Eihän nykyään enää ole syntiä, kaikki on sallittua. Kansankirkkomme papit hymistelevät ja kirkoissa järjestetään jos jonkinmoista konserttia ja markkinatapahtumaa.
Jos kirkonmiehet(naiset)kään eivät tiedä missä kulkee pelastuksentien rajat, miksi tehdä parannus ja mistä.
Mikä erottaa taivaaseen ja helvettiin menijän???
Miksi tehdä parannus???
2
131
Vastaukset
.
Siis usko kirkastettuun Herraamme Yeshua Messiaaseen eroittaa taivaaseen ja kadotukseen menevät toisistaan.
UT:ssa on selvästi etukäteen ennustettu suuren luopumuksen aika. Muutama vuosi sitten Tukholman Suurkirkossa sikäläinen piispa järjesti Pyhän Ehtoollisen pelkästään homoille.
Kyseessä oli selvä 'ajan merkki' ja jokainen aito uskova tietää, ettei aikaa parannuksen tekoon ole enää paljoa jäljellä ennen Jumalan vuodattamia vihan maljoja koko maanpiirin ylle.
Harkitse siis tarkoin ja tee ratkaisusi viivyttelemättä, että tahdotko uskoa Yeshuaan ja Häntä seuraamalla päästä Hänen verensä vihmonnan kautta osalliseksi taivaan kirkkaudesta, vaiko mennä 'massan mukana' laveaa tietä Helvettiin !
Siunausta Yeshuassa !
.- omatunto
Meillä jokaisella on omatunto, joka ilmaisee milloin on tullut tehtyä väärin. Joskus se osaa olla aika inhottava, jankkaa samoja asioita, vaikka ne haluaisi jo unohtaa.
Me ihmiset emme voi unohtaa sitä pahaa mitä me olemme tehneet äidillemme, isällemme, siskollemme, veljellemme, ihmiselle lähellämme.
Että kyllä sitä syntiä vielä on, ehkä etsit vaan liian kaukaa, koska se löytyy hyvin läheltä, ihmisestä itsestään.
Pelastus taas ihan toinen juttu, jonka kanssa meillä ihmisillä ei ole mitään tekemistä. Se on jo tehty, kaikki on valmiina eikä siinä ole mitään rajoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2065114Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy414605Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2022749Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171352328- 651962
Maailman laiskin eläin: persu
Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s1121841- 671794
- 2081674
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1521232Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.241964