päätöksiin tai toimintatapoihin voitaisiin vaikuttaa. Eduskuntavaaleissa 2015 yritettiin äänestämällä vaikuttaa, mutta demokratia ei toiminut, vaan valtaa kansan mandaatilla saanut puolue meni ja petti äänestäjänsä ja rupesi vaalivoittajan kynnysmatoksi ja käsikassaraksi.
    Onhan se hyvä, että kansa edes kertoo mielipiteensä asioiden tilasta. Jos joskus kävisi niin yllättävästi, että maassa tapahtuisi joku mullistus sen johdosta, että asioita hoidetaan vastoin kansan suuren enemmistön tahtoa, niin siinä tilanteessa eivät valtaa pitävät ainakaan pääse sanomaan, että eivät tienneet, mitä kansa ajatteli.

    Äänestä

  • ''70 - 80 % suomalaisista VASTUSTAA ja KRITISOI maahanmuuttoa.''
    Vastustaa ja kritisoi, millä tavalla? Kirjoittamalla keskustelupalstoille?
    Suomalaisista vain muutama prosentti valittaa näillä palstoilla, kuinka ne reilu 70% tätä vastustavat?

    ''Ei ole laillista tapaa''
    No siinnä olet väärässä, kyllä suomessa saa ainakin vielä toistaiseksi mieltään osoittaa ja perustuslaki väittää että meillä olisi vähän sananvapauttakin.
    Joten karrikoidaan vähän, noin 4 miljoonaa vastustaa ja kritisoi, niin ei luulisi olevan temppu eikä mikään saada vaikka jokunen 100 000 kadulle kertomaan se.

    Elikäs kyllä päättäjät saataisiin kuuntelemaan, kunhan niitä kertojia olisi vaan vähän enemmän kuin pari sataa tällä palstalla.

    Niin että aika vähissä ne todelliset kriittiset vastustajat on, kansa vaan suvaitsee tai sitten sitä ei vaan kiinnosta.

    Äänestä

  • ei.valiteta kirjoitti:

    ''70 - 80 % suomalaisista VASTUSTAA ja KRITISOI maahanmuuttoa.''
    Vastustaa ja kritisoi, millä tavalla? Kirjoittamalla keskustelupalstoille?
    Suomalaisista vain muutama prosentti valittaa näillä palstoilla, kuinka ne reilu 70% tätä vastustavat?

    ''Ei ole laillista tapaa''
    No siinnä olet väärässä, kyllä suomessa saa ainakin vielä toistaiseksi mieltään osoittaa ja perustuslaki väittää että meillä olisi vähän sananvapauttakin.
    Joten karrikoidaan vähän, noin 4 miljoonaa vastustaa ja kritisoi, niin ei luulisi olevan temppu eikä mikään saada vaikka jokunen 100 000 kadulle kertomaan se.

    Elikäs kyllä päättäjät saataisiin kuuntelemaan, kunhan niitä kertojia olisi vaan vähän enemmän kuin pari sataa tällä palstalla.

    Niin että aika vähissä ne todelliset kriittiset vastustajat on, kansa vaan suvaitsee tai sitten sitä ei vaan kiinnosta.

    Ihan kauhee kirjotus, kauhee siksi että sanot asian just niin kun se on ja sen myöntäminen tuntuu tosi pahalta, kiitos.

    Äänestä

  • Saamattomuus ja välinpitämättömyys ne tämän kansan tuhoavat, eikä maahanmuutto.

    Äänestä

Raiskausta vähätellään suomalaisessa oikeuslaitoksessa. Juuri äskettäinen eräs kansanedustaja, muistaakseni demari...ilmaisi paheksuntansa, että olutvarkaudesta ja raiskaamisesta annetaan Suomessa sama tuomio...Ei raiskaus ole edes suurimman osan kansanedustajien, varsinkaan vihervassareiden mielestä mitenkään rikollista...onhan se nähty...koskaan ei olla kritisoitu mitään raiskausta, mutta sitä kritisoidaan, jos vaikka maahanmuuttaja ei ole saanut töitä.

Äänestä

Kapp kuke av alle som voldtar!!

Äänestä

Olen sitä mieltä, että osa tulee tänne irrottelemaan koska on tiedossa, että pohjoismaissa naiset ovat vapaita päättämään itse seksuaalisuudestaan ja myös rangaistukset ovat pienempiä kuin lähtömaissa.

Äänestä
  • Tässä tulevat ne kulttuurierot ongelmaksi. Matuilla ei ole hajuakaan meidän kulttuurista niistä vaatimuksista joita kulttuurimme ymmärtäminen vaatii.
    Länsimainen kulttuuri on pitkälle kehittynyttä ja perustuu oletukseen hyvästä paikallisesta kolutuksesta ja yleistiedoista. Kulttuurimme mukainen kotikasvatus on välttämätön osa kulttuurimme ymmärtämistä.

    Äänestä

  • Osin noin, mutta kun mamu raiskaa ei hän kysy siihen naisen lupaa.

    Mamulle on kaikkein mieleisintä on että suomalainen nainen on irrallaan miespuolisista sukulaisistaan ja miehestään.

    Äänestä

Raiskaus on naisen henkinen tappo.

Äänestä

Afrikassa raiskaus pönkittää miehisyyttä jopa. Eli on niillä vähän eri miehisyyskäsitekin kuin meillä.

Lähi-idässä nainenhan on tunnetusti kuin eläintarhan vanki.

Äänestä

Miksi päättäjiä ei kiinnosta muslimien suomalaisiin kohdistamista viharaiskaukset?

Äänestä

Ei pääministeri sipilää kiinnosta mitä irakilaisapinat tekevät

Äänestä

Monet noista ei ole oikeita raiskauksia. Mm. raiskausyritykset, joita ne on voittopuolisesti, on kantaväestön naisten pieleen menneitä iskuyrityksiä. Kostavat perättömillä ilmiannoilla.

Äänestä

Taitaapi Suomeen tulla enemmän partavauvoja kuin perheitä ja naisia. Ruotsiin kai jäävät noi muut ja sitten täällä ei ole edes kantaväestölle. Yökerhot ja baarit kiinni kun ei saa polttaa. Huoltsikat poliiseja, pikkunirhiäisiä ja satunnaisesti mamuja puolillaan. Loput tekemisen puutteessa roikkuu toisissa kiinni tekemisen puutteen vuoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Muistissaon kirjoitti:

Tullaan pakolaisena taikka turvapaikanhakijana, mutta sitten raiskataan kantaväestön naisia.

Sitä on 25 vuoden aikana tapahtunut niin maahanmuuttajataustaisten taholta, että nuoret eivät ymmärräkään.

Täällä on paljon 20-25-vuotiaita, jotka eivät asioista tiedä mitään, ei saaatana yhtikäs mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu