keskiviikko, 28. lokakuu 2015
BBC: Euroopan suljettava rajat - Australian ex-PM
Vapaa käännös artikkelista: Ex-Australia PM Abbott tells Europe to close borders [BBC].
Vuonna 2013 noin 300 laivaa laittomia siirtolaisia saapui Australiaan. Vuonna 2014 niitä saapui vain yksi.
Australian entinen pääministeri Tony Abbott sanoi, että Euroopan tulisi seurata Australiaa ja sulkea rajansa siirtolaisilta, jotka pakenevat Lähi-Idän konflikteja.
Herra Abbott lausuin kommenttinsa Lontoossa, jossa hän oli puhumassa toisella vuosittaisella Margaret Thatcher luennolla.
Hän sanoi "harhaisen epäitsekkyyden" olevan "johtamassa Euroopan katastrofaaliseen virheeseen".
Abbottin valtakaudella Australia aloitti rajavalvonnan joka esti siirtolaisveneitä saapumasta maahan.
'Heikentää perustavanlaatuisesti'
Sadattuhannet ihmiset ovat nyt paenneet konflikteja Lähi-Idässä - enimmäkseen Syyriasta - ja hakeneen turvapaikkaa Euroopan maista.
YK sanoo, että suurin osa tulijoista ei ole elintasopakolaisia, vaan sotaa ja vainoa pakenevia. Useimmat saapuvat laivalla ennen kävelemistään Euroopan halki.
"Mikään maa tai maanosa ei voi avata rajojaan kaikille tulijoilla heikentämättä itseään perustavanlaatuisesti", Abbott sanoi.
Hänen puhettaan oli kuuntelemassa ministerejä ja hallituksessa olevan konservatiivisen puolueet jäseniä Lontoon kiltahuoneella.
"On kymmeniä - ehkä satoja - miljoonia ihmisiä, jotka elää köyhyydessä ja vaarassa, jotka saattavat epäröimättä pyrkiä pääsemään länsimaihin, jos mahdollisuus tarjotaan", herra Abbott sanoi.
"Kuka voi syyttää heitä? Siitä huolimatta yksikään maa tai maanosa ei voi avata rajojaan kaikille tulijoille heikentämättä itseään perustavanlaatuisesti."
"Nyt on vaarana, että Euroopan maat ovat harhaisen epäitsekkyyden vallassa", herra Abbott sanoi.
Laivojen käännytyksiä
Tiukat rajakontrollit olivat avain ratkaisuun Abbottin hallituksen siirtolaispolitiikassa, vaikka niihin kohdistettiinkin ylikansallista kritiikkiä, etenkin siitä, että käytettiin meren toispuolisia lajittelukeskuksia.
Herra Abott kiittelee käytännön säästäneen siirtolaisten henkiä saamalla heidät jättämään vaarallisen merimatkan väliin.
Hän kehotti Euroopan johtajia ottamaan käyttöön laivojen käännyttämisen politiikan.
"Se vaatii voimankäyttöä; se vaatii laajamittaista logistiikkaa ja se maksaa; ja se järsii teidän omaatuntoanne - mutta se on silti ainoa tapa estää ihmisten hyökyaaltoa lyömästä läpi Euroopan ja varsin todennäköisesti muuttamasta sitä ikuisiksi ajoiksi", hän sanoi.
Herra Abbott sanoi myös, että nyt pitkin Eurooppaa levitellyt ihmiset ovat elintasosiirtolaisia.
"Australian kokemukset osoittavat, että ainoa tapa saada ihmiset lopettamaan kaukaa tuleminen on se, ettei heitä lasketa sisään.", hän sanoi.
Australian `laivat seis' -politiikka:
•Edellinen työväenhallitus palautti merentakaisen pakolaisten käsittelyn Nairussa ja Papua-Uudessa-Guineassa 2012 syksyllä - politiikan, josta oltiin luovuttu 2008 - jossa se maksaa ulkopuolisille toimijoille siitä, että he tarjoavat väliaikaisia lajittelukeskuksia pakolaisille ja pitävät yllä turvallisuutta niissä pakolaisille, jotka tulevat Tyynen Valtameren saarilta.
•Työväenhallitus sai myös tehtyä sopimuksen Pupua-Uusi-Guinean kanssa siitä, että pakolaisiksi hyväksytyt pakolaiset asutettaisiin Papua-Uuteen-Guineaan, eikä Australiaan.
•Nykyinen liberaali-kansallismielinen hallitus otti käyttöön työväenhallituksen linjan ja laajensi sitä aloittaen Operaatio itsenäiset rajat, joka asettaa armeijan pakolaisoperaatioiden hallintaan.
•Tässä uudessa toimintatavassa sotilasaluksen vartioivat Australian vesiä ja pysäyttävät siirtolaisten veneet, hinaten ne takaisin Indoneesiaan tai lähettäen turvapaikanhakijat takaisin pelastusveneissä.
•Vuonna 2013 noin 300 laivaa laittomia siirtolaisia saapui Australiaan. Vuonna 2014 niitä saapui vain yksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.