Kaupat auki kirkkopyhinä -esitys

Pyhäinmiestenpäiväin ollessa ovella on paikallaan muistuttaa tästä uskoannottomien esityksestö (Vapaa-ajattelijain liiton tiedote 13.5.2015):

"Vapaa-ajattelijat: Kaupat auki kirkkopyhinä

Kauppojen aukiolokielto kirkkopyhinä, varsinkin arkipyhinä on aika lopettaa turhana ja haitallisena sääntelynä. Vapaa-ajattelijain liitto toivoo asiaan tartuttavan jo hallitusohjelmassa.

- Nyt tilanne on kaiken lisäksi aivan hullunkurinen, kun Helsingissä ja Porvoossa kaupat ovat auki mutta Espoossa ja Vantaalla eivät, yhtä kauppakeskusta lukuun ottamatta, kommentoi vantaalainen Vapaa-ajattelijain pääsihteeri Esa Ylikoski.

- Uskonnolla ja pyhällä byrokratialla on vuosisataiset perinteet ihmisten kontrolloinnista. Siihen on nyt uskallettava tarttua niin, että tällainen kontrollifriikki turha sääntely saadaan pois.

Vapaa-ajattelijain mielestä ainakin helatorstai, helluntai, loppiainen, pitkäperjantai sekä Tapaninpäivä ja toinen pääsiäispäivä tulisi vapauttaa nykyisistä kaupan rajoituksista.

Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Vapaa-ajattelijoiden mielestä Suomen valtion on kohdeltava kaikkia ihmisiä yhdenvertaisesti heidän uskonnostaan tai vakaumuksestaan riippumatta. Suomen valtion pitää olla neutraali ja puolueeton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Uskonto ja vakaumus on saatava halutessaan pitää yksityisasiana."
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vapaampaan suuntaan kehitys meneekin EU:n myötä. Täysin suljettuna olemisen jälkeen seuraava vaihe lienee tulossa eli: rajoitetut aukioloajat. Tänä vuonna tuo PM-päivä sattuu sopivasti juutalaisten "sapatiksi" ja onhan Raamatussakin kehoitus
määräajoin pidettävästä lepopäivästä. Sairaalat, poliisi, palokunta, ravintolat, huoltikset kauppoineen jne jne kuitenkin jatkavat samalla radallaan. Yhteiskunta ei käytännössä pyöri, jos kaikki seisahtuisivat yhtäaikaa vapaalle....

Äänestä

Kannatetaan!

Äänestä

Kirkkojen aukiolokielto kirkollispyhinä. Loppuisi turha forumijeesustelu ja maanantaiapatia kun Jeesus ei tullutkaan omiin juhlliinsa.

Ja jos Jumala vastustaisi tätä, antaisi jonkun merkin.

Äänestä

Minusta ei uskovaisten olisi enää pakko pyhisin käydä kaupassa, voisivat saada anottuaan siitä vapautuksen ja merkiksi siitä vaikka keltaisen ruksin selkäänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Humanisti-vapari kirjoitti:

Pyhäinmiestenpäiväin ollessa ovella on paikallaan muistuttaa tästä uskoannottomien esityksestö (Vapaa-ajattelijain liiton tiedote 13.5.2015):

"Vapaa-ajattelijat: Kaupat auki kirkkopyhinä

Kauppojen aukiolokielto kirkkopyhinä, varsinkin arkipyhinä on aika lopettaa turhana ja haitallisena sääntelynä. Vapaa-ajattelijain liitto toivoo asiaan tartuttavan jo hallitusohjelmassa.

- Nyt tilanne on kaiken lisäksi aivan hullunkurinen, kun Helsingissä ja Porvoossa kaupat ovat auki mutta Espoossa ja Vantaalla eivät, yhtä kauppakeskusta lukuun ottamatta, kommentoi vantaalainen Vapaa-ajattelijain pääsihteeri Esa Ylikoski.

- Uskonnolla ja pyhällä byrokratialla on vuosisataiset perinteet ihmisten kontrolloinnista. Siihen on nyt uskallettava tarttua niin, että tällainen kontrollifriikki turha sääntely saadaan pois.

Vapaa-ajattelijain mielestä ainakin helatorstai, helluntai, loppiainen, pitkäperjantai sekä Tapaninpäivä ja toinen pääsiäispäivä tulisi vapauttaa nykyisistä kaupan rajoituksista.

Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Vapaa-ajattelijoiden mielestä Suomen valtion on kohdeltava kaikkia ihmisiä yhdenvertaisesti heidän uskonnostaan tai vakaumuksestaan riippumatta. Suomen valtion pitää olla neutraali ja puolueeton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Uskonto ja vakaumus on saatava halutessaan pitää yksityisasiana."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu