Selkäsärky, lääkeet ei auta

VoiElämänKevät90

Selkäsärky alkoi kohta viikki sitten. Illalla nukkumaan mennessä koin alaselkäsärkyä johon otin panadolia koska kuukautiset oli alkaneet edellisenä päivänä, niin oletin niihin liittyvän. Sängyssä asentoa oli vaikea saada, kun särki mutta sain nukutuksi.
Keskiviikko aamuna selkä oli kipeä heti aamusta. Otin särkylääkettä 1g panadolia ja noin 3 tunnin päästä lisää. Ei aoua. Sitten puolenpäivän jälkeen menin päivystykseen kun aloin oksentamaan.

Päivystyksessä olen käynyt nyt yhteensä 3 kertaa. Oireina on ollut siis alaselkäsärky joka säteilee ylemmäs selkään (n. Lapaluiden kohille), vatsakipua, pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta. Alkuun sai yöt nukutuksi ja eka kerralla päivystyksestä sain litalgin reseptin. Mutta siitä yhtä vähän apua kuin muistakaan särkylääkkeistä.

Sitten alkoi yöllä tulla pahimmat kohtaukset, selkää särkee eikä mitenkään hyvä ja rajua oksentamista.
Tämän jälkeen hakeuduin viimisen kerran päivystykseen heti aamulla että saadaan selvyys. Verikokeissa ei mitään näkynyt yhdelläkään kerralla, lopulta ultraamisen jälkeen lääkäri arvelee virtsakiveä ja saan siihen lääkkeet voltaren 50mg ja lihasrelaksanttia virtsateihin.

Pahoinvointi ja oksentelu poistuneet,mutta yöt on kamaliimpia. Edelleenkään lääkkeet ei tunnu auttavan, muka huolellisesti lääkitsen itseni aikoinaan että yön saiai nukkua vaan ei.

Ei voi tämä olla elämää että yöt menee hereillä koska ei sa unta, kun selkää särkee niiin paljon, että parkua puristaa. Kauanko tätä pitää kestää?
Mitä tämä voisi olla?

Ikää on 25-vuotta.

4

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaaditutkimuksia

      Munuaiskiviä?

      Onko munuaisesi ultrattu?

      Jos selkäsärky säteilee yläselkään, niin veikkaisin sisäelimissä jotain vikaa.

      Lääkäri en ole.

      Mutta jos vika on :

      Tuki- ja liikuntaelinvaivoihin apua ja mistä?

      Käy ensin yleislääkärillä, joka katsoo ryhdin sekä liikeradat, antaa lähetteen laboratorioon mahdollisen reuman, muun sairauden tai osteoporoosin poissulkemiseksi, sekä mahdollisesti röntgenkuvaan ja/tai magneettikuvaan (Cityterveys on edullinen yksityinen magneettikuvaus, jos kunnalliseen ei pääse) ja sitä kautta saattaa päästä kunnalliselle reumalääkärille (jos on reumaa), ortopedille, fysiatrille tai fysioterapeutille, jos on tarvetta.

      Fysiatrit tutkivat, diagnostisoivat ja hoitavat paljon akuuteista ja kroonisista kivuista kärsiviä potilaita, erityisesti niska-, yläselkä- ja alaselkäkipujen sekä raajojen suurten ja pienten nivelten, lihasten, jänteiden, nivelsiteiden, nivelkierukoiden ja nivelrustojen kipupotilaita.


      Jalkaterän ja nilkan virheasennot voivat heijastua kipuina selässä asti.
      http://aijaa.com/MaCGot

      http://aijaa.com/icDZXa



      Jalkafysioterapeutit tekevät tukipohjallisia jalkaterän virheasentojen korjaamiseksi. Näitä on kaikissa suurissa kaupungeissa ainakin.
      http://www.jalkafysio.fi/palvelut.html



      Tuki- ja liikuntaelinvaivoihin apua ja mistä?
      http://aijaa.com/UCOTCC

      http://aijaa.com/3Fzfdt



      Löydä kiropraktikkosi:
      http://www.kiropraktikkoliitto.fi/index.php/sinun-kiropraktikkosi



      Muista jokaviikkoinen venyttely:
      http://www.lamk.fi/projektit/hyva/media/Documents/venyttelyopas.pdf



      Muista lihasten, luiden, nivelsiteiden ja nivelten hyvä ravinto:
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm

    • RAL
    • Tukirangan, kuten selän eri alueiden kivut voivat johtua joko selän tukirakenteiden kuten lihasten ja jänteiden fyysisestä kunnosta.

      Ennakoivana hoitona riittävä ja monipuolinen liikunta, toissijaisena hoitona fysikaaliset hoidot.
      Muistan kun ollessani satamatyössä 1970 luvulla, selässä vihlaisi kuin sinne olisi teräasetta työnnetty.
      Menin kovan kivun takia lääkärille. Nuori mieslääkäri moitti minua lällyksi kun en pientä kipua kestä. Kirjoitti kuitenkin 4 päivän saikun.

      Nyt tänä vuonna 2015 kipu uusiutui lievempänä; vinoissa selkälihaksissa. Niitä on itse vaikea päästä itse treenillä kuntouttamaan.

      Jos löytää sopivan lääkkeen, voihan sillä paremmin vaikka saada paremmin nukutuksi. Selkäsairaalle on pahinta jäädä päiviksi petiin.
      Topi 77v.

    • hyvällelekurillemars

      Liikunta ja lihashuolto ovat tärkeitä sekä se ergonomia.

      Mutta vika voi olla myös sisäelimissä.

      Hyvä fysiatri kyllä tutkii, missä vika on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      53
      10441
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      142
      6492
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      74
      4628
    4. Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois

      Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul
      Maailman menoa
      18
      3532
    5. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      143
      3280
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      286
      3096
    7. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      151
      2853
    8. Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen

      haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota
      Maailman menoa
      69
      2792
    9. Suomalaista yrittäjää ei kommunistista erota

      Muualla maailmassa yrittäjät elävät asiakkaiden rahoilla, Suomessa palkansaajien maksamilla veroilla. Palkansaajahan ma
      Maailman menoa
      5
      2242
    10. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      34
      2174
    Aihe