Mites tämä nyt oikein menee juridisesti? Menin muutama viikko sitten melko selvinpäin kävellen suurelle huoltoasemalle, jossa myytiin kaiken muun ohella olutta ja ostinkin 2 laatikollista keskiolutta. Sitten huomasin, että että siellä huoltoasemalla oli myös annisteluoikeudet. Jätin olutlaatikot ystävällisen tarjoilijan haltuun väliaikaisesti tiskin taakse ja menin baarin puolelle. Aloin tilailla vahvaa olutta ja juutuin siihen baariin. Tulin känniin. Sitten ilmeisesti vaihtui työvuoro siinä huoltoasemalla ja uusi tarjoilija lopetti tarjoilun, vaikka en tenhyt muuta kuin katsoin baarissa itsekseni TV:tä ilman mitään häiriötä. Tottelin tarjoilijaa ja pyysin häntä soittamaan taksin, minkä hän teki. Sitten, kun yritin saada ne aamupäivällä ostetut oluet taksiin, niin tarjoilija ei antanutkaan niitä mukaan sillä perusteella, että olin humaltunut. Minä yllätyin suuresti ja sanoin, että ne oli ostettu aamupäivällä, jolloin en ollut humaltunut ja kysyin tarjoilijalta, onko hänellä anniskelupassia? Sitten hän suuttui ja ajoi minut ulos taksiin ilman aamupäivällä ostamiani oluita. Sain ne kyllä takaisin seuraavana päivänä, mutta minun mielestäni ne oluet olisi pitänyt antaa heti mukaan, koska ne oli ostettu selvinpäin. Eihän jo ostettujen oluiden mukaan anto juopuneelle asiakkaalle ole alkoholin anniskelua eikä myyntiä, vaan ostetun tuotteen luovuttamista asiakkaalle? Oli se sitten ostettu hernekeittopurkki, työrukkaset tai 2 olutlaatikkoa tiskin takana, niin nehäm ovat oman oikeustulkintani mukaan samassa asemassa, jos ne ovat jo ostettu ja asiakas haluaa ostoksensa mukaan lähtiessään? Minusta pikemminkin huoltoasema saattoi syyllistyä rikoslainmukaiseen lievään petokseen. Eikä se saata olla petos, kun ostaa ja maksaa tuotteita ja pois lähtiessä ei saakaan niitä tuotteita mukaansa?
Huoltoasema takavarikoi hetkeksi olueni
Olut_ja_juridiikka
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mun mielestä olisi kaikkein yksinketaisin keino kaikessa alkohohin myynnissä (oli sitten kyseessä huoltoasema, ravintola, tavallinen elintarvikekauppa tai Alko), että alkoholin myyntipaikoissa olisi kunnolla kalibroidut poliisin käyttämät promillemittarit. Lainsäädäntö voisi mennä näin: "Alkoholia ei saa anniskella eikä myydä asiakkaalle, jos hän puhaltaa kalibroituun mittariin enemmän, kuin 3 promillea. Mittaus on tehtävä joka kerran, kun asiakas ostaa alkoholia." Näin vältyttäisiin suureksi osaksi erilaisilta tulkinnoilta, kuinka päihtynyt ihminen on ostaessaan alkoholia. Jos niistä puhallutuksista vielä pidettäisiin kirjaa määräajan, tämä auttaisi myös esimerkiksi poliisia rattijuopumuksen esitutkinnassa. Mahdollisesti myös muita viranomaisia.