Hyvä elämä muutakin kuin euroja

Eläkeläisten asemasta nousi varsin tiukka keskustelu eduskunnan välikysymyskeskustelussa. Hallitus puolusti kuitenkin tiukasti hallitusvastuussa tekemiään päätöksiä, joista monia oppositio luki kuin piru raamattua.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) muistutti oppositiota, että senkin tulisi pitäytyä totuudessa: eläkeläisten asumistukea ei olla kuitenkaan poistamassa, kuten vasemmalta laidalta kuului.

Eläkeläiset nähtävä yksilöinä:

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) kiitti puhujia heidän huomioistaan ja muistutti päättäjien osuudesta ja vastuusta.

– Päätökset eivät ole helppoja. Jokainen joutuu käymään kovia arvokeskusteluja itsensä kanssa. Valitettavasti se tarkoitta joskus hyvinkin kipeitä päätöksiä, joihin meidän vain on sopeuduttava, Mäntylä totesi.

– Hyvä ja ihmisarvoinen elämä tarkoittaa muutakin kuin euroja. Siihenhän hallitus eri toimenpiteillään pyrkiikin: että loisimme rakenteet ja järjestelmät, jotka mahdollistavat ihmisarvoisen elämän, Mäntylä korosti.

– Jokainen eläkeläinen on nähtävä myös yksilönä. Ettei se ole vain massaa, jolle määrätään ylhäältä kaikki korvaukset, vaan että huomaamme myös yksilölliset kokemukset heidän tarpeistaan, Mäntylä huomautti.

Peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) täydensi, että turvallisuus on edellytys kotona asumiselle. Siihen hallitus pyrkii vaikuttamaan niin, että mahdollisimman monelle kotona asumisen edellytykset täyttyvät.

– Omaishoidon tukeminen on harvoja asioita, joihin sijoitetaan uutta rahaa, jotta tavoite täyttyisi. Se on mullistus: kotona asuminen nousee kaikkein tärkeimmäksi, Rehula korosti.

Terho: Oppositio ei leikkaisi mistään:

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Sampo Terho sanoi huomanneensa viime viikkoina opposition puheista yhdenmukaisuuden: he kysyvät aina, ”miksi juuri tästä asiasta leikataan?” – varoen koskaan mainitsemasta, mistä sitä saisi leikata.

– Alan saada sen kuvan, että opposition mielestä ei mistään tarvitsekaan leikata. Ja he lupaavat, etteivät he leikkaisi mitään. Se on vaarallista sanoa Suomen kansalle tilanteessa, jossa olemme eläneet seitsemän vuotta taantumassa ja josta täytyy löytää tie ulos.

– Täällä on puhuttu törkeydestä. Yhtä törkeää olisi olla tekemättä mitään. Tämä hallitus toimii. Kyllä, se voi olla ikävää itse kullekin, koska jokainen osallistuu talkoisiin. Tämä on ainoa tie päästä ulos kriisistä, johon tämä ensimmäisenä hallituksena pyrkii pois, Terho korosti.

Mäntylä vastasi vielä Jukka Gustafssonille (sd.), ettei hallitus ole moraaliton. Gustafsson piti kaikkein köyhimmiltä eläkeläisiltä leikkaamista moraalittomana.

– Oliko teidän mielestä moraalista ottaa 15 miljardia euroa lisää velkaa? Mäntylä kysyi.

Oppositiossa on helppoa:

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) muistutti, että oppositiossa on helppoa olla oikeassa.

– Kun raha loppuu, alkaa ajatteleminen. Kyllä, minä tunnen piston sydämessäni – mutta teillä oppositiossa on varmaan rahasäkki. Pyydän, että annatte sen meille.

Mika Niikko (ps.) myönsi hallituksen olevan vaikeassa asemassa ja syystäkin asioita nostetaan esille. Hän ei kuitenkaan hyväksy retoriikkaa, puhetapaa, joka lietsoo ihmisten pelkoja.

– Että ihmiset ovat peloissaan tai pääsevät suihkuun vain kerran viikossa. Tai että heinäsirkat ja rutto tulevat ja kaikki viedään. Kuitenkin omaishoidon tuki ja kotihoidon resurssit paranevat, Niikko korosti.

Antti Rinne (sd.) väitti, että hallituksella oli vaihtoehtoja esimerkiksi 200 miljoonan euron autoveron alennuksesta. Turunen vastasi tähän.

– Jos katsotaan puolueita, jotka ovat kurmuuttaneet eläkeläisiä, ne ovat SDP, vasemmistoliitto ja vihreät, Turunen totesi ja muistutti omaishoidon saaneen hallitukselta 50 miljoonaa euroa lisää rahaa
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Urmas_Kala kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu