Ihan alkuun haluan sanoa, etten ole millään tavalla promoamassa "pahaa ilmaa" helluntailaisten ylle, vaan haluaisin kunnollisia vastauksia muutamiin minua arkarruttaviin kysymyksiin.
Kyse on minulle hyvin läheisistä sukulaisista, jotka muutamia vuosia sitten liittyivät helluntailaisseurakuntaan. Heidän käytöksensä on sittemmin muuttunut jopa röyhkeäksi. Mielestäni heidän "uskonsa" on kaukana siitä, minkälaisen käsityksen olen siitä aikaisemmin saanut ja haluaisinkin kysyä ovatko nämä helluntailaisuudelle tyypillisiä.
Ensinnäkin lahjat ja varsinkin niiden saaminen on muuttunut heidän elämässään hyvin tärkeäksi asiaksi. Näistä ollaan huolissaan jo hyvissä ajoin kuukausia ennen "h-hetkeä". Lahjoja pitää saada tai muuten heillä on "oikeus" moittia, kyräillä ja valittaa asiasta pitkän aikaa.
Röyhkeys muita kohtaan on todellakin... röyhkeätä! Toisia arvostellaan avoimesti ja lisäksi vielä toisten selän takana. Haukutaan päin naamaa ja jaetaan tämä asia vielä muidenkin ihmisten kanssa. Vaikka syytöksille ei ole minkäänlaista perää.
Kerskutaan milloin milläkin. Koska on uskonsisar lahjoittanut auton ja koska kimpassa ollaan käyty naapuri kunnassa huijaamassa sossurahoja.
Lapsia tehdään ajattelematta yhtään mitään sen suhteen, kuinka lapsille voidaan tarjota tasapainoinen elämä, niin ruoan, kuin muidenkin elämänlaatuun merkitsevien asioiden suhteen.
Ihmiset jotka syövät verestä tehtyjä ruokia, kuten verilettuja, toivotetaan helvettiin. Jumala myös pistää kävelyreissulla rahaa taskuun, joiden omistaja löytyy kyllä jostain ihan muualta.
Valitetaan, kuinka ihmiset eivät suostu ottamaan heitä vierailulle vastaan ja kustantamaan heidän lomiaan. Tässä vaiheessa ihmiset ovat valehtelijoita, jotka keksivät vain tekosyitä ja Jumala tulee heidät taivaanporteilla käännyttämään helvettiin.
Tässä vain muutamia esimerkkejä, mutta yleinen viesti on se, että he todellakin kuvittelevat olevansa seuraavia Jeesuksesta ja tuomitsevat ihmisiä Jumalan ottein. Raamatusta löytyy kuulemma perusteet kaikelle ja äidistäkin saadaan nopeasti huorintekijä, kun ei ole varaa ostaa joululahjoja.
Ovat useaan otteeseen yrittänyt käännyttää minuakin uskoon, missä ei sikäli ole mitään pahaa. Ongelmana on se, että ennen heidän uskoon tulemista olin lähentymässä uskonasioita. Nyt kun olen saanut elää heidän läheisyydessään olen vierottautunut uskosta ja etenkin Jumalasta täydellisesti. Jos se saa aikaiseksi jotain sellaista, mitä nämä edustavat, en todellakaan halua olla osana tätä ihanuutta.
Heidän uskossaan vain tuntuu olevan niin paljon epäkohtia, jotka eivät edes mielestäni sovi helluntailaisuuteen, kuten nämä "verijutut" ym. Kuitenkin tunnustavat olevansa helluntailaisia. Tästä syystä olenkin hieman sekaisin..
Itselläni on kyllä paljon ystäviä monista uskontoryhmistä. Luterilaisista jehovantodistajiin ja ei-kristityistä uskonnoista. Tämä perhe leimaa todella pahasti helluntailaisia laajemmaltikin, eikä me läheiset enää tiedetä mitä tehdä. Tai oikeastaan olemme tulleet pisteeseen, jossa mitään ei oikeastaan ole tehtävissä, vaan joudumme erkaantumaan heistä oman terveytemme takia.
Olisitteko te muut helluntailaiset niin ystävällisiä, että kertoisitte mielipiteenne kertomistani asioista. Mitä pitäisi tehdä? Toimitteko te näin, onko tämä normaalia? En haluaisi leimata koko uskontokuntaa syyttä.
Kyse on minulle hyvin läheisistä sukulaisista, jotka muutamia vuosia sitten liittyivät helluntailaisseurakuntaan. Heidän käytöksensä on sittemmin muuttunut jopa röyhkeäksi. Mielestäni heidän "uskonsa" on kaukana siitä, minkälaisen käsityksen olen siitä aikaisemmin saanut ja haluaisinkin kysyä ovatko nämä helluntailaisuudelle tyypillisiä.
Ensinnäkin lahjat ja varsinkin niiden saaminen on muuttunut heidän elämässään hyvin tärkeäksi asiaksi. Näistä ollaan huolissaan jo hyvissä ajoin kuukausia ennen "h-hetkeä". Lahjoja pitää saada tai muuten heillä on "oikeus" moittia, kyräillä ja valittaa asiasta pitkän aikaa.
Röyhkeys muita kohtaan on todellakin... röyhkeätä! Toisia arvostellaan avoimesti ja lisäksi vielä toisten selän takana. Haukutaan päin naamaa ja jaetaan tämä asia vielä muidenkin ihmisten kanssa. Vaikka syytöksille ei ole minkäänlaista perää.
Kerskutaan milloin milläkin. Koska on uskonsisar lahjoittanut auton ja koska kimpassa ollaan käyty naapuri kunnassa huijaamassa sossurahoja.
Lapsia tehdään ajattelematta yhtään mitään sen suhteen, kuinka lapsille voidaan tarjota tasapainoinen elämä, niin ruoan, kuin muidenkin elämänlaatuun merkitsevien asioiden suhteen.
Ihmiset jotka syövät verestä tehtyjä ruokia, kuten verilettuja, toivotetaan helvettiin. Jumala myös pistää kävelyreissulla rahaa taskuun, joiden omistaja löytyy kyllä jostain ihan muualta.
Valitetaan, kuinka ihmiset eivät suostu ottamaan heitä vierailulle vastaan ja kustantamaan heidän lomiaan. Tässä vaiheessa ihmiset ovat valehtelijoita, jotka keksivät vain tekosyitä ja Jumala tulee heidät taivaanporteilla käännyttämään helvettiin.
Tässä vain muutamia esimerkkejä, mutta yleinen viesti on se, että he todellakin kuvittelevat olevansa seuraavia Jeesuksesta ja tuomitsevat ihmisiä Jumalan ottein. Raamatusta löytyy kuulemma perusteet kaikelle ja äidistäkin saadaan nopeasti huorintekijä, kun ei ole varaa ostaa joululahjoja.
Ovat useaan otteeseen yrittänyt käännyttää minuakin uskoon, missä ei sikäli ole mitään pahaa. Ongelmana on se, että ennen heidän uskoon tulemista olin lähentymässä uskonasioita. Nyt kun olen saanut elää heidän läheisyydessään olen vierottautunut uskosta ja etenkin Jumalasta täydellisesti. Jos se saa aikaiseksi jotain sellaista, mitä nämä edustavat, en todellakaan halua olla osana tätä ihanuutta.
Heidän uskossaan vain tuntuu olevan niin paljon epäkohtia, jotka eivät edes mielestäni sovi helluntailaisuuteen, kuten nämä "verijutut" ym. Kuitenkin tunnustavat olevansa helluntailaisia. Tästä syystä olenkin hieman sekaisin..
Itselläni on kyllä paljon ystäviä monista uskontoryhmistä. Luterilaisista jehovantodistajiin ja ei-kristityistä uskonnoista. Tämä perhe leimaa todella pahasti helluntailaisia laajemmaltikin, eikä me läheiset enää tiedetä mitä tehdä. Tai oikeastaan olemme tulleet pisteeseen, jossa mitään ei oikeastaan ole tehtävissä, vaan joudumme erkaantumaan heistä oman terveytemme takia.
Olisitteko te muut helluntailaiset niin ystävällisiä, että kertoisitte mielipiteenne kertomistani asioista. Mitä pitäisi tehdä? Toimitteko te näin, onko tämä normaalia? En haluaisi leimata koko uskontokuntaa syyttä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
heidän kanssaan siitä. Emme me täällä (ei-asian omaiset) voi tietää miksi he käyttäytyvat noin. Kysy heiltä!
toi kuulostaa oikeesti tosi oudolta..ei liity ainakaan mitenkään hellutailaisten oppeihin...siis toi on aika sairasta!!! oon ite helluntailainen, enkä oo vastaavasta kuullu meiän piireissä..
kyllähän on totta, et lahjoja tietyllä tavalla korostetaan, mut ei tolla tavalla..paha sanoo, ku en tunne henkilöitä, mut voi olla, et tollasta voi seurata, jos on uus uskovainen... vaikka kuulostaa se silti aika oudolta..
Kyllä me olemme heidän kanssaan asioista jutelleet ja kertoneet heille mm. sen, että näillä heidän toimillaan he vain karkoittavat meitä kauemmaksi Jumalaa. Heidän kanssaan tuntuu olevan mahdotonta jutella rakentavasti. Heti kun heidän tekemisiinsä puututaan tai ne suvaitaan ottaa keskustelun aiheeksi he leimaavat vastapuolen heti syntiseksi ja lukevat todella masentavia tekstejä raamatusta ja siitä kuinka me joudutaan helvettiin. Rupeamme oikeasti olemaan toivottomia...
Äskeinen oli siis minun, nim. Sisar, kirjoittama. Kirjoitusvirhe vain sattui nimimerkin kohdalle..
Meitä on. Vaikken ole helluntailainen mutta olen uskossa ja tahdon sanoa sinulle .
Älä enää katso heihin he eivät ole ehkä parahaita esimerkkejä uskovista vaan harrasta yhteistä olemista sellaisten seurassa jotka puhtaasti vaeltaa. Heillä,joista kerroit... menee ehkä "liian lujaa"
On niitä puhdas sydämisiä helluntalaisia olemassa jotka elävät seesteistä ja vakiintunutta uskon vaihetta.Aluksihan se vaikuttaa joidenkin kohdalla kun tulevat uskoon,että lähtevät lentoon,ovat niin intoa täynnä,mutta kyllä se aikaa kun menee niin tasoittuu ja huomaavat olevansa vain ihmisiä.
Valitettavasti näitä löytyy niin hellarien piireistä kuin muualtakin, joitten kohdalla on tullut pahan kerran ylilyöntejä. Uskosta on tehty keppihevonen jaRaamatusta lymäase! Omalla kohdallanihan kävi todella oloni hellariseurakunnassa raskaaksi, tai oikeammin mahdottomaksi, koska mun päälleni valehdeltiin ja juoruttiin täysin perätöntä. Mun olisi pitänyt tehdä parannusta jos mistä, mutten tietenkään voinut tehdä parannusta teoista, joita en edes tehnyt! Mut on toivotettu monewen kertaan alimpaan helvetin kattilaan.
En siis yleistä tätä kaikkiin uskoviin, mutta joukossa löytyy aina tällaisia tyyppejä. Ei vain hellaripiireistä, vaan muualtakin!
Näyttää pitävän paikkansa vanha sanonta: "Joka tynnyrissä on mädätkin omenansa"
ja oma lisäys: yleensä mädät omenat ovat tynnyrin pohjalla, ja jos niitä ei poista ajoissa, ne ennenpitkää mädännyttävät koko tynnyrillisen
mutta vaikka ne poistaisikin, niitä tulee kumminkin aina lisää
samaa mieltä olen saa:n kanssa
Se on valitettavaa, kun me uskovaiset alamme käyttää Raamattua lyömäaseena toisiamme kohtaan. Minä yritän ainakin, jos syyttävä sormeni alkaa nousta toista ihmistä kohtaan, katsella niitä kolmea sormea, jotka sojottavat minua kohtaan. Minulla on vastuu omasta elämästäni Jumalan edessä.
Kun luin kirjoitustasi, tulin surulliseksi, koska luulen, että sukulaisesi eivät ole vielä löytäneet Jumalan rakkautta ja armoa Jeesuksessa Kristuksessa. Ovatko he menneet lain alle, missä he vaativat toisilta sellaisia tekoja, mitä eivät pysty edes itse tekemään. Meistä ihmisistä tulee niin helposti fariseuksia, jos Jumalan rakkaus ei saa muuttaa meitä inhimillisemmiksi muita ihmisiä kohtaan.
Mietin tässä, millainen haluaisin olla uskovaisena tässä maailmassa.
Haluaisin rakastaa ja kunnioittaa toisia ihmisiä, vaikkeivat he olisivat minun kanssani samaa mieltä. Haluaisin hyväksyä heidät sellaisina, kuin he ovat, vaikka joku heissä tökkisi minua ja heidän tapansa eivät miellyttäisi minua. Kun tapaan tällaisen ihmisen, jota en pysty inhimillisesti hyväksymään, pyydän, että Jumala antaisi minulle rakkautta tätä ihmistä kohtaan. En haluaisi haavoittaa sanoillani ketään, koska tiedän, kuinka paljon sanat voivat haavoittaa. Jos jotkut ihmiset tietäisivät, miltä kovat sanat tuntuu haavoitetussa sydämessä, joskus tuntuu siltä, kuin sydämeen tulisi kova kuori, niin kova, ettei yksikään herjaava sana sattuisi.
Entä, jos näen sisareni Kristuksessa, lähtevän maailman teille. Mitä silloin voisin tehdä ? Voisinko ojentaa rakastavan käteni häntä kohti ja auttaa uudestaan taivaan tielle ? Voisinko viedä häntä rukouksessa Taivaan Isän luo, että Hän johdattaisi tämän eksyneen lampaan takaisin Jeesuksen luo ?
Mitä haluaisin toisten tekevän, jos maailman valot alkaisivat minun silmissäni houkutella pois Jeesuksen luota ? Minä haluaisin, että joku uskova tulisi minun luokseni mukanaan Jeesuksen rakkautta ja varoittaisi, että olen vaarallisella tiellä. Silloin toivoisin, että minulla olisi korvat kuulla hänen sanojaan ja voisin juosta Jeesuksen turvaan uudelleen. Mutta en toivo, että kukaan tulisi minua Raamatulla päähän lyömään ja huutamaan minulle helvettiin menoa.
Joskus tuntuu vaikealta kohdella toisia ihmisiä, koska me taidamme kaikki olla aika tavalla haavoitettuja. Jonkun kanssa tulemme hyvin toimeen, mutta toinen taas saa aikaan tunnemyrskyn sydämessämme.
Minulla on pelko vaativia ihmisiä kohtaan. Kun tapaan heitä, menen "lukkoon". En pysty ajattelemaan enkä puhumaan mitään. Se johtuu minun vaativasta äidistäni. Se ei ole näitten ihmisten vika vaan muisto äidistäni, joka vaati minulta mahdottomia. Kun kohtaan tällaisen ihmisen, alan käyttäytyä kuin lapsi, en osaa olla oma itseni. Monesti tällaiset sotkevat ihmissuhteita, kun sisimmässä on pelko tai patoutunut viha, mikä on niin syvällä sisimmässä, ettei edes itse sitä huomaa.
Itselläni oli patoutunutta vihaa ja minä kurja luulin, että rakastan kaikkia ihmisiä. Kerran eräs ihminen sanoi minulle, voisimmeko jutella. Suostuin epäröiden. Hän kertoi, että hän kuuli äänessäni vihaa. Juttelimme jonkun aikaa ja minun piti tunnustaa, että sydämeni oli vihan täyttämä. Rukoilin, että Jeesus poistaisi vihan ja vuodattaisi sen sijaan rakkautta minun sydämeeni. Olen ollut onnellinen tästä uskovaisesta, joka tuli kanssani puhumaan. Minä en huomannut olevani täynnä vihaa, vaan raukka luulin olevani niin rakkaudellinen, mutta motiivini olikin ihmispelko ja ihmisten hyväksynnän etsiminen.
Tällaisia me olemme, valantavikaisia, mutta kuitenkin olisi hyvä, että me uskovaisina voisimme antaa Jeesuksen täyttää sydämemme rakkaudellaan, että me voisimme viedä rakkautta ihmisten keskuuteen. Täällä on niin paljon ihmisiä, jotka kaipaavat lähimmäisen käden kosketusta, välittämistä ihmisestä sellaisenaan kuin hän on. Nykyään raha hallitsee maailmaa, se on kova maailma, se lyö ja haavoittaa. Rakkaus olisi lääke monen ihmisen elämään, ihmisen, joka itkee oman elämänsä raunioilla, kun kukaan ei välitä. Eikö silloin uskova voisi mennä sinne viemään rakkautta, sitä rakkautta, joka välittää ihmisestä, on hän millainen tahansa. Rakkautta, jota Jeesus tunsi ristin ryöväriä kohtaan. Eikö se rakkaus puhdista maailmassa tulleita haavoja, tuo ihmisarvon sille, joka on sen menettänyt. Meillä jokaisella on arvo, sen hintana on risti, jolla Jeesus riippui, kun Hän rakkaudessaan kantoi syntimme.
En osaa neuvoa, mitä tehdä sukulaistesi kanssa, mutta jos heidän kanssaan on vaikeata, voi olla hyvä olla jonkun aikaa erossa. Minunkin tätini, joka on helluntailainen, on hyvin lakihenkinen, minä pidän pitkiä taukoja, etten tapaa häntä, koska haluan suojella itseäni. Toivon sinulle kuitenkin anteeksi antavaa mieltä näitä sukulaisiasi kohtaan, vaikka he tekevät minunkin mielestäni väärin. He eivät itse vain huomaa sitä. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
uskontokuntaan ei tee ihmisestä sen parempaa ihmistä kuin mitä tämä on ennen lahkoon liittymistään ollut. Mainitsemillasi ystävillä lienee virtsa noussut päähän, mikä on hyvin tavallinen ilmiö.
Monilla uskovaisilla on tapana soimata toisia ihmisiä osoittelemalla näiden syntejä sormella ja korottamalla itsensä näiden yläpuolelle. Raamatulla on hyvä lyödä toisia päähän, jos tuntee sen hyvin ja tietää mitä sanoa kenellekin.
Raamatun ihannekuva ihmisestä on mitä hienoin, mutta minä en tunne ainoatakaan ihmistä, joka olisi edes lähellä tuota ihannetta. Oikeastaan on aivan sama, mihin uskonlahkoon kuuluu, ihmiset ovat kuitenkin samanlaisia kaikkialla.