Kukaan ei voi teoillaan tulla vanhurskaaksi

Tästä huolimatta tekojen vanhurskauttavaan vaikutukseen tähtäävä oppi on kovassa nousussa.

Miksi?

Vastaus: Se on IHMISEN MIELEN mukainen oppi. Valikoidaan vaan sopivat asiat synneiksi, ja niitä sitten vältellään. Kun sitten on "jouduttu syntiin", niin siitä tehdään "parannusta". Jeesuksen nimessä ja veressä toinen uskova todistaa toiselle anteeksiantamuksen "tästä" ja "näistä" synneistä.
Loogista eikö totta? Ja homma on ihmisen hanskassa, korvissa jotka kuuntelevat ja suussa joka todistaa, kumpikin aisti on Jumalan luomaa lihaa, konkretiaa.

Tosiasiassa ihminen ON syntinen. Ja kun hän ON syntinen, hän myös tekee
synnin TEKOJA. Tekoja voi, eri syistä, jonkin verran välttää. Helvetin pelko,
kasvojen (= kunnian ja maineen menettämisen pelko - ihmisten silmissä).

Synnin tekojen välttely ja niistä tehdyt "parannukset" eivät ole vanhurskautta, eivätkä ne teot ole Jumalan armoa. Tällaisilla teoilla ainoastaan lepytetään kalvavaa omaa tuntoa ja koitetaan peittää pettymyksiä jotka tulevat siitä etteivät itselleni asettamani mitat ole täyttyneet. Kuten Lestadius sanoo, "mikä siveydestä puuttuu, se paikataan armolla".
2792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kääntymiseen liittyy aina SYNNIN tunnustus. Eli sen myöntäminen Jumalalle, ettei minun lihassani ole muuta kuin pelkkää syntiä.
Ja armon rukoileminen Jumalalta. - Jos sinä Herra et minua armahda niin minun on mentävä tekoineni kadotukseen.

Syntien (siis väärien tekojen) tunnustus on eri asia. Kokosyntisyyden tunnustaminen, sen että olen KOKONAAN syntinen, avaa vasta tien EVANKELIUMIN VASTAANOTTAMISELLE.

Evankeliumissa (= Kristuksessa Jeesuksessa) meille kokosyntisyytemme Jumalalle tunnustaneille luetaan KRISTUKSEN VANHURSKAUS, - kokonaisena, lahjaksi, - ilman tekoja. USKON KAUTTA.

Edellä kuvaamani oikea syntikäsitys ei ole helppo ottaa vastaan. Useimmat uskovatkin uskovat edelleen, että heissä on jotakin hyvää, josta edelleen jalostamalla saadaan entistä parempaa. Ei tule parempaa!

Ja mitä valvovampi omatunto ihmisellä on, ja jos hänellä on vielä oikea käsitys Jumalan vanhurskaudesta, sen mustemmaksi hän oman olemuksensa havaitsee. - Ei minulla ole rakkautta, ei minulla ole uskoakaan omasta takaa yhtään, tavoittelen rahaa tavaraa, ja helpompaa mukavaa elämää tässä maailmassa.

Kun sitten tällainen ihminen alkaa tavoittelemaan Jumalan vanhurskautta, on selvää että hän pyrkii kaikin muuttamaan itseään paremmaksi (fixaamaan). Hyvä niin, ei siinä ole mitään pahaa että
ihminen pyrkii olemaan fiksumpi toisia kohtaan. Mutta .... vanhurskaaksi hän ei tule tällä konstilla, JUmalan vaatimukset ovat niin paljon korkeammalla, yksikään piirto laista ei saa jäädä täyttämättä, tai muutoin seurauksena on iankaikkinen kuolema.

Äänestä
  • kirjoitit mm.:
    "Evankeliumissa (= Kristuksessa Jeesuksessa) meille kokosyntisyytemme Jumalalle tunnustaneille luetaan KRISTUKSEN VANHURSKAUS, - kokonaisena, lahjaksi, - ilman tekoja. USKON KAUTTA."

    kirjoittelet herra jumalasi oppeja!
    JEESUS KIELSI USKOMASTA:
    Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan;
    24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
    24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
    24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
    24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.

    MIETI IHAN RAUHASSA KETÄ TODELLISUUDESSA EKSYTETTYNÄ PALVELET!!!

    Äänestä

- Rakastatko vihollistasi?
- Ostatko Mersun köyhälle naapurillesi, vai itsellesi?
- Onko sinulle helppoa ottaa asunnoton alkoholisti kotiisi ja tarjota hänelle ruokaa ja puhtaat vaatteet?
- Onko sinun helppo mennä huvipaikoille ja kertoa siellä mikrofonin välityksellä osallistuville ettei itseään huvittelemalla voi päästä taivaaseen.
- Onko helppo iloita kun naapurillasi menee elämä loistavasti, rahaa on ja tavaraa paljon ja menestyvät lapset heillä?

####

Voit valehdella ihmisille, ja pettää sillä itseäsi, Jumalalle et voi valehdella.

- Voit ainoastaan myöntää, ettei minun lihassani ole mitään hyvää ja rukoilla Jeesusta armahtamaan sinut nimensä ja verensä tähden.
Tai sitten voit turvautua koko elämäsi ajan valheisiin. Voit turvautua tietoihisi ja oppiarvoihisi, voit piiloutua Jumalalta runsaaseen työntekoon touhuun ja hyörinään. Voit vielä uskotella itsellesi onnistuneesi jotakuinkin itsellesi asettamissasi tavoitteissa.

Jeesus kuoli sinun puolestasi, että sinä kokosyntinen itsekäs rontti ja roisto saisit elää. Siksi kehotan, tunnusta syntisi ja ano armahdusta Jeesukselta.

Lupauksena mukaisesti hän armahtaa syntisen.

Tätä sinun ei tarvitse koskaan katua, jos otat Jeesuksen vastaan syntiesi sovittajana.

Äänestä

Siivo syntinen?
Suuri syntinen?

Eivät riitä synnintunnustukseksi!

Miksi?

Siivo syntinen todistaa pyrkimyksestä (luulosta) tulla vielä siivommaksi.
Suuri syntinen todistaa tavoitteesta tulla ainakin vähän vähemmän syntiseksi. Ylpeys panee vähentelemään ja vähättelemään synninmittaa.

Kun on seurakunnan edessä "ahkera parannuksentekijä", niin saa arvostusta ja ihailua osakseen toisilta, samanlaiset arvot omaksuneilta kristityiltä. "Hän pani syntejä pois, hän on ahkera tekemään parannusta."

Lapinluottamus? Eihän se ole mitään muuta kuin pyrkimistä säilyttää tunnettuna ja arvostettuna kasvonsa esikoislestadiolaisessa yhteisössä.
Ei ole hyljätyksitulemisen pelkoa, kun on lapinluottamus ja on ahkera tekemään parannuksia.

Parannusta tehtyään sama henkilö on entistä ahkerampi tuomitsemaan toisia Jeesuksen lampaita. Entistä ahkerampi tuomitsemaan kirkkoa ja pappeja. Entistä haluttomampi viemään evankeliumia uskosta osattomien keskuuteen kaikkialla maailmassa. Entistä ahkerampi eristäytymään samoin ajattelevien, pyhäkätisten, muilta suljettuun maailmaan, kehumaan lapinvanhimpia ja heille uskollisia saarnaajia, (heidän lahjojaan ja viisauttaan). Keskinäisen kehumisen jalo kerho!

Sinänsä ok, jokaisella on oikeus omaan elämäänsä ja omaan uskoonsa.

Mutta Jeesus lähettää omansa epäuskoisten keskuuteen todistamaan heille Jeesuksesta, ja kutsumaan heitäkin iankaikkisiin häihin. Esikoislestadiolaisten kehityksen suunta on nyt väärä, kaikilla Jumalan mittareilla mitattuna.

Syntikeskeinen.
Ansiosidonnainen.
Ihmisoppivetoinen.
Opillisesti hyvin sekava.
Omavanhurskaus korkeassa kurssissa.

Äänestä

KIrjoitukseni tarkoitus on tuoda Jeesusta Kristusta pelastukseksi sinulle veli ja sisar joka tunnet olevasi syntiä täynnä. Sinulle joka toivot, että sinusta tulisi parempi ja Jumalalle kuuliaisempi kristitty. Sinulle joka elät omien vaativien tavoitteidesi puristuksissa, pettyneenä, mutta et rohkene tulla sellaisena Jeesuksen eteen, ottamaan lahjaksi vastaan hänen täydellinen vanhurskautensa ja kuuliaisuutensa. Ja ennen kaikkea sinulle, joka et jaksa uskoa Jeesuksen sovittaneen sinun syntejäsi ja puutteitasi Jumalan kanssa.

Room. 3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
_________
Room. 3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
_______

Room. 3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

*) Room. 3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

Room. 3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
Room. 3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, ...

#####
*) ... sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

Äänestä
  • Oletko kuullut joskus sattumalta mitä Jeesus opetti?
    Tuota paavalialais-luterilaisuuden sopaskaa kyllä osaa!

    Pistä mielees, että olet uskontunnustuksen kaltaiseksi aivopesy perkeleen oppipoika!

    FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
    uskontunnustus ja sen kaltaisuudet....
    -järjettömyydenne:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
    'Meillä ei ole järkeä'

    -Ymmärtämättömyydenne:
    'Meillä ei ole ymmärrystä'

    -Ihmisyydestänne luopuminen:
    'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
    'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
    'Olemme syntisiä'

    -Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopuminen:
    'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

    -ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
    'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

    -Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä eikä rikollisia kristittyjä:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
    'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

    IHMISTEN YMMÄRRYSTÄ historiaanne ja järjellä ajateltuna:
    "synti" = rikos
    "syntinen" = rikollinen
    "perisyntinen" = saatanaa palvelevien oppi jossa syyttömistä, lapsista ja nuorista tehdään väärää todistusta antamalla rikollisia.

    #
    Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina. Nk. rikollisuuden miekka sivistystä.

    Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä IHMISIÄ; seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
    #

    Aivopesu perkeleen tavoite on turmella ihminen ja hänen Jumalan Valtakunnan kaltaisuus jonka

    Jeesus ilmoitti jo lapsilla olevan:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/16.html
    'Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdotonta selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi.'

    aivopestyn kristityn herraa palveleva herra jumala.
    herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
    herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
    "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
    'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

    OLISKO SEN VUOKSI IHMISYYDELLE PAREMPIA PALVELLA JUMALAA JA JEESUSTA EIKÄ herraa palvelevia herra jumalia?
    Jeesus ei käskenyt kastaa ketään, lapsiakaan, lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuuden jäseniksi, uskovaisiksi tai uhreiksi.

    Luder/luther, ei ole IHMISTEN vaan uskontunnustuksen kaltaisten JUMALASTA JA IHMISYYDESTÄ LUOPUNEIDEN JÄRJETTÖMIEN JA YMMÄRTÄMÄTTÖMIEN EKSYTETTYJEN epäjumala!
    ----------------------------------------------

    IHMISYYDESTÄÄN LUOPUMATTOMAT TIETÄÄ.....:
    Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
    16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
    Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
    -Matteuksen evankeliumista
    -Markuksen evankeliumista
    -Luukkaan evankeliumista
    -Johanneksen evankeliumista

    JOTEN
    se teidän paavali saatanaa palvelevan luterilaisuudenkin kera ovat tätä herraa jumaloivina helevetin portille matakalla..:
    Jeesus ei ole rikollisen kristinuskon seurakuntien perustaja vaikka niin uskotaan/väitetään.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
    "Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."

    1.Korinttolaiskirje:
    15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

    2 Korinttolaiskirje 12:
    7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
    8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

    Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta joten se on kristittyjen herra herra jumalineen:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10835053#comment-57305312
    "teuta
    8.8.2012 00:24
    Kyllä minä ja paavi sen tiedämme , pitäisikö kysyä Jumalalta vielä ."

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
    "Kiva kun olit tarkkana
    teuta 13.11.2010 14:18
    Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
    Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein ."

    Äänestä

  • Et tainnut asettaa oikeeseen osoitteeseen , minulla ei ole mitään tekemistä
    noihin kirjoituksiin. . . . . Tai on minä pidän ne oikeana , joita sinä morkkaat
    Onko Örvelö koskaan ajatellut että sinut tuomitaan KARITSAN taholta vielä
    ainakin kerran , miksi ? Siksi kun Hän on luvannut tulla takaisin ja kun se tapahtuu
    sille me emme voi mitään ,et sinä ,enkä minä, onhan sanottu että Taivaaseen ei
    pääse mikään synti, eikä syntinen ,ei Iiskrotti ,ei saa ta na eikä hänen enkeli ..
    .
    Mitihän asiaa voisiko olla jotain tehtävissä. JOS ON ,MIKSI JO ET TEKISI. Kuinka
    suuresti on Jumala rakastanut maailmaa ,että antoi ainoan poikansa ettemme
    hukkukkuisi , vaan että saisimme iankaikkisen elämän ,
    .
    kuinka pitkä on iankaikkisuus ? annan pienen esimerkin toiveesta ,jos Mount Everestin kokoinen vuori muuttuisi soraksi , ja annetaan yhden linnun päivässä
    ottaa yksi jyvä ja siirtää se muualle ,se kestäisi kauan ,,mutta ei sekään ole mitään
    ikuisuuteen verrattuna . ymmärrätkö.

    Äänestä

  • Oli miten oli, mutta kyllä henkilökohtaisesti arvostan aina enemmän ihmistä joka tekee hyviä tekoja, kuin sitä, joka tekee pahoja tekoja. Ajatelkaapa nyt esim. ääritapausta, eli henkilöä joka sekaantuu lapsiin seksuaalisessa mielessä jopa aina uudestaan ja uudestaan ja pyytää Herralta anteeksi aina välillä tekojaan omaatuntoaan rauhoittaakseen, niin kuin tuossa aikaisemmin joku sanoi.
    Hyvät teot tulevat ensin ja niitä kaikki arvostavat, mutta huonoja tekoja ei kansa hyväksy. Armo on sitä varten,että pahantekijä voi yleensä elää.
    Hyvät teot ovat tarpeen tänä hetkenä ja armo ikuisuudessa.
    Jari Sarasvuo sanoi sattuvasti: Olemme täällä lomalla ikuisuudesta, miksi viettäisimme lomaa pahaa tehden.

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Et tainnut asettaa oikeeseen osoitteeseen , minulla ei ole mitään tekemistä
    noihin kirjoituksiin. . . . . Tai on minä pidän ne oikeana , joita sinä morkkaat
    Onko Örvelö koskaan ajatellut että sinut tuomitaan KARITSAN taholta vielä
    ainakin kerran , miksi ? Siksi kun Hän on luvannut tulla takaisin ja kun se tapahtuu
    sille me emme voi mitään ,et sinä ,enkä minä, onhan sanottu että Taivaaseen ei
    pääse mikään synti, eikä syntinen ,ei Iiskrotti ,ei saa ta na eikä hänen enkeli ..
    .
    Mitihän asiaa voisiko olla jotain tehtävissä. JOS ON ,MIKSI JO ET TEKISI. Kuinka
    suuresti on Jumala rakastanut maailmaa ,että antoi ainoan poikansa ettemme
    hukkukkuisi , vaan että saisimme iankaikkisen elämän ,
    .
    kuinka pitkä on iankaikkisuus ? annan pienen esimerkin toiveesta ,jos Mount Everestin kokoinen vuori muuttuisi soraksi , ja annetaan yhden linnun päivässä
    ottaa yksi jyvä ja siirtää se muualle ,se kestäisi kauan ,,mutta ei sekään ole mitään
    ikuisuuteen verrattuna . ymmärrätkö.

    teuta, sinä olet ne itse kirjoittanut joten taas yrität, kuten tavallista, näytellä valkeuden enkeliä!!!

    saatanaa palvele pikku piru raukka olet jolla ei ole ihmisyyden rehellisyyttä edes omien oppiensa tunnustamiseksi!

    saatanaa palveleva järjetön olet kuten uskontunnustuksessas olet tunnustanut!

    Äänestä

  • lkjhgfds kirjoitti:

    teuta,

    jos olet niin saatanallisuuden mädäntynyt päästäsi ettei omia oppejas muista niin pyydän suomi24:lta kopiat antamistani linkeistä.

    En ole täällä valehtelemassa joten turhaan vingut saatanallisuuden järjettömänä valehtelijana.

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Et tainnut asettaa oikeeseen osoitteeseen , minulla ei ole mitään tekemistä
    noihin kirjoituksiin. . . . . Tai on minä pidän ne oikeana , joita sinä morkkaat
    Onko Örvelö koskaan ajatellut että sinut tuomitaan KARITSAN taholta vielä
    ainakin kerran , miksi ? Siksi kun Hän on luvannut tulla takaisin ja kun se tapahtuu
    sille me emme voi mitään ,et sinä ,enkä minä, onhan sanottu että Taivaaseen ei
    pääse mikään synti, eikä syntinen ,ei Iiskrotti ,ei saa ta na eikä hänen enkeli ..
    .
    Mitihän asiaa voisiko olla jotain tehtävissä. JOS ON ,MIKSI JO ET TEKISI. Kuinka
    suuresti on Jumala rakastanut maailmaa ,että antoi ainoan poikansa ettemme
    hukkukkuisi , vaan että saisimme iankaikkisen elämän ,
    .
    kuinka pitkä on iankaikkisuus ? annan pienen esimerkin toiveesta ,jos Mount Everestin kokoinen vuori muuttuisi soraksi , ja annetaan yhden linnun päivässä
    ottaa yksi jyvä ja siirtää se muualle ,se kestäisi kauan ,,mutta ei sekään ole mitään
    ikuisuuteen verrattuna . ymmärrätkö.

