Hei kaikki.
Joudun valitettavasti elämäntilanteeni muuttuessa luopumaan Vaippiksesta. Joten yhteydenottoja otan vastaan ihmisiltä, jotka voisivat tarjota sille hyvän kodin.
Mukaan saa ulkoisen suodattimen, lamppu paikat, lämmittimen sekä ruoat yms. Tarpeen mukaan. Akvaterraario on tulossa konnalle pieneksi, joten sitä en suosittele mukaan otettavaksi.
Vaippis on Isokokoinen jöllikkä, omien tutkailujeni mukaan koiras n.15cm. Syntynyt 2012. Ollut terveenä alusta alkaen. Yksi kynsi takajalasta katkennut, mutta ei haittaa menoa. Nauttii maalla olemisesta. Omaa äärettömän hyvän ruokahalun, mutta ei pidä minkään laisista madoista.
Asustanut toisen kilpikonnan kanssa samassa tilassa, mutta toinen saatiin myytyä, joten jäänyt yksin. Reakoi yksinäisyyteen vielä olemalla enemmän omissa oloissaan kuin aikaisemmin. Myös ruokahalu on pienentynyt, joka toivottavasti väliaikaista.
Vaippis tarvitsisi pikaisesti hyvän kodin. Pyyntihinnaksi asettaisin 40e, mutta kaikki hinnat ovat neuvoteltavissa. Tavaroista lisä hintaa 25e. Mamma luopuu vauvasta hyvin haikein mielin, mutta vaippis ansaitsee hyvän kodin ja sitä en itse tällähetkellä pysty tarjoamaan. Terraario on kooltaan 100x60x30, myyn sen myös mukana, jos tarvetta, mutta korkeudelta terra on kovin matala.
Pikaisesti herra pitäisi siis saada myytyä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.