Asenteet kovenevat pakolaisten ihannemaassa

Asenteet kovenevat pakolaisten ihannemaassa – "Ruotsalaisten euforia laskee"
Verkkouutiset -
Ruotsi on kuuluisa liberaalista pakolaispolitiikastaan. Nyt tunnelma näyttää kuitenkin muuttuvan.

Ruotsin maahanmuuttovirastossa tutkijana työskentelevän Bernd Paruselin mukaan moni ruotsalainen on huolissaan kasvaneesta maahanmuuttajamäärästä, kertoo Der Spiegel.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on ilmaissut viime aikoina useaan otteeseen huolensa suuresta turvapaikanhakijamäärästä ja sen aiheuttamista ongelmista.

Ruotsiin odotetaan saapuvan 190 000 pakolaista tänä vuonna. Ruotsi ottaa väkilukuun suhteutettuna eniten turvapaikanhakijoita Euroopassa.

Prauseliin mukaan pääministerin lausunnot, ruotsalaisten koventuneet asenteet ja muutamat väkivaltaiset yhteenotot johtuvat siitä, että Ruotsiin on paennut tänä vuonna yksinkertaisesti erittäin paljon ihmisiä.

– Välillä maahan on saapunut jopa 2 000 turvapaikanhakijaa päivässä. Minä luulen kuitenkin, että Ruotsi harjoittaa osana EU:ta jatkossakin avointa turvapaikkapolitiikkaa. Monet ruotsalaiset ymmärtävät, miksi ihmiset tarvitsevat suojaa, Prausel kertoo.

Hänen mukaansa ruotsalaiset ovat huolissaan siitä, onko Ruotsilla varaa pakolaisten vastaanottamiseen.

– On olemassa pelko, miten maahanmuutto vaikuttaa pitkällä aikavälillä kouluihin, terveydenhuoltoon, sosiaalipalveluihin sekä työ- ja asuntomarkkinoihin.

– Vastaanottoeuforia on laskenut. Punavihreä hallitus sopi viikko sitten oppositiossa olevien porvaripuolueiden kanssa uusista turvapaikkasäännöistä. He haluavat muokata sääntöjä enemmän yhteensopiviksi muiden EU-maiden sääntöjen kanssa. Ruotsalaisten mielestä ei ole oikein, että tietyt maat ottavat vastaan paljon pakolaisia ja toiset maat vain vähän.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ruotsi on uppoamassa.

Äänestä

Ei käy yhtään sääliksi! Sitä saa mitä tilaa. Löfven Merkelin tapaan suorastaan kutsuu mamuja maahansa. SD kiittää ja voittaa varmasti ensi vaalit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iNTMERA kirjoitti:

Asenteet kovenevat pakolaisten ihannemaassa – "Ruotsalaisten euforia laskee"
Verkkouutiset -
Ruotsi on kuuluisa liberaalista pakolaispolitiikastaan. Nyt tunnelma näyttää kuitenkin muuttuvan.

Ruotsin maahanmuuttovirastossa tutkijana työskentelevän Bernd Paruselin mukaan moni ruotsalainen on huolissaan kasvaneesta maahanmuuttajamäärästä, kertoo Der Spiegel.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on ilmaissut viime aikoina useaan otteeseen huolensa suuresta turvapaikanhakijamäärästä ja sen aiheuttamista ongelmista.

Ruotsiin odotetaan saapuvan 190 000 pakolaista tänä vuonna. Ruotsi ottaa väkilukuun suhteutettuna eniten turvapaikanhakijoita Euroopassa.

Prauseliin mukaan pääministerin lausunnot, ruotsalaisten koventuneet asenteet ja muutamat väkivaltaiset yhteenotot johtuvat siitä, että Ruotsiin on paennut tänä vuonna yksinkertaisesti erittäin paljon ihmisiä.

– Välillä maahan on saapunut jopa 2 000 turvapaikanhakijaa päivässä. Minä luulen kuitenkin, että Ruotsi harjoittaa osana EU:ta jatkossakin avointa turvapaikkapolitiikkaa. Monet ruotsalaiset ymmärtävät, miksi ihmiset tarvitsevat suojaa, Prausel kertoo.

Hänen mukaansa ruotsalaiset ovat huolissaan siitä, onko Ruotsilla varaa pakolaisten vastaanottamiseen.

– On olemassa pelko, miten maahanmuutto vaikuttaa pitkällä aikavälillä kouluihin, terveydenhuoltoon, sosiaalipalveluihin sekä työ- ja asuntomarkkinoihin.

– Vastaanottoeuforia on laskenut. Punavihreä hallitus sopi viikko sitten oppositiossa olevien porvaripuolueiden kanssa uusista turvapaikkasäännöistä. He haluavat muokata sääntöjä enemmän yhteensopiviksi muiden EU-maiden sääntöjen kanssa. Ruotsalaisten mielestä ei ole oikein, että tietyt maat ottavat vastaan paljon pakolaisia ja toiset maat vain vähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu