suomalaisia kohtaan.
Meillä ei puolueessa ole koskaan ollut yhtään rikollista, entistä tai nykyistä.
Poissa on puolueemme riveistä raiskaajat, kirkkohopeavarkaat, rattijuopot tai muuhun rikokseen syyllistyneet.
Tässä näemme menestyneen ja valopäisen puolueen yksinäisyyden, kateus, katkeruus ja mitättömyyden tunne valtaa poliittiset vastustajamme aina Marssia myöten.
Ja lehdistö , tuo roskapaperin levittäjä mollaa meitä kaiken aikaa.
Onneksi meidän Teuvo pääsi ylelle neuvonantajaksi ja näin saamme miellyttävämpiä uusintoja. Hyvä Teuvo.
Jos Mäntylä joutuu takaisin jänkhälle niin suosittelen tilalle Varpaisjärveltä kotoisin olevaa Irmeli Alatölliä, siinä tomera nainen.
Ei ole puolueen jäsen, mutta eihän ole nuorten puheenjohtajakaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
On myös selvää, että itse Bätmän on liittynyt persujen vastaiseen salaliittoon, ja paljastunut lisäksi Naiseksi, eli törkeäksi ja pelottavaksi!!!1! Naamiohoratsun juonet tiedetään, ja tätä tuputusta joudumme joka kerta seuraamaan, kun muulta vihailulta seestymme sitä tv:n ruotsinkielisiltä salakanavilta pakko-ohjelmana katsomaan!
Bätmänin tekstitykset kertovat hyvin, minkätasoiselta pohjalta poliittista keskustelua on viimeiset viisi vuotta maassa käyty, vaikka olemme siihen koettaneet tuoda kohennusta ja uudenlaista, ad hominem -tyyppistä, rehellisen suoraa dialoginäkökulmaa. Jonka YLE ja ajantakaiset vihollisemme ovat heti sensuroineet!
Ja muistakaa aatetoverit, jos perussuomalaiset menee perseelleen, niin syy ei ole perussuomalaisten perintötekijöissä, vaan ympäristötekijöissä.
Sama se meidän suvussa; jos lapsi on isän näköinen, niin perintötekijät ja jos talonmiehen ,niin ympäristötekijät.
Perussuomalaiset vaalilupausten mukaan poisti Kreikka-tuen, poisti maahanmuuton, takasi eläkeläisten, vanhusten, työttömien ja sosiaalituella elävien perustoimeentulon ja ei kaventanut työläisten oikeuksia.
Perussuomalaiset on oikeistolainen vasemmistopuolue ja aina äänestäjien kanssa samaa mieltä.
No tosin Kuopiossa sanoivat, että ovat perseennuolijoita kun hallitukseen pääsivät, mutta kuopiolaisethan on savolaisia.
Muutenkin perussuomalaisiin kohdistuva kritiikki on aiheeton.
Me perussuomalaiset emme ymmärrä sitä ja ei kyllä paljon muutakaan.
Mutta näillä ajatuksilla kohden uusia vaaleja ja todellista ala-jytkyä.
Ufojen mukana Suomeen saapui myös pois pakko jne. mies.
Ulkoavaruuden hallinto päätti vuosikymmeniä sitten, että vähäpoikia testataan maassa ja siellä synkässä pohjolassa Suomi nimisessä valtiossa.
Perussuomalaiset valittiin tutkittavien ryhmän perustaksi.
Istuttaan iltoo tiällä Lieksan kuppeessa
meitä on minä, Martta, Inkeri ja Leila ja kun ei oo nyt tuota kansanratiota nyt niin laitamma tämän tähän
Ehtottomasti ollaa sitä mieltä jotta avarruusoliot sotkoo Soinin politiikkoo
ja nämä muutamat persut on uuhvoja
Jytkyn jäläkkeen oltiin tyttöjen kanssa varmoja jotta nyt suahhaan
mutta ei
ei onnistu ei
impotentteja ollaan
meillä perusjuomalaisilla uuppuu tuo
siitoskyky ja järki
ehtikkee tytöt oikkeita miehii