Tuli huomattua että suurin osa Making-of-dokkareista on studion mainostoimiston kyhäämiä tekeleitä joilla on tarkoitus saada yleisö vain puhumaan leffasta itsestään ja näin saada lisää huomiota ja mainosta ja rahaa ja katsojia jne. Efektiosasto esittelee uusimpia CGI-ajureita ja starat vaan kehuu toisiaan mutta tuotantoon liittyvistä vaikeuksista ei puhuta kun on pakko antaa positiivinen ja hieno kuva kaikesta.
Muutenkin alkaa tuntua siltä että koko Making-Of-filosofia on jotenkin syvältä. Mikäköhän järki yleisöllä loppujen lopuksi on tietää, kuinka elokuva tarkalleen ottaen tehtiin? Eihän teatterissakaan yleisöä päästetä kulisseihin - illuusio särkyy. Solarin kotisivuilla on jopa Pahan Maan mainosjulisteen alle kirjoitettu pari riviä itse julisteen tekemisestä. Haloo.
Joka tapauksessa, olisi mielenkiintoista kuulla mitkä on porukan mielestä parhaimpia Making-Of-dokkareita.
Omat suosikkini ovat ehdottomasti 12 Apinan devarilta löytyvä 90-minuuttinen Hamster Factor ja SW Episodi ykkösen ekstroihin liitetty tunnin mittainen seurantadokumentti esituotannosta ensi-iltaan. Kummassakin on nähtävissä elokuvanteon tuska ja vaikeus, epäonni ja pahat sattumat sekä visiostaan eksyneet ohjaajat. Kummatkin pysyvät myös mukavasti kuosissaan ja toimivat loistavasti omina erillisinä kokonaisuuksinaan, eivätkä vain pelkkänä mammuttipitkänä dvd-ekstra-kuvavirtana á la LOTR tai Matrix.
Lisäksi Ilmestyskirja.Nytin Hearts of Darknessia ja Lost in La Manchaa on kehuttu paljon, en ole tosin nähnyt.
Mitä mieltä muut?
Best of Making-Of
Baxter
1
273
Vastaukset
- Irwing Washington
Terry Gillianin Brazilin Making-of on aika hyvä. Jännä, että Gillian tekee hyviä dokkareita leffoistaan (Lost in La mancha/Hamster Factor).
Tykkäsin myös Master and Commanderin dokkarista, mutta ehkä vain siksi, että aihe kiinnosti.
Platoonin DVD:llä on myös mukiinmenevä making-of.
Metallican some kind of monster on myös tavallaan making-of dokkari, vaikka kyseessä onkin CD.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2592727Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172197Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391934- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois961599Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081313- 671220
- 251141
- 501103
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751083