Orpo: Suomalaiset pahempi uhka kuin Isis

Sisäministeri Orpo pitää suomalaisia äärijärjestöjä pahempana uhkana kuin Isisin taistelijoita, joita on tullut Suomeen maahanmuuttajien joukossa. Isis-taistelijoiden määrää Suomessa ei tiedetä, mutta jos heitä tänne vaikka vain vahingossa kotiutetaan, loppututulos on suomalaisten turvallisuuden kannalta puistattava.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ainahan voi toivoa, että osa ISIS-joukoissa taistelleista on tullut järkiinsä ja tajuaa, että rauhanomainen ratkaisumalli on parempi. Silti näinkin ajattelevista osa saattaa ajautua väkivaltaisten keinojen käyttäjiksi konfliktitilanteissa. Kun on aiemminkin ratkaisut uhkatekijöitä tappamalla, kynnys tähän käytäntöön on madaltunut.

Sitten osa on varmaan edelleen täysinrinnoin ISIS-asialla, ovat vain tauolla tai suunnitelemassa islamin laajentamista maassamme.

Millään en osaisi noita kahta ryhmää erottaa toisistaan. Siksikin uhka on todellinen. Rajat kiinni -periaate olisi torjunut tuota uhkaa melko hyvin. Jos edes rajojamme olisi valvottu, olisi epäilyttävistä ehkä saatu sentään sormenjälkiä tai muita tunnistetietoja. Nythän Orponkin aikakaudella Torniosta pääsi yli terroristi konekivääreineen, jos vain oli tulossa. Ei siis mitään vartiontia. Minkätähen edes on sellainen kuin Rajavartiolaitos, jos se ei vartioi rajoja?

Äänestä

Orpoa pitää ymmärtää, hän kuuluu paskakokkareisiin.

Äänestä

Kolme viikkoa Tornio oli ihan sekaisin ilman mitään valvontaa.

Äänestä

No näille kunniavieraille suomalaiset saattavat olla pahempi uhka. Ei se varmaa ole, osaavat nimitäin tapelle keskenäänkin. ISIS voi olla pahempi uhka suomalaisille, mutta eihän meistä tarvitse piitata, ollaan kuin ö-luokan kansalaisia omassa maassamme.

Äänestä

Suomen hallitus on Suomen suurin uhka.

Äänestä
  • Jos Orpo sidotaan nuotion ylle grillautumaan lunnasten toivossa niin voi olla että mielipiteet muuttuu,
    en nimittäin usko että kukaan Suomalainen kykenee tuota tekemään.

    Äänestä

Maaraja Ruotsin kanssa ei lopu Tornioon. Edelleen ei ole rajavalvontaa siitä ylöspäin. Käykää katsomassa.

Äänestä
  • Eli aseet siirtyy esim. Ruotsista helpohkosti.

    Äänestä

Pahin uhka Suomen turvallisuudelle on tällainen sairas reppana Petteri Orpo.
Vittu mikä paska. Köyliön haiseva paskaläjä Suomelle. Täysi pelle.

Äänestä

Paljonkohan täällä on jo porukkaa joka ei ole kirjautunut mihinkään. Satoja, tuhansia. ?

Äänestä

Kyllä minullakin paska-kokkareena alkaisi jo pikkuhiljaa housut kuraantumaan.

Äänestä

orpo on pihalla kun lumiukko paristakymmenestä äärioikeistolaisesta räkänokasta ei ole muuhun kun tarroja liimailemaan mutta radikalisoitunut terroristi on uhka kaikille eikä tarvita kun yksi isku suomessa niin koko kansa kääntyy tätä älyttömyyttä vastaan?

Äänestä

"Sisäministeri Orpo pitää suomalaisia äärijärjestöjä pahempana uhkana kuin Isisin taistelijoita, joita on tullut Suomeen maahanmuuttajien joukossa."

Onkohan tässä yksi syy, että pelottaa esiintyä suomenkielisissä tv-lähetyksissä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Sisäministeri Orpo pitää suomalaisia äärijärjestöjä pahempana uhkana kuin Isisin taistelijoita, joita on tullut Suomeen maahanmuuttajien joukossa. Isis-taistelijoiden määrää Suomessa ei tiedetä, mutta jos heitä tänne vaikka vain vahingossa kotiutetaan, loppututulos on suomalaisten turvallisuuden kannalta puistattava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu