Tälle makealle, liberaalille sinisilmäiselle vaihtoehdolle.
PS on ainoa järkevä vaihtoehto.
jytyäpitääolla
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Näin on
täysin samaa mieltä
Ei ole politiikassa enää vaihtoehtoja. Ei ole puolueita, joita kannattaa!
Mahdollisuus uuteen ja parempaan on aivan uusi puolue. Tai ei oikeastaan puolue, vaan useiden henkilöiden muodostama elin, jolla ei ole oikeuksia mihinkään muuhun, kuin olla Suomen puolella jokaisessa toiminnassaan.
Näillä ihmisillä ei olisi ylisuurta palkkaa, eikä muitakaan etuja. Heillä ei olisi mahdollisuutta omia etujaan valvovaan toimintaan, vaan ainoastaan koko Suomen etuja. Mutta silti he eivät voisi toimia yksin, vaan kaikki keskustelut ja päätökset olisivat jokaisen kansan nähtävillä, ennenkuin ne voisi toteuttaa!
Siis jokaisen kansalaisen nähtävillä!
Ps on ainoa järkevä. Kriittistä pakolais politiikkaa. Kotimaa tärkein ja ensin kuntoon. Hienoa politiikkaa.
Ihan sellainen tunnelma, ettei muita puolueita ole ollenkaaan?
Johtuneeko median innosta ruotia persujen hallitustaivalta? Eikä milloinkaan positiivisesti?
Jospa siltä taipaleelta ei ole mitään myönteistä uutisoitavaakaan..?
Joo. Soini vaan vittuun johdosta!