Leimaavat nimitykset propagandan välineenä!

Maahanmuuttokriitikoita ja mamutulvaa vastustavia leimataan halveksivilla nimityksillä ja termeillä, kuten "rasisti", "natsi, "vihapuhuja" tai vaikkapa "suvaitsematon".
Sen sijaan mamutulvaa kannattavia haukutaan(?) lempeillä nimityksillä, kuten "mamuttaja" ja "suvakki". Tajusitte varman pointin?
Nimityksillä ja termeillä on aina pyritty voittamaan aatteellinen taistelu jo ennen sen käymistä. Tällä hetkellä mamukriitikot ovat pahasti alakynnessä tässä nimitystaistelussa.
Siksi pitää myös mamutulvan vastustajien kehittää ja käyttää YHTÄ pahasti leimaavia nimityksiä mamuttajista kuin päinvastoin. Muuten olemme aina alakynnessä keskusteluissa ja väittelyissä.
3760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat
  • Niinpä! Kun nuori joutuu matun uhriksi, hän kääntää kelkan ja koko lähiympäristönsä. Kun nuorelta viedään puhelin kädestä kaupn pihalla ja kaveria hipelöidään bussissa, niin YLEN matu-myönteinen propaganda ei enää pure. varsinkin, kun nuoret eivät kyttää enää YLEÄ. Onnetonta vain on, että oman kantapään kautta oppiminen on hankalaa ja voi viedä hengenkin.

    Nuoret eivät tietysti ymmärrä matematiikkaa ja sitä, että jokainen matuihin sijoitettu euro on heiltä pois. Suomen ylipstot ja tiede viime vuonna saivat 3,5 miljardia, mutta matu-pelleily vei jo 1,2 miljardia -- ja keskipitkällä ja pitkälläa aikavälillä kirppusirkus kuluttaa Suomen rahat.

    Kippusirkus tuhoaa Suomen. EURO lisää sen katastrofiksi. EU:ta pitäisi YLE:n nyt propagandoida penteleesti...nuorille ja vanhoille.

    Äänestä

Nimitykset ovat aina olleet oleellinen ja ehkä tärkein osa poliittisessa ja aatteellisessa taistelussa. Varsinkin totalitaarisissa yhteiskunnissa valtaeliitti median avulla määrää nuo nimitykset, joilla toisinajattelijat esitetään pahoina tai huonoina kansalaisina.

Lisäksi pitää muistaa, ketkä nuo termit ovat keksineet! Tietysti yhteiskuntatieteilijät, jotka säännöllisesti edustavat juuri "edistyksellisiä voimia". Hyvin kätevää!

Kaikki ns. väärää poliittista linjaa edustavat esitetään taantumuksellisiksi. Kaikki heidän hyvät ja järkevätkin näkemykset ovat siten muka taantumuksellisia. Ja päinvastoin "edistyksellisten voimien" näkemykset ovat muka edistyksellisiä, vaikka olisivat kuinka järjettömiä!?

Äänestä
  • Vanha filosofinen totuus on, että kaikki kehitys ei ole edistystä. Tämän totuuden nämä "edistykselliset" usein haluavat unohtaa.

    Perinteiset arvot on testattu vuosisatojen ja jopa vuosituhansien kuluessa. Niitä ei pidä kevyesti syrjäyttää ja tuhota. Koska se on varma tie kaaokseen ja yhteisön tuhoon.

    Tunnetusti rakentaminen on paljon vaikeampaa ja aikaa vievämpää kuin hajottaminen. Anarkistit, äärivasurit ja mamutulvan kannattajat eivät tunnusta tätä faktaa.

    Äänestä

Mielestäni mamutulvan kannattajia pitää kutsua yksinkertaisesti pettureiksi. Hehän tarkoituksellisesti pettävät oman kansansa ja maansa edun, vaikka muuta tietysti väittävät. Lisänä voi olla kansanpetturi tai maanpetturi.

Äänestä

Olen ent. vassareita, sosialistisen talousopin vuoksi jopa kommunisteja äänestänyt, mutta aina ehdottomasti suomalais isänmaallinen. Olen jo kauan ollut sekä persuja, että muutoslaisia äänestänyt.

Kokemus on paras opettaja. Olen aikoinaan hyvää hyvyyttäni marssinut vassareitten keskellä, samalla kuunnellen heidän vihahuutojaan, silkkaa vihaa. Irakin sodan vastaisella marssilla koin: en kuulu tähän vihajoukkoon. Minusta tuli persujen äänestäjä.

Vassareiden rikollinen toiminta suomalaisten sananvapautta vastaan on heidän oma kertomuksensa itse itsestään. Itse sallin sananvapauden kaikille, mutta kommunismiin kuuluu toisinajattelijoiden vaino. Narinkkatorin tapahtumat todistavat kustakin joukosta ja yksilöstä itsestään.

Äänestä
  • Olet oikeassa asiassasi, mutta sekään ei auta avauksen esittämään ongelmaan.

    Tuo vassari-nimitys on kesy ja neutraali verrattuna isänmaallisten ja suomenmielisten kokemaan pahoihin solvausnimityksiin.

    Joten keksipä terävämpi nimitys "vassareille".

    Äänestä

  • Huomautus kirjoitti:

    Olet oikeassa asiassasi, mutta sekään ei auta avauksen esittämään ongelmaan.

    Tuo vassari-nimitys on kesy ja neutraali verrattuna isänmaallisten ja suomenmielisten kokemaan pahoihin solvausnimityksiin.

    Joten keksipä terävämpi nimitys "vassareille".

    Hullu... Tuon kirjoittajan mielestä siis vasemmistoa äänestävä ei voi olla isänmaallinen: v*ttu mikä natsi!

    Äänestä

  • skdjfhufh kirjoitti:

    Hullu... Tuon kirjoittajan mielestä siis vasemmistoa äänestävä ei voi olla isänmaallinen: v*ttu mikä natsi!

    Kokemus sen kertoo, että vasemmisto ei ole koskaan ollut isänmaallinen saatikka suomenmielinen. Se vain on totuus. Toki muutamia poikkeuksia löytyy.

    Äärivasemmisto on aina ollut neuvostomielinen ja demarit ruotsinmielisiä. Lisäksi molemmat "internationaaleja" eli kansainvälisiä, mikä on vain peitenimitys epäisänmaallisuudelle.

    Äänestä

Mites olisi tämmöinen kuin "kulttuurimarxisti", kun sitähän ne oikeastikin on. :)

Kun mitä tämä nykyinen mamutus on, niin yksi osa kulttuurimarxismia.

Äänestä
  • Nimitys on kyllä osuva, mutta ei kovin paha. Pitäisi vastata petturien(mamuttajien) solvauksiin samalla mitalla. Ainakin niin kauan, kunnes ottavat opiksi ja suitsivat suunsa.

    Äänestä

Mä haluaisin, että termiä "suvakki" vihapropagandassa käyttävät tai ylipäätään arkipuheessaan sitä sanaa käyttävät sekopäät saatais viharikoksista oikeuteen. Mielestäni olisi myös tavanomaisen sivistynyttä ja vähemmän junttimaista vähemmän törkeää ja vähemmän harhaan johdattavaa ja maata taas normaalisivistykseen palauttavaa persujen terrrorin jäljiltä, jos maahanmuuttajista käytettäisiin termiä maahanmuuttaja, eikä "mamu" nettimielipiteissä. Mielestäni sen ihmisen voisi vetää hirteen, joka on keksinut uussanan "suvakki", tai jonka mielestä oli tarpeellista keksiä uudissana "mamu" erottelemaan syntyperäistä väestöä ja muualta tulleita - yhteiskuntarauhan vaarantajia ne. Hommaforumin perustajalle vois antaa linnaa, ai niin mut ei voi, kun nyt kun se on pääässut valtion palkoille, niin on alkaneet mielipiteet "lientyä". Oksettavaa sen persupaskasakin kateus - ylipäätään- kaikkia valtion viroissa olevia kohtaan, ihan sama niillä kuin natsiruotsidemokraateillakin, että joillekin kusisille konkursseja tehneille rikollisille yrittäjille pitäisi tuutelituu antaa valtiolta tukea, mutta hirveä vihollinen on kuitenkin julkinen sektori. Saastaisia. Haluan tän maan samaksi, joka tämä oli ennen persujen vihakulttuuria!!!! Stanan paskalävet olleet haukkumassa persuruotsidemokraatit vaikka jossakin köyhyys-palstoilla tavallisia suomalaisia vertaistuen vuoksi kirjoittaneita: ne perslävet natsit on itse vain valtion tukien perässä, kaikki pitäis yksityistää, joka ämmän synnyttää kymmenen lasta ja uskonnon muka määrätä politiikkaakin, hyi stana!

Pidän maahanmuuttajista, mutta en persuja äänestävistä, koska persujen äänestäjissä keskimäärin ei ole mamujen tukien maksajiakaan ja muita puolueita haukkuvat mamut on siten todellisten auttajiensa naamoille räkimässä.

Äänestä
  • Taas joku kiihkomamuttaja tai vasurianarkisti suolsi melkoisen aivopökäleen!

    Hän kehtaa valittaa harmittomista "suvakki"- ja "mamuttaja"-nimityksistä, MUTTA ei huomioi todella solvaavia "rasisti, natsi, vihapuhuja"-nimityksiä, joita mamuttajat jatkuvasti viljelevät mamutulvan vastustajista???

    Muuten tiedoksi sinulle typerykselle: Mamu-nimitys on suora LYHENNE MAahanMUuuttajasta! Eli siinä ei ole mitään halveksuntaa sinänsä.

    Kuten Kepu-nimityskään ei halveksi kekustapuoluelaista. Tajusitko?

    Äänestä

  • oletko_tosissasi kirjoitti:

    Taas joku kiihkomamuttaja tai vasurianarkisti suolsi melkoisen aivopökäleen!

    Hän kehtaa valittaa harmittomista "suvakki"- ja "mamuttaja"-nimityksistä, MUTTA ei huomioi todella solvaavia "rasisti, natsi, vihapuhuja"-nimityksiä, joita mamuttajat jatkuvasti viljelevät mamutulvan vastustajista???

    Muuten tiedoksi sinulle typerykselle: Mamu-nimitys on suora LYHENNE MAahanMUuuttajasta! Eli siinä ei ole mitään halveksuntaa sinänsä.

    Kuten Kepu-nimityskään ei halveksi kekustapuoluelaista. Tajusitko?

    Pelle. Sä siis kommentoit mun tekstiä? Kehtaat imbesilli väittää, että minä muka olen joku kiihkomielinen: no voin sulle pelle kertoa, että pitää olla aika vähän kiihkomielinen, kun ei omaa tunnuksia mihinkään internetin sosiaaliseen mediaan, pitää olla melko vähän kiinnonostunut sinun rasistivalhepökäleen kiihottamista aiheista, kuten maahanmuutosta. Se että jos minä sanon jotakin kirjoitusta niettömässä kommentissa natsiksi, sanon yhteiskuntatieteilijän kokemuksella, koska osaan erottaa äärioikeistolaista paskaa kirjoittavat - vaikka valitettavasti teidän anonyymisontiaisten keskellä on to-del-la vaikea missään mielessä tulla kohdelluksi edes inhimillisesti, te pellet kun ette kirjoitellessanne ajattele, että paitsi että toitotatte omaa näkemystänne, te raiskaatte mun älyä, joka olen satunnainen kirjoittaja tässä = nimetön Suomi24- foorumi. En ymmärrä, miksi minun kohdallani täällä viitataan puoluepolitiikkaan, ei järjenhiventä.

    Äänestä

  • skudfhurgtdshdfgvghg kirjoitti:

    Viestiesi perusteella olet yksi sekavimmista palstalle tulleista trollaajista. Ja se on palstan tason huomioon ottaen todella kova suoritus. Sinuna en menisi kuitenkaan ylpeilemään sillä sivistyneessä seurassa.

    Äänestä

  • Ikävä_kyllä kirjoitti:

    Mielestäni olen yksi älykkäimmistä ja humaaneimmista ja eritoten selkeäjärkisimmistä tälle foorumille Suomi24 koskaan kirjoittaneista kaikissa keskusteluissa joihin olen kirjoittanut, jos ymmärretään kirjoituskontekstini oikein, eli että olen aina kirjoittanut tuntemattomille nimettömille naamattomille itse nimettömänä naamattomana foorumijäsenyyttä tänne Suomi24:n omaamattomana kommentoiden sekavia tulkinnallisia tekstejä. Et varmastikaan ole hullu, hulluksia minua väittävä kusipää nimittäin väittäisi, että olen somen jäsen ja että toimin muka jossakin porukassa, kun kirjoitan tänne Suomi24- keskustelupalstalle?

    Äänestä

  • skudfhurgsildhughtu kirjoitti:

    et kykene tekemään eroa harhojesi ja tosiasioiden välillä.

    Äänestä

  • Mitä vikaa on sanassa suvakki (=suvaitsevainen)? Haluatko ehdottaa jotain parempaa sanaa tilalle?

    Äänestä

  • Ikävä_kyllä kirjoitti:

    et kykene tekemään eroa harhojesi ja tosiasioiden välillä.

    Taitaa niitä harhoja olla ihan muilla, nimittäin kohtuullisen harhaista käytöstä ottaa tällaisella nimettömällä keskustelupalstalla keskusteluketjun keskeltä kohteekseen yksi tuntematon ja sitten alkaa solvata julkisesti esimerkiksi anarkistiksi... Törkeys piilee siinä, että kun te suollatte tollasta sontaa tällaisilla julkisilla palstoilla, pian muuttuu totuudeksi kaikkien palstoja lukevien hörhöjen silmissä häiriintyneet väittämänne ja tollasen sortin solvaamisesta en pidä. Vai onks teillä yleisenäkin tapana ja käytösmallina kenties ketä tahansa tuntematonta alkaa väittää netin julkisilla nimettömillä palstoilla "vasurianarkisteiksi" tai ääriajattelijoiksi, siis tavallisia nimettömälle palstalle kirjoittavia tyyppejä joilla ei ole mihinkään nettiin edes profiilia (kuten toimitte esimerkiksi mun kohdalla tässä)? Ikävä korjata hörhöluulosi faktoiksi, mutta minä ihan oikeasti en ole minkään sortin anarkisti, enkä edes erityisen kiinnostunut tai kiihkomielisesti minkään puolueen kannattaja. Enkä ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut maahanmuuttoaiheestakaan, en koskaan edes käynyt tällä palstalla ennen syksyä -2015, jolloin Eurooppaan iski pakolaiskriisi - kun aihe vaan ei ole kiinnostanut, toisin kuin Suomi24:a terrorisoineita hörhöjä, jotka mistään muusta aiheesta ei millään palstalla ikinä ole osanneet & halunneet keskustella, häiriten kaikkia...

    Totuudethan täällä ei ketään kiinnosta, mutta sori nyt vaan: minä esim. olen ihan tavis ihminen, joka ajanvietteeksi vain hyvin satunnaisesti ( en roiku tällaisilla palstoilla suinkaan aina) kirjoittelen tänne Suomi24- foorumille erinäisille palstoille. En ole missään nettiryhmässä, enkä harrasta nettikaveruuksia, missään. Minun käytöksessäni, että käyn keskustelupalstalla nimettömästi kirjoittelemassa, ei siis ole mitään ketään vahingoittavaa, sen sijaan on mielestäni suuresti kokonaisuudessaan esimerkiksi asiallista maahanmuuttokeskustelua vahingoittavaa se jatkuva viha, mitä täällä suolletaan... Toivon, ettei yhdelläkään tänne palstoille kirjoittavilla ole ainakaan lapsia - nimittäin pelottaisi, että millaisen kasvatusmallin pennuilleen ne tyypit antaa, joiden aikuisten aktiiviharrastus on vihata internetissä kanssaan erimielisiä ja useimmiten alisteisia ihmisryhmiä. Ja kyllä minä ihan itse tiedän, etten ole minkään sosiaalisen median jäsen, siihen ei sinulla eikä kenelläkään ole mitään sanomista, älä tunge mun silmille ja pidä kiitos tuntematon huoli vain omista asioistasi. Mieluiten pyri käyttäytymään netissä normaalisti.

    Enkä tosiaan käsitä tollasta keskustelupalstakäytöstä, että jollakin tuntemattomalla on pakkomielle herjata, että minä hänelle tuntematon olen muka joku somen jäsen tai anarkisti. Tollanen kirjoiteluhan on ihan törkeää! Taitane todellisuudentajussa sulla vipata, jos sä et käsitä, että et sä voi julkisella palstalla alkaa väittää tuntemattomasta kanssakirjoittajastasi ihan omiasi?! Ettei vaan olis yksityisyyteen tunkemisesta kyse, toiv. ei. Haluan olla siten rauhassa, että vaikka kirjoitankin joskus tänne Suomi24- keskustelupalstoille, ei kilin persettä kenellekään yhdellekään muulle tänne Suomi24- palstoille kirjoittavalle kuulu, että mitä tai kuka tai millainen minä olen. Jos haluatte henkilöiden kanssa keskustelua, tämä ei ole sellainen keskustelupaikka, vaan nimetön keskustelufoorumi tämä Suomi24. Ja minun kanssani ei missään somessa pääse keskustelemaan, en ole sielläkään. Kuten näkyy, olen naamaton ja nimetön, enkä edes rekisteröityä nimimerkkiä tänne omaa, joten jätä herjaaja mut rauhaan.

    Äänestä

  • suvaitsema.ton kirjoitti:

    Mitä vikaa on sanassa suvakki (=suvaitsevainen)? Haluatko ehdottaa jotain parempaa sanaa tilalle?

    Ai että mitä vikaa on sanassa "suvakki", haluatko oikeasti vastauksen? No siinä sanassa on sellainen ISO vika, että se on natsien keksimää uudiskieltä, jota erinäiset internetin kyseisensorttiset aktiivit ja hörhöpoppooääriajattelijat ovat pyrkineet ujuttamaan osaksi suomalaista yleiskieltäkin ja mielestäni kyseinen sana lähinnä halveksuu suvaitsevaisuutta ja sivistystä, eikä pyri kunnioittamaan suvaitsevaisuutta arvona ollenkaan. Näkemykseni onkin, että ainakin akateemisista älykkäimmät ymärtävät olla kokonaan käyttämättä sitä sanaa, siis sanaa "suvakki" ja ymmärtävät olla ottamatta sitä sanaa osaksi omaa sanavarastoaan, koska jos hekin alkavat käyttää sitä neosanaa, he antavat kuin kultalautasella äärimielisille natseille oikeuden erotella normaalit sivistyksen mukaiset mielipiteet jotenkin tärähtäneiksi, koska normaali ihminen on suvaitsevainen ja sitähän; suvaitsevaisuutta, "suvakki"- termiä halventavasti käyttävät niin sanotut maahanmuuttokriittiset halveksuvat. Ei pidä normalisoida keskusteluun ja osaksi normaalia yleiskeskustelua normaalina asiana selkeän rasistisia termejä, jos ymmärtää kielen ja sanojen vallan.

    Äänestä

  • skudfhurgsldkfjdjhjghg kirjoitti:

    Valitatko persu-sanan käytöstä? Valitatko rasisti-sanan käytöstä, kun sitä käytetään leimakirveenä, vastapuolen mustamaalaamiseen, jos sanon yhdenkin kriittisen, asiallisenkin, sanan Suomeen suuntautuvasta pakolaistulvasta. Sallitko tuon viimeisen sanan käytön vai onko se loukkaava?

    Minusta kaikkeen ihmisten toimintaan sisältyy huonojakin puolia, niin pakolaistulvaankin, vastaanottajamaankin näkökulmasta.

    Ei se sinun ääripääsi ole sen parempi kuin se toinenkaan.

    Minä olen siellä jossain välimaastossa, vaikka et sinä toki sitä usko.

    Kuka sinulle on antanut oikeuden jakaa ihmiset rasisteihin ja ei-rasisteihin oman mielesi mukaan?

    En yleensä puutu kirjoitusvirheisiin, enkä kappalejakoihin jne..., koska itsekin teen paljon näppäilyvirheitä, eikä se tee kenenkään mielipidettä tyhmäksi tai vääräksi, mutta kun itse otat puheeksi akateemisuuden, ja olet sitä mieltä, että ainakaan älykkäimmät akateemiset eivät käytä suvakki-sanaa, niin toteanpa vain, että et taida itse olla akateeminen, et ainakaan heidän fiksuimmasta päästä, kun et osaa jakaa kirjoitustasi kappaleiksi.

    Äänestä

  • ypoik kirjoitti:

    Mulla ei ole mitään syytä valittaa "persu"- sanan käytöstä, jos sellaista kysyt.:) Koen sen sanan lähinnä huvittavana, ja toisin kuin perussuomalaiset- puoluetta äänestävät, en näe siinä sanassa mitään mielijuonnetta ihmisen takalistoon. Mitä rasismiin tulee, niin rasismin sivistynyt erottaa, en koe pienen ihmisen mieölipiteelläni että olisi erityinen ongelma jos asiallisesti puhutaan maahanmuutosta ilman mitään foorumijäsenyyksiä ja siten johdatteluja yksittäiset ihmiset netin palstoilla, mutta kun se vaan tällä Suomi24:ssa ei ole asiallista se maahanmuuttokeskustelu vaan hörhöä ja vaan kun kaikesta näkee, että tänne kirjoittavat on suurin osa todennäköisesti sosiaalisen median jäseniä, jotka ovat irtaantuneet arkitodellisuudesta. Eivät siis ymmärrä, mitä on asiallinen keskusteleminen ja minä en sille mitään voi. Itse olen luultavasti säilyttänyt järkeni sillä, että ole jäsen Facebookissa enkä missään internetin sosiaalisissa medioissa jäsen. Jopa näitä nimettömiä Suomi24-palstoja ja näitä nimettömiä keskusteluja omaan "mielipidepintaani" heijastelemalla ja vertaamalla pystyn kuitenkin käsittämään ja ymmärrän kyllä sen, että jos ihminen seuraisi netistä vain samanmielisten molotusta kaikki päivät, varmaan aika pihallahan siinä pian jokainen ihminen kokonaiskuvasta todellisuudessa olisi - ja etenkin jos ei lue mitään laatujulkaisuja ja seuraa aikaansa tai pyri sivistämään itseään, sitten se on siten.

    Äänestä

  • oöklj kirjoitti:

    Kuka sinulle on antanut oikeuden jakaa ihmiset rasisteihin ja ei-rasisteihin oman mielesi mukaan?

    En yleensä puutu kirjoitusvirheisiin, enkä kappalejakoihin jne..., koska itsekin teen paljon näppäilyvirheitä, eikä se tee kenenkään mielipidettä tyhmäksi tai vääräksi, mutta kun itse otat puheeksi akateemisuuden, ja olet sitä mieltä, että ainakaan älykkäimmät akateemiset eivät käytä suvakki-sanaa, niin toteanpa vain, että et taida itse olla akateeminen, et ainakaan heidän fiksuimmasta päästä, kun et osaa jakaa kirjoitustasi kappaleiksi.

    Voi voi. Siis joku ääliö tekniikan vuoksi ja tyhmän tekniikan tyhmyyden edesauttamana väittää, etten osaa kirjoittaa? Pätisit jotenkin toisin, toi on säälittävää!:D Teen kyllä - kiitos vain kysymästä! - ihan normaalit kappalejaot, kun kirjoitan tänne Suomi24-palstoille taviksia harmittomia puhekielisiä mielipiteitäni keskusteluketjuihin. Ehkäpä, ehkä kenties Suomi24- softassa on jokin vika, jos mulle itselleni omat kommenttini ovat aina ennen niiden palstalle postaamistani kappaleilta jaoteltuja tasan tarkkaan valitsemallani tavalla ja sulle ei sellaista näy, vai valehtetsä ja ronkitko mun tekstejä?

    Olen varmasti suurtakin hupia tuottanut monelle pätemisen tarpeiselle, joka on inissyt mulle aikojen saatossa täällä Suomi24-palstoilla, kun ei asia-argumenttia ole mielipiteeseeni osannut sanoa mitään, etten muka osaa kirjoittaa: sori, äidinkieleni Suomen arvosanani ihan vaikka jo pentuna lukiostakin oli mulla yhdeksäisen luokkaa ja kyllä esimerkiksi yliopistoni proffat ja tenttivastauksiani lukeneet ovat nähneet monia käsin kirjoittamiani tenttivastauksia, joissa ei todellakaan ole suuremmin mitään kielioppivirheitä.:) Syystä, että olen verbaalisesti erittäin lahjakas.:) Yleisimmin äidinkielen arvosanani oli koko kouluaikani kymmenen tai yhdeksän: pentuna 1980-luvulla jouduin lukemaan kaikki kouluaineeni luokan edessä.

    Kyllä mä sori valitan, mutta olen niin paljon keskivertoa parempi verbaalisesti, että mun kirjoitustyyli on uniikki. Sitä pystyisi kopioimaan korkeintaan rikolliset vääriin tarkoituksiin jos Suomi24- ylläpito sen sallii, eli ihmisten identiteetin raiskaamisen viattoman palstalle kirjoittavan nimissä, jos niin, ja nekään ei saavuttais ikinä mun persoonallista tatsia. Se on niin, että kukaan toinen ei pysty kirjoittamaan sillä tavalla kuin minä. Toki jos mua ei tunne ja jos rikolliset on väärillä nimillä tai muuten laittomasti netissä, joku voi erehtyä, mutta mun kirjoitustyyli on äärimmäisen uniikki, niin omintakeinen ettei kukaan pysty matkimaan. Luulen, että ainakin kielentutkijat tietävät sen asian.;) Ja siitä tulikin mieleeni, että toivon, ettei niissä ole hörhöjä, kun tätäkin Suomi24:a tutkivat: ihan oikeasti kun kaikki tänne kirjoitavat eivät toimi osana mitään ryhmää tahi halua tulla arjen satunnaisella ajanvietteella tutkijoiden analysoimiksi, koska onhan sellainen loukkaavaa. Ja paljastan muuten vielä, että koskaan elämässäni en ole kirjoittanut tänne Suomi24- palstalle juomatta kahta siideriä sitä ennen, koska pelkään palstan rasisteja niin paljon, pelotteli mut aikoinaan ylläpidon tuella täysin sivullisen traumaan asti, kaikenlaiser palstarasistit ja somenarsistit hörhöluuloiset.

    Vastaus sulle: en ole "jakanut" mitään ihmisiä, koska täällä ei ole ihmisiä ja rasismi- aihe ei liity minuun. Täällä on nimimerkkejä, joiden kanssa keskustelua tässä käyn.

    Äänestä

Moni mamuttaja vihaa Suomalaisuutta ja syyllistyy vihapuheeseen. Jotkut jopa suoranaiseen rotuvihaan jonka kohde ovat Suomalaiset.

Äänestä
  • Se on totta! Tämä meno on sellaista täällä, et pitääkö tässä ihmisten itelleni jo kuoppaa kaivaa. Järkevät yrittää pelastaa Suomen. Vielä järisyttää mieltä lausahdus kun suvakit huutavat työntämään se Suomen perseeseen. Suvakille ei ole yhtään järkeä päässä. Tämä on suuri kunnianloukkaus Suomea ja sen kansaa kohtaan.

    Äänestä

Natsiksi haukkujalle on jo olemassa täsmänimitys: mädättäjä.
Mitä muutakaan voi sanoa hallitsemattoman maahanmuuton kannattajasta kuin isänmaan mädättäjä.

Äänestä
  • Mitäpä jos kuitenkin jatkettaisiin nykyisellä lempeällä linjalla. Siis ajatteles nyt sitä omasta mielestään kovaa ja hurjaa naisten huiviin pukeutunutta AnarkoMarkoa, joka tulee oikeiden ihmisten sekaan riehumaan. Voiko häntä enää pahemmin loukata, kuin kutsumalla "Äidin pikku suvakki-pojuksi".

    "Oleppa nyt äidin oma pikkuinen suvakki kiltisti tai poliisi tulee ja antaa pamppua peppuun."

    "Ahmed setä Irakista ei oikein tykännyt äidin pikku suvakin kasvissosekeitosta."

    " Kävikös äiskän suvakki-poju Vokissa katsomassa mamu-namuja?"

    "Tykkäskös mamut Huivi-Hannun suvakista namusta?"

    Äänestä

  • Onko tuokin jostakin Jussi Halla-ahon apinalauman sanakirjasta, tuo sana "mädättäjä", että jos ja mikäki jossakin joku jotakin rasistia on natsiksi jossakin keskustelussa sanonut? Kuule: natsiksi saa vapaasti kutsua jokaista kirjoittajaa, jonka keskustelusfäärin mielipidekeskiön keskeinen pointti on jonkun, minkä tahansa ALISTEISEN, kansanryhmän leimaaminen vihapuheella. Luultavasti olette parat historiaankin kovin vähäisesti ( lusikalla kun on annettu, ei voi kauhalla vaatia...) perehtyneitä, mutta sen verran sopisi perehtyä, että esimerkiksi ihan oikeasti Adolf Hitlerin natsi- Saksassakin aikoinaan maan munaton ja ahne taloudellinen eliitti solmi sopparin Hitlerin poppoon kanssa, missä keskusteluretoriikassa juuri ihan samasta kuin osin Suomessa nytkin, kansallissosialistien = natsien niin sanottu kritiikki lähti alisteisen maahanmuuttaväestön ja tavallisten suvaitsevaisten ihmisten mielipiteiden vaientamisesta juuri perusteella, että suvaitsevaisia yritettiin leimata rasistien toimesta rasisteiksi, koska he vastustivat tavallisen Saksan kansan mielipiteen vapauden kaventamiseen tähdännyttä politiikkaa. Silloin ei tietysti käytetty sivistyneistä halventavaa sanaa "suvakki", mutta ihan sama retoriikka oli natseilla silloinkin, kuin nyt Suomessakin niillä, joiden mielestä rasismin olemassaolo pitäisi hyssytellä ja suvaita muka hassunhauskana täysin kieroutunutta keskustelukulttuuria.

    Natsiksi ei tosin pidä nimittää niitä, jotka osaa olla yleistämättä omaa mielipidettään, jos puhuu ilman väkivaltaista kielenkäyttöä ja vain omasta mielipiteestä. On esimerkiksi ihan normaalia, jos vaikka joku ei pidä jostakin vaikkapa yksittäisen maahanmuuttajan mielipiteistä - se ei ole rasismia ja selitys että sellainen olisi rasismia on itsessään rasismia, mutta selitykset että "koska se ja toi on mamu", että jos mielipidettä ei hyväksyttäisi tai otettaisi tasaveroisen vakavasti, sellainen on aina rasismia. Ja sitä rasismia on Suomessakin paljon. Lisäksi se on natsismia, että jos poliittisesti erimielisiä oman maan kansalaisia vihataan perusteella, että "koska ne on sellasia ja tollasia".

    Olen minäkin ihan tuonut julki, että en suuremmin "tykkää" vaikkapa virolaisista - en koe mitään vihaa heitä kohtaan kansana enkä vihaa yksittäisiä virolaisia ketään tai mitään, mutta en vain tykkää siitä, että miten se pikkumaa kuppaa EU- tukia, kehittää talouttaan EU- tuilla, pakolaiskriisissäkään ei osallistu ja sitten on omahyväisenä nettomaksajamaa Suomelle ja että miten ne tulee antamaan ohjeita jollekin Suomelle, vaikka niiden vertailukohta olis lähinnä varmaan joku Latvia, Liettua ja sellaiset maat, eikä mikään Pohjoismaa. Jos joku siksi minua haluaisi tässä keskustelupalstalla sanoa vaikkapa natsiksi, en suuttuisi, koska tiedän etten ole minkään sortin natsi, enkä vihaa ketään.

    Kuulkaas nyt Suomi24- keskustelupalstakirjoittajat hörhöt: ei ole mitään "hallitsemattoman maahanmuuton kannattajia" missään muualla, kuin korkeintaan teidän sänkyjen alla ja omissa houreissanne. Wellcome to reality: tilanne on vaan se, että järki-ihmiset yrittää suhtautua rakentavasti pakolais- ja siirtolaiskriisiin kun ei Suomi muuta voi ja paljon muuten isänmaallisempaa sitä paitsi muutenkin, on tehdä yhteistyötä muiden EU- maiden kanssa, kuin alkaa leikkiä jotakin vitun itä-blokin maata tai Unkaria, kuitenkaan.

    Äänestä

  • radistionbasisti kirjoitti:

    Mitäpä jos kuitenkin jatkettaisiin nykyisellä lempeällä linjalla. Siis ajatteles nyt sitä omasta mielestään kovaa ja hurjaa naisten huiviin pukeutunutta AnarkoMarkoa, joka tulee oikeiden ihmisten sekaan riehumaan. Voiko häntä enää pahemmin loukata, kuin kutsumalla "Äidin pikku suvakki-pojuksi".

    "Oleppa nyt äidin oma pikkuinen suvakki kiltisti tai poliisi tulee ja antaa pamppua peppuun."

    "Ahmed setä Irakista ei oikein tykännyt äidin pikku suvakin kasvissosekeitosta."

    " Kävikös äiskän suvakki-poju Vokissa katsomassa mamu-namuja?"

    "Tykkäskös mamut Huivi-Hannun suvakista namusta?"

    Kuule sinä sivistys-umpisyrjäytynyt jo syntymässä äärioikeistolainen molopää: lue sinä vaan sitä "Rahvas"- lehteäsi ja syö silavaa vaikka niin että suupielet tirskuu, mutta älä kiitos kerro mulle ulkopuoliselle ( en halua tietää!), että tunnet tai tiedät syrjäytyneitä, joiden elämänsisältö on maahanmuuttoaihe netissä roikkumisen ja tietokonepelaamisen lisäksi ja että olet myös itse sellainen...

    Kysy myös mieluiten sinut synnyttäneeltä nelikymppiseltä työttömältä äidiltäsi, joka varmasti myöskin istuu netissä vihaamassa, vaikka ihan lupa, että saatko ja votko miten paljon kirjoittaa nettiin - ettei mene liiallisuuden puolelle ja käy juilimaan tuntemattoman lukijan näköhermoja tekstituotantosi, sä parikymppinen vähän päälle täysin arjesta syrjäytynyt äärioikeistolainen.

    Äänestä

Myös muualla euroopassa on juurikin venäjän toimesta tuotettu tekaistua rasismia, osana heidän informaatiosotaa. Ihmisiä jopa tönitään jotta näyttäisi rasismilta, koska venäläiset maksavat. Joten älkää ihmiset loukkaantuko jos kohtaatte vihaa tai teille näytetään sitä, se ei välttämättä ole todellista ja teitä yritetään saada mukaan epätasapainon levittämiseen. Tiedän koska olin mukana heidän pyramidityyppisessä häiriköintiryhmässä, jossa itse pääsee häirinnästä vapaaksi vain jos tekee sitä jollekin toiselle.

Äänestä

Testi: Saako sanoa natseiksi esimerkiksi Kiovan vallanpitäjiä, jotka uutisten mukaan ovat rakentamassa esimerkiksi erillistä jalkapallokatsomoa "tummaihoisille" Kiovaan ( rotuerottelu siis siellä jo meneillään) ja saako sanoa natseiksi Kiovan hallintoa, joka itse on ajanut maansa sotatilaan ja joka kohta on inisemässä tukipakettia - yllätys, yllätys - EU:lta ( vittu Suomenkin pitäisi vai elättää kaikenlaiset korruptiokansat itä- blokin maat jotka olis tunkemassa nekin EU: hun tukien vuoksi, vai?) ja saako sanoa natseiksi niitä lehdistön edustajia ja suomalaista sitä lehdistöä, jotka kirjoittelevat yksipuolista äärioikeistoa ylistävää paskaa? Jos ei saa, keskustelen hörhöjen kanssa...

Pitääkin ihan muistella, mitkä suomalaiset merkkipoliitikot ovat oikein ylistäneet Kiovan hallintoa... Kummallisia tapauksia, kun haluaisivat Suomenkin osaksi jotakin itä-blokkia, eikä ne ole ainakaan vasemmistolaisia. No onneks kuitenkin valta vaihtuu niissä maissa, joissa aina ja kaikkina aikoina on luotettavasti pystynyt ennustamaan maailmanpolitiikan suuntaa, eli esimerkiks sivistys- Britanniassa vasemmisto nousee pian valtaan. Samoja merkkejä Kanadassakin kai, ja Pohjoismaissa perässä. Ehkä natsit ei ihan kaikkea pysty pilaamaan. Ainiin, paitti että siellä köyhä- USA:ssa on vaara niistä trumpeista ja muista...

Äänestä

Eilen eräällä radiokanavalla toimittajan vieras kauhisteli SUVAKKI-sanaa, ja toimittaja söi kädestä, yyym, yyym koko ajan ynisi hyväksyvästi vieraan mielipiteille.
Onhan se leppoisaa kutsua vieraaksi vain niitä joiden kanssa tietää olevansa harvinaisen samaa mieltä.

Suvakki-sana oli haastateltavan mielestä aivan kauheeta leimaamista ja harhaanjohtavaa, ja kuinjka kauheeta on että jopa toimittajat sitä jutuissaan käyttävät ja kauhisteli myös sitä kuinka hommafoorulilla opetetaan miten argumentoidaan keskustelussa, väittelyssä, jotta siinä pärjätään.

Ja ihan niin kuin suvakkipuolella ei olisi ihan sama meininki.

Äänestä
  • Pelle. Erona sivistyskansan ja ihmisiä "suvakeiksi" poliittisessa tarkoitushakuisessa vihapuheessaan leimaavien välillä on se, että sivistyneet ajattelevat ITSE ja hommaforumin hyypiöt osaa ajatella ainoastaan massana. Minusta on ihan normaalia, että sana "suvakki" ja em. kys. sanan rasistinen yleistyminen
    arkikielenkäyttöön pelottaa tavallisia ystävällisiä ja suvaitsevaisia ihmisiä. Itse esimerkiksi aikoinaan lopetin Hesarin tilauksen jota olin tilannut jotakin lähes viistoista vuotta, kun alkoi ottaa niin kaaliin, että yksikin mänttitoimittaja joka myös Kuukausiliitteeseen kirjoittanut, siellä oikein "makusteli" artikkelissaan hyväksyvästi rasistien hommaforumilaisten lanseeraamilla typerillä uudissanoilla - niitä kaappinatseja on vissiin ja valitettavasti sosiaaliluokkiin katsomatta ihan kaikkialla. Ja mikä se yksikin ällö toimittaja oli se no en viitti sanoa nimeä ja jota aiemmin olin arvostanut, joka otti oikein asiakseen siellä pilkata jotakin vasemmistoliitonkin puheenjohtajaa, jonka mukasammumisista Sothsissa ei ole minkään luokan edes todisteita tai asiaa ylipäätään tarvinnu uutisoida lainkaan. Sama paskasakki äärioikeistolaiset demokratian vihaajat haluaa vasemmiston kannatuksen kasvussa pelossa kaikissa gallupeissa jättää vasemmistolaiset haastattelematta. Sitte jotaki v*tun persujen kolmatta(!) erotettua varapuheenjohtajaa vttu haastatellaan kaikissa prime- time- ohjelmissa: kiinnosta kiliäkään...

    Äänestä

Näillä sanoilla, joista kiistellään tässä topicissa, tehdään myös kahtiajakautuneisuutta.

Länsimaat ovat jo narahtaneet ansaan pahan kerran. Olisiko tapahtumien kulku seuraava:

Maailmanhallitus suunnittelee hämmennyksen ja eripuran ihmisten välille kaaoksen luomiseksi. Liittyneekö siihen atomisota / -sodan uhka. Seuraavaksi liberaali suvaitsevaisuususkonnon läpilyömä maailmanhallitus poistaa sotajoukkojensa (joku liittoutuma?) avulla maailmanhallitusta vastustavat vihamieliset tahot. Kaikki pakotetaan yksimielisyyteen ja kumartamaan yhtä maailmanhallitusta, taloutta ja uskontoa. Yhtä maailmantaloutta luodaan jo romahduttamalla valtioiden talous ( EU:n ja USA:n myös). Paavi puhuu jo yhdestä uskonnosta, että muslimeilla ja kristityillä olisi sama Jumala. Siihen politiikkaan sopii myös maailman johtajien suusta kuultu islamin kutsuminen rauhanuskonnoksi. USA:ssa on valtavia keskitysleirejä tyhjillään ja salaisia harjoituksia. On epäilty, että ne liittyvät siihen, kun liberaali vasemistolainen piilomuslimi Barack Hussein Obama aikoo vielä presidenttikautenaan toteuttaa obamacarensa mikroprosessori-istutuksen käteen tai otsaan kaikille kansalaisille, ja tottelemattomat eristetään leireille. Ilmestyskirjassa kielletään ottamaan käteensä tai otsaansa merkkiä, jota ilman ei voi ostaa eikä myydä. Kaikissa tulevissa vihollinen nro 1 on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala sekä Rakkaudenruhtinas Jeesukseen uskovat, joita tuleva maailmanruhtinas antikristus yrittää raivata tieltään kaikella vihollisen voimalla, koska uskova seurakunta vielä pidättelee sen valtaa. Nykyisen kristikunnan opetuksen mukaan Jeesus tempaa omansa pois ennen näiden kauhistuttavien tapahtumien alkua.
http://valkeus.suntuubi.com/?cat=98

Tee parannus ja usko Herraan Jeesukseen. Tänään on pelastuksen päivä.

Äänestä

Mamuttaja on siis mädäntynyt kommunistinen maanpetturi.

Äänestä

suvaitsevaiset = epäisänmaalliset

Tuo olisi oikeampi nimitys

Äänestä

Kommentoi aloitusta

HerääSuomi kirjoitti:

Maahanmuuttokriitikoita ja mamutulvaa vastustavia leimataan halveksivilla nimityksillä ja termeillä, kuten "rasisti", "natsi, "vihapuhuja" tai vaikkapa "suvaitsematon".
Sen sijaan mamutulvaa kannattavia haukutaan(?) lempeillä nimityksillä, kuten "mamuttaja" ja "suvakki". Tajusitte varman pointin?
Nimityksillä ja termeillä on aina pyritty voittamaan aatteellinen taistelu jo ennen sen käymistä. Tällä hetkellä mamukriitikot ovat pahasti alakynnessä tässä nimitystaistelussa.
Siksi pitää myös mamutulvan vastustajien kehittää ja käyttää YHTÄ pahasti leimaavia nimityksiä mamuttajista kuin päinvastoin. Muuten olemme aina alakynnessä keskusteluissa ja väittelyissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu