Varatuomari teki kantelun Maahanmuuttoviraston virkamiehistä
Virkamiehet vastuuseen leväperäisyydestään.
23.10.2015 11:28, 2520 lukukertaa
Eläkkeellä olevan varatuomarin, vanhemman hallitussihteeri Lauri Nordbergin jättämässä kantelussa kysytään, pitäisikö perusteettomia oleskelulupapäätöksiä tekeviltä virkamiehiltä vaatia korvausta valtiolle aiheuttamistaan vahingoista.
Nordbergin tekemässä kantelussa moititaan erityisesti maahanmuuttoviraston (Migri) käytäntöä, jonka mukaan Irakin pääkaupungista Bagdadista tai Somalian Mogadishusta tuleville myönnetään oleskelulupa lähes automaattisesti. Kantelu on tehty ennen Migrin ilmoittamaa Irakin turvallisuusarvion tarkistusta.
Lue Lauri Nordbergin kantelu: https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2015/10/lauri_nordberg_kirjelma.pdf
Nordberg on ympäristöministeriöstä eläkkeelle jäänyt virkamies. Hän on poliittisesti sitoutumaton, mutta aatteellisesti ”paloheimolainen” vihreä.
“Erosin Vihreistä samoihin aikoihin kuin ex-kansanedustaja Eero Paloheimo ja samasta syystä: massamaahanmuutto Eurooppaan ei ole kestävän kehityksen mukaista ja ekologisesti perusteltua”, hän kuvailee omaa taustaansa.
Nordberg esittää valtiontalouden tarkastusviraston selvitettäväksi seuraavia asioita:
1.Onko Migrin käytäntö määritellä ns. turvattomia alueita, joilta tuleville turvapaikanhakijoille myönnetään oleskelulupa lähes automaattisesti, perusteltu, etenkin huomioon ottaen, että turvattomat alueet poikkeavat muissa EU-maissa yleisesti noudatetuista ja että päätöstä päivitetään harvoin?
2.Onko Migri riittävässä määrin käyttänyt hyväkseen ulkomaalaislain 88 e §:n suomaa mahdollisuutta evätä oleskelulupa, jos hakijalla olisi mahdollisuus siirtyä toiselle alueelle saman maan sisällä?
3.Onko Migri riittävässä määrin käyttänyt ulkomaalaislain 107 ja 108 §:ien mahdollisuuksia suojelun lakkauttamiseen ja peruuttamiseen?
4.Onko perusteltua, että Migri myöntää oleskelulupia pelkästään hakijan oman kertomuksen perusteella tarkistamatta esitettyjen väitteiden todenperäisyyttä?
5.Onko perusteltua myöntää oleskelulupia, vaikka kielitesti osoittaa hakijan valehtelevan asuinpaikastaan, jos Migri ei itse pysty osoittamaan oikeaa asuinpaikkaa?
6.Onko syytä vaatia, että virkamies, joka lainvastaisella tai selvästi perusteettomalla oleskelulupapäätöksellä on aiheuttanut valtiolle vahinkoa, korvaisi valtiolle aiheutetut menetykset?
7.Onko Migrin lupakäytäntö riittävän läpinäkyvää, jotta valtion päättäjillä ja kansalaisilla olisi mahdollisuus seurata päätösten taloudellisia vaikutuksia?
Lähde: Suomen Uutiset

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nyt alkaa järki heräillä idiootti Stubbin ja infantiili Sipilän paskapuheiden jälkeen. Eero Paloheimo on täysin oikeassa. Mamutus synnyttää ekokatastrofin ja tuhoaa kaikki kulttuurit ja lopulta koko maailman. Islamisaatiota ja muslu-invaasiota on vastustettava henkeen ja vereen keinoja kaihtamatta.