Mistä taion kaiken viidelle muksulle, ex-miehelle ja uudelle poikkeuksella?? Tulee hiton kalliiks, ei oo köyhil vatsaa eikä sosku auta, suomi on pahoinvaltio!! Meillä on oikeus joulun taikaan!!11111
Mistä taion joululahjat js ruuat???
PahoinvointiSuomi
1268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Osta kirpparilta kaikille jonkun vanhat kusiset uikkarit.
Alkakaa jehovan todistajiksi, koska ne ei saa viettää joulua. Heille on myös syntymäpäivien viettäminen kiellettyä, joten lapsille ei tarvitse ostaa lahjoja synttäreinäkään. Jehovalaiset ihan kyttää toisiaan, että ei ole ostettu lahjoja, koska niiden antaminen juhlapäivinä on ankarasti kielletty.
Koska köyhien lapset pysyvät suurella todennäköisyydellä itsekkin köyhinä, niin kannattaa heille kertoa nämä tosiasiat ja opettaa perhesuunnittelua, jotta he eivät itse joudu aikanaan tuskailemaan saman ongelman kimpussa.
Mee sinne röihin mitä käsket aloittaja aina muita trollaamalla tekemään.
Jos et osaa itse taikoa joululahjoja ja -ruokia, osta kaupasta. Kaupat ihan tulvivat jouluruokaa ja joululahjoja.
Ai ei ole rahaa! Jaa, se on sitten sinun valintasi.
sano exlllä, muksuille ja sille poikkeukselle, että sä hauut joulun, joten painukaas perikunta hommaaman lahjaa ja muonaa ja sukkelaan, ja sitten istut kuin valtias sohvalle tai lattialle ja odotat valmista
Ei niitä taikoa voi, mutta tehdä voi. Tee sinä laatikot, niin ukkosi yhdessä saavat varmaan hankituksi kinkun. Lapset voivat leipoa.
Ja rahasta puheen ollen: saat vielä kaksi kertaa ennen joulua lapsilisiä 665,47 euroa. Katsokin, että käytät ne sekä elatusmaksut lastesi ruokaan, vaatteisiin ja joululahjoihin. Jos lasten isä ei maksa ruokkojaan, me maksamme hänen puolestaan teille 775 euroa kuussa.
Te aikuiset saatte taatusti irti palkallanne, eläkkeellänne, opintotuellanne, työttömyyskorvauksellanne, työmarkkinatuellanne, äitiyspäivärahallanne, kotihoidontuellanne tai toimeentulotuellanne. juurespussit ja lihanpalan.
Katsotaan, mikä on tilanne seuraavana jouluna.
Huono trolli.
Sinä se jaksat näitä trolleja täällä vääntää... Ei tarvitse taikoa, vaan joulusafkat saa koko poppoolle tekemällä vaikka itse.
Tarveaineet jouluruokiin on halpoja, lanttua, perunaa, porkkanaa laatikoihin, ne ostaa 5€:lla joululaatikoihin, puuroriisit ja kuivatut sekahedelmät ei maksa myöskään mahdottomia, muutamalla eurolla ne irtoaa kaupasta. Perunajauhot sekahedelmäsoppaan maksaa 0,80€, kilo sokeria 0,50€ tarjouksesta.
Kirjolohi on nyt monessa kaupassa tarjouksessa, ostin itsekin sitä 2,99€/kg ruodottomina perattuina fileinä, muutama kirjolohifile pakastimeen odottamaan joulua, niin ei ole kovin kallista, omat joulukalani maksoivat 5€.
Peratut muikut maksoivat 2,90€/kg, niistä saa suolaamalla joulukalaksi niitä "tönkkösuolattuja muikkuja", jotka maistuvat hyviltä lanttulaatikon ja perunoiden kanssa.
Kalkkunarulla ei tarjouksesta mahdottomia maksa, et välttämättä edes tarvitse sen lisäksi kinkkua, mutta ei pieni kinkku siinä lisänä kauheita sekään maksa.
Siis joulusafkat maksaa n. 20€ ja suuremmallakin kinkulla ja lisukkeilla korkeintaan 40€!
Tuollaiset rahat saa keräämällä pantillisia pulloja ja tölkkejä, mars keräämään niitä, niin ei tarvitse valittaa täällä.
Paljon jäbä oikein juo kaljaa ku sulla on aina käsittämätön määrä pantteja saatavissa???
Korkki kiinni ja sinne röihin kuulikko?!11
Ei niitä kaljoja ja muita virvokkeita itse tarvii juoda, kun ne pullot ja tölkit löytyy roskiksista ja tienvarsilta keräämällä. Iltalenkki otsalampun kanssa läheiselle liikenneasemalle tuottaa muovikassillisen pantillisia pulloja ja tölkkejä.
http://aijaa.com/YJoise
Ansiotyössä käyn, joten älä siitä huolehdi!
Miksi pitää hommata lahjat ja ruuat? Pienimuotoisesti voi joulusyötävää ostaa. Lahjat on yliarvostettuja. Joulu on yliarvostettu. Et ole selvästikään montaa joulua viettänyt kun sitä niin kaipaat. Olen 60 joulua jo viettänyt ja se alkoi jo ällöttää 10 vuotta sitten. Joulua ei ole pakko mitenkään juhlia. Lapsille jonkunlaiset lahjat ja siinä se on.
Jos on pakko viettää, niin kutsuu itsensä sukulaisten luo syömään. Siitähän ne ilahtuu, ja saa olla niistä muutaman vuoden rauhassa.