Tarinat voivat sivistaa jos niin haluatte

Olipa kerran kolme peltohiirtä joilla oli täysi työ talvivarastojen kokoamiseen. Yksi peltohiiri etsi kiihkeästi ruokaa ja kantoi kaikenlaisia viljanjyviä ja siemeniä pesäänsä. Toinen peltohiiri teki parhaansa eristäkseen pesänsä kylmältä ja raahasi koloon paljon heiniä ja pehmeitä siemeniä. Entäpä kolmas peltohiiri ? Se vaelteli pelloilla katseli taivasta ja maata. Kaksi kovasti uurastavaa moitti kolmatta peltohiirtä " Sinä olet laska, kun et valmistaudu talveen. Saapa nähdä miten selviydyt kun sitten talvi tulee. Kolmas peltohiiri ei puolustellut toimettomuuttaan mitenkään.

Ja kun talvi tuli, kolme peltohiirtä piiloutuivat ahtaaseen, pikkuruiseen koloonsa. Ruokaa oli riittävästi, kuin myös tilkitsemistarpeita pesän eristämiseksi. Mutta hiirillä ei ollut mitään tekemistä eivätkä tienneet miten kuluttaa aikansa. Silloin kolmas peltohiiri alkoi kertoa toisille tarinoita. miten se oli tavanut naisen joella ja pellolla mitä nainen oli touhunnut, Miehestä jonka näki lammella eräänä syysaamuna ja mitä hän teki Se kertoi kavereilleen keskusteluista joita oli käynyt, ja laulusta jonka oli kuullut ...

Vasta silloin peltohiiren kaksi toveria ymmärsivät, että toimettomalta vaikuttanut peltohiiri olikin koonnut auringonsäteitä, joiden avulla selvittäisiin talven yli.
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vähän samaan tapaan käy Taivuoresta kertovassa kupletissa . " Meri ulottuu äärimmäisyyksiinsä, taivas on ranta: kun kiipeän sen huipulle minusta tulee yksi sen huipuista " Tämä on yksi tavoista, joilla kiinalaiset suhtauvat vuoriin ja jokiin. Tavoitteena ei ole valloittaa ja alistaa niitä vaan vuoret ja joet nähdään elävöittävinä voimina. Niin kuin meri avautuu loputtomana- taivaanranta ainoana rantana- koko maailma avautuu edessämme. Ja kun nousee korkeammalle vuorenhuipulle, ei kyse ole niinkään sen valloittamisesta kuin kohoamisesta uusiin korkeuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


knhgytuji kirjoitti:

Olipa kerran kolme peltohiirtä joilla oli täysi työ talvivarastojen kokoamiseen. Yksi peltohiiri etsi kiihkeästi ruokaa ja kantoi kaikenlaisia viljanjyviä ja siemeniä pesäänsä. Toinen peltohiiri teki parhaansa eristäkseen pesänsä kylmältä ja raahasi koloon paljon heiniä ja pehmeitä siemeniä. Entäpä kolmas peltohiiri ? Se vaelteli pelloilla katseli taivasta ja maata. Kaksi kovasti uurastavaa moitti kolmatta peltohiirtä " Sinä olet laska, kun et valmistaudu talveen. Saapa nähdä miten selviydyt kun sitten talvi tulee. Kolmas peltohiiri ei puolustellut toimettomuuttaan mitenkään.

Ja kun talvi tuli, kolme peltohiirtä piiloutuivat ahtaaseen, pikkuruiseen koloonsa. Ruokaa oli riittävästi, kuin myös tilkitsemistarpeita pesän eristämiseksi. Mutta hiirillä ei ollut mitään tekemistä eivätkä tienneet miten kuluttaa aikansa. Silloin kolmas peltohiiri alkoi kertoa toisille tarinoita. miten se oli tavanut naisen joella ja pellolla mitä nainen oli touhunnut, Miehestä jonka näki lammella eräänä syysaamuna ja mitä hän teki Se kertoi kavereilleen keskusteluista joita oli käynyt, ja laulusta jonka oli kuullut ...

Vasta silloin peltohiiren kaksi toveria ymmärsivät, että toimettomalta vaikuttanut peltohiiri olikin koonnut auringonsäteitä, joiden avulla selvittäisiin talven yli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu