Surusvekot ja ruotsalaisuuden alasajo Ruotsissa?

Ruotsin eliitti vähättelee ja suorastaan halveksii ruotsalaisuutta. Sillä ei kuulemma ole mitään arvoa sinänsä. Tuo asenne on johtanut itsemurhamaiseen maahanmuuttajien hamuamiseen.
Olen kysynyt tätä monta kertaa nettisvekoilta ja erityisesti nettisuruilta, mutta en ole saanut kunnon vastausta. Kysynpä siis uudestaan.
Mitä mieltä surut ja erityisesti palstalle kirjoittavat surusvekot ovat siitä, että ruotsalaisuus ajetaan alas Ruotsissa? Ja että sillä ei ole mitään arvoa sinänsä?

Ps. Tässä kysymyksessä ei ole mitään koiraa haudattuna, vaikka fenno olenkin. Minä nimittäin kannatan vahvaa ruotsalaisuutta RUOTSISSA, vaikka vastustan sitä Suomessa. Siis rohkeasti vaan vastaamaan!
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minäkin olen looginen kansallismielinen. Kannatan suomalaista Suomea, ruotsalaista Ruotsia, ranskalaista Ranskaa, saksalaista Saksaa jne.
Terve kansallismielisyys ei ole ketään vastaan, vaan vain oman kansallisuutensa, kielensä, kulttuurinsa ja tietysti kansansa puolella.

Äänestä

Hehheh! Ei yhtään kommenttia nettisvekoilta, vaikka ovat monet varmasti avauksen lukeneet!? Eli tuntuu olevan ERITTÄIN hankala kysymys surusvekoille. ;-)

MUTTA tunnetusti hiljaisuus kertoo selvää tarinaa. Svekot eivät kehtaa myöntää huolestuneisuuttaan ruotsalaisuuden halveksunnasta Ruotsissa.

Jos myöntävät, niin myöntäisivät samalla, että fennoilla on ihan yhtä suuri oikeus olla huolissaan suomalaisuudesta Suomessa. Ja sitähän svekot eivät halua missään nimessä myöntää.

Jos taas svekot väittäisivät, että Ruotsin tilanne ei kiinnosta, niin sekin olisi ongelmallista. Koska olisi järjetöntä vaatia vahvaa ruotsalaisuutta Suomessa, jos siitä ei välitä itse Ruotsissakaan!

Äänestä

Odotellaan niitä svekovastauksia yhä....

Äänestä

Jo yli VUOROKAUSI kulunut ja YHÄ odotamme nettisvekojen tai -surujen vastauksia!

Tämä alkaa olla jo noloa. Hävettää svekojen puolesta. Eivät uskalla vastata yksinkertaiseen ja selvään kysymykseen. ;-)

Äänestä

Varför skulle de beröra oss vad svenskarna gör ? Inte bryr vi oss heller om vad ryssarna inom sina gränser håller på med.Det är inte vårt problem om inte svenskarna bryr sig om sin kultur och sitt språk.

Äänestä
  • Kiitos sinulle! Vaikka kirjoititikin ruotsiksi. Osan kuitenkin vielä vähän pakkoruotsiani.

    Väität, että et välittäisi ruotsalaisuuden kohtalosta Ruotsissa? En usko sinua.

    Koska on aivan selvää, että ruotslaisuus katoaa Suomestakin, jos se katoaa tai heikkenee selvästi Ruotsissa.

    Mutta älä välitä! Ainahan on olemassa ruotsalaisuuden tukikohta Ahneidenmaa.
    Se on sitten se viimeinen paikka, minne voi muuttaa vaalimaan ruotsalaisuutta. ;-)

    Äänestä

  • kiitti_sinulle kirjoitti:

    Kiitos sinulle! Vaikka kirjoititikin ruotsiksi. Osan kuitenkin vielä vähän pakkoruotsiani.

    Väität, että et välittäisi ruotsalaisuuden kohtalosta Ruotsissa? En usko sinua.

    Koska on aivan selvää, että ruotslaisuus katoaa Suomestakin, jos se katoaa tai heikkenee selvästi Ruotsissa.

    Mutta älä välitä! Ainahan on olemassa ruotsalaisuuden tukikohta Ahneidenmaa.
    Se on sitten se viimeinen paikka, minne voi muuttaa vaalimaan ruotsalaisuutta. ;-)

    Nåja,alltid kan man måla fan på väggen,under vår livstid tror jag inte att vi behöver vara oroliga.Våra barn och barnbarn stannar inte nödvändigtvis här i Finland och då är det upp till dem om de anser att de vill behålla sitt språk och sina rötter.

    Äänestä

Det är faktiskt inte vår sak,för oss räcker det att vi håller liv i vårt språk och vår kultur.Sverige får sköta sig själv.som de bäddar får de ligga.

Äänestä
  • Kuules ruotsinkielinen "suomenmaalainen". ;-)

    Tottakai sinulla on oikeus vaalia kieltäsi ja kulttuuriasi. MUTTA sinulla ei ole oikeus vaatia, että suomenkielinen pääväestö vaalii niitä sinun puolestasi!

    Ja juuri siitä on kysymys pakkoruotsituksessa ja koko keinotekoisessa kaksikielisyydessämme.

    Äänestä

  • Huomautus kirjoitti:

    Kuules ruotsinkielinen "suomenmaalainen". ;-)

    Tottakai sinulla on oikeus vaalia kieltäsi ja kulttuuriasi. MUTTA sinulla ei ole oikeus vaatia, että suomenkielinen pääväestö vaalii niitä sinun puolestasi!

    Ja juuri siitä on kysymys pakkoruotsituksessa ja koko keinotekoisessa kaksikielisyydessämme.

    Jag skiter högaktningsfullt i om ni pluggar svenska eller inte,gnäll åt era riksdagsledamöter,de bestämmer.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PalstanKysely kirjoitti:

Ruotsin eliitti vähättelee ja suorastaan halveksii ruotsalaisuutta. Sillä ei kuulemma ole mitään arvoa sinänsä. Tuo asenne on johtanut itsemurhamaiseen maahanmuuttajien hamuamiseen.
Olen kysynyt tätä monta kertaa nettisvekoilta ja erityisesti nettisuruilta, mutta en ole saanut kunnon vastausta. Kysynpä siis uudestaan.
Mitä mieltä surut ja erityisesti palstalle kirjoittavat surusvekot ovat siitä, että ruotsalaisuus ajetaan alas Ruotsissa? Ja että sillä ei ole mitään arvoa sinänsä?

Ps. Tässä kysymyksessä ei ole mitään koiraa haudattuna, vaikka fenno olenkin. Minä nimittäin kannatan vahvaa ruotsalaisuutta RUOTSISSA, vaikka vastustan sitä Suomessa. Siis rohkeasti vaan vastaamaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu