Muslimimiehet hyväksikäyttävät naisia Britanniassa

– “jokaisella jopa 20 lasta”

http://mvlehti.net/2015/10/27/muslimimiehet-hyvaksikayttavat-naisia-britanniassa-jokaisella-jopa-20-lasta/

Britannian parlamentin ylähuoneen jäsen paronitar Cox varoitti perjantaina, että sharia-lakia noudattavien välimiespaneelien virallinen asema on johtanut musliminaisten syrjintään, jota hän kutsuu “uskonnollisesti hyväksytyksi sukupuolisorroksi.”

Cox myös varoitti, että islamilaisten välimiespaneelien hyväksymisen takia jotkut Britanniassa asuvat muslimimiehet ovat voineet harjoittaa moniavioisuutta.

“Muslimiystäväni kertovat minulle, että joissakin yhteisöissä, joissa esiintyy paljon moniavioisuutta ja avioeroja, miehet saattavat saada jopa 20 lasta jokainen”, hän sanoi.

Brittilehti Daily Telegraph raportoi, että Cox haluaisi sulkea lainsäädäntöaukon, joka hänen mukaansa antaa sharia-tuomioistuimille mahdollisuuden syrjiä naisia.

Ylähuoneelle pitämässä puheessaan Cox kuvailee erään musliminaisen kertoneen hänelle, että “koen Britannian pettäneen minut. Tulin tänne päästäkseni tätä pakoon, mutta tilanne on huonompi täällä kuin kotimaassani, josta pakenin.”

Vuonna 1996 välimiesmenettelystä annetun lain nojalla Britannian muslimit voivat kääntyä välimiespaneelien puoleen ratkaistakseen kiistansa sharian mukaisesti.

“Musliminaisten oikeuksia ja lainkuuliaisuutta tulee vaalia maassamme”, paronitar Cox sanoi.

Cox sanoo, että hänen lakiehdotuksensa “vahvistaa haavoittuvien naisten asemaa, jotka tarvitsevat suojelua hyväksikäytöltä”.

“Se varmistaa, että kaikki tällaiset naiset uskonnostaan riippumatta, voivat saada tarvitsemaansa apua, jotta pystyvät nauttimaan koko elämästään”, hän lisäsi.

Daily Mail puolestaan raportoi, että muslimien puolelta on kuulunut vastalauseita. Muslimipääri Lord Sheikh varoittaa, että jotkut muslimit uskovat lakiehdotuksen “demonisoivan” uskontoaan.

“Sharia-neuvostot eivät haittaa tai pyri vaikuttamaan oikeudenkäynteihin, joissa muun muassa käsitellään perheväkivaltaa,” Lord Sheikh väitti.

“Täällä esiintyy suurta huolta”, että lakiehdotuksella “pyritään demonisoimaan muslimit … antamalla väärän vaikutelman arvoistamme”, hän sanoi Daily Mailin mukaan.

Sen sijaan työväenpuolueeseen kuuluva paronitar Donaghy tukee lakiehdotusta.
“Meillä ei ole varaa ottaa takapakkia ja sietää tilannetta, jossa naisten on elettävä pelossa ja eristyksissä,” Donaghy sanoi Telegraphille.

“Enemmän on tehtävä. Tämä ei rajoitu sharia-lakiin tai islaminuskoon. Nämä rinnakkaiset lait, jotka syrjivät naisia, ovat olleet ja voivat edelleen olla olemassa muissakin uskonnoissa”, hän lisäsi.

Paronitar Cox kirjoitti viime keväänä raportin nimeltään “Rinnakkainen maailma: Monien musliminaisten tämän päivän Britanniassa kokeman sorron vastustaminen”, jossa varoitettiin, että sharia-paneelien hyväksyminen vaarantaisi sen periaatteen, että kaikki ovat tasa-arvoisia lain edessä.

Raportissa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että monet musliminaiset joutuvat käyttämään sharia-tuomioistuimia sukulaistensa painostuksen takia.

“Sharia-tuomioistuimen käytöstä kieltäytymällä voi joutua uhkailun ja pelottelun kohteeksi, silmätikuksi ja leimautua epäuskoiseksi”, raportissa varoitetaan.

Lähteet: Uber TheBlaze, Daily Telegraph, Daily Mail, Gatestone Institute
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ehkä tuo on heille luontaisinta.

Äänestä

Ja haisevat vielä kuvottavalle.

Äänestä

Lauletaan yhdessä EU-suvakkien laulu. Se voisi mennä näin ja se voisi olla EU:n yhteinen kansallislaulu:

Lampaita EU:n oomme kaikki, oomme kaikki, valkoista eurooppaa emme tarvi, emme tarvi.

Monikulttuuri uskomme ompi, uskomme ompii, rahat jakakaamme sille, jakakaamme sille ja naisetkin sille että sille.

Allha akbaar vitunbaar !

Äänestä

Miehet?, lapsiahan ne aina on.

Äänestä

Euroopan liberaalit imbesillit mahdollistavat vinksahataneiden ählämien levittäytyä joka paikkaan.

Jos olisin Iso-Britannian pääministi, kutsuisin tuota sodan julistukseksi ja aloittaisin puhdistuskarkotus toimenpiteet.

Minun maassani ei ählämeille ole sijaa. Ählämit eivät ome ainoastaan rasisteja vaan myös alkukantaisia, keskiaikaisia.

Äänestä

Ja kun juttu on MV-lehden aivopieru niin jutussa ei ole totuuden häivääkään. Lopettakaa se MV-lehden paskajuttujen levittely älkääkä varsinkaan uskoko kyseisen roskalehden keksittyihin juttuihin! Vain idiootit matalaotsaiset rasistit ja uusnatsipaskat uskovat MV-lehden juttuja.

MV-lehden perustaja on tuomittu väkivaltarikollinen liivijengiläinen ja se on fakta.

Äänestä
  • Olen tarkistanut. MV:ssä on tosijuttuja, ei mitään keksittyjä. Joskus otsikot on muotoiltu ehkä väärällä lailla.

    Suomessa ei ole avointa, puolueetonta mediaa, joten siksi MV:lle on kysyntää, aivan ehdottomasti.

    Suomea muuttaa nyt maahanmuuton/pakolaisuuden aallot ja ne eivät ole planeetan parasta sakkia ja nk. kulttuuria joita tänne saapuu, vaan sieltä kehnoimmasta päästä kaikin puolin, kun puhutaan afrikasta ja lähi-idästä yleisellä tasolla. Toki tuolta Irakista tulee hyviäkin tyyppejä. Ihmetellä täytyy vaan, mihin ne naiset jäivät.


    Suomi tarvitsee naisvoittoisille aloille työntekijää, miehiä on muutoinkin työttömänä, eikä mitään koraanikoululaisia taikka somppuja, joista julkisen sektrorin ulkopuolisiin töihin ei työllisty 10:ssä vuodessakaan kuin joku harva yksilö.

    Islam ei sovi tähän maahan, se aiheutrtaa vastakkainasettelun ajan myötä. Suomalaisen ei tarvitse alistua keskiaikaisiin höpötyksiin !

    SIKSI olen ehdottomasti maahanmuuttokriittinen ja Soini esim. on aivan liian pehmoinen asian suhteen !

    Äänestä

  • Jos olisit vaivautunut lukemaan aloitusviestin ennen kuin töräytit paniikinomaisen aivopierusi, olisit huomannut, että MV-lehti on ainoastaan kääntanyt artikkelin brittiläisistä sanomalehdistä, kuten Telegraphista ja Daily Mailista.

    Äänestä

  • Ite_oot kirjoitti:

    Jos olisit vaivautunut lukemaan aloitusviestin ennen kuin töräytit paniikinomaisen aivopierusi, olisit huomannut, että MV-lehti on ainoastaan kääntanyt artikkelin brittiläisistä sanomalehdistä, kuten Telegraphista ja Daily Mailista.

    http://www.telegraph.co.uk/news/religion/11952163/Muslim-men-having-20-children-each-because-of-polygamy-peer-claims.html

    Tuossahan tuo artikkeli. Ulkomaalaisista lehdistä luettava, mitä on meneillä. Suomessa sensuroidaan.

    Äänestä


  • Ja kun juttu on MV-lehden artikkeli niin juttu on todennäköisesti vaiettu totuus. Lopettakaa se MV-lehden paljastusjuttujen parjaaminen älkääkä varsinkaan väittäkö kyseisen lehden paljastusten olevan valhetta. Vain sokeat matalaotsaiset apinat ja paskantärkeät pölvästit eivät usko MV-lehden juttuja.

    MV-lehden perustaja on tuomittu väkivaltarikollinen liivijengiläinen joka tietää totuuden.

    Äänestä

Hirveä rasisti tämä nainen. Kyllä vieraiden kulttuurien tapoja tulee kunnioittaa, ja ymmärtää. Se ei ole meiltä pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mokukivaa kirjoitti:

– “jokaisella jopa 20 lasta”

http://mvlehti.net/2015/10/27/muslimimiehet-hyvaksikayttavat-naisia-britanniassa-jokaisella-jopa-20-lasta/

Britannian parlamentin ylähuoneen jäsen paronitar Cox varoitti perjantaina, että sharia-lakia noudattavien välimiespaneelien virallinen asema on johtanut musliminaisten syrjintään, jota hän kutsuu “uskonnollisesti hyväksytyksi sukupuolisorroksi.”

Cox myös varoitti, että islamilaisten välimiespaneelien hyväksymisen takia jotkut Britanniassa asuvat muslimimiehet ovat voineet harjoittaa moniavioisuutta.

“Muslimiystäväni kertovat minulle, että joissakin yhteisöissä, joissa esiintyy paljon moniavioisuutta ja avioeroja, miehet saattavat saada jopa 20 lasta jokainen”, hän sanoi.

Brittilehti Daily Telegraph raportoi, että Cox haluaisi sulkea lainsäädäntöaukon, joka hänen mukaansa antaa sharia-tuomioistuimille mahdollisuuden syrjiä naisia.

Ylähuoneelle pitämässä puheessaan Cox kuvailee erään musliminaisen kertoneen hänelle, että “koen Britannian pettäneen minut. Tulin tänne päästäkseni tätä pakoon, mutta tilanne on huonompi täällä kuin kotimaassani, josta pakenin.”

Vuonna 1996 välimiesmenettelystä annetun lain nojalla Britannian muslimit voivat kääntyä välimiespaneelien puoleen ratkaistakseen kiistansa sharian mukaisesti.

“Musliminaisten oikeuksia ja lainkuuliaisuutta tulee vaalia maassamme”, paronitar Cox sanoi.

Cox sanoo, että hänen lakiehdotuksensa “vahvistaa haavoittuvien naisten asemaa, jotka tarvitsevat suojelua hyväksikäytöltä”.

“Se varmistaa, että kaikki tällaiset naiset uskonnostaan riippumatta, voivat saada tarvitsemaansa apua, jotta pystyvät nauttimaan koko elämästään”, hän lisäsi.

Daily Mail puolestaan raportoi, että muslimien puolelta on kuulunut vastalauseita. Muslimipääri Lord Sheikh varoittaa, että jotkut muslimit uskovat lakiehdotuksen “demonisoivan” uskontoaan.

“Sharia-neuvostot eivät haittaa tai pyri vaikuttamaan oikeudenkäynteihin, joissa muun muassa käsitellään perheväkivaltaa,” Lord Sheikh väitti.

“Täällä esiintyy suurta huolta”, että lakiehdotuksella “pyritään demonisoimaan muslimit … antamalla väärän vaikutelman arvoistamme”, hän sanoi Daily Mailin mukaan.

Sen sijaan työväenpuolueeseen kuuluva paronitar Donaghy tukee lakiehdotusta.
“Meillä ei ole varaa ottaa takapakkia ja sietää tilannetta, jossa naisten on elettävä pelossa ja eristyksissä,” Donaghy sanoi Telegraphille.

“Enemmän on tehtävä. Tämä ei rajoitu sharia-lakiin tai islaminuskoon. Nämä rinnakkaiset lait, jotka syrjivät naisia, ovat olleet ja voivat edelleen olla olemassa muissakin uskonnoissa”, hän lisäsi.

Paronitar Cox kirjoitti viime keväänä raportin nimeltään “Rinnakkainen maailma: Monien musliminaisten tämän päivän Britanniassa kokeman sorron vastustaminen”, jossa varoitettiin, että sharia-paneelien hyväksyminen vaarantaisi sen periaatteen, että kaikki ovat tasa-arvoisia lain edessä.

Raportissa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että monet musliminaiset joutuvat käyttämään sharia-tuomioistuimia sukulaistensa painostuksen takia.

“Sharia-tuomioistuimen käytöstä kieltäytymällä voi joutua uhkailun ja pelottelun kohteeksi, silmätikuksi ja leimautua epäuskoiseksi”, raportissa varoitetaan.

Lähteet: Uber TheBlaze, Daily Telegraph, Daily Mail, Gatestone Institute

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu