Isän roolista!

Sleyltä

Lähes jokainen isä kokee varmaan olevansa riittämätön isä eikä kyse ole vain ajan ja jaksamisen rajallisuudesta ja riittämättömyydestä. Vanhassa luterilaisuudessa on Raamattuun vedoten annettu isälle suuri vastuu hengellisenä kasvattajana. Lutherin katekismuksesta löydämme tämän ajatuksen. Sen edessä suuri osa isistä kokee itsensä entistä kelvottomammaksi. Mutta tarvitsisiko sittenkään?

Kaikissa asioissa voimme kokea riittämättömyyttä. Silti teemme esimerkiksi ruokaa tai vähintään käymme ostamassa valmisruokaa. Samaa menetelmää voi soveltaa myös hengelliseen kasvatukseen. Ei hengellinen kasvattaja itse koe koskaan olevansa onnistunut. Raamattukin opettaa, meitä kaikkia tarkoittaen, että ei ole ketään hyvää, ei yhtäkään. Kaikki ovat pois poikenneita ja kelvottomaksi käyneitä. Mutta näille kelvottomille, meille, Jumala sanassaan lupaa lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

Tuota valmista ja täydellistä lahjaa jakamaan kutsutaan myös jokaista isää. Siinä isä jakaa parasta mahdollista lahjaa jälkikasvulleen ja myös puolisolleen. Lahja on hyvä ja täydellinen, vaikka sen jakaja voi olla täysin kelvoton.

Tällä viikolla uutisessa kerromme myös, että miehiä kutsutaan lukijoiksi lapsille. Kampanjan tarkoitus on opastaa erityisesti poikia lukemaan miehen esimerkin avulla. Lukemalla hyvää hengellistä lastenkirjaa, Vinkki-lehteä tai lasten Raamattua varmistamme, että lapsi saa oikeaa hengellistä ravintoa, sellaista, joka osoittaa Kristusta. Se on hengellisesti parempaa ja terveellisempää ravintoa kuin maallinen valmisruoka ruokamarkkinoilla.

Kaikille isille lapset ovat vain lainassa, niin kuin isätkin lapsilleen. Miten tärkeää olisi, että lapset saisivat isältä sen mallin, että tämä turvautui heikkona kasvattajana ja isänä Jeesukseen.

Uskonpuhdistaja Martti Luther lohdutti vanhaa maalari Cranachia, joka oli menettänyt Johannes-poikansa kuolemalle Italiassa. Luther kehotti jättämään edesmenneen lapsen Jumalalle, korkeimmalle Isälle. Jumalalla ”on suurempi oikeus Teidän poikaanne kuin Teillä”. Luther muistutti, että maallisen isän tehtävä on kasvattaa ja ylläpitää lastaan vähän aikaa. ”Mutta Jumala, joka antoi hänelle ruumiin ja sielun ja tähän asti suojeli ja varjeli häntä, on hänelle paljoa läheisempi isä kuin maallinen isä ja koko maailma.

Luther opetti, että jokaisen isän on kerran kuoltava ja jätettävä lapsensa toisten haltuun. ”Sen tähden hän ei voi olla ’iankaikkinen isä’; häntä voitaisiin nimittää ’rahtusen isäksi’, hän kun ei ajan rahtuakaan saata olla varma elämästään.”

Isänpäivänä voitaisiin kirkoissa rukoilla, että isät rohkaistuisivat olemaan omille lapsilleen myös hengellisiä isiä, jotka ohjaavat lapsia oikeille lähteille, Jumalan sanan kuuloon ja sakramenttiyhteyteen.
Hannu Kippo

21

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vastuunsa tunteva isä ei johdata lapsiaan taikauskoiseen maailmaan.

      Omat lapseni nauravat räkäisesti uskovaisille, uskoivat ne ufoihin, kolmiojumalaan, allahiin tai muuhun vastaavaan taruolentoon.

      • EtsiiJumalansanaa

        Psyk.pot.ei näköjään nuku.


      • EtsiiJumalansanaa kirjoitti:

        Psyk.pot.ei näköjään nuku.

        Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi!

        Osoitat vain uskovaisten matalaotsaisuuden. Valitettavasti jumalasi on niin olematon, että ei pysty sinua tästäkään rankaisemaan.


      • Totuutta

        Jäljet todistavat.


    • KristusjaMuhammad

      -5.11.2015-

      Vastaus kirjoitukseen "Isän roolista!"

      Unohtakaa nämä kirotut mammonan ja epäjumalanpalveluksen juhlapäivät, jolloin teeskentelette kunnioittavanne isää, vaikka silloinkin riistätte laittomien yhteiskuntajärjestelmienne ja hallintojenne kautta todellisuudessa isien oikeuksia poikiinsa ja tyttäriinsä, joille heidät on Kaikkivaltiaan Pyhän Säätämyksen mukaan synnytetty sekä tiettyjä sekoituksiin liittyviä poikkeustilanteita lukuunottamatta myös Kaikkivaltiaan edessä liitetty.

      Kaikkivaltiaan ja Kristuksen edessä laittomien yhteiskuntajärjestelmien ja hallintojen toimesta ja näiden väärien esivaltojen aseistautuneiden viranomaisten aseellisen väkivallan uhalla sekä samalla porttokristittyjen ja muiden porttouskonnollisten vankalla tuella isiltä on riistetty etenkin läntisen kristillisyyden maissa yhteensä suunnaton määrä poikia ja tyttäriä helpoksi tehtyjen avioerojen avulta iseiltä äideille tai jopa muiden huoltajuuteen samoin kuin on kaapattu lapsia yhdessäkin pysyviltä pariskunnalta jopa väkivalloin ulkopuolisten huostaan sekä varastettu avioeroilla heimojen omaisuuksia toisille.
      Syntiseen Euroopan Unioniin liitetty Suomi eritoten on kunnostautunut perheiden hajottamisten, lapsikaappausten ja tämän päivän amalekialaisten, heikompien kiusaajien luvattuna maana.

      Koska aiotte jättää teeskentelynne ja osallisuutenne Kaikkivaltiaan kuolemanrangaistuksen alaiseen Aadamin lasten kaappaukseen? Kaikkivaltiaan Vihan aika on jo saapunut toteuttajineen ja lisää on tulossa, vai ettekö edes huomaa?
      Osallisuutenne näihin hirvittäviin yhteiskuntajärjestelmänne ja hallintonne synteihin kuten perheiden hajottamisiin ja lasten kaappauksiin sekä omaisuuksien varastamiseen on jo vienyt teiltä maanne. Ehkäpä löydätte itsenne piankin kylmiltä laveteilta jostakin keskitysleiristä, mikä on teille näihin synteihin osallistuneille ihan oikein.


      "Joka varastaa Aadamin (ihmisen) ja joko myy hänet tahi pitää häntä hallussansa, se rangaistakoon kuolemalla." (2.Ms.21:16)

      "Jos joku tavataan siitä, että hän on varastanut jonkun veljistään, israelilaisista, ja kohdellut häntä tylysti tai myynyt hänet, niin varas kuolkoon. Poista paha keskuudestasi." (5.Ms.24:7)

      "Vahvista (poikien) luonnollisia sukulaisuussuhteita isiinsä, sillä se on otollisempaa ALJAHulle (Jumalalle), mutta jos et tunne heidän oikeita isiään, pidä heitä uskonveljinä ja ystävinä; ei lueta syyksenne, jos te näissä asioissa erehdytte, paitsi milloin tahallanne niin teette; sillä ALJAH (Jumala) on anteeksiantava, laupias." (Koraani 33:5)


      "Älkää luulko, että Minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en Minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
      Sillä totisesti Minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
      Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten kuningaskunnassa kutsuttaman, mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten kuningaskunnassa." (Matt.5:17-19)

      "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää." (Luuk.16:17)

      "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa."
      (Matt.24:35 & Mark.13:31&Luuk.21:33)

      • KristusjaMuhammad

        (jatkoa)

        Aikoinaan, kun ALJAH (Jumala) teki liiton profeettojen kanssa, Hän sanoi:
        »Katso, näin paljon annan teille Pyhiä kirjoituksia ja viisautta, ja sitten tulee lähettiläs ja vahvistaa todeksi sen, mikä teillä jo on; teidän on totisesti uskottava häneen ja autettava häntä». Hän sanoi vielä: »Tunnustatteko ja
        otatteko vastaan liittoni tällä ehdolla?» He vastasivat: »Me tunnustamme sen». Silloin Hän sanoi: »Olkaa siis tämän todistajat. Minä myöskin olen todistajana teidän rinnallanne.»
        Senvuoksi ketkä ikinä tämän jälkeen luopuvat, he ovat jumalattomia.
        Jotakin muuta ALJAHun (Jumalan) uskontoako he vielä etsisivät, vaikka kaikki taivaassa ja maan päällä ovat Hänelle alamaisia tahtoen tai tahtomattaan, ja Hänen luokseen on heidän palattava?
        Sano: »Me uskomme ALJAHuun (Jumalaan), siihen, mitä on ylhäältä ilmoitettu meille ja mitä on ilmoitettu Aabrahamille, Ismaelille, Iisakille ja Jaakobille sekä (Israelin) sukukunnille, siihen, mitä Mooses, Jeesus ja profeetat ovat saaneet Herraltansa; me emme tee mitään erotusta heidän välillään, ja Hänen tahtoonsa ja johdatukseensa olemme alistuneet».
        Mutta jos joku pitää uskontonaan jotakin muuta kuin Islaamia, niin ALJAH (Jumala) ei sitä koskaan hyväksy, ja kuoleman jälkeen hän on joutuva kadotettujen joukkoon.
        Kuinka ALJAH (Jumala) ohjaisi ihmisiä, jotka ovat tulleet uskottomiksi,senjälkeen kuin he olivat uskossa ja tunnustivat Muhammedin oikeaksi profeetaksi ja (Jumalan kaikkivallan) selvät todistukset heille näytettiin?
        ALJAH (Jumala) ei ohjaa jumalattomia ihmisiä.
        Näiden palkaksi tulee ALJAHun (Jumalan), enkelien ja ihmisten kirous." (Koraani 3:80-86)


        "Olen luonut henkiolennot ja ihmiset vain palvelemaan Itseäni." (Koraani, 51:56)

        ”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava taikka toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva (hylkivä). Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.” (Matt.6:24)

        Silloin Jahushua (Jeesus) sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'JHVH:a, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja Häntä ainoata palveleman (Hänelle ainoalle työtä tekemän).'" (Matt.4:10)


        ”Minulle on annettu kaikki auktoriteetti (valta) taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään, mitä Minä olen käskenyt pitää. Ja katso, Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt.28:18-20)

        Ja ALJAH (Jumala) sanoi:
        "Jeesus, katso, Minä otan sinut, sitten olen ylentävä sinut luokseni ja vapauttava sinut niistä, jotka ovat uskottomia, sekä asettava ne, jotka sinua seuraavat, uskottomien yläpuolelle aina Ylösnousemuksen päivään saakka. Aikanaan on teidän kaikkien palattava minun luokseni, ja minä olen ratkaiseva sen, mistä te keskenänne kiistelitte.
        Mitä niihin tulee, jotka eivät uskoneet, olen kurittava heitä raskaalla rangaistuksella sekä tässä että tulevassa elämässä; eivätkä he löydä ketään auttajaa."
        "Mutta uskovaisille ja hyviä töitä harjoittaville Hän on antava heidän täyden palkkansa. ALJAH (Jumala) ei rakasta väärintekijöitä."
        (Koraani, 3:54-56)

        "Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." (Joh.3:35-36)


      • KristusjaMuhammad

        (jatkoa)

        Tahattoman synnin saa anteeksi, mutta tahallista ei,
        eikä Jumalan Pyhän Pilkkaa edes tulevassa maailmassa


        "Kun pappi on toimittanut hänelle sovituksen siitä erehdyksestä, jonka hän on tietämättään tehnyt, annetaan hänelle anteeksi." (3.Ms.5:18)

        "Kun pappi on toimittanut sovituksen sille, joka on erehdyksestä, tahtomattaan, rikkonut JHVH:a vastaan, kun hän on toimittanut hänelle sovituksen, niin hänelle annetaan anteeksi.
        Sama laki onkoon sekä maassa syntyneillä israelilaisilla että vieraalla (muukalaisella), joka asuu heidän keskellänsä, kun joku rikkoo erehdyksestä.
        Mutta se, joka tahallisesti tekee syntiä, olipa hän maassa syntynyt tai vieras (muukalainen), pilkkaa JHVH:a, ja hänet hävitettäköön kansastansa. Sillä hän on pitänyt halpana JHVH:n Sanan ja rikkonut Hänen käskynsä; hänet tuhottakoon, syntivelka painaa häntä." (4.Ms.15:28-30)

        "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
        Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman; kuinka paljon ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty ja pilkkaa armon henkeä.
        Sillä me tunnemme Hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava" ja vielä "JHVH on tuomitseva kansansa". Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." (Hebr.10:26-31)

        "Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet tulevan maailmanajan voimia ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja Häntä julki häpäisevät.
        Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan." (Hebr.6:4-8)


        "Sentähden Minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
        Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa." (Matt.12:31-31)

        "Totisesti Minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
        mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, sitä ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin.
        Sillä he sanoivat: ”Hänessä on saastainen henki.”" (Mark.3:28-30)


      • SaatanaULOS

        Jeesuksen Kristuksen nimessä ja maahan vuotaneessa veressä käsken - saatana ulos palstalta sekoittamasta saatanan oppejaan( koraani ja raamattu sekoitus) Jumalan lapsille.


      • KristusjaMuhammad

        -6.11.2015-
        Vastaus nimimerkille "SaatanaULOS":

        Joko alkoi huono omatunto kolkuttamaan? On syytäkin, sillä niin moni poika ja tytär on saanut elää päiviä, viikkoja, kuukausia ja vuosiakin ilman isäänsä Suomenmaassa, vaikka tämä olisi elossa, pelkästään sen takia, että uskottomat ja teeskentelijät ovat sallineet portto-peto -yhteiskuntajärjestelmiensä hallintoineen hajottaa tekosyillä keskuuteensa kahlitsemiaan perheitä, viedä lapsia isiltään ja vanhemmiltaan ja käyttää heitä omien syntiensä sijaiskärsijöinä.
        Mutta ei raskas ja pimeä omatunto kevene ja valkene, jos yrittää kääntää asiat väärinpäin, muita panetella ja herjata, vieläpä näin tökerösti, sen sijaan, että tekisi aidosti parannusta.

        Ja yritätte vielä viskellä Kristuksen Pyhää Vertakin peitelläksenne teeskentelyänne ja luopumustanne. Kristuksen Pyhä Veri on koituva teille ja muille samankaltaisille tuomioksi, sillä teidät kuten muutkin parannusta tekemättömät teeskentelijät luetaan Kristuksen murhaajien joukkoon, jotka yrittivät uhrata Kristuksen sijaisuhrinaan tekemättä itse parannusta.

        Kaikkivaltiaan rangaistus lastenkaappaajille ja perheenhajottajille on tulossa kuten muillekin väärintekijöille - uskottomille ja teeskentelijöille -, ja se tulee Koraanin ja profeetta Muhammadin edustaman oikean Islamin kautta ja voimalla. Eikä kukaan pysty estämään.

        Isa 59:1 "Katso, ei JHVH:n käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan:
        Isa 59:2 vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule.
        Isa 59:3 Sillä teidän kätenne ovat tahratut verellä ja sormenne vääryydellä; teidän huulenne puhuvat valhetta, teidän kielenne latelee petosta.
        Isa 59:4 Ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käräjöi rehellisesti. He turvautuvat tyhjään ja puhuvat vilppiä, kantavat kohdussaan tuhoa ja synnyttävät turmion.
        Isa 59:5 Myrkkyliskon munia he hautovat, hämähäkin verkkoja he kutovat; joka niitä munia syö, se kuolee, rikkipoljetusta puhkeaa kyykäärme.
        Isa 59:6 Heidän verkkonsa eivät kelpaa vaatteeksi, heidän tekemäänsä ei voi verhoutua; heidän työnsä ovat vääryyden töitä, ja heidän kätensä ovat täynnä väkivallan tekoa.
        Isa 59:7 Heidän jalkansa juoksevat pahuuteen, kiiruhtavat vuodattamaan viatonta verta; heidän ajatuksensa ovat vääryyden ajatuksia, tuho ja turmio on heidän teillänsä.
        Isa 59:8 Rauhan tietä he eivät tunne, oikeutta ei ole heidän askeleissansa; polkunsa he tekevät mutkaisiksi, ei kukaan, joka niitä käy, tunne rauhaa.
        Isa 59:9 Sentähden on oikeus meistä kaukana, eikä vanhurskaus saavuta meitä; me odotamme valoa, mutta katso, on pimeä, aamunkoittoa, mutta vaellamme yön synkeydessä.
        Isa 59:10 Me haparoimme seinää pitkin niinkuin sokeat, haparoimme niinkuin silmiä vailla; me kompastelemme sydänpäivällä niinkuin hämärässä, me olemme terveitten keskellä niinkuin kuolleet.
        Isa 59:11 Me murisemme kaikki kuin karhut ja kujerramme kuin kyyhkyset; me odotamme oikeutta, mutta sitä ei tule, pelastusta, mutta se on kaukana meistä.
        Isa 59:12 Sillä meidän rikoksemme ovat monilukuiset sinun edessäsi, ja meidän syntimme todistavat meitä vastaan; sillä meidän rikoksemme seuraavat meitä, ja pahat tekomme me tunnemme:
        Isa 59:13 me olemme luopuneet JHVH:sta ja kieltäneet hänet, vetäytyneet pois Jumalaamme seuraamasta, puhuneet sortoa ja kapinaa, kantaneet kohdussamme ja purkaneet sisimmästämme valheen sanoja.
        Isa 59:14 Oikeus työnnetään takaperin, ja vanhurskaus seisoo kaukana, sillä totuus kompastelee torilla, suoruus ei voi sisälle tulla.
        Isa 59:15 Niin oli totuus kadonnut, ja joka pahasta luopui, se ryöstettiin paljaaksi. JHVH näki sen, ja se oli hänen silmissänsä paha, ettei ollut oikeutta.
        Isa 59:16 Ja hän näki, ettei ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli, ettei kukaan astunut väliin. Silloin hänen oma käsivartensa auttoi häntä, ja hänen vanhurskautensa häntä tuki.
        Isa 59:17 Ja hän puki yllensä vanhurskauden kuin rintahaarniskan ja pani pelastuksen kypärin päähänsä, hän puki koston vaatteet puvuksensa ja verhoutui kiivauteen niinkuin viittaan.
        Isa 59:18 Tekojen mukaan hän maksaa palkan: vihan vastustajillensa, koston vihollisillensa; merensaarille hän kostaa.
        Isa 59:19 Ja päivän laskun äärillä he pelkäävät JHVH:n nimeä ja päivän koittamilla hänen kunniaansa. Sillä se tulee kuin padottu virta, jota JHVH:n henki ajaa eteenpäin.
        Isa 59:20 Mutta Siionille se tulee lunastajana, niille Jaakobissa, jotka synnistä kääntyvät, sanoo JHVH.
        Isa 59:21 Ja tämä on minun liittoni heidän kanssansa, sanoo JHVH: minun Henkeni, joka on sinun päälläsi, ja minun sanani, jonka minä suuhusi panen, eivät väisty sinun suustasi, eivät lastesi suusta eivätkä lastesi lasten suusta, sanoo JHVH, nyt ja iankaikkisesti. (Jes.59:1-21)


      • KristusjaMuhammad

        (jatkoa)

        "Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi!" (Jes.5:20)

        "Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat, sinä tuhoat kaikki, jotka haureudessa sinusta luopuvat." (Ps.73:27)

        "Katso, Herran JHVH:n silmät ovat syntistä valtakuntaa vastaan, ja minä hävitän sen maan pinnalta; kuitenkaan en minä Jaakobin heimoa kokonaan hävitä, sanoo JHVH.
        Sillä katso, minä käsken seuloa Israelin heimoa kaikkien kansain seassa, niinkuin seulalla seulotaan: ei jyvääkään putoa maahan.
        Miekkaan kuolevat kaikki minun kansani syntiset, jotka sanovat: "Ei saavuta, ei kohtaa meitä onnettomuus".
        Sinä päivänä minä pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan ja korjaan sen repeämät ja pystytän sen luhistumat, ja rakennan sen sellaiseksi, kuin se oli muinaisina päivinä,
        niin että he saavat omiksensa Edomin jäännöksen ja kaikki (pakana)kansat, jotka minun nimiini otetaan, sanoo JHVH, joka tämän tekee." (Aam.9:8-12)


        "Jokainen, joka tekee synnin, rikkoo myös (Jumalan) lakia (tekee myös laittomuuden); ja synti on (Jumalan) lain rikkomista (synti on laittomuus).
        Ja te tiedätte Hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja Hänessä ei ole syntiä.
        Kuka ikinä Hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole Häntä nähnyt eikä Häntä tuntenut.
        Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka tekee oikeamielisyyden (vanhurskauden), on oikeamielinen (vanhurskas), niinkuin Hän on oikeamielinen (vanhurskas).
        Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti.
        Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että Hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
        Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee oikeamielisyyttä (vanhurskautta), hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta." (1.Joh.3:4-10)


      • KristusjaMuhammad

        (jatkoa)

        3:110. Te olette paras seurakunta, mikä on muodostunut ihmisten keskuuteen. Te määräätte ihmisille oikeat elämäntavat, estätte heitä pahuudesta ja uskotte ALJAHuun (Jumalaan). Jos Pyhän kirjan saaneet olisivat uskoneet, olisi se ollut heille parempi; heidän keskuudessaan on uskovaisia, mutta useimmat heistä ovat jumalattomia.
        3:111. He eivät voi aiheuttaa teille kuin vähän vahinkoa, ja jos he käyvät sotimaan teitä vastaan, kääntyvät he pakoon eivätkä sen jälkeen saa apua.
        3: 112. Kurjuus on masentava heidät, missä ikinä he ovat, paitsi jos he pitävät liiton ALJAHun (Jumalan) kanssa ja sopimuksen ihmisten kanssa ; (muuten) he vetävät päällensä ALJAHun (Jumalan) vihan, ja viheliäisyys peittää heidät. Kaikki tämä tapahtuu siksi, että he hylkäsivät ALJAHun (Jumalan) tunnusmerkit ja vääryydessään surmasivat profeetat, sekä siksi, että he olivat uppiniskaisia ja tekivät rikoksia. (Koraani 3:110-112)

        5:70. Me teimme liiton Israelin lasten kanssa, ja Me lähetimme heidän luoksensa sananjulistajia; ja koska ikinä heidän tykönsä tuli profeetta tuoden sanoman, joka ei ollut heille mieleen, niin joitakuita niistä he kutsuivat valehtelijoiksi, ja toisia he surmasivat.
        5:71. Ja he luulivat, ettei heille ole rangaistusta, ja yltyivät sokeudessaan ja kuuroudessaan; vielä sittenkin ALJAH (Jumala) kääntyi heidän puoleensa laupiaasti, mutta monet heistä tulivat aivan sokeiksi ja kuuroiksi; kyllä ALJAH (Jumala) näkee, mitä he tekevät. (Koraani 5:70-71)

        5:14. Niidenkin kanssa, jotka sanovat: »Katso, Me olemme kristittyjä», Me teimme liiton, mutta he unohtivat osan siitä, mitä heille opetettiin. Sentähden Me herätimme heissä kaunan ja vihan toisiansa vastaan aina Ylösnousemuspäivään asti, jolloin ALJAH (Jumala) tekee heille selviksi heidän kättensä työt.
        5:15. Te, joiden ovat Kirjoitukset! Nyt on tullut luoksenne Meidän lähettiläämme tähdentäen teille paljon siitä, minkä talletitte Kirjoituksessa, ja jättäen paljon syrjään. Nyt on teille tullut ALJAHulta (Jumalalta) valo ja selvä Kirjoitus,
        5:16. jonka mukaisesti ALJAH (Jumala) ohjaa rauhan poluille niitä, jotka etsivät Hänen mielisuosiotaan. Pimeydestä tahtoo Hän päästää heidät valkeuteen ja opastaa heidät oikealle tielle. (Koraani 5:14-16)

        16:88. Niille, jotka valitsevat epäuskon ja estävät ihmisiä ALJAHun (Jumalan) tietä vaeltamasta, niille Me lisäämme tuskaa tuskan päälle, koska he ovat pahaa tehneet.
        16:89. Tulee päivä, jolloin Me kutsumme jokaisesta kansasta, niiden omasta keskuudesta, todistajan heitä vastaan, ja senvuoksi Me asetamme sinutkin todistajaksi näitä ihmisiä vastaan. Olemmehan lähettänyt sinulle Kirjan selitykseksi kaikkinaisiin asioihin sekä johdatukseksi ja armoksi ja ilosanomaksi alamaisille (muslimeille).
        16:90. Totisesti, ALJAH (Jumala) käskee jakamaan oikeutta, tekemään hyvää ja harjoittamaan armeliaisuutta sukulaisianne kohtaan; ja Hän kieltää riettaudet, pahuuden ja kapinoimisen; Hän kehoittaa teitä ottamaan vaarin.
        16:91. Pitäkää liittonne ALJAHun (Jumalan) kanssa, kun olette liiton tehneet, älkääkä rikkoko valojanne, kun olette ne vahvistaneet; olettehan ottaneet ALJAHun (Jumalan) valvojaksenne. Totisesti, ALJAH (Jumala) tietää teidän tekonne. (Koraani 16:88-91)


      • KristusjaMuhammad

        (jatkoa)

        Saatana ja hänen omansa eivät siedä Koraania ja sen lukemista:

        16:98. Kun siis luet Koraania, niin etsi ALJAHun (Jumalan) luota turvaa saatanaa, tuota karkoitettua, vastaan.
        16:99. Totisesti, hänellä ei ole mitään valtaa uskovaisiin, sillä he luottavat Herraansa.
        16.100. Saatanan valta ulottuu vain niihin, jotka tekevät liiton hänen kanssaan, ja niihin, jotka asettavat toisia jumalia ALJAHun (Jumalan) rinnalle. (Koraani 16:98-100)

        17:81. Ja sano vielä: »Totuus on tullut ja valhe on häipynyt. Totisesti, valhe on tuomittu katoamaan.»
        17:82. Ja Me lähetämme ylhäältä sellaista Koraanin sisältöä, mikä on parannukseksi ja armoksi uskovaisille, mutta vain edistää väärämielisten, häviötä. (Koraani 17:81-82)

        41:26. Ja ne, jotka eivät usko, sanovat: »Alkää kuunnelko tämän Koraanin lukemista, vaan pitäkää melua; ehkä pääsette voitolle.»
        41:27. Sentähden Me totisesti annamme uskottomien maistaa ankaraa kuritusta ja totisesti annamme heille palkan pahoista töistä, joita he tekivät.
        41:28. ALJAHun (Jumalan) vihollisten palkka on tuli; se on oleva heidän asuntonaan ikuisesti, palkaksi siitä, että he kielsivät Meidän ilmoituksemme. (Koraani 41:26-28)


      • KristusjaMuhammad

        (jatkoa)

        Saatana saa vallan niihin, jotka hylkäävät Kaikkivaltiaan ja Hänen Pyhän Säätämyksensä kaunistaen heille omansa ja heidän tekonsa:

        6:42. Olemmehan lähettänyt (ilmoituksemme) kansoille ennen sinua ja koetellut niitä vaivalla ja vastoinkäymisellä, jotta ne nöyrtyisivät.
        6:43. Jospa he olisivat nöyrtyneet, kun lähettämämme vaiva kohtasi heidät! Mutta heidän sydämensä paatuivat ja Saatana kaunisti heille kaikki heidän tekonsa.
        6:44. Kun he olivat unohtaneet saamansa varoitukset, Me avasimme kaikki portit heille, kunnes Me lopuksi äkkiä yllätimme heidät, juuri kun he saamastaan eniten iloitsivat, ja silloin, katso, epätoivo valtasi heidät.
        6:45. Niin hävitettiin juurineen väärintekijät viimeiseen mieheen; ylistys ja kunnia ALJAHulle (Jumalalle), maailmojen Herralle! (Koraani 6:42-45)

        7:27 Katso, me olemme asettanut pahat henget niiden liittolaisiksi, jotka eivät usko. (Koraani 7:27)

        7:175. Lue heille tarina ihmisistä, joille Me annoimme tunnusmerkkimme ja jotka työnsivät ne luotaan. Ja saatana saavutti heidät, ja heistä tuli sellaisia, joiden tie vie harhaan. (Koraani 7:175)

        16:61. Jos ALJAH (Jumala) kävisi käsiksi ihmissukuun sen väärintekojen tähden, Häneltä ei jäisi ainoatakaan elävää olentoa maan päälle, mutta Hän antaa heille aikaa määrähetkeen saakka, niin että kun heidän hetkensä lyö, he eivät kykene sitä tuntiakaan viivyttämään eivätkä jouduttamaan.
        16:62. Ja he keksivät ALJAHun (Jumalan) osaksi sellaista, mitä he hylkivät, ja heidän kielensä valehtelevat, että heille on varattu hyvä osa. Heille on eittämättä varattu tuli, ja sinne heidät totisesti ajetaan.
        16:63. Kautta ALJAHun (Jumalan), Me jo ennen sinua lähetimme sananjulistajia kansojen keskuuteen, mutta saatana kaunisteli heille heidän tekojaan, niin että hän vielä tänä päivänä on heidän liittolaisensa, ja heitä odottaa tuskallinen tuomio. (Koraani 16:61-63)

        22:52. Ennen sinua, oi Muhammed, emme ole lähettänyt ainoatakaan lähettilästä tai profeettaa, joiden tarkoitusperiä ei saatana olisi sotkenut. Mutta ALJAH (Jumala) tekee tyhjäksi saatanan sekaantumiset. ALJAH (Jumala) vahvistaa tunnusmerkkinsä, sillä ALJAH (Jumala) on tietävä, viisas.
        22:53. ALJAH (Jumala) muuttaa saatanan juonet koetukseksi niille, joiden sydämet ovat turmeltuneita ja kovia. Totisesti, väärintekijät menevät pitkälle vastahakoisuudessaan. (Koraani 22:52-53)

        24:19. Totisesti, jotka levittävät häväistysjuttuja uskovaisista, niitä kohtaa tuskallinen tuomio tässä maailmassa ja tulevassa, sillä ALJAH (Jumala) tietää, mutta te ette tiedä.
        24:20. Mitä tapahtuisikaan, ellei ALJAHun (Jumalan) laupeus ja Hänen armonsa olisi teidän yllänne, ja ellei ALJAH (Jumala) olisi rakastava, armollinen.
        24:21. Te, jotka uskotte, älkää seuratko saatanan jälkiä, sillä ken niitä seuraa, häntä saatana käskee riettauteen ja pahaan. Ja ellei ALJAHun (Jumalan) laupeus ja Hänen armonsa olisi yllänne, niin kukaan teistä ei milloinkaan puhdistuisi, mutta ALJAH (Jumala) puhdistaa kenet tahtoo, sillä ALJAH (Jumala) on kuuleva, tietävä. (Koraani 24:19-21)

        43:36. Sille, joka hylkää laupiaan ALJAHun (Jumalan) muistutuksen, Me annamme saatanan seuralaiseksi.
        43:37. Tämä totisesti saattaa heidät harhaan polulta. Mutta he luulevat, että heitä ohjataan oikeaa tietä,
        43:38. kunnes joku heistä tulee Meidän tykömme ja sanoo: »Ah, olisimmepa olleet toisistamme yhtä kaukana kuin itä ja länsi!» Mikä katala seuralainen!
        43:39. Ja koska teitte väärin, teitä ei tuona päivänä hyödytä se, että muitakin osallistuu rangaistukseenne.
        43:40. Voitko saada kuurot kuulemaan tai ohjata sokeita ja kokonaan eksyneitä?
        43.41. Mutta vaikka otamme sinut pois, annamme kuitenkin koston kohdata heitä; (Koraani 43:36-419

        47:25. Niille, jotka palaavat entiselleen sen jälkeen, kun selvä johdatus on heille annettu, on saatana totisesti tehnyt sen helpoksi asiaksi, ja Hän antaa heille vapaat kädet.
        47:26. Sillä he sanovat salaa niille, jotka ylenkatsovat ALJAHun (Jumalan) ilmoituksia: »Me tahdomme totella teitä joissakin asioissa.» Mutta ALJAH (Jumala) tuntee heidän salaisuutensa.
        47:27. Mutta kuinka käy, kun enkelit tuovat heille kuoleman käskyn, lyöden heitä kasvoihin ja selkään?
        47:28. Sillä he noudattavat sitä, mikä ei miellytä ALJAHua (Jumalaa), vaan on Hänen tahtoaan vastaan; siksi Hän on tehnyt tyhjäksi heidän tekonsa.
        47:29. Vai ajattelevatko ne, joiden sydämessä on sairaus, että ALJAH (Jumala) ei tuo ilmi heidän ilkitöitään? (Koraani 47:25-29)

        59:19. Saatana on ottanut vallan heissä ja saanut heidät unohtamaan ALJAHun (Jumalan) kunnioittamisen; he ovat saatanan omia. Mutta ovathan saatanan omat häviöön tuomittuja.
        59:20. Totisesti ne, jotka vastustavat ALJAHua (Jumalaa) ja Hänen sananjulistajaansa, kuuluvat viheliäisimpien joukkoon.
        59:21. ALJAH (Jumala) on sanonut: »Totisesti olen Minä voittava, Minä ja sananjulistajani.» Totisesti on ALJAH (Jumala) voimakas, mahtava.
        (Koraani 59:19-21)


      • Tosikäärmesatana
        KristusjaMuhammad kirjoitti:

        (jatkoa)

        Saatana saa vallan niihin, jotka hylkäävät Kaikkivaltiaan ja Hänen Pyhän Säätämyksensä kaunistaen heille omansa ja heidän tekonsa:

        6:42. Olemmehan lähettänyt (ilmoituksemme) kansoille ennen sinua ja koetellut niitä vaivalla ja vastoinkäymisellä, jotta ne nöyrtyisivät.
        6:43. Jospa he olisivat nöyrtyneet, kun lähettämämme vaiva kohtasi heidät! Mutta heidän sydämensä paatuivat ja Saatana kaunisti heille kaikki heidän tekonsa.
        6:44. Kun he olivat unohtaneet saamansa varoitukset, Me avasimme kaikki portit heille, kunnes Me lopuksi äkkiä yllätimme heidät, juuri kun he saamastaan eniten iloitsivat, ja silloin, katso, epätoivo valtasi heidät.
        6:45. Niin hävitettiin juurineen väärintekijät viimeiseen mieheen; ylistys ja kunnia ALJAHulle (Jumalalle), maailmojen Herralle! (Koraani 6:42-45)

        7:27 Katso, me olemme asettanut pahat henget niiden liittolaisiksi, jotka eivät usko. (Koraani 7:27)

        7:175. Lue heille tarina ihmisistä, joille Me annoimme tunnusmerkkimme ja jotka työnsivät ne luotaan. Ja saatana saavutti heidät, ja heistä tuli sellaisia, joiden tie vie harhaan. (Koraani 7:175)

        16:61. Jos ALJAH (Jumala) kävisi käsiksi ihmissukuun sen väärintekojen tähden, Häneltä ei jäisi ainoatakaan elävää olentoa maan päälle, mutta Hän antaa heille aikaa määrähetkeen saakka, niin että kun heidän hetkensä lyö, he eivät kykene sitä tuntiakaan viivyttämään eivätkä jouduttamaan.
        16:62. Ja he keksivät ALJAHun (Jumalan) osaksi sellaista, mitä he hylkivät, ja heidän kielensä valehtelevat, että heille on varattu hyvä osa. Heille on eittämättä varattu tuli, ja sinne heidät totisesti ajetaan.
        16:63. Kautta ALJAHun (Jumalan), Me jo ennen sinua lähetimme sananjulistajia kansojen keskuuteen, mutta saatana kaunisteli heille heidän tekojaan, niin että hän vielä tänä päivänä on heidän liittolaisensa, ja heitä odottaa tuskallinen tuomio. (Koraani 16:61-63)

        22:52. Ennen sinua, oi Muhammed, emme ole lähettänyt ainoatakaan lähettilästä tai profeettaa, joiden tarkoitusperiä ei saatana olisi sotkenut. Mutta ALJAH (Jumala) tekee tyhjäksi saatanan sekaantumiset. ALJAH (Jumala) vahvistaa tunnusmerkkinsä, sillä ALJAH (Jumala) on tietävä, viisas.
        22:53. ALJAH (Jumala) muuttaa saatanan juonet koetukseksi niille, joiden sydämet ovat turmeltuneita ja kovia. Totisesti, väärintekijät menevät pitkälle vastahakoisuudessaan. (Koraani 22:52-53)

        24:19. Totisesti, jotka levittävät häväistysjuttuja uskovaisista, niitä kohtaa tuskallinen tuomio tässä maailmassa ja tulevassa, sillä ALJAH (Jumala) tietää, mutta te ette tiedä.
        24:20. Mitä tapahtuisikaan, ellei ALJAHun (Jumalan) laupeus ja Hänen armonsa olisi teidän yllänne, ja ellei ALJAH (Jumala) olisi rakastava, armollinen.
        24:21. Te, jotka uskotte, älkää seuratko saatanan jälkiä, sillä ken niitä seuraa, häntä saatana käskee riettauteen ja pahaan. Ja ellei ALJAHun (Jumalan) laupeus ja Hänen armonsa olisi yllänne, niin kukaan teistä ei milloinkaan puhdistuisi, mutta ALJAH (Jumala) puhdistaa kenet tahtoo, sillä ALJAH (Jumala) on kuuleva, tietävä. (Koraani 24:19-21)

        43:36. Sille, joka hylkää laupiaan ALJAHun (Jumalan) muistutuksen, Me annamme saatanan seuralaiseksi.
        43:37. Tämä totisesti saattaa heidät harhaan polulta. Mutta he luulevat, että heitä ohjataan oikeaa tietä,
        43:38. kunnes joku heistä tulee Meidän tykömme ja sanoo: »Ah, olisimmepa olleet toisistamme yhtä kaukana kuin itä ja länsi!» Mikä katala seuralainen!
        43:39. Ja koska teitte väärin, teitä ei tuona päivänä hyödytä se, että muitakin osallistuu rangaistukseenne.
        43:40. Voitko saada kuurot kuulemaan tai ohjata sokeita ja kokonaan eksyneitä?
        43.41. Mutta vaikka otamme sinut pois, annamme kuitenkin koston kohdata heitä; (Koraani 43:36-419

        47:25. Niille, jotka palaavat entiselleen sen jälkeen, kun selvä johdatus on heille annettu, on saatana totisesti tehnyt sen helpoksi asiaksi, ja Hän antaa heille vapaat kädet.
        47:26. Sillä he sanovat salaa niille, jotka ylenkatsovat ALJAHun (Jumalan) ilmoituksia: »Me tahdomme totella teitä joissakin asioissa.» Mutta ALJAH (Jumala) tuntee heidän salaisuutensa.
        47:27. Mutta kuinka käy, kun enkelit tuovat heille kuoleman käskyn, lyöden heitä kasvoihin ja selkään?
        47:28. Sillä he noudattavat sitä, mikä ei miellytä ALJAHua (Jumalaa), vaan on Hänen tahtoaan vastaan; siksi Hän on tehnyt tyhjäksi heidän tekonsa.
        47:29. Vai ajattelevatko ne, joiden sydämessä on sairaus, että ALJAH (Jumala) ei tuo ilmi heidän ilkitöitään? (Koraani 47:25-29)

        59:19. Saatana on ottanut vallan heissä ja saanut heidät unohtamaan ALJAHun (Jumalan) kunnioittamisen; he ovat saatanan omia. Mutta ovathan saatanan omat häviöön tuomittuja.
        59:20. Totisesti ne, jotka vastustavat ALJAHua (Jumalaa) ja Hänen sananjulistajaansa, kuuluvat viheliäisimpien joukkoon.
        59:21. ALJAH (Jumala) on sanonut: »Totisesti olen Minä voittava, Minä ja sananjulistajani.» Totisesti on ALJAH (Jumala) voimakas, mahtava.
        (Koraani 59:19-21)

        Jeesuksen Kristuksen nimessä eksyttäjä saatana ulos profetiat palstalta koraaneineen.
        Täällä vaikuttaa Herramme Jeesuksen tahto ja siihen ei koraanit mahdu.


      • KristusjaMuhammad

        -6.11.2015-

        Vastaus nimimerkille "SaatanaULOS" ja nimimerkille "Tosikäärmesatana" ja kaikille muillekin voimattomille teeskentelijöille, jotka halpahintaisesti viskelevät Kristuksen Pyhää Verta peitelläkseen omaa tekopyhyyttään ja lankeemustaan sekä yrittävät turhaan karkottaa totuuden julistajat näin syyllistyen vieläpä tahalliseen syntiin:


        Tahattoman synnin saa anteeksi, mutta tahallista ei,
        eikä Jumalan Pyhän Pilkkaa edes tulevassa maailmassa

        "Kun pappi on toimittanut hänelle sovituksen siitä erehdyksestä, jonka hän on tietämättään tehnyt, annetaan hänelle anteeksi." (3.Ms.5:18)

        "Kun pappi on toimittanut sovituksen sille, joka on erehdyksestä, tahtomattaan, rikkonut JHVH:a vastaan, kun hän on toimittanut hänelle sovituksen, niin hänelle annetaan anteeksi.
        Sama laki onkoon sekä maassa syntyneillä israelilaisilla että vieraalla (muukalaisella), joka asuu heidän keskellänsä, kun joku rikkoo erehdyksestä.
        Mutta se, joka tahallisesti tekee syntiä, olipa hän maassa syntynyt tai vieras (muukalainen), pilkkaa JHVH:a, ja hänet hävitettäköön kansastansa. Sillä hän on pitänyt halpana JHVH:n Sanan ja rikkonut Hänen käskynsä; hänet tuhottakoon, syntivelka painaa häntä." (4.Ms.15:28-30)

        "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
        Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman; kuinka paljon ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä (kreik. koinos) liiton veren, jossa hänet on pyhitetty ja pilkkaa armon henkeä.
        Sillä me tunnemme Hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava" ja vielä "JHVH on tuomitseva kansansa". Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." (Hebr.10:26-31)

        "Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet tulevan maailmanajan voimia ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja Häntä julki häpäisevät.
        Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan." (Hebr.6:4-8)


        "Sentähden Minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
        Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa." (Matt.12:31-31)

        "Totisesti Minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
        mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, sitä ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin.
        Sillä he sanoivat: ”Hänessä on saastainen henki.”" (Mark.3:28-30)


      • KristusjaMuhammad

        (jatkoa)

        Miten on käyvä teeskentelijöille, tekopyhille, ulkokullatuille:

        3:166 Ja se, mikä sattui teille sinä päivänä, kun molemmat joukot kohtasivat toisensa, tapahtui ALJAHun (Jumalan) sallimuksesta ja jotta Hän tuntisi uskovaiset
        3:167 ja tuntisi teeskentelijät, ne, joille sanottiin, »Tulkaa ja taistelkaa ALJAHun (Jumalan) asian puolesta tai torjukaa heidät!» ja he vastasivat: »Jos osaisimme taistella, niin seuraisimme teitä.» Sinä päivänä he olivat lähempänä uskottomuutta kuin uskoa. Huulillaan he sanoivat sellaista, mitä ei ollut heidän sydämissänsä, mutta ALJAH (Jumala) tuntee parhaiten, mitä he salaavat.

        4:38 Eikä niitäkään (ALJAH (Jumala) rakasta), jotka uhraavat varojaan ulkokultaisuudessa ihmisten nähden, mutta eivät usko ALJAHuun (Jumalaan) eivätkä Viimeiseen päivään. Kuka ottaa Saatanan kumppanikseen, saa hänestä julman kumppanin.

        4:59 Te, jotka uskotte, totelkaa ALJAHua (Jumalaa) ja totelkaa profeettaa ja niitä teidän keskuudessanne, joilla on arvovalta. jos kiistelette jostakin, niin alistakaa se ALJAHun (Jumalan) ja Hänen lähettiläänsä ratkaistavaksi, jos todellakin uskotte ALJAHuun (Jumalaan) ja Viimeiseen päivään. Tämä on parasta teille ja edullisintakin.
        4:60 Etkö ole katsellut niitä, jotka väittävät uskovansa siihen, mikä on ilmoitettu sinulle ja mikä on ilmoitettu ennen sinua? He haluavat (kiistellessään) vedota Taaguut~epäjumalaan, vaikka heidät on velvoitettu luopumaan hänestä. Mutta Saatana tahtoo johdattaa heidät äärimmäiseen harhaan.
        4:61 Ja kun heille sanotaan: »Tulkaa tänne ALJAHun (Jumalan) ilmoituksen ja profeetan eteen!» sinä näet ulkokultaisten kääntyvän pois heittäen sinulle niskojaan.
        4:62 Mutta kuinka käy, kun joku koettelemus panee heidät ahtaalle heidän kättensä töiden tähden? Silloin he tulevat sinun luoksesi vannoen ALJAHun (Jumalan) kautta: »Emme muuta tavoitelleet kuin hyvää ja sopua.»
        4:63 He ovat niitä, joiden sydämen salat ALJAH (Jumala) tuntee; sentähden vastusta heitä, ojenna heitä ja puhu heille selvää kieltä, joka tunkee heidän sielunsa lävitse.
        4:64 Siksihän Me lähetimme profeettoja, että heitä ALJAHun (Jumalan) määräyksestä toteltaisiin; mutta jos he rikottuaan itseään vastaan tulevat luoksesi ja rukoilevat ALJAHulta (Jumalalta) armahdusta ja profeetalta auttavaa välitystä, niin he havaitsevat ALJAHun (Jumalan) sääliväiseksi ja laupiaaksi.
        4:65 Ei, vannon ALJAHusi (Jumalasi) kautta, ett'eivät he ole tosiuskovaisia, ennenkuin ottavat sinut erotuomariksi keskinäisissä kiistoissaan tuntematta sisimmässään mielikarvautta sinun langettamasi päätöksen johdosta ja täydellisesti alistuen.

        4:88 Miksi jakaudutte kahteen ryhmään, kun on kysymys teeskentelijöistä? ALJAH (Jumala) on syössyt heidät epäuskoon heidän tekojensa tähden. Haluatteko taluttaa niitä, jotka ALJAH (Jumala) on eksyttänyt? Sille, jonka ALJAH (Jumala) on eksyttänyt, sinä et pysty tietä löytämään.
        4:89 He toivoisivat, että te tulisitte uskottomiksi, aivan kuin he itse ovat, ja siten heidän kaltaisikseen. Älkää ottako itsellenne ystäviä heidän joukostaan, ennenkuin he lähtevät kodeistaan ALJAHun (Jumalan) retkelle. Jos he palaavat entiseen vihamielisyyteensä, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin, älkääkä ottako itsellenne suojelijaa tai auttajaa heidän joukostaan.
        4 90 Poikkeus tehdään niihin nähden, jotka etsivät turvaa joltakin teidän kanssanne liitossa olevalta heimolta tai jotka ovat tulleet luoksenne, koska heidän sydämensä kieltää heitä taistelemasta teitä vastaan tai omaa kansaansa vastaan. Jos ALJAH (Jumala) olisi tahtonut, olisi Hän voinut antaa heille ylivoiman, ja he olisivat varmasti sotineet teitä vastaan; mutta jos he pysyvät loitolla teistä eivätkä taistele teitä vastaan, vaan tarjoavat teille rauhaa, niin ei ALJAH (Jumala) salli teidän hyökkäävän heidän kimppuunsa.
        4:91 Te tulette tekemisiin toisten kanssa, jotka pyrkivät saavuttaman sekä teidän luottamuksenne että oman kansansa luottamuksen, mutta niin usein kuin heitä vietellään kapinaan, lankeavat he. Jolleivät he pysy loitolla, elleivät tarjoa teille rauhaa ja laske aseitaan, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä hyvänsä heidät kohtaattekin, sillä näiden suhteen olemme antanut teille täyden vallan.


      • KristusjaMuhammad

        (jatkoa)

        4:140 Hän on ilmoittanut teille (tässä) Pyhässä kirjassa: »Kun kuulette ALJAHun (Jumalan) tunnusmerkkejä kiellettävän ja pilkattavan, älkää istuko heidän kanssaan, ennenkuin he ehkä siirtyvät puhumaan jostakin toisesta aiheesta.» Sillä muuten olisitte heidän kaltaisiaan. ALJAH (Jumala) on totisesti kokoava ulkokultaiset ja uskottomat yhteen Helvettiin.
        4:141 Teidän suhteenne he vaanivat tilaisuutta, ja jos saatte voiton Jumalan avulla, he sanovat: »Emmekö me ole teidän puolellanne?» Jos taas uskottomilla on menestystä, he sanovat: »Eikö meillä ollut ylivoima, ja me kuitenkin suojelimme teitä uskovaisia vastaan?» Mutta Jumala on tuomitseva teidän välillänne Ylösnousemuksen päivänä eikä Jumala totisesti ole koskaan antava uskottomille mitään menestystä uskovaisia vastaan.
        4:142 Katso, teeskentelijät koettavat pettää ALJAHua (Jumalaa), mutta juuri Hän pettää heidät. Kun he asettuvat rukoilemaan, he seisovat veltosti, tekeytyvät hurskaiksi ihmisten silmissä, mutta todellisuudessa vähän välittävät ALJAHusta (Jumalasta).
        4: 143 Horjuessaan kahden tien välillä he eivät kuulu sinne eivätkä tänne. ja sille, jonka ALJAH (Jumala) antaa eksyä, et sinä, Muhammed, ole löytävä pelastustietä.
        4: 144 Te, jotka uskotte, älkää ottako uskottomia ystäviksenne uskovaisten sijasta! Tahdotteko siten antaa ALJAHulle (Jumalalle) kiistämättömän rankaisuvallan itseenne näihden?
        4: 145 Teeskentelijät totisesti joutuvat Tulen pohjimmaiseen kuiluun, etkä sinä löydä heille ketään auttajaa,
        4: 146 paitsi, jos he katuvat ja tekevät parannuksen, pitävät kiinni ALJAHusta (Jumalasta) ja ALJAHulle (Jumalalle) näyttävät uskonsa vilpittömyyden. Nämä tulevat olemaan uskovaisten kanssa, ja uskovaisille ALJAH (Jumala) on antava suuren palkinnon.
        4: 147 Mitä syytä olisi ALJAHulla (Jumalalla) rangaista teitä, jos te olette kiitollisia ja uskotte (Häneen)? ALJAH (Jumala) siunaa ja palkitsee vähäiset teot ja tietää kaiken.
        4: 148 ALJAH (Jumala) ei rakasta sitä, että ihmisistä levitetään pahoja huhuja, paitsi milloin joku on kärsinyt vääryyttä; niin, ALJAH (Jumala) on kuuleva, tietävä.
        4: 149 Jos te jotakin hyvää ihmisistä ilmaisette tai toisten virheitä salaatte tai pahaa annatte anteeksi, niin on ALJAH (Jumala) totisesti sääliväinen ja mahtava.
        4: 150 Ne, jotka kieltävät ALJAHun (Jumalan) ja hänen profeettansa ja tekevät eron ALJAHun (Jumalan) lähettämien profeettain välillä sanoen: »Me uskomme eräisiin, mutta emme usko toisiin heistä» ja koettavat löytää keskitien,
        4: 151 ne ovat todella uskottomia, ja uskottomille Me olemme valmistanut häpeällisen rangaistuksen.
        4: 152 Mutta niille, jotka uskovat ALJAHuun (Jumalaan) ja Hänen lähettiläihinsä tekemättä mitään erotusta heidän välillään, Me olemme antava heidän palkkansa; niin, ALJAH (Jumala) on armollinen ja laupias.

        6:112 Niinmuodoin olemme Me jokaiselle profeetalle asettanut vastustajia, nimittäin riivaajia ihmisten ja dzinnien joukosta, toinen toistaan ne innoittavat ulkokultaisiin valheisiin johtaakseen ihmisiä harhaan, mutta jos Herrasi olisi tahtonut, eivät he olisi (kyenneet) sitä tekemään. Jätä heidät siis kaikkine keksintöineen!

        6:148 Ne, jotka asettavat muita ALJAHun (Jumalan) rinnalle, sanovat: »Jos ALJAH (Jumala) olisi tahtonut, emme olisi asettaneet muita Hänen vertaisikseen, eivätkä meidän isämmekään, emmekä olisi mitään kieltoja asettaneet.» Samoin teeskentelivät ne, jotka ennen heitä elivät, kunnes he saivat maistaa ankaruuttamme. Sano: »Onko teillä mitään tietoa meille esiintuotavaksi? Te seuraatte vain mielikuvitustanne, ettekä muuta tee kuin luulottelette.»

        8:49 Muistakaa, kuinka tekopyhät ja sydämeltään sairaat sanoivat: »Heidän uskontonsa on pettänyt heidät (muslimit).» Mutta jos joku turvaa ALJAHuun (Jumalaan), on ALJAH (Jumala) totisesti mahtava ja viisas.


      • KristusjaMuhammad

        (jatkoa)

        9:64 Ulkokullatut pelkäävät, että heitä vastaan julkaistaan suura, joka paljastaa heidän sydämensä. Sano: »Pilkatkaa vain, kyllä ALJAH (Jumala) on toteuttava sen, mitä te pelkäätte!»
        9:65 Jos heiltä kyselet, he varmaan vastaavat: »Me vain juttelimme ja laskimme leikkiä». Sano: »ALJAHustako (Jumalastako) ja Hänen tunnusmerkeistään sekä lähettiläästäänkö te teitte pilkkaa?»
        9:66 Älkää puolustelko itseänne. Olettehan vajonneet epäuskoon senjälkeen kuin olitte uskossa. Jos me annammekin anteeksi osalle teistä, niin rankaisemme toista osaa, koska he ovat rikollisia.
        9:67 Ulkokullatut, sekä miehet että naiset, ovat kaikki samankaltaisia. He rohkaisevat tekemään pahaa ja ehkäisevät hyvän tekemisen sekä kieltävät köyhältä almun. He eivät välittäneet ALJAHusta (Jumalasta), ja siksi Hän ei välitä heistä. Totisesti ulkokullatut ovat tottelemattomia.
        9:68 ALJAH (Jumala) on varannut ulkokullatuille, sekä miehille että naisille, samoin kuin uskottomille helvetin tulen olinpaikaksi. Siinä on heille kylliksi. ALJAHun (Jumalan) tuomio on heidän päällään, ja heille kuuluu ikuinen tuska,

        9:73 Oi, profeetta, taistele uskottomia ja ulkokullattuja vastaan, ole ankara heitä kohtaan. Heidän viimeinen asuntonsa on oleva helvetti, onneton määränpää.
        9:74 He vannovat ALJAHun (Jumalan) nimeen, etteivät ole mitään väärää puhuneet. Kuitenkin he todella puhuivat epäuskon sanoja ja olivat uskottomia omaksuttuaan Islaamin. He suunnittelivat hankkivansa sellaista, mitä eivät kyenneet saavuttamaan; eivätkä he muuta tavoitetta löytäneet, paitsi että ALJAH (Jumala) sekä Hänen lähettiläänsä heitä armostaan rikastuttaisivat. Parempi heille olisi, jos he kääntyisivät, mutta jos he luopuvat, niin ALJAH (Jumala) langettaa heille tuskallisen tuomion tässä maailmassa ja tulevassa, eikä heillä ole suojelijaa eikä auttajaa tämän maan päällä.
        9:75 Heidän joukossaan on niitä, jotka ovat tehneet liiton ALJAHun (Jumalan) kanssa: »Jos Hän antaa meille suosiotaan, niin me totisesti harjoitamme armeliaisuutta ja hyviä tekoja.»
        9:76 Mutta kun Hän antoi heille suosiotaan, he tulivat itariksi ja kääntyivät penseästi pois.
        9:77 Siksi antaa Hän ulkokultaisuuden pysyä heidän sydämissään siihen päivään saakka, jolloin he kohtaavat Hänet, koska he pettivät ALJAHua (Jumalaa) siinä, mitä Hänelle olivat luvanneet, ja koska he olivat valehtelijoita.
        9:78 Eivätkö he tiedä, että ALJAH (Jumala) tuntee heidän salaisuutensa ja vehkeilynsä ja että ALJAH (Jumala) tietää kaikki salaiset asiat?
        9:79 Jotkut ylenkatsovat sellaisia uskovaisia (muslimeja), jotka voittaakseen ALJAHun (Jumalan) armon antavat almuja, ja sellaisia, jotka eivät voi muuta antaa kuin ruumiinsa työn, näitä he ivailevat; ALJAH (Jumala) on ivaileva heitä itseään. Heitä odottaa tuskallinen tuomio.
        9:80 Pyydä heille anteeksiantoa tai ole pyytämättä; vaikka sinä seitsemänkymmentä kertaa pyytäisit heille anteeksiantoa, ei ALJAH (Jumala) heille anteeksi anna. Sillä he eivät uskoneet ALJAHuun (Jumalaan) ja Hänen lähettilääseensä, ja ALJAH (Jumala) ei ohjaa uskottomia.

        29:11 Totisesti, ALJAH (Jumala) tuntee ne, jotka uskovat, ja Hän tuntee myös ulkokultaiset.

        33:1 Oi Profeetta, täytä tarkoin velvollisuutesi ALJAHua (Jumalaa) kohtaan äläkä mukaudu uskottomien ja tekopyhien toivomuksiin; onhan ALJAH (Jumala) totisesti tietävä, viisas;
        33:2 ja noudata Herralta saamiasi ilmoituksia; ALJAH (Jumala) totisesti tietää tekosi;
        33:3 sekä luota ALJAHuun (Jumalaan), ALJAHun (Jumalan) suojelus on täysin riittävä.

        33:10 Vihollisenne hyökkäsivät kimppuunne ylängöltä ja laaksosta, ja teiltä silmät samenivat, sydän nousi kurkkuun ja te aioitte ajatella kaikenlaista ALJAHusta (Jumalasta).
        33:11 Silloin koetettiin uskovaisia ankaralla koettelemuksella.
        33:12 Tekopyhät ja heikkosydämiset alkoivat parjata: »ALJAH (Jumala) ja Hänen sananjulistajansa lupailivat meille (voittoa) vain pettääkseen meitä.»


      • KristusjaMuhammad

        (jatkoa)

        33:23 Oikeauskoisia ovat ne, jotka ovat uskollisia liitolleen ALJAHun (Jumalan) kanssa; samoin ne, jotka pitävät lupauksensa, ja ne, jotka odottavat ALJAHun (Jumalan) lupausten täyttymistä; nämä eivät ole muuttuneet;
        33:24 ALJAH (Jumala) voi palkita totuudellisia heidän totuudestaan ja kurittaa teeskentelijöitä mielensä mukaan tahi kääntyä heidän puoleensa laupeudessaan; sillä ALJAH (Jumala) on anteeksiantava, laupias.

        33:48 Älä sopeudu uskottomien ja tekopyhien kanssa, jätä huomiotta heidän väärämielisyytensä, luota yksin ALJAHuun (Jumalaan), jonka voima riittää suojelemaan sinua.

        33:60 Jos teeskentelijät, sydämessään vilpilliset ja kaupungin yllyttäjät eivät lakkaa pahuutta levittämästä, Me totisesti annamme sinulle vallan heidän suhteensa, niin etteivät he kauankaan saa olla naapureinasi kaupungissa;
        33:61 sellaiset joutuvat maanpakoon, ja missä ikinä heidät tavataan, heidät pidätetään ja armotta tapetaan.
        33:62 Näin on ALJAH (Jumala) menetellyt ennen muinoin, etkä tule havaitsemaan Hänen tapojensa muuttuneen.
        33:63 Ihmiset kysyvät sinulta, milloin tämä tapahtuu; sano: »Vain Jumala tietää ajan.» Miten saisin teidät tajuamaan, että hetki voi olla lähellä?
        33:64 Totisesti ALJAH (Jumala) on kironnut uskottomat ja valmistanut heille polttavan tulen,
        33:65 jossa heidän tuskansa kestävät eivätkä he löydä ketään suojelijaa eivätkä auttajaa.
        33:66 Sinä päivänä, jolloin heidän kasvonsa painetaan tuleen, he voihkivat: »Voi, jospa olisimme totelleet ALJAHua (Jumalaa) ja sananjulistajaa!»
        33:67 Ja he sanovat: »Herra, mehän olimme kuuliaisia johtajillemme ja suurmiehillemme, ja nämä johtivat meidät harhaan oikealta tieltä.
        33:68 Herra, määrää heille kahdenkertainen rangaistus ja anna kauhean kirouksen kohdata heitä!»
        33:69 Uskovaiset, älkää olko niiden kaltaisia, jotka puhuivat pahaa Mooseksesta. Mutta ALJAH (Jumala) puhdisti hänet heidän parjauksistaan, koska hän oli ALJAHulle (Jumalalle) otollinen.
        33:70 Uskovaiset, täyttäkää tarkoin velvollisuutenne ALJAHua (Jumalaa) kohtaan ja puhukaa totuuden sanoja,
        33:71 jotta hän sallisi töidenne onnistua ja antaisi anteeksi hairahduksenne; jokainen, joka tottelee ALJAHua (Jumalaa) ja Hänen sananjulistajaansa, saavuttaa varmasti suuren onnen.
        33:72 Totisesti, Me panimme luottamuksemme taivaisiin ja maahan ja vuoriin, eivätkä ne pettäneet sitä, vaan pelolla sitä toteuttavat, mutta ihminen ei ole osoittautunut sen arvoiseksi, vaan on uskottomuudessaan typerä väärintekijä,
        33:73 joten ALJAH (Jumala) on rankaiseva ulkokultaisia miehiä ja naisia, monijumalaisia miehiä ja naisia, mutta ALJAH (Jumala) kääntyy laupeudessaan oikeauskoisiin miehiin ja naisiin, sillä ALJAH (Jumala) on anteeksiantava, laupias.

        38:86 Sano: »En pyydä teiltä mitään palkkiota, enkä kuulu niihin, jotka teeskentelevät.

        48:1 Totisesti olemme antanut sinulle ilmeisen voiton,
        48:2 jotta ALJAH (Jumala) antaisi sinulle anteeksi syntisi, sekä ne, jotka ovat ennen tehdyt, että ne, jotka ovat jäljellä, ja saattaisi armonsa täydelliseksi sinua kohtaan sekä johtaisi sinut oikealle tielle,
        48:3 ja jotta ALJAH (Jumala) voisi antaa sinulle mahtavaa apuaan.
        48:4 Hän se lähetti rauhan uskovien sydämiin, jotta heidän uskonsa lisääntyisi - ALJAHun (Jumalan) ovat taivaitten ja maan sotajoukot, niin, ALJAHun (Jumalan) on tieto ja viisaus,
        48:5 jotta Hän antaisi uskovain miesten ja naisten päästä paratiisiin, jonka kautta joet virtaavat, ja asua siellä ikuisesti, ja poistaisi heiltä heidän pahat tekonsa. Tämä on suuri autuus ALJAHun (Jumalan) luona.
        48:6 Ja jotta Hän kurittaisi ulkokullatut ja monia jumalia palvelevat, sekä miehet että naiset, ne, joilla on huonoja ajatuksia ALJAHusta (Jumalasta). Heidän käy huonosti; ALJAHun (Jumalan) viha on heidän päällään, Hän on kironnut heidät ja valmistanut heitä varten helvetin. Kurja on se kokoontumispaikka.
        48:7 ALJAHulle (Jumalalle) kuuluvat sotajoukot taivaassa ja maan päällä. ALJAH (Jumala) on mahtava, viisas.
        48:8 Olemme totisesti lähettänyt sinut todistajana, hyvän sanoman viejänä ja varoittajana,
        48:9 jotta uskoisitte ALJAHuun (Jumalaan) ja Hänen sananjulistajaansa, tukisitte ja kunnioittaisitte häntä sekä julistaisitte Hänen kiitostaan aamuin ja illoin.
        48:10 Totisesti, ne, jotka vannovat uskollisuutta sinulle, vannovat vain uskollisuutta ALJAHulle (Jumalalle). ALJAHun (Jumalan) käsi on heidän kättensä yllä. Sentähden, jos joku rikkoo valansa, hän rikkoo sen vain oman sielunsa vahingoksi, mutta joka täyttää sen, mitä on sopinut ALJAHun (Jumalan) kanssa, sille Hän antaa suuren palkinnon.


      • KristusjaMuhammad

        (jatkoa)

        57:11 Sille, joka antaa ALJAHulle (Jumalalle) uhrin, Hän korvaa sen kaksin verroin. Hänen palkkansa on ihana
        57:12 sinä päivänä, jolloin olet näkevä uskolliset miehet ja naiset, valo edessään ja oikealla puolellaan - »hyvä sanoma lupaa teille sinä päivänä puutarhoja, joita virrat vilvoittavat, teidän asuaksenne niissä; tämä on suurin autuus» -
        57:13 sinä päivänä tekopyhät miehet ja naiset sanovat niille, jotka uskovat: »Odottakaa meitä, jotta saamme valoa teidän valostanne.» Silloin sanotaan: »Kääntykää takaisin ja etsikää valoa!» Ja heidän välilleen kohoaa erottava muuri, jossa on portti. Muurin sisäpuolella on armo, mutta sen ulkopuolella odottaa kuritus.
        57:14 Ja he huutavat: »Emmekö me olleet teidän kanssanne?» Nämä vastaavat: »Kyllä, mutta te saatoitte sielunne kiusaukseen, odotitte ja epäröitte, ja turhat halunne pettivät teitä siihen saakka, kunnes ALJAHun (Jumalan) tuomio koitti; ja suuri viettelijä sai teidät tottelemattomiksi ALJAHua (Jumalaa) kohtaan,
        57:15 niin että tänä päivänä ei oteta vastaan lunnaita teiltä eikä niiltä, jotka valitsivat epäuskon. Teidän on oltava tulessa, se on oleva seuralaisenne; kurja on olinpaikkanne.
        57:16 Eikö ole aika niiden, jotka uskovat, nöyrtyä sydämissään, muistaa ALJAHua (Jumalaa) ja Hänen lähettämäänsä totuutta, jotta heidän ei kävisi kuin niiden, joille Kirjoitus annettiin aikaisemmin, niin että heidän aikansa näytti pidennetyltä, mutta jotka paaduttivat sydämensä ja joista useimmista tuli lainrikkojia.

        59:11 Ajattele niitä, joista on tullut teeskentelijöitä. He sanovat veljilleen, jotka kuuluvat Pyhän kirjoituksen saaneeseen kansaan, mutta ovat epäuskoisia: »Jos teidät karkoitetaan, niin lähdemme me totisesti teidän kanssanne emmekä milloinkaan tottele kenenkään käskyjä teidän suhteenne, vaan jos teitä vastaan taistellaan, niin totisesti autamme teitä.» Mutta ALJAH (Jumala) tietää, että he todellisuudessa ovat valehtelijoita.
        59:12 Jos nuo karkoitetaan, eivät he lähde heidän kanssaan, ja jos noita vastaan taistellaan, eivät he auta heitä, ja vaikka ryhtyisivätkin auttamaan heitä, niin kääntävät heille varmasti selkänsä, eivätkä he kuitenkaan apua saa.

        63:1 Kun tekopyhät tulevat luoksesi, he sanovat: »Me todistamme, että sinä varmasti olet ALJAHun (Jumalan) sananjulistaja.» ALJAH (Jumala) tietää, että sinä totisesti olet Hänen sananjulistajansa; samoin ALJAH (Jumala) todistaa, että tekopyhät totisesti ovat valehtelijoita.
        63:2 He ottavat valansa verhokseen, harhauttaen muita pois ALJAHun (Jumalan) tieltä; nurjat ovat totisesti heidän tekonsa.
        63:3 Sillä he uskoivat, mutta sitten tulivat epäuskoon, ja senvuoksi on heidän sydämensä paatunut, niin että heillä ei ole ymmärrystä.
        63:4 Mutta kun katselet heitä, miellyttää heidän muotonsa, ja kun he puhuvat, kuuntelet heidän puhettaan; he ovat kuin tukipylväitä ja kuitenkin pelkäävät, että jokainen sotahuuto koskee heitä. He ovat vihollisia; varo siis heitä. ALJAHun (Jumalan) tuomio tulkoon heidän osakseen! Miksi he ovat pois kääntyneet?
        63:5 Ja kun heille sanotaan: »Tulkaa, ALJAHun (Jumalan) sananjulistaja pyytää teille anteeksiantoa», he pudistavat päätänsä, ja sinä näet heidän pöyhkeinä kääntyvän pois.
        63:6 Heille on yhdentekevää, pyydätkö heille anteeksiantoa vai et. Milloinkaan ei ALJAH (Jumala) anna heille anteeksi, totisesti, ALJAH (Jumala) ei kaitse väärintekijöitä.
        63:7 He ovat niitä, jotka sanovat: »Älkää lahjoittako mitään niiden hyväksi, jotka ovat ALJAHun (Jumalan) sananjulistajan kanssa, ennenkuin he eroavat hänestä.» ALJAHun (Jumalan) ovat taivaitten ja maan aarteet, mutta teeskentelijät ovat ymmärrystä vailla.
        63:8 He sanovat: »Jos me palaamme Medinaan, niin mahtavat varmasti karkoittavat sieltä alhaiset.» ALJAHulle (Jumalalle) kuuluu kuitenkin kaikki mahti, samoin kuin Hänen sanansaattajalleen ja uskoville, mutta tekopyhät eivät sitä tiedä.
        63:9 Te, jotka uskotte! Älkää antako rikkauksienne ja lastenne vieroittaa itseänne jumalanpelosta. Ne, jotka niin tekevät, ovat kadotuksen omia.
        63:10 Jakakaa keskenänne, mitä olemme teille antanut, ennenkuin kuolema kohtaa jonkun teistä, niin ettei hän sanoisi: »Herra, jospa olisit antanut minulle vielä vähän elinaikaa, niin olisin tahtonut olla armelias ja kuulua niihin, jotka tekevät hyvää.»
        63:11 Mutta ALJAH (Jumala) ei anna armonaikaa kenellekään, jonka hetki on tullut; niin, ALJAH (Jumala) tietää, mitä te teette.

        66:9 Profeetta, taistele sitkeästi epäuskoisia ja tekopyhiä vastaan ja ole ankara heitä kohtaan; heidän olinpaikkansa on oleva helvetti. Kurja on moinen määränpää.


        -------------------------

        Vihamies teeskentelee huulillaan, mutta hautoo petosta sydämessänsä. (Snl.26:24)


    • Anonyymi

      Tunnistan ton fiiliksen riittämättömyydestä. Ehkä se hengellinen paine on monelle liian iso reppu, mut lapselle tärkeintä on se, että joku on läsnä: leikkii, kuuntelee, tekee iltapalan ja uskaltaa pyytää anteeks ku mokaa. Ei tarvi olla täydellinen isä, riittää että on oma, epätäydellinen itsensä.

      Jos kaipaa konkreettista tapaa tuoda sitä esiin, me tehtiin viime isänpäivänä lapsen piirroksesta personoitu juliste/muki – oli yllättävän iso juttu. Tilattiin Muokkikselta, siellä on selkeitä ideoita ja nopee toimitus: https://muokkis.fi/collections/isanpaivalahjat. Eikä se lahja oo se pointti, vaan se yhteinen hetki kun väsätään se yhdessä 🙂

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 153
      3889
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      88
      3283
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      86
      2678
    4. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      268
      2466
    5. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2256
    6. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      103
      1921
    7. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      42
      1009
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      988
    9. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      53
      879
    10. Haapaveille jotain uutta!

      Huoltoasema Haapavein keskustaan tulossa. Semmoista Jeppasissa jaappasevat.
      Haapavesi
      16
      830
    Aihe