Turvapaikanhakijoita kääntyy kristityiksi
Osa islaminuskoisista turvapaikanhakijoista haluaa kääntyä kristinuskoon. Kirkko suhtautuu myönteisesti, mutta varoen. Molemmat pelkäävät muiden muslimien reaktioita.
TS/Riitta Salmi
TS/Riitta Salmi
Lähialue | Turun Sanomat | 4:50 | 0
Jaa artikkeli:
Turussa jo parikymmentä turvapaikanhakijaa on ilmaissut kiinnostuksensa kääntyä kristinuskoon. Kahdeksan käy rippikoulua ja kolme on ilmoittanut haluavansa kasteen.
Kääntymistä harkitsevat ovat pääosin irakilaisia, mutta joukossa on myös pari syyrialaista. Sama ilmiö on jo aiemmin havaittu Saksassa. Kirkko on ohjeistanut seurakuntia suhtautumaan asiaan hyvin varoen.
– Me emme halua antaa mielikuvaa, että käytämme hädänalaisia ihmisiä hyväksi, perustelee Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniajohtaja Teemu Hälli.
– Yhteiskuntarauhan ja uskonnonvapauden takia me emme myöskään halua näyttäytyä muslimeille tahona, joka aktiivisesti yrittää käännyttää heitä, hän kertoo.
Islamin jyrkin tulkinta pitää uskosta luopumista kuolemalla rangaistavana rikoksena.
– Kyllä tällainenkin tulkinta on olemassa, vahvistaa Siirtolaisuusinstituuttia johtava uskontotieteilijä Tuomas Martikainen.
– Yleensä seurauksena on sulkeminen yhteisön ulkopuolelle, kertoo asiaan itse arkielämässään perehtynyt turkulaismies, kuvaavaa kyllä nimettömänä.
Hän tuntee henkilökohtaisestikin ihmisiä, jotka eivät uskalla kääntymyksensä vuoksi edes käydä entisessä kotimaassaan. Osalla suhteet perheeseen ovat katkenneet.
Turussa kääntymistä harkitsevien kerrotaan olevan yhteisönsä reaktioista erittäin peloissaan.
Lue koko juttu keskiviikon Turun Sanomista tai näköislehdestä

Vastaukset 5
Vanhimmat
Eikö kirkko ole maininnut että ei tarvitse liittyä kirkkoon jos haluaa luopua omasta uskostaan?
Ne haluavat edistää turvapaikansaantia kääntymällä kristinuskoon.
Ei taida onnistua
Pierasko ne kääntyessään?
Näille tulee suorittaa uppokaste, eli päätä pidetään väkisin vähintään 10 min veden alle, ainoastaan siten islam-paska häviää päästä.