Keväällä 2019 on eduskuntavaalit ja persujen eduskuntaryhmästä alle kymmenen pääsee jatkoon. Kannattaa siis ottaa ilo irti kun vielä ehtii!
Syökää, juokaa ja naikaa, 3.5 vuotta aikaa!
Antaa.mennä
851
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Muistakaa ehkäisy!
Pöljyys saattaa olla periytyvää.
PS:n kannalta myös HS:n viimeisin gallup on synkkää luettavaa. On kuitenkin syytä huomata. että tuo PS:n 11.4%:n osuus on 0.7%-yksikköä korkeampi kuin pari viikkoa sitten julkistettu Ylen taloustutkimuksella teettämä mielipidekysely. Tietenkään eri tutkimuslaitosten mielipidekyselyjä ei kannata suoraan verrata toisiinsa, koska niissä käytetyty menetelmät ovat hieman erilaisia, mutten puhuisi vielä PS:n syöksykierteestä kuten HS otsikoi. Voi olla, että PS:n kannatuksen pohjakosketus on nyt nähty, ja että kannatus rupeaa tästä nousemaan. Kuitenkin on hyvin epätodennäköistä, että PS pystyisi pitämään viime eduskuntavaalien aikaisen tasonsa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Joo, mutta vertaa edelliseen hesarin tutkimukseen. Näitä tutkimuksia ei voi verrata keskenään, vaan pitää verrata aina edelliseen samaan tutkimukseen. Näin sanovat tutkimuslaitokset itse.
Ei tuo ole mikään syöksykierre, vaan perussuomalaiset äänestäjät ovat jättäneet ilmoittamatta kantansa kyselyissä. Tyytymättömyys on tietenkin tosiasia, mutta ei itse kannatus vielä ole noin alhaalla oikeasti. Moni pohtii tulevaa, eikä ilmoita kantaansa enää gallupeissa. Sitten vasta kun kausi on lopussa, nähdään mihin päätökset on johtaneet. Vielä mikään päätös ei ole edes voimassa, on vain median vouhotus asioista.
Röyh! Prööt!
Sano pimppi!
Mitä syytä persujen kannattajilla olisi jättää kantansa kertomatta? Nämähän ovat anonyymejä mittauksia, joissa ei ruodita yksittäisiä vastauksia. Tai no, jotkut saattavat tietenkin hävetä siitäkin huolimatta....
Jos katsot gallupin tulokset tarkasti, niin siinä selviää kuinka nuo syntyvät. Kyllä siinä kysellään mitä on äänestänyt ennen, ja mitä äänestäisi nyt jne. Vaikka henkilö ei tule julki, niin hänen mielipiteensä tulee. Hesarin sivuilta nuo löytyvät, jos haluat tutustua tarkemmin tuloksiin, miten äänet jakautuvat.
Luulen että kantansa kertomatta jättäminen on mielipide, ja tyytymättömyys mediassa olleisiin tietoihin tulevista päätöksistä. Vaikka ei ne yksittäiset päätökset kerro koko totuutta, vaan kokonaisuus kaikista päätöksistä.
Persut kiipesivät takaisin puihin!