Juha Sipilä Suomen kieroimpia ROSVOJA

Jokainen tajuaa, että vakituisissa palkkatöissä olevat eivät pysty veroja kiertämään. Niinpä Sipilän Hallituksen ohjailema aivopesumedia YLE yllyttää kansaa kyttäämään harmaata talouttaa siten, että kyttäys kohdistetaan kaikkein köyhimpiin ja velkaisiin, jotta nämä eivät saisi euroakaan ohi verottajan ja ulosottomiehen. Kuitenkin noilla ihmisillä on kyse selviytymistaistelusta päivä kerrallaan. Samanaikaisesti ROSVO-SIPILÄ ja tuhannet muut samanlaiset siat kiertävät veroja yhteensä miljardeja euroja vuosittain. Suomen kaikki köyhät joita kytätään, eivät edes voisi teoriassakaan harrastaa harmaata taloutta niin paljon, kuin mitä yksittäiset Sipiän rikkaimmat ROSVOKAVERIT, jotka tienaavat satoja miljoonia ohi verottajan joka vuosi. Köyhä joka onnistuu saamaan jotain ohi verottajan, käyttää kaikenn kulutukseen, jolloin verottaja saa aina useiden kymmenien prosenttien veron. Sen sijaan veronkiertäjämiljonäärit sijoittavat halpatyövoiman maihin ja kuluttavat rahansa ulkomailla sekä siirtyvät eläkkeellekin veroparatiisimaihin kiertääkseen veronsa.

Kansan aivopesu köyhien kyttäämiseen pyörii medioissa sata lasissa ja Hallitus tekee kaikkensa, jotta multimiljonäärit veronkiertorosvot voisivat kiertää yhä enennän veroja.

Sipilä ja ROSVOKUMPPANIT ansaitsevat yhden ainoan käsittelytavan ja se on sama, miten Hitler käsitteli juutalaisia.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko ollut Suomen historiassa yhtä huonoa Pääministeriä ? No onhan noita; Sisko Aho - ja taas maalaisliitto ja demlan Lipposka,

Mutta kyllä Sippilä on tosi huono !

Äänestä
  • Harvemmin tuollainen äärimmäisen röyhkeä rosvo hyväkään voi olla.

    Äänestä

Juuri näin !! Puhuvat harmaasta taloudesta ! Mutta eivät puhu omasta "harmaasta" taloudesta mitään ! siel ei ihan pikku eurot liiku !? 50 000e illka kanerva ! kukapa ei tuollaisia rahoja ottais !! HYVIN ne "KANSAN EDUSTAJAT " on TUHONNU suomee !? Missío on onnistunut ? Mutta kysymys kuuluu - Jatkuuko TUHO !? kuritetaanko kansaa VIELÄ LISÄÄ !? ei ne puhu OMISTA palkoistaa mitään --niitä TÄYTYIS PIENENTÄÄ ! työ suhde polkupyörä niille ! ei matka kuluja eikä mitään muuta etuja niille ! ei Ruunareillakaan ole .jo menee autolla ruuniin ..täytyy ostaa bensaa ..jos menee fillarilla ..se on halvempaa...

Äänestä

Mafioson tunnusmerkkinä on vähäpuheisuus, jossa jokainen sana painaa. Aidon mafioson olemus on vakavan arvokas kaikissa tilanteissa, jopa voimakkaasti ärsytettäessä.

Äänestä

Toki harhasilmäsipilä on rehellinen aivan kuten mörisijäkatainenkin, mutta mammonaa kannattaa paljoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä-ROSVO-ansaitsee kirjoitti:

Jokainen tajuaa, että vakituisissa palkkatöissä olevat eivät pysty veroja kiertämään. Niinpä Sipilän Hallituksen ohjailema aivopesumedia YLE yllyttää kansaa kyttäämään harmaata talouttaa siten, että kyttäys kohdistetaan kaikkein köyhimpiin ja velkaisiin, jotta nämä eivät saisi euroakaan ohi verottajan ja ulosottomiehen. Kuitenkin noilla ihmisillä on kyse selviytymistaistelusta päivä kerrallaan. Samanaikaisesti ROSVO-SIPILÄ ja tuhannet muut samanlaiset siat kiertävät veroja yhteensä miljardeja euroja vuosittain. Suomen kaikki köyhät joita kytätään, eivät edes voisi teoriassakaan harrastaa harmaata taloutta niin paljon, kuin mitä yksittäiset Sipiän rikkaimmat ROSVOKAVERIT, jotka tienaavat satoja miljoonia ohi verottajan joka vuosi. Köyhä joka onnistuu saamaan jotain ohi verottajan, käyttää kaikenn kulutukseen, jolloin verottaja saa aina useiden kymmenien prosenttien veron. Sen sijaan veronkiertäjämiljonäärit sijoittavat halpatyövoiman maihin ja kuluttavat rahansa ulkomailla sekä siirtyvät eläkkeellekin veroparatiisimaihin kiertääkseen veronsa.

Kansan aivopesu köyhien kyttäämiseen pyörii medioissa sata lasissa ja Hallitus tekee kaikkensa, jotta multimiljonäärit veronkiertorosvot voisivat kiertää yhä enennän veroja.

Sipilä ja ROSVOKUMPPANIT ansaitsevat yhden ainoan käsittelytavan ja se on sama, miten Hitler käsitteli juutalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu