Jos on luottamista maahanmuuttoviraston ilmoitukseen turvapaikan saannista,alle puolet on saanut turvapaikan hakeneista.Senjälkeen on turvallisten alueitten määrää lisätty esimerkiksi Irakissa muiden Eurooppalaisten maitten tasolle.Tämä entisestään laskee turvapaikan saajien määrää.
Miksi siis tämä kauhea tohina kotouttamisen ympärillä.Resusseja käytetään sellaiseen toimintaan, josta ei tiedetä kohdistuuko se edes oikeisiin henkilöihin.
Oliskohan viisaampaa suunnata voimavarat heihin jotka jäävät maahamme.
Tänään uutisissa Pohjoismaat ilmoittivat nopeuttavansa palautuksia kielteisen päätöksen saaneitten kohdalla.Tämä pääministerikokouksen linjaus viitoittaa suunnan.Nyt kannattaisi innokkaampien istua hetki rauhassa ja miettiä kuinka voimavarat kohdistetaan,että siitä olisi hyötyä tännejääville ,sekä yhteiskunnalle johon he toivottavasti sulautuvat.
Nykytilanne ei ole järkevä eikä ole kenenkään etu.
Jatkuva mediajulkisuus asian ympärillä,niinkuin muuta ei olisikkaan saa kantaväestön pitemmänpäälle vain ärsyyntymään.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kiiru on ettei tuo suuri puhallus paljastu meille höynäytyteille.
Tässä bisneksessä on niin monta saamamiestä joktka ovat käsipitkällä,siksi kiiru pyörittää ,saadaan hässäkässä verätykset peittoon.
Veitte jalat suustani, oon ihmetelly samaa, kun ei kaikilla oo ees oikeutta moiseen kotiuttamiseen, miksi turhaa työtä. Totta on sekin että rahanhimo vetää monia tähän bisnekseen jonka rahoittavat mun käsityksen mukaan suomalaiset tavalliset työssäkäyjät.
Suomella ei ole palautussopimusta irakin kanssa, joten heitä ei voi palauttaa oli päätös mikä tahansa.
Tännehän ne jää,ei taida tulla kestävyysvajeen paikkaajaksi näistä poijista,päivastoin vaje tämänrulianssin ansioista vain kasvaa.
Eikös se kotuttaminen ole täydessä vauhdissa Kauhavalla,Leijonat oikein kuvan kanssa oli asialla.Tänään Sontasiijonista luin jostain hyväätuovasta kuorolauluista kentällä.Että kyllä asiallaollaan.
Ilkka vähän liikaakin kallellansa mamujen suuntaan. Ei kritiikin häivääkään jutuissa. Ainakaan ole huomannut. kohta varmaan toimittajina aurinkoa saaneita. Luulis maakuntalehden pitävän jotakin tasoa. uskon notta ihmisiä keittää. Moni lapsiperhe on tiukoilla. samoin työttömät joita Kauhavalla kyllä on. nämä saavat satalappuisia jotta odottelu sujuisi mukavammin. Lakisääteisiä satalappusia .
Eivät varmaan laulaessaan tuu miettineeks että nää odottaa aikaa kun saavat suurempaa valtaa maassamme, sitten alkaa vaatimukset, ei ne omista uskomuksistaan kovin helpolla luovu, niinku suomalaiset ja jos joku niistä meinaa länsimaalaistua ja liberalisoitua, tulee maastaan uskontopoliisit perässä vahtimaan että noudattavat islamin sääntöjä ja ovat uskollisia allahille, ja etteivät maallistu. Näin on jo vuosia sitten kerrottu näistä. Sitäpaitsi islamin perusajatuksia on tuhota vääräuskoiset koirat ja ottaa valtaansa koko maailma. Islamista luopuminenkin rangaistaan kuolemalla.
Voi kauhiaa, voi kauhiaa. Nopiasti baarin pöytään kertomaan että noinkin jännää turinaa on nyt joku keksiny.
Eiköhän tuossa turinassa tullut tiivistettynä nykyisten päättäjien ja heitä seuraavien "hyysäreitten" hölmöys.Missä maailmassa he elävät.Tuollaiset älyttömät heitot vakavaan asiaan on ilmeisesti yläasteilaisen tekemä tai sille asteelle jäänyt.
Ketähän tässä nykyään kotiutetaan meitä Kanta-Kauhavalaisiako vai sitten kentälle tulleita?
Kotouttaa nopiaa -pääsisivät sitten astumaan hoppuhan seon vaikka aapista ladaisi vielä, ovat heti ammatilaisia, kerran autoa ajanut -meinaa jotta on auton ajo-opettaja.