2. Jeesus oli vauvana koliikkilapsi. Aasi puraisi häntä seimessä poskeen, mistä jäi elinikäinen arpi. Jeesus vaikutti lapsena nälkiintyneeltä ja aliravitulta, vaikka Joosef ja Maria tekivät parhaansa. Jeesus-lapsi oli kalpea. Hän imi peukaloaan ja näytti tyhmemmältä kuin ikätoverinsa, jotka alituiseen kiusasivat häntä. Myös Joosefin ja Marian lapset sortivat isoaveljeään eikä siinä Marian kurinpito paljoa auttanut.
3. Jo Egyptin pakomatkan alussa sattui valitettava onnettomuus: Joosef oli saanut pakomatkaa varten ostetuksi tuhdin aasin sillä kultavarannolla, jotka irakilaiset ja intialaiset tietäjät olivat Jeesukselle lahjoittaneet, ja kultakimpaleita oli vielä jäänytkin melkoinen pussillinen. Joosef talutti aasia ja Maria tasapainoili aasin selässä Jeesus-lapsi sylissään. Aasi pelästyi soihduin varustautunutta roomalaista santarmijoukkoa, jotka olivat etsimässä vastasyntyneitä, ja ryntäsi ulkoiseen pimeyteen. Maria lapsineen mätkähti maahan ja kultakimpalepussi ruhjoi lapsen kalloa takaraivosta niin että lapsiriepu menetti tajuntansa. Santarmit piirittivät pakolaisrievut, totesivat pienen rääpäleen elinkelvottomaksi ja poistuivat niine hyvineen. Jeesus-lapsen kallo jäi tämän tapauksen johdosta hieman muotopuoleksi, linttanaksi. Maris kuitenkin koko pitkän matkan Egyptiin asti oli varma, että tässä on Jumalan poika. Koska oli kiire ja peseytymismahdollisuuksia ei juuri ollut, lapsi sai pahan ihottuman, joka ei oikeastaan parantunut koko elämän aikana, joten Jeesuksen iho jäi rokonarpiseksi.
4. Egyptissä Jeesus aloitti koulunkäyntinsä. Hän kyllä yritti keskittyä koulutehtäviinsä, mutta koska hän oli yksivakainen ja totinen sekä änkyttikin hieman, häntä pidettiin tyhmänä. Opettajat kuitenkin antoivat hänen enimmäkseen olla rauhassa, vaikka huokailivatkin alistuneena poikareppanan tähden. Sen sijaan koulukaverit jatkuvasti kiusasivat Jeesusta. Yksi riiviö heitti häntä kivellä vasempaan polvilumpioon, minkä vuoksi vasen jalka jäi lievästi kampuraksi.
Jeesus oli koulukiusattu...
koulukiusattu_
3
<50
Vastaukset 3
Joo. Ja iso skorpijooni puraisi meisseliin, kun jessuli oli pissalla mankrove-puskassa Kentsareetin joen rannassa. Siitä seurasi se, että kikkeli turposi pysyväisluontoisesti Pelgialaisen työhevosen mittavan jäsenen kokoiseksi. Kaikki naiset ympäri Kaannan maan ja Siionin kreivikunnan ylitsevuotavasti häntä ja mittavaa miehistä elintään tlistivät. Jopa Saarakin nauroi yhtä hersyvästi kun aikoinaan herra häntä koetteli.
- sorrynytvaan
Eivät ne kuitenkaan vedä vertoja kookoon pukamille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802147Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3681293Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321226- 1411068
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa1561010- 103876
- 65772
- 45747
- 62741
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692