Entäpä jos

Entäpä jos sittenkin on totta, että Jumala onkin olemassa? Kaikki onkin päinvastoin, mitä väitin, intin ja selitin.. .

Entäpä KUN kaikki sittenkin on totta. Jumala ON ja astut Hänen eteensä. Hän käskee, kutsuu ja sanoo: Tulkaa, te kaikki. Eikä sinulla ole valtaa toimia Hänen käskyään vastaan. Selitykset ovat loppu, niitä ei enää kuunnella. Et voi syyttää ketään, et osoitella sormella, et vedota siihen taikka tuohon seikkaan. Olet yksin. Yksin. Yksin Hänen edessään. Tilinteolla, tuomiolla. Yksin Hänen pyhyytensä edessä, totuutensa edessä. Valkeuden edessä joka 7 x aurinkoa kirkkaampi Valo. Pelkäät ja vapiset, pakoonpääsyä ei ole. Vapiset Hänen tulista katsettaan. Tiedät viimeistään, että olet syntinen, paha, kurja, pilkkaaja. Tunnet että olet kuin mitätön muurahainen, jonka suuri jalka voi hetkessä murskaksi musertaa. Nyt on se hetki.

Tuomarin ei tarvitse sanoa, että toimit väärin, tietoisesti väärin. Pilkkasit Häntä, sanoit: Ei ole Jumalaa! Pilkkasit Hänen kansaansa; uskovia, Hänen omiaan joille oli kelvannut kurjuudessa ja synneissään valita armo, valita Jumalan tie. Pilkkasit profetioita, Pyhää henkeä. Solvasit surutta kaikkea ja kaikkia. Nimittelit uskovia: äärikristityt, fundamentalistit, kiihkoilijat! Pelkää kuonaa, kieroonkasvaneinta ja pahantahtoisinta porukkaa! Ala-arvoisia, huonokäytöksisiä, järjettömiä haihattelijoita, utopisteja, infantiileja. Solvasit, ivasit, halveksit. Korotit itsesi heidän yläpuolelleen, Jumalankin kriitikoksi. Koetit romuttaa monien uskoa, uskoa Raamattuun ja Jumalan ihmeisiin. Solvasit yhä uudelleen ja uudelleen. Sinua varoitettiin, mutta vain lisäsit syntisi määrää...

Hyväkäytöksiset uskovat koettivat parhaansa mukaan ja kärsivällisesti vastata, opastaa, valaista. Hekin olivat kuin ilmaa; solvasit heitäkin. Huonokäytöksiset uskovat olivan pahan himosi maalitaulu. Irvailit, pilkkasit ja vihasit heitä. Pahuutesi vaati eliminoimaan erityisesti heidän kirjoituksiaan. Jauhoit heitä hampaillasi kuin saalista, koetit poistaa heidän suolaisia sanojaan pois päiviäsi pilaamasta. Luulit jo onnistuneesi... mutta?

Jumala katseli tätä kaikkea. Antoi aikaa, etsikkoaikaa. Tutki ja testasi.

Nyt, seisot yksin Hänen Majesteettinsa edessä. Hänen, joka antaa elämän, kutsuu kuoleman. Hänen edessään, jonka kädessä on kaikkien olentojen henki ja elämä. Seisot Hänen edessään. Tilinteolla omasta elämästäsi. Mitä Hän sanoo? Niitä sanoja, joita on Kirjoitettuna Raamatussa, Kirjassa, jota pilkkasit ja halveksit; väitit sitä paimentolaisten satukokoelmaksi...

Tuomarin istuimella istuu Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra, Hän jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän sanoo:

”Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu per-ke-leel-le ja hänen enkeleillensä.” Niin Hän sanoo. Olet hyljätty. Sinä hylkäsit Jumalan, Hän hylkää sinut. Ikuisesti. Sinulle ei kelvannut armahdus ja armo. Halveksit niitä ihmisiä, joille armo oli kelvannut, jotka Jumalaan uskoivat, Häntä kunnioittivat. Ja heille, kurjille ja halveksituille lampailleen Hän sanoo: ”Tulkaa, minun isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.”

Olet yksin. Totaalisesti yksin. Liian myöhään. Katumus on myöhäistä. Etsikkoaika kului hukkaan. Selitykset eivät enää tepsi. Kukaan ei niitä enää kuuntele. Jumala kuunteli niitä pitkään. Tarpeeksi kauan, varmistuakseen, tietääkseen, että et tahtonut ottaa vastaan elämää. Etenit pahuudessasi, paadutit itsesi. Tämä on hetki, tilinteon hetki.

Entäpä kun tämä onkin totta. Muistat että sen sanottiin tulevan. Entäpä jos se, jota eniten inhosit olikin profeetta? Ei siinä omasta halustaan, innostaan, omasta valinnastaan. Ei oman erinomaisuutensa syystä – päinvastoin! Vihoviimeisistä viimeisin – ihmisten silmissä – mutta Jumalan armo niin suuri, että riitti halvan saviastian käyttökupiksi muuttamaan... Entapä kun on totta, tämä, mitä hän nyt kirjoittaa. Ei satua, ei kuvitelmaa, ei harhaa. Ja tiedät, että olet juuri nyt Elävän Jumalan edessä. Ja tiedät, että selitykset ovat loppu.
24300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

No, kun se vaan ei ole totta.

Äänestä

Olen ollut täysin rehellinen itselleni jumalasian suhteen, jos ei hänelle kelpaa, niin vika on siellä päässä.

Äänestä

Entä jos lehmät lentäisivät. Ainakin ulkona laiduntaminen kävisi todella vaikeaksi.

Äänestä
  • Ainakin linnut laiduntavat ihan helposti.

    Äänestä

Raamatun Jumalaa ei varmuudella ole olemassa eli sitä ei tarvitse murehtia. Jos jokin muu niistä tuhansista ja taas tuhansista ihmisten keksimistä jumalista onkin olemassa, niin valinta olisi yhtä tyhjän kanssa. Ei se kuitenkaan oikeaan osuisi.

Äänestä
  • taas tuhansista ihmisten keksimistä

    Kerro jokin asia joka ei olisi ihmisten keksimä

    Ihminen on ainakin keksinyt maapallon, galaksit, toiset ihmiset kaikki havainnot.... Jos nyt tuot jotain uutta, sekin on oltava ensin sinun keksimäsi
    Myös kaiken alku on mielessäsi eli sinun keksimäsi, aivan kuten mielikuva sanasta Jumala. Vain sinä voit tietää mitä se sinussa saa aikaan, se mielikuva. Jotainhan sen on oltava koska se saa aikaan vaikutuksia, kuten tuon kirjoituksesi, vai tuliko se tyhjästä. Onko siis "pääsi" tyhjä, jos pieni leikinlasku sallitaan?
    Ei ole mitään arvattavaa, kaikki on niin kuin on. Pidä aivan huoleti kiinni ajatuksestasi "ei se kuitenkaan oikeaan osuisi" mitä sillä oikealla tarkoitatkaan.

    Äänestä

Entä jos mitään jumalaa ei olekkaan, vaan koko kaikkeus ja olemassaolo on vain väliaikainen tyhjyyttä täynnä oleva illuusio, jolloin myös jumalat moninaisine oppeineen ovat vain pelkkää ihmisen kuoleman pelosta luomaa harhaa, jolla lievittää kuolemanpelkoa. Mutta siltikin vain täyttä satua. Koska ei uskalla kohdata loppua mikä häntä jokatapauksessa kuoleman jälkeen odottaa, koska toivoo elämän jatkumista.

Äänestä

Aloituksen kuvaama jumala on varsin vastenmielinen hahmo. Ikävä ja pikkumainen diktaattori joka suvaitsee vain itseään mielistelevät nöyrät alamaiset jotka hän sitten "armollisesti" armahtaa kauheasta kidutuksesta jota hänen ei tosin oli mikään pakko kenellekään edes määrätä.
Kaikki vastaväitteet hän tulkitsee itseään kohtaan tapahtuviksi henkilökohtaisiksi loukkauksiksi joista on rangaistava armotta.

Jos joku haluaa tuollaista jumalaa palvoa niin siitä vaan minun puolestani. Mutta itse en näe että tuonkaltainen jumala olisi jonkun palvonnan tai edes kunnioituksen arvoinen. Itse asiassa on hyvin kummallista että joku edes voi pitää tuolla tavalla kuvattua jumalaa hyvänä ja rakastavana hahmona.

Äänestä
  • Sinä tässä olet vastenmielinen, ikävä ja pikkumainen. Älä tulkitse tätä itseesi kohdistuvaksi loukkaukseksi. Olisi hyvin kummallista, jos joku voisi pitää sinua hyvänä ja rakastavana.

    Äänestä

Pikku vinkki uskovaiselle vajaapäälle: Jos aiot myydä typerää uskontoasi, kannattaa satstata siihen, ettei myyntipuheesi näytä tuollaiselta aivottomalta hevonpaskalta.

Äänestä

Mieluummin rehellinen agnostikko kuin epärehellinen ja valehteleva uskova - noita jälkimmäisiä näkee kreationismipalstalla riittämiin.

Äänestä
  • En ymmärrä mitä palvelusta he ovat tekevinään kenellekään surkeilla valheillaan.

    Äänestä

  • alalalalalalal kirjoitti:

    En ymmärrä mitä palvelusta he ovat tekevinään kenellekään surkeilla valheillaan.

    Minusta näyttää että he puhuvat ennen kaikkea itselleen. Ilmeisesti heidän uskonsa ei pysy pystyssä jos sitä ei jatkuvasti pönkitetä harhaisilla puheilla.

    Äänestä

Kuinka voit uskoa varmuuden vuoksi, ankaran ja pelottavan Jumalan pelossa?

Joko uskot, tai sitten et?

Jos en usko, mutta noudatan uskonnollisia määräyksiä ja rukoilen "varmuuden vuoksi",
olenko uskova?

Ei, olisin kuin Sinuhen lipevä orja Kaptah, joka uhrasi varmuuden vuoksi kaikille jumalille sitä mukaa kun tutustui uusiin jumaliin...

Koska en usko Jumalaa olevan, ei tuollainen pelottelu tehoa minuun.

Äänestä

Entäpä jos jumalia ei olekaan?
Entäpä jos joku jumala on, mutta ei ollenkaan juuri se jumala jonka kuvittelit olevan olemassa?
Entäpä jos Jumala on olemassa, mutta olet ymmärtänyt hänen sanomansa täysin väärin?

Entäpä jos ajattelisimmekin niin, että pelkkä "entäpä jos" ei riitä, vaan vaatisimme päätöksiimme vaikuttaviin olettamuksiimme aina jonkun loogisen perustelun. Raamatun Jumalan olemassaololle ei tällaista perustelua ole.

Äänestä
  • Ulkomuistista "Reinikaista" siteeraten:

    Jos nyt sitten uskot vaikka tähän luterilaisten Jumalaan, ja kun kuolet, siellä onkin vastassa semmonen kahareksankätinen Putta joka nauraa röhöttää, että uskot muuten väärään ukkoon!

    Sitten se lähettää sut takasi Maan päälle sittisontiaisena...

    Äänestä

"Hyväkäytöksiset uskovat koettivat parhaansa mukaan ja kärsivällisesti vastata, opastaa, valaista. "

Ja sitten heräsit.

Äänestä

Entä jos sinä oletkin valinnut väärän niistä lukemattomista jumalista ja suututat vain oikean jumalan palvomalla Jahvea?

Kannattaa katsoa Dawkinsin vastaus vastaavaan kysymykseen https://youtu.be/6mmskXXetcg

Äänestä

Entäpä jos..... Sinun valitsema uskonto ei olekaan se oikea. Luultavasti aloittaja kuuluu ev.lut yhteisöön joka sattui tulemaan sinun osaksi, kun synnyit Suomeen.
Muutama sata kilsaa itään olisi ortodoksisuus valttia ja taas etelään Balttian maissa on vahva katolituus voimissaan.
Jumaluuksia on vain niin vietävän monta ja kaikki ovat niitä oikea uskoisia.
Tee siitä sitten valinta.
Niin, minun maailmaani ei jumalat ole valloittaneet.

Äänestä

Kaikki on vain uskovaisilla "varmuuden maksimointia" suurissa peloissaan.
Olen aina ihmetellyt heidän toitotustaan jumalan pelkäämisestä ?
Kamalaa elää muutama kymmenen vuotta jatkuvassa pelkotilassa, sehän on jo itsessään sairautta pahimmillaan, sekä elämän pahinta haaskausta.

Äänestä

>Entäpä jos sittenkin on totta, että Jumala onkin olemassa?
Sopii mulle. Sulla tyttörukka näköjään kyllä on asian kanssa jotain ongelmia päätellen sairaasta sepustuksestasi.

Äänestä

"I cannot imagine a God who rewards and punishes the objects of his creation, whose purposes are modeled after our own — a God, in short, who is but a reflection of human frailty. Neither can I believe that the individual survives the death of his body, although feeble souls harbor such thoughts through fear or ridiculous egotism."
- Albert Einstein

Human frailty, feeble souls & ridiculous egotism - taidatkos sen paremmin sanoa. Juuri täsmälleen siitä on koko asiassa kysymys, ei mistään muusta.

Äänestä

Enpä taida. Tässä on kaikki siistissä paketissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


profeettaebel kirjoitti:

Entäpä jos sittenkin on totta, että Jumala onkin olemassa? Kaikki onkin päinvastoin, mitä väitin, intin ja selitin.. .

Entäpä KUN kaikki sittenkin on totta. Jumala ON ja astut Hänen eteensä. Hän käskee, kutsuu ja sanoo: Tulkaa, te kaikki. Eikä sinulla ole valtaa toimia Hänen käskyään vastaan. Selitykset ovat loppu, niitä ei enää kuunnella. Et voi syyttää ketään, et osoitella sormella, et vedota siihen taikka tuohon seikkaan. Olet yksin. Yksin. Yksin Hänen edessään. Tilinteolla, tuomiolla. Yksin Hänen pyhyytensä edessä, totuutensa edessä. Valkeuden edessä joka 7 x aurinkoa kirkkaampi Valo. Pelkäät ja vapiset, pakoonpääsyä ei ole. Vapiset Hänen tulista katsettaan. Tiedät viimeistään, että olet syntinen, paha, kurja, pilkkaaja. Tunnet että olet kuin mitätön muurahainen, jonka suuri jalka voi hetkessä murskaksi musertaa. Nyt on se hetki.

Tuomarin ei tarvitse sanoa, että toimit väärin, tietoisesti väärin. Pilkkasit Häntä, sanoit: Ei ole Jumalaa! Pilkkasit Hänen kansaansa; uskovia, Hänen omiaan joille oli kelvannut kurjuudessa ja synneissään valita armo, valita Jumalan tie. Pilkkasit profetioita, Pyhää henkeä. Solvasit surutta kaikkea ja kaikkia. Nimittelit uskovia: äärikristityt, fundamentalistit, kiihkoilijat! Pelkää kuonaa, kieroonkasvaneinta ja pahantahtoisinta porukkaa! Ala-arvoisia, huonokäytöksisiä, järjettömiä haihattelijoita, utopisteja, infantiileja. Solvasit, ivasit, halveksit. Korotit itsesi heidän yläpuolelleen, Jumalankin kriitikoksi. Koetit romuttaa monien uskoa, uskoa Raamattuun ja Jumalan ihmeisiin. Solvasit yhä uudelleen ja uudelleen. Sinua varoitettiin, mutta vain lisäsit syntisi määrää...

Hyväkäytöksiset uskovat koettivat parhaansa mukaan ja kärsivällisesti vastata, opastaa, valaista. Hekin olivat kuin ilmaa; solvasit heitäkin. Huonokäytöksiset uskovat olivan pahan himosi maalitaulu. Irvailit, pilkkasit ja vihasit heitä. Pahuutesi vaati eliminoimaan erityisesti heidän kirjoituksiaan. Jauhoit heitä hampaillasi kuin saalista, koetit poistaa heidän suolaisia sanojaan pois päiviäsi pilaamasta. Luulit jo onnistuneesi... mutta?

Jumala katseli tätä kaikkea. Antoi aikaa, etsikkoaikaa. Tutki ja testasi.

Nyt, seisot yksin Hänen Majesteettinsa edessä. Hänen, joka antaa elämän, kutsuu kuoleman. Hänen edessään, jonka kädessä on kaikkien olentojen henki ja elämä. Seisot Hänen edessään. Tilinteolla omasta elämästäsi. Mitä Hän sanoo? Niitä sanoja, joita on Kirjoitettuna Raamatussa, Kirjassa, jota pilkkasit ja halveksit; väitit sitä paimentolaisten satukokoelmaksi...

Tuomarin istuimella istuu Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra, Hän jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän sanoo:

”Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu per-ke-leel-le ja hänen enkeleillensä.” Niin Hän sanoo. Olet hyljätty. Sinä hylkäsit Jumalan, Hän hylkää sinut. Ikuisesti. Sinulle ei kelvannut armahdus ja armo. Halveksit niitä ihmisiä, joille armo oli kelvannut, jotka Jumalaan uskoivat, Häntä kunnioittivat. Ja heille, kurjille ja halveksituille lampailleen Hän sanoo: ”Tulkaa, minun isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.”

Olet yksin. Totaalisesti yksin. Liian myöhään. Katumus on myöhäistä. Etsikkoaika kului hukkaan. Selitykset eivät enää tepsi. Kukaan ei niitä enää kuuntele. Jumala kuunteli niitä pitkään. Tarpeeksi kauan, varmistuakseen, tietääkseen, että et tahtonut ottaa vastaan elämää. Etenit pahuudessasi, paadutit itsesi. Tämä on hetki, tilinteon hetki.

Entäpä kun tämä onkin totta. Muistat että sen sanottiin tulevan. Entäpä jos se, jota eniten inhosit olikin profeetta? Ei siinä omasta halustaan, innostaan, omasta valinnastaan. Ei oman erinomaisuutensa syystä – päinvastoin! Vihoviimeisistä viimeisin – ihmisten silmissä – mutta Jumalan armo niin suuri, että riitti halvan saviastian käyttökupiksi muuttamaan... Entapä kun on totta, tämä, mitä hän nyt kirjoittaa. Ei satua, ei kuvitelmaa, ei harhaa. Ja tiedät, että olet juuri nyt Elävän Jumalan edessä. Ja tiedät, että selitykset ovat loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu