Tuulivoima laskee sähkön keskihintaa Pohjoismaissa liki 70 % - Voimayhtiöt menettäisivät miljardeja
http://yle.fi/uutiset/hurja_tutkimustulos_tuulivoima_laskee_sahkon_keskihintaa_pohjoismaissa_liki_70___voimayhtiot_menettaisivat_miljardeja/8411187
"Ruotsalaiset maksavat viulut
Professori Liskin mukaan suurin selittävä syy ennakoidulle sähkön hinnan romahdukselle on se, että Ruotsiin on rakennettu valtavasti tuulivoimaa. Ruotsissa valtio on käytännössä pakottanut voimayhtiöt lisäämään tuulivoimaa merkittävästi. Suomalaisetkin saavat siis kiittää halventuvasta sähköstä Ruotsia."
Tuulivoiman alentava vaikutus sähkön hintaan on täällä tullut jo kerrottua muutaman kerran, esim. /1/.
"– Tässä on erittäin merkittävää, että suhteellisen pieni määrä tuulivoimaa muuttaa huomattavasti markkinan toimintaedellytyksiä ja sitä, kuka markkinoilla voittaa ja kuka häviää. Tämä voi johtaa koko sähkömarkkinan uudelleenjärjestymiseen, sanoo Liski Ylen haastattelussa.
Tuulivoima kattaa nyt noin viisi prosenttia Pohjoismaissa kulutetusta sähköstä. Osuus nousee arviolta kymmeneen prosenttiin vuonna 2020"
Tuulivoiman osuuden vaikutuksesta sähkön hintaan on myös kerrottu, esim. /2/
/1/ Tuulivoima pienentää sähkölaskua
http://keskustelu.suomi24.fi/t/10860792/tuulivoima-pienentaa-sahkolaskua
/1/ http://keskustelu.suomi24.fi/t/9750934/tukiaisenergia-vai#comment-51733883
http://yle.fi/uutiset/hurja_tutkimustulos_tuulivoima_laskee_sahkon_keskihintaa_pohjoismaissa_liki_70___voimayhtiot_menettaisivat_miljardeja/8411187
"Ruotsalaiset maksavat viulut
Professori Liskin mukaan suurin selittävä syy ennakoidulle sähkön hinnan romahdukselle on se, että Ruotsiin on rakennettu valtavasti tuulivoimaa. Ruotsissa valtio on käytännössä pakottanut voimayhtiöt lisäämään tuulivoimaa merkittävästi. Suomalaisetkin saavat siis kiittää halventuvasta sähköstä Ruotsia."
Tuulivoiman alentava vaikutus sähkön hintaan on täällä tullut jo kerrottua muutaman kerran, esim. /1/.
"– Tässä on erittäin merkittävää, että suhteellisen pieni määrä tuulivoimaa muuttaa huomattavasti markkinan toimintaedellytyksiä ja sitä, kuka markkinoilla voittaa ja kuka häviää. Tämä voi johtaa koko sähkömarkkinan uudelleenjärjestymiseen, sanoo Liski Ylen haastattelussa.
Tuulivoima kattaa nyt noin viisi prosenttia Pohjoismaissa kulutetusta sähköstä. Osuus nousee arviolta kymmeneen prosenttiin vuonna 2020"
Tuulivoiman osuuden vaikutuksesta sähkön hintaan on myös kerrottu, esim. /2/
/1/ Tuulivoima pienentää sähkölaskua
http://keskustelu.suomi24.fi/t/10860792/tuulivoima-pienentaa-sahkolaskua
/1/ http://keskustelu.suomi24.fi/t/9750934/tukiaisenergia-vai#comment-51733883
Vastaukset 21
Vanhimmat
"Professori Liskin mukaan suurin selittävä syy ennakoidulle sähkön hinnan romahdukselle on se, että Ruotsiin on rakennettu valtavasti tuulivoimaa"
Ruotsin sähköntuotannosta noin 5% tehdään tuulivoimalla. Professorin mielestä Ruotsiin on rakennettu "valtavasti tuulivoimaa".
Mistä näitä huuhaa-tutkimuksia oikein riittää ?
Unohtuikohan proffalta jotain? Loppulaskussa veronmaksaja maksaa kalliisti tuulimyllyhulllutuksesta.
http://tuulivahinko.fi/
Tarkoituksella jätetään kertomatta. Veroja maksavat tukevat muidenkin osuuden.
Perustuu ekonometriseen mallintamiseen vuosien 2011-2013 aineistosta. Tekniseltä kannalta tutkimus ei vaikuta kovin asiantuntevalta. "Tulevaisuutta koskevat laskelmat ovat arvioita, sillä sähkömarkkinoiden mahdollisia muita muutoksia ei voi ennustaa." "Esimerkiksi kivihiilellä toimivat lauhdesähkövoimalat tuulivoima syrjäyttää tutkimuksen mukaan kokonaan." Itse asiassa tuo on jo tapahtunut, taitaa olla enää Meriporin hiililaitos ajoittaisessa käytössä ja on tarpeen koska tuulivoiman tulo saattaa lakata pakkaskaudella. Tutkimus ei myöskään ota huomioon että Ruotsista on poistumassa yli 2500 MW ydinvoimaa. Ja että Norjasta on valmistumassa Britanniaan 1000 MW siirtoyhteys. Eli tutkimus pätee lähinnä toteutuneelle kehitykselle mutta sen ennustavuus on heikko. Voidaan kysyä, ovat Ruotsin veronmaksajat valmiita tukemaan naapurimaiden (Suomi ja Baltia) sähkönkuluttajia. Ja jos on, mitä järkeä meillä on maksaa kustantaa kallista tuulivoimaa kun saadaan naapurista hyvin paljon halvemmalla.
Suurin syy nykyiselle sähkön hinnan romahdukselle on Norjan vesisähkö. Altaat ovat täynnä. Sitten joku huuhaaproffa alkaa mökeltää tuulisähköstä.
Tällä hetkellä pohjoismaisessa verkossa vesivoimaa 32 000 MW, ydinvoimaa 9700 MW, tuulivoimaa 2000 MW. Sähkön hinta 27-28 euroa/MWh paitsi Tankassa korkeampi koska siellä on tuulivoimaa vain 33 MW. Aika naurettavaa väittää että tuulivoima sanelee sähkön hinnan. Mutta Liski kuuluu Lundin porukoihin.
Tuulivoiman osuus pohjoismaisesta sähköntuotannosta on nyt vain 5% luokkaa. On lapsellista väittää, että tuollainen pieni ja vieläpä nopeasti ja satunnaisesti vaihteleva osuus sähköntuotannossa määräisi pysyvästi sähkön markkinahintatason Pohjoismaissa.
Niin kauan kuin Norjan vesialtaat ovat täynnä, matala hintataso voi säilyä, mutta ei enää kun vesitilanne heikkenee (ja hiilivoimaloita ja ydinvoimaloita suljetaan).
Ruotsin toteuttaessa päätetyt ydinvoimaloiden alasajot, noin 15 TWh/vuosi vakaata sähköntuotantoa poistuu pohjoismaisilta markkinoilta. Se on huolestuttava muutos erityisesti Suomen kannalta. Sillä 15 TWh/vuosi vastaa määrältään koko nykyistä sähköntuontia Suomeen.
Niissä EU-maissa, joissa on eniten tukisähköä ovat korkeimmat sähkön hinnat (Tanska, Saksa, Espanja...)
Puusilmäinen tutkimus. Tai ainakin uutisoitu väärin.
Sähkön hinnanalennuksen kun maksavat veronmaksajat. Jo tänä vuonna eniten tukiaisia saanut yritys Suomessa oli tuulivoimayhtiö, jonka liikevaihdosta 60 - 70 %koostui tuliaisista.
Eikö lasketa sähkön hinta saman tien nollaan lisäämällä energiantuotannon tukia ja korottamalla veroja?
Tämähän kuulostaa vallan hienolta. Saadaan 30 % hinnalla ruotsalaisten veronmaksajien kustantamaa sähköä. Kiitämme ja kumarramme.
Päivän Hesarissa Energiateollisuuden Naukkarinen kommentoi Liskin väitteitä:
* Sähkön kokonaishinta ei tule tukien avulla halvemmaksi kuin markkinaehtoisesti vaan tuet johtavat tehottomuuteen
* Esim. Tanskassa ja Saksassa ovat kokoaniskustannukset sähkön käyttäjille selvästi kasvaneet; käytäntö osoittaa toista kuin Liskin tutkimus
* Valtiot tuskin tukevat pitkällä tähtäyksellä massiivisesti tuulivoimaa sillä se johtaisi energiamarkkinoiden tuhoutumiseen; Suomessa tuulivoimatuki on jo päätetty katkaista
* Pitkällä aikavälillä sähkön hinnan lasku ei korvaa tukikustannuksia
* Voimayhtiöille koituva miljardilasku on vain jossittelua, ajatusharjoitus.
Hyvä, että jollain on vielä jalat maassa. Välillä tuntuu, että vellit ja puurot menevät kokonaan sekaisin tässä tuulivoimateollisuuden propagandassa.
Suomi on kylmä ja pohjoinen maa. Tänne on turha rakentaa lisää energiantuotantokapasiteettia kesäajan tarpeisiin.
Niin kauan kun tuulisähköä tuetaaan tolkuttomasti sitä myös tuotetaan. Tosin tämä proffan hatusta puuttuu ainakin yksi ropeli ja tietämys pohjoismaisesta energiapolitiikasta - uskomatonta soopaa koko juttu.
Onkohan taas myönnetty apurahoja... Kun tukiaisrahaa on hulppeasti käytettävissä, niin osan siitä voi sijoittaa vaikka oman asian edistämiseen lobbaamalla päättäjiä, kaavoittajia ja tutkijoita. Tähän mennessä peli on ollut rumaa, eikä paikallista väestöä ole kuunneltu, mutta lopulta totuus paljastuu. Niin käy aina. Niin kävi Volkswagenille ja niin tulee käymään myös tuulivoimateollisuudelle.
Aika naurettavaa! Tuulivoiman osuus pohjoismaiden sähkötuotannosta pyörii jossain 5 % luokassa. Ei sillä määrätä sähkön hintaa vaikka se olisi täysin ilmaista(verovaroin tuettua)
stuxnet, Tuulivoima laskee sähkön keskihintaa Pohjoismaissa liki 70 % - Voimayhtiöt menettäisivät miljardeja,
sähköins; Tuulivoiman osuus pohjoismaiden sähkötuotannosta pyörii jossain 5 % luokassa.
Minusta tuulisähkön osuutta pitää nostaa 10 prosenttiin. Silloin sähkön keskihinta laskisi toiset liki 70%, ja Pohjoismaissa sähkö olisi käytännössä ilmaista.
Raflaavaa ennakkouutisointia tutkimuksesta jota ei ole edes julkaistu. Haiskahtaa tuulivoimapiirien propagandalta. Hätä on suuri kun hallitus on päättänyt että uutta tuulivoimaohjelmaa ei tule. Hyvä bisnes on kuivumassa.
Hyvä vai - ihan sikahyvä. Yli puolet tuloista tulee yhteiskunnan tukiaisina.
Tiesittekö muuten, että Ympäristöministeriö myöntää tuulivoiman kaavoitukseen tukea 90 000 €/ kunta? Tästä ei ole juurikaan hiiskuttu julkisuudessa, mutta tämä vielä anteliaan syöttötariffin päälle.
Ministeriöstä näköjään pitäisi vähentää väkeä, jotteivat ehdi syytää veronmaksijien rahoja kankkulan kaivoon.
Tuossa asiantuntevaa kommentointia Liski et al tutkimuksesta http://www.energiauutiset.fi/etusivu/tuulen-viemaa.html
melkein yksi lysti mitä tise sähkö maksaa kun lisuke maksut maksaa eniten.