jaakonsaari -Pakolaisvyöry suomeen myönteistä

http://yle.fi/uutiset/pakolaisuudesta_vaikea_loytaa_yhteista_savelta_eussa/8425960?ref=leiki-es

Pakolaiset vauhdittavat taloutta

Liisa Jaakonsaaren (sd.) mukaan on sinänsä myönteistä, että Suomeen halutaan tulla. Nyt vain kehitysvauhti on kova. Jaakonsaari muistutti, että jopa 1,5 miljoonaa suomalaista on aikojen saatossa lähtenyt maasta, usein paremman elämän toivossa.

– Turvapaikanhakijoista syntyy aluksi kustannuksia. Esimerkiksi asuntojen rakentamistarve kasvaa, mutta sehän on hyväkin asia. Maahanmuuttajat ovat myös uusi mahdollisuus Suomen reaalisen kilpailukyvyn nostamiseksi, Jaakonsaari uskoo.
3072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Siis tää on niin järjettömyyden huippu kuin voi vain olla niin lausunnon antajalta kuin yleltäkin.

Äänestä
  • Tämä saatanan ryppykaulainen kalkkuna pitäisi hirttää senaatintorille. Hän siis pitää Suomen kansan murhaamista oikeana asiana? Tämä maahanmuutajien vyöry, jotka edustavat vierasta rotua, kulttuuria ja uskontoa hävittää meidät kansana ja tämän vanhan huoran mielestä se on OK?
    Suomalaisia on lähtenyt Ruotsiin ( vanha siirtomaaisäntä jossa ihmiset samaa etnistä ja uskonnollista viiteryhmää) sekä Amerikaan joka on syntynyt siirtolaisista, samoin Australia ja Kanada. Ei näitä maita voi verrata kansallisvaltio Suomeen joka elää jälkiteollista aikaa.
    Paljonko muuten suomalaisia on muuttanut Irakiin, Somaliaan, Afganistaniin tai Syyriaan? Mikä olisi ollut suhtautuminen suomalaisiin? Olisiko tullut majoitus, ruokaa ja taskurahaa verorahoista kustannettuna?

    Äänestä

  • TappakaaSE kirjoitti:

    Tämä saatanan ryppykaulainen kalkkuna pitäisi hirttää senaatintorille. Hän siis pitää Suomen kansan murhaamista oikeana asiana? Tämä maahanmuutajien vyöry, jotka edustavat vierasta rotua, kulttuuria ja uskontoa hävittää meidät kansana ja tämän vanhan huoran mielestä se on OK?
    Suomalaisia on lähtenyt Ruotsiin ( vanha siirtomaaisäntä jossa ihmiset samaa etnistä ja uskonnollista viiteryhmää) sekä Amerikaan joka on syntynyt siirtolaisista, samoin Australia ja Kanada. Ei näitä maita voi verrata kansallisvaltio Suomeen joka elää jälkiteollista aikaa.
    Paljonko muuten suomalaisia on muuttanut Irakiin, Somaliaan, Afganistaniin tai Syyriaan? Mikä olisi ollut suhtautuminen suomalaisiin? Olisiko tullut majoitus, ruokaa ja taskurahaa verorahoista kustannettuna?

    1 500 000 väittää rouva huora. Aika paljon vajaassa sadassa vuodessa. Lienee huoralla paljon kiinteistöjä, kun toivoo hintojen nousevan. Lupaan tulla huoran hirttäjäisiin.

    Äänestä

Miten niin ALUKSI!?

Norjalaisen arvovaltaisen tutkimuksen mukaan jokainen mamu tulee maksamaan Norjalle puoli miljoonaa euroa KOKO elämänsä aikana.

Eli noin 10 000 euroa joka vuosi, jos elää maassa 50 vuotta. Eli tuskin yksikään mamu maksaa veroina summaa takaisin.

Mamutulva tulee siis todella kalliiksi Suomelle PITEMMÄNKIN päälle.

Äänestä
  • Lisää siihen vielä koulutus, asuminen, synnytykset, jne.
    Kallis samba poliitikoille.

    Äänestä

  • Suomessa - tarkoittaa , joten tienaamme**tusti.

    Äänestä

Pakolaisbisnes on hyvää bisnestä demareille ja kokoomukselle, jotka ovat mukana Luona Oy:n hallituksessa päättämässä asioista ja keräämässä tukirahat talteen. Onhan siellä mm. kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok), ex-kansanedustaja Ulpu Iivari (sd). Kaipa nyt demari puolustaa demarivetoista bisnestä.

Äänestä

Soros haluaa kostaa juutalaisten kohtelun sota-aikana. Se pitää huolen siitä, ettei eurooppa saa maailmanpankista lainoja halvalla, elleivät ota näitä pirun muslimeja. Merkel aivopesty jo,muut perässä. Eurooppa heikkenee, usa, venäjä, kiina pääsevät niskan päälle. TTIP-sopimus saadaan tässä ohessa solmittua läpihuutojuttuna. Euroopasta tulee halpatuotantomaanosa ja raaka-aineen ryöstövarasto. (esim suomen pohjavedet, nestle ja coca-cola)

Mukava tulevaisuus suomenkin nuorisolle...

Äänestä

Jaakonsaari pitää saada hoitoon pian ,niin järjettömiä kommentteja päästelee suustaan,että ei voi olla ihan kaikki kunnossa "pääpuolessa"

Äänestä

Hirveetä!

Äänestä

"jaakonsaari -Pakolaisvyöry suomeen myönteistä"

Jaha, onkos jotkut vaalit tulossa ja kaho ämmä tarvitsee ääniä? Jaakonsaarella ei petä pumppu, hyvä kuntoinen muori, melkein 70 vuotta. Yhä vain hän "vihaa" kotiseutujaan ja huutelee sen ääneen. Kohta tulee pietikäinen, jätteenmäki kirjoittaa blogissa, sitten takkula, espoolainen, virkkunen ja loputa kätsy.

Äänestä

Suomalaisten maastamuutto on ontuva vertaus tähän pakolaisaaltoon verrattuna.

Äänestä
  • Suomalaissiirtolaiset menivät tekemään TÖITÄ ja he olivat HALUTTUA väkeä!

    Eivät siis mitään laittomia maahantunkeutujia.

    Äänestä

  • Töihin menijät ja elätiksi tulevat, siinä on iso ero.
    JOka 10 somali on töissä.

    Äänestä

Jaakonsaari & Co. ovat äänestäneet suomalaisten nimissä tämän puolesta, sen verran "tyhmää" sakkia, täysin epäisänmaallista. Kuka muu tällaisen 25 % väestön sisäänoton joka kuntaan muuten olisi EU:ssa päättänyt?

Jotain tälle täytyy tehdä, ei tästä mitään tule, että Virkkunen, kateinen, ja muut suomi-syöjät asioita Brysselissä päättävät ja täällä kaikki on nieltävä täysin ilman valtaa. Eduskunnan on tehtävä asialle jotain. Jos ei ala tapahtua olemme jo kevääseen mennessä tuhon omat. Merkel on mamuttamassa miljoonan luokan sakin maahansa ihan vaan pelkkien tuloverojen vuoksi. Voiko olla enää "sairaampia" päättäjiä?

Äänestä

Tämä hirveä salajuoni pitäisi saada loppumaan. Pitääkö meidän kaikkien lähteä täältä venäjälle? Eikö jaakonsaaren akka tajua, että kun 10 miljoonaa marssii suomeen niinkuin sirkkalauma, ja syö ja tuhoaa kaiken sileäksi, että täällä ei enää ole mitään maata nimeltä suomi. Ei ole kilpailua, ei kilpailukykyä. Kun se akka jää lauman jalkoihin, vieläkö se sieltä maan rajasta hokee että myönteistä myönteistä. On se seonnut lopullisesti.

Äänestä

Eikä se tule jäämään siihen 25 prosenttiin/kunta. Tulijoita on niin paljon, että eurooppa tukehtuu niihin. Tulee olemaan tosiaan koko maanosan tuho. Eipä olisi uskonut vielä viime vuonna, että tässä käy näin.
No historiankirjoista aikanaan näkevät, ketkä lienee näkevät, mikä oli euroopan tuho.

Äänestä

Vanhuuden höperö, dementoitunut mummo tämä Jaakonsaari. Pitäis viedä hoitoon dementikko osastolle lukkojen taakse , ettei pääse möläyttelemään ihan mitä sattuu!!!
Miten hän voi olla vielä kansanedustajana , irtisanottava välittömästi! Ja hoitoon!!

Äänestä

Nämä epäonistuneen vallankumouksen lähettiläät Jaakonsaaren johdolla lähetettävä avokaulaisessa kukkamekossa Jemeniin tutustumaan demokratiaan ja paikalliseen Joulunviettoon .

Äänestä
  • Kyllä ja todella pian. Pääsevät viettämään elämänsä joulua.

    Äänestä

  • Possurulla kainaloon, ei tule ikävä.

    Äänestä

Mielenkiintoinen video areenalla. Kohta n. 14.26 kertoo vähän samanlaista logiikkaa kuin Saksan nykyjohdolla, siis Merkelillä. Keksitään käyttää tilannetta hyväksi, jotkut venäläiset sotavangit ratkaisivat kovan ongelman, eli piti olla sotilaita ja tykinruokaa rintamalle.

Koko touhu on vähän samanlaista sopimista kuin EU tekee nyt ja on vuosia jo tehnyt. Kriisistä toiseen (Kreikka, euronpelastus, Ukraina, "syyrian pakolaiset" eli irakilaiset ja muut). Päätuuköhän tämä johonkin sotaan, mutta kun nämä "riettaa" ovat täysin samassa juonessa mukana, vaikka olisi kyse putinista tai obamasta, kaikki kansalaisia vastaan Euroopassa.

Historia: Jaltan salainen sopimus
http://areena.yle.fi/1-2748778

Nykyihmisten haastattelu ja tuntuu melkein samalta, kun katselisi vuodesta toiseen, miten helposti Merkel & Co. onnistuu kusettamaa 500 miljoonaa ihmistä.

Vilkaiskaapa muuten, Kreikka aikoo muuttaa asennetta ja alkaa paapoa.
http://www.tovima.gr/en/

Äänestä

*facepalm*

Äänestä

Jaakonsaari on ihan pihalla asiasta kuin asiasta. Aikoinnan se puuttui sijoitustoimintaan, ja sen seurauksena eläkerahaa hävisi monia mijoonia hedge-rahastoon jonnekin paratiisisaarelle. Mikä kamalinta kukaan ei joutunut vastuuseen.

Hän joutaisi eläkkeelle! On niin kauan ollut politiikassa, että realiteetit ovat jo hakusessa tai täysin unohtuneet.

Äänestä
  • Hautakaan ei haittaisi...

    Äänestä

Kuka hölmöläinen on äänestänyt ihmisten arjesta vieraantuneen höperön europarlamenttiin.Demarien kannatus menee kuin lehmän häntä alaspäin kun tälläiset jaakonsaaret avaavat kitansa.Somali-ja irakilaismiesten hallitsematon maahanmuutto on katasrifi suomalaisille veronmaksajille.
Työperäistä maahanmuuttoa Thaimaasata ,Filippiineiltä tai Vietnamista tulee suosia.
Irakin ja Somalian pakolaisten kustannukset ovat noin 10 000 /v vielä 7 vuoden kuluttua. Työssä vain noin 40 %

Äänestä

Joku totesi siiderivalaiden olevan toiveikkaita...

Äänestä

Ottaako Jaakonsaari ne isis-taistelijat kotiinsa, hyvä olisi....ei olisi ainakaan muiden suomalaisten murheena ja pelotteena..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gfdsgsfasdfsaf kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/pakolaisuudesta_vaikea_loytaa_yhteista_savelta_eussa/8425960?ref=leiki-es

Pakolaiset vauhdittavat taloutta

Liisa Jaakonsaaren (sd.) mukaan on sinänsä myönteistä, että Suomeen halutaan tulla. Nyt vain kehitysvauhti on kova. Jaakonsaari muistutti, että jopa 1,5 miljoonaa suomalaista on aikojen saatossa lähtenyt maasta, usein paremman elämän toivossa.

– Turvapaikanhakijoista syntyy aluksi kustannuksia. Esimerkiksi asuntojen rakentamistarve kasvaa, mutta sehän on hyväkin asia. Maahanmuuttajat ovat myös uusi mahdollisuus Suomen reaalisen kilpailukyvyn nostamiseksi, Jaakonsaari uskoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu