Sipilä ja Stubido hajottaa hallituksen ==> uudet

vaalit...hihihih PS kannatus 9% hihih...siis alle 20 paikkaa uudessa eduskunnassa.
Sipilä ja Stubido on tämän suunnitellut päästäkseen eroon PS:stä. Hyvin toimittu.
Hei n. 20 PS kansanedustajaa, töitä etsimään!!! Lilliputti PS
650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kun kuulin uutisen lenkillä, eka ajatus oli, että Sipilä on kertakaikkiaan työlääntynyt persujen sekoiluun ja päättänyt hajottaa hallituksen soten avulla. Siinä sotessa on hyvä syy hajottamiseen.
Kuka boss viitsisi raahata ps:n kaltaista puoluetta karikosta toiseen? Skandaalia kerta toisensa perään. Uudet vaalit ja punamultahallitus kehiin.

Äänestä

Sipilä kortistoon!

Äänestä
  • Sipilä lupasi itse erota, jos hänen kutsumiaan uudistuksia ei ala tulla. Onko sanansa mittainen mies? Tuleeko Vanhanen Sipilän tilalle?

    Äänestä

Tätä on odotettu. Kyllä tämän hallituksen pelimerkit on jo nähty. Mitään ei ole saatu aikaan paitsi vahinkoa. Aika päästää Rinne puikkoihin niin edes yhteiskuntarauha säästyy. PS:kin saadaan samalla pois kartalta kokonaan tai reilu puolet pienempänä oppostiooon huuteleen. Vahinko että niihin huutoihin ei kukaan enää tartu.

Äänestä
  • Suomi ei tarvitse kokoomus, eikä keskusta hallitusta, mutta persut asialinjalla.

    Äänestä

Pudotuspeli alkaa, tarkoitus on näyttää perusuomalaisille ovea.
Sen jälkeen siirrytään työntekoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lilliputtiPS kirjoitti:

vaalit...hihihih PS kannatus 9% hihih...siis alle 20 paikkaa uudessa eduskunnassa.
Sipilä ja Stubido on tämän suunnitellut päästäkseen eroon PS:stä. Hyvin toimittu.
Hei n. 20 PS kansanedustajaa, töitä etsimään!!! Lilliputti PS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu