Politiikot eivät saa olla lilluvia meduusoja

Su 16:06 KP24 | Päivitetty: Su 16:07
Tynkkynen: Poliitikot eivät saa olla poliittisessa tilassa lilluvia meduusoja

Sebastian Tynkkysen mukaan hänen valintansa jatkokaudelle Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaksi kertoo, että hänellä on vahva tuki takana.

– Tiedän, että koko perussuomalaisessa puolueessakin minulla on tuki erottamispäätöksen perumiseksi. Suoraselkäiselle politiikalle on nyt tilausta, kun meillä on hallituspuolueena mahdollisuus käyttää valtaa kansan mandaatilla.

– Haluan uskoa, että keskustelemalla ja sopimalla saadaan asiat selvitettyä. Uskon, että puoluejohtokin ymmärtää, että minulla on vahva tuki takana. Toivon, että puolueesta erottaminen perutaan, koska sehän oli laiton.

Tynkkynen ei halua kertoa, ollaanko häneen lähipäivinä oltu yhteydessä puoluejohdosta.

– Ne ovat sisäisiä prosesseja.

Aikooko Tynkkynen nyt pitää suunsa supussa ja lopettaa puoluejohdon arvostelun?

– Siinähän ei ole mitään järkeä, että oltaisiin ikään kuin meduusoja, jotka pelkästään lilluttaisiin poliittisessa tilassa. Silloin kannustetaan, kun tehdään hyvää politiikkaa ja jos ei tehdä hyvää politiikkaa, kritisoidaan.

– En ollut missään vaiheessa vaatimassa, että meidän tulee jättää hallitus. Vaadin, että järjestettäisiin puolue-elinten yhteiskokous, jossa demokraattisesti päätetään, mitä jäsenistö haluaa. Yhteiskokousaloite käsiteltiin ja äänet menivät 11-2. Minä tyydyn demokraattiseen päätökseen eli olen oman osuuteni asiassa tehnyt, kun tein aloitteen yhteiskokouksesta.

Tynkkysen kilpakumppani puheenjohtajavaalissa Samuli Voutila toivoi, että perussuomalaisten riitoja ei enää käsiteltäisi iltapäivälehtien palstoilla.

– Toivon, että puoluehallituksesta lopetetaan kommentit, joissa puhutaan rintamakarkuruudesta ja narsistisista piirteistä. Jos sellaisia syytöksiä ei enää tule, eikä laittomia päätöksiä enää tehdä, ei ole syytä käsitellä niitä julkisuudessa.

Tynkkysen mielestä Perussuomalaisten Nuorten on nyt tärkeintä keskittyä vastustamaan EU:n liittovaltiokehitystä, ja korostaa päätöksenteon pysymistä kansallisissa käsissä.

– Meillä on tulossa monia tähän teemaan liittyviä kysymyksiä pienen ajan sisällä. Esimerkiksi europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) aloite euroerosta. Euroerosta on tulossa kansalaisaloite. Sitä pitää tukea.

– Britanniassa taas on vuonna 2017 tulossa kansanäänestys, pysyykö Britannia EU:ssa.

Tynkkysen mukaan perussuomalaisten pitää olla osa laajempaa eurooppalaista kehitystä, jossa korostetaan kansallista päätösentekoa.

Hannamari Ahonen
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Persupuolueessa ei ole minkäänlaista keskustelukulttuuria. Kaikki yirityksetkin siihen suuntaan pyritään tukahduttamaan Soinin ja Putkonen ravivyöryn alle.

Äänestä

Soini: "Kuulkka poja! Kuulkka mitä mein Tynkkysen poika puhu! Nyt sää vast oikke äläkän päästi. Nyt mää ole hämmästyny. Kuulkka, poja. Mää ole vissi meduusa ku mul on lilluva maha."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eroa-odottava kirjoitti:

Su 16:06 KP24 | Päivitetty: Su 16:07
Tynkkynen: Poliitikot eivät saa olla poliittisessa tilassa lilluvia meduusoja

Sebastian Tynkkysen mukaan hänen valintansa jatkokaudelle Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaksi kertoo, että hänellä on vahva tuki takana.

– Tiedän, että koko perussuomalaisessa puolueessakin minulla on tuki erottamispäätöksen perumiseksi. Suoraselkäiselle politiikalle on nyt tilausta, kun meillä on hallituspuolueena mahdollisuus käyttää valtaa kansan mandaatilla.

– Haluan uskoa, että keskustelemalla ja sopimalla saadaan asiat selvitettyä. Uskon, että puoluejohtokin ymmärtää, että minulla on vahva tuki takana. Toivon, että puolueesta erottaminen perutaan, koska sehän oli laiton.

Tynkkynen ei halua kertoa, ollaanko häneen lähipäivinä oltu yhteydessä puoluejohdosta.

– Ne ovat sisäisiä prosesseja.

Aikooko Tynkkynen nyt pitää suunsa supussa ja lopettaa puoluejohdon arvostelun?

– Siinähän ei ole mitään järkeä, että oltaisiin ikään kuin meduusoja, jotka pelkästään lilluttaisiin poliittisessa tilassa. Silloin kannustetaan, kun tehdään hyvää politiikkaa ja jos ei tehdä hyvää politiikkaa, kritisoidaan.

– En ollut missään vaiheessa vaatimassa, että meidän tulee jättää hallitus. Vaadin, että järjestettäisiin puolue-elinten yhteiskokous, jossa demokraattisesti päätetään, mitä jäsenistö haluaa. Yhteiskokousaloite käsiteltiin ja äänet menivät 11-2. Minä tyydyn demokraattiseen päätökseen eli olen oman osuuteni asiassa tehnyt, kun tein aloitteen yhteiskokouksesta.

Tynkkysen kilpakumppani puheenjohtajavaalissa Samuli Voutila toivoi, että perussuomalaisten riitoja ei enää käsiteltäisi iltapäivälehtien palstoilla.

– Toivon, että puoluehallituksesta lopetetaan kommentit, joissa puhutaan rintamakarkuruudesta ja narsistisista piirteistä. Jos sellaisia syytöksiä ei enää tule, eikä laittomia päätöksiä enää tehdä, ei ole syytä käsitellä niitä julkisuudessa.

Tynkkysen mielestä Perussuomalaisten Nuorten on nyt tärkeintä keskittyä vastustamaan EU:n liittovaltiokehitystä, ja korostaa päätöksenteon pysymistä kansallisissa käsissä.

– Meillä on tulossa monia tähän teemaan liittyviä kysymyksiä pienen ajan sisällä. Esimerkiksi europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) aloite euroerosta. Euroerosta on tulossa kansalaisaloite. Sitä pitää tukea.

– Britanniassa taas on vuonna 2017 tulossa kansanäänestys, pysyykö Britannia EU:ssa.

Tynkkysen mukaan perussuomalaisten pitää olla osa laajempaa eurooppalaista kehitystä, jossa korostetaan kansallista päätösentekoa.

Hannamari Ahonen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu