Saamme uutisia niistä asioista, joita esitetään tiedotusvälineissä ja juuri siten kuin ne tahdotaan esittää niissä yhteiskunnissa, missä elämme, ja konfliktitilanteissa näissä voi olla hyvin suuri ero eri osapuolien esittäminä, kuten nähdään Ukrainassa tai Lähi-idässä tai muuallakin, missä eri "puolueet" esittää sitä omaa erinomaisuuttaan toisiin puolueisiin nähden, kuten hyvä ymmärtää.
Toimiiko sitten ihmisten maailmassa kaikki näin, eikä ole mitään ylempää auktoriteettia kuten Jumala Tuomarina? Mielenkiintoinen ja tärkeä asia tämä, sillä jos ei ole Jumalaa, antaa se ihmiselle kaiken vallan toimia juuri siten kuin tahtoo ja totudella ei sen jälkeen olekaan enää niin väliä välttämättä, jos oma ryhmä tahtoo sen oman ratkaisun menestymistä, ja aina voidaan sen jälkeen vedota siihen, että maan paras on meidän esittämämme, ja näin tietysti kaikki puolueet myös toimii maan sisäisissä asioissa ja myös ulkoisissa, kuten näemme tätä selvästi.
Onko totuus sitten aina hyvää ja valheet huonoa vain onko sittenkin kysymys vain erilaisten ihmisten erilaisista mielipiteistä, eikä ole lainkaan totuutta tai valheita, eikä siis myöskään hyvää eikä pahaa näissä asioissa? Erittäin mielenkiintoista, ja samalla jos ei tulevaisuuteen lainkaan vaikuta se, mitä ihminen tekee ja mitä hyvänä pitää, niin silloin on täydellinen anarkia se ainoa johtopäätös, jos ei totuutta eikä valhetta vaan pelkästään ihmisten erilaiset mielipiteet, ja samoin täydellinen anarkia, jos ei hyvää eikä pahaa, vaan pelkästään ihmisten mielipiteet, ja vallassa voivat olla hyvät tai pahat, ja samoin se hyväksytty yleinen totuus myös hyvä tai paha.
Onneksi on Jumala ja Raamattu, sillä jos ei näin ole totuudellisesti, sen jälkeen on vain anarkia ja ihmisten raadollinen oman edun etsiminen ja mikä tahansa hyväksyttyä, kunhan menestyy enemmistön mielestä, ja toki tällaisistakin on hyviä esimerkkejä maan päällä ihan lähihistoriasta vaikka kuinka paljon, vaikka ihmisten toimet ovat mitä pahimpia ja vastenmielisimpiä, ja tietysti samalla jokainen ihminen itse voi tällaisista esittää sen oman mielipiteensä sen oman arvopohjansa mukaan, ja syyllisiä eli pahiksi tai hyväntekijöitä eli ikäänkuin sankareita voivat olla ihmiset, jotka omilleen ovat hyvää ja vastapuolelle jopa erittäin pahaa, ja jos ei ole Jumalaa Ylimpänä Auktoriteettinä ja Tuomarina jokaisen ihmisen kuoleman jälkeen, on merkitystä enää sillä, ketkä jäävät henkiin, ja ketkä pahiksina tapetaan, näin kärjistettynä, mutta näin se menee sen jälkeen, jos ei ole Jumalaa Tuomarina ihmisten mittelöissä, ihan koskien Jeesusta ristiinnaulittuna tai Stalinia Venäjän Johtajana tai sen sijaisena, jos ortodoksinen kirkko saa sijaa tai ilman sitä jos ateistinen suuntaus on vallalla, näin se menee.
Onneksi on Raamattu!
Mikä on totuuden arvo yhteiskunnissa?
3
154
Vastaukset
Kummallista, peräti kummallista.
Avaat minkä tahansa laatikon niin vieterijeesus ponnahtaa ylös.
Voi arvojen alennusmyynti.- Nimenomaan.ei.noin
ja 1940 luvulla vaihtoehtoina Hitler ja Stalin.
Tietysti lopullisessa tuomiossa jokaisen ihmisen kohdalla Jeesus, eikä tässä maailmassa juuri missään tai ei käytännössä missään Jeesus nousisi esiin.
Hei!
Kun Suomi oli sodassa oli jatkuvasti radiovaunu mukana tekemässä "sotapropagandaa." Kansan taistelutahtoa oli pidettävä yllä, ja viholliselle annettava omat merkit.
Uutisia tekevät toimittajat. Nämä tekevät valintansa pätkien suhteen.
Tämä varaus on otettava. Maissa missä on sekavat olosuhteet ulos annettu tieto voi olla hyvinkin propagandistista.
Uutiset eivät voi olla yhteiskuntatieteiden opinahjo, vaan kurssitusta pitää etsiä muualta että kykenisi arvioimaan kansainvälisten organisaatioiden toimintaa glogaalilla ja globaalilla tasolla.
Mutta annan vinkin; Lue Suomen perustuslaki, niin Suomen arvot ovat siinä!
Kaikki lainsäädäntä Suomessa perustuu perustuslakiin. Perustuslaki huomioiden säädetään kaikki erikoislait. Kun osaat perustuslain- osaat etsiä erikoislakeja tarvittaessa.
http://finlex.fi
Tietenkin Suomi on kahden parlamentin maa, kahden maan kansalaisuus ja kansanvalta kahden parlamentin päätöksiin välittöminä ja välillisin vaikutusmahdollisuuksin per/ nuppi. Näin ollen lainsäädäntäohjetta l. direktiivejä tulee Euroopan Unionilta. Päätökset pyritään tekemään ns. subsidiauriteetti menetelmällä joka tarkoittaa mahdollisimman lähellä kansalaista. Vasta kun EU tasolla saavutetaan yhdesssä jotakin suurempaa etua yhdessä- on sitten siloin direktiivien aika jäsenmaihin.
Suomen maan arvot ovat >kansansuvereniteetti ja parlamentarismi.<
Näin sanoisin äkkiä pikaisesti jag.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san671891- 541186
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731039Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182990Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu120928- 92921