    Ja mitä tulee Jumalan ja minun välisiin asioihin, niin saatanaa palvelevalla teutallakaan ei ole sen asian suhteen mitään sanomista.
    Joten voit ihan rauhassa keskittyä omiaas saatanallisuuksiis ja opetella olemaan rehellinen ennenkuin uskontunnustuksen kaltaisena ateistina tulet ihmisiä kouluttamaan.
    Jeesusta pilkaten taurastus oppeines olet leveästä portista heleevettiin itse matkalla joten pidä se linjasi niin pääset sinne minne kuulut.
    ja
    matkalla sinne varaudu siihen että voit olla itse ruumishuoneessa uhri homolahkolaisillenne joten saat sivitys oppistasi nauttia vielä sielläkin oppisi mukaisesti!

    Äänestä

  • lkjhgfds kirjoitti:

    teuta, sinä olet ne itse kirjoittanut joten taas yrität, kuten tavallista, näytellä valkeuden enkeliä!!!

    saatanaa palvele pikku piru raukka olet jolla ei ole ihmisyyden rehellisyyttä edes omien oppiensa tunnustamiseksi!

    saatanaa palveleva järjetön olet kuten uskontunnustuksessas olet tunnustanut!

    Se, että teuta on huorasta syntynyt ei tarkoita, että ihmiset ovat sellaisia:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10686019#comment-55509101
    "teu.
    4.6.2012 11:15
    Nainen on Hengellinen huora ,"

    SELLAISTA rippi isää ei ole JOLLA OLIS JUMALAN VALTAKUNNAN OIKEUDEN JAKAA RIKOKSISTA SOVITUKSIA JOTEN saatanallisuuden asiamies eksyttäjänä olet:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-"50245011
    "teuta
    25.4.2011 19:30
    Olen kirjoittanut siitä , toisaalla Se johtuu siitä että
    sellainentoiminta on syntiä , ja kaikki jotka nöyrtyvät
    pyytämään anteeksi , Se kuuluu Jumalan lakiin että
    silloin kun asia ei ole missään kohdissa muitten tie-
    toinen , mutta tälläinen henkilö haluaa saada omantun-
    tonsa puhtaaksi , hän menee Rippiisän juttusille , sekä
    kertoo kaiken hänelle , ja anoo anteeksi , hän saa sen
    Jumalan /Jeesuksen nimessä , mutta jos on pienikin
    mahdollisuus , tulla ilmi sitä ei voi suorittaa vaan
    astuu rikollisoikeus voimaan."
    RIKOLLISILLA EI OLE OIKEUTTA PÄÄTTÄÄ MILLOIN JUMALAN JA JEESUKSEN SEKÄ SUOMEN LAKI ON VOIMASSA JA MILLOIN EI!

    JOTEN teuta VOI SAATANALLISUUDENSA MAINOSTAJANA LOPETTAA RIKOLLISTEN SUOJELINA RIKOLLISUUDENSA MM PEDOFIILIEN SUOJELIJANA;
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
    "teuta
    21.6.2011 18:31
    KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
    KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
    AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .Mat. 5:43-48
    SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
    HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
    JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."

    RIKOKSIIN LAHKOLAISIAAN YLLYTTÄVÄNÄ/EKSYTTÄVÄNÄ LASTEN PERSEIDEN REPIMISIIN ON VALEHTELIJA teutalla saatanallisuuden JÄRJETTÖMYYTTÄ MUTTA RAUKKANA JÄRJETTÖMYYDESSÄÄN EI MIEHESTÄ OLE EDES OMIEN OPPIEN TUNNUSTAJAKSI!

    Tutuus on armoton vaikka kuinka saatanallisuuden turkiasi kääntelet valkeuden enkelinä esiintyvänä pikku piruna!

    järjettömyydenne:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
    'Meillä ei ole järkeä'

    Ymmärtämättömyydenne:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
    'Meillä ei ole ymmärrystä'

    SE, ETTÄ teuta ON JÄRJETÖMÄKSI JUMALASTA JA IHMISYYDESTÄÄN LUOPUNUT "ELUKKA" EI TARKOITA, ETTÄ HÄN OLIS PÄSSIN AIVOTTOMUUDELLA HULLUUKSIAAN ESITTÄVÄ sontaluukku:
    Ihmisyydestänne luopuminen:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
    'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
    'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
    'Olemme syntisiä'

    Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
    www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
    'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

    herra saatanasta uusi jumala:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
    'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

    Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
    'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
    TUO pitänee TARKALLEEN PAIKKANSA... teutan SUHTEEN....

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Et tainnut asettaa oikeeseen osoitteeseen , minulla ei ole mitään tekemistä
    noihin kirjoituksiin. . . . . Tai on minä pidän ne oikeana , joita sinä morkkaat
    Onko Örvelö koskaan ajatellut että sinut tuomitaan KARITSAN taholta vielä
    ainakin kerran , miksi ? Siksi kun Hän on luvannut tulla takaisin ja kun se tapahtuu
    sille me emme voi mitään ,et sinä ,enkä minä, onhan sanottu että Taivaaseen ei
    pääse mikään synti, eikä syntinen ,ei Iiskrotti ,ei saa ta na eikä hänen enkeli ..
    .
    Mitihän asiaa voisiko olla jotain tehtävissä. JOS ON ,MIKSI JO ET TEKISI. Kuinka
    suuresti on Jumala rakastanut maailmaa ,että antoi ainoan poikansa ettemme
    hukkukkuisi , vaan että saisimme iankaikkisen elämän ,
    .
    kuinka pitkä on iankaikkisuus ? annan pienen esimerkin toiveesta ,jos Mount Everestin kokoinen vuori muuttuisi soraksi , ja annetaan yhden linnun päivässä
    ottaa yksi jyvä ja siirtää se muualle ,se kestäisi kauan ,,mutta ei sekään ole mitään
    ikuisuuteen verrattuna . ymmärrätkö.

    HUOM!!!
    teutalla on, niin kuin ihmisilläkin, oikeus Lain tuella puolustamaan kunniaansa mutta vaikka on ollut monta vuotta aikaa, niin eipä teutalla ole varaa totuutta vastaan taistella muuten kuin ruikuttamalla, ettei hän ole oppejansa asettanut.
    Raukamainen mies, uskontunnustuksensa kaltaiseksi "elukaksi" mutta leuhkii paavalilais-luterilaisuuden saatanallisten oppien suojelemilla pedofiilien määrillä, jotka todellisuudessa tosin voivat olla kaunisteltujakin....

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9817522#comment-57826957
    "teuta
    22.4.2011 22:35
    Ok !se on sillälailla että Es/Lestois on 2tiedossa joista toinen on sen verran vanha että on jo kerinnyt tuomionsa kärsinyt .
    sitten salassa n.7-13,
    VL:n on n.100 joista 30 käsitellään , salassa n.100-400.
    En tiedä mitä varten pitäisi vielä muuta tietää. "

    Joten rikoksiin yllättäjän saatanallisuuden oppia.....

    Äänestä

  • ikj54nhr kirjoitti:

    jk
    "toinen on sen verran vanha että on jo kerinnyt tuomionsa kärsinyt ."

    JUMALAN VALTAKUNNAN OIKEUKSET EI OLE teutankaan hallinnassa, ei edes paavin kanssa vaikka molemmat asettavat itsensä JUMALAN JA JEESUKSEN herroiksi!

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10835053#comment-57305312
    "teuta
    8.8.2012 00:24
    Kyllä minä ja paavi sen tiedämme , pitäisikö kysyä Jumalalta vielä ."

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011011913031940_ul.shtml

    JOTEN historiasta se paavalilais-luterilaisuuden lestadiolaisuudenkin herra saatanatunnetaan.... suomalaisittainkin... vaikka, eihän teutakaan kaikesta voi edes paavalin kans syyttää mutta yhteinen herrahan heitä yhdistää....

    Lainattua tekstiä:
    "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

    Äänestä

  • ikjnhtf kirjoitti:

    "örvelö " vaikka noin olisikin , sinuin toistosi on muuta kuin kaunista .
    jos minä olen erhtynyt kerran sanoman /kirjoittaman ,ja olen Anteeksi pyytänyt
    mutta sinä et osaa antaa anteeksi , vaan Toistotat 1.000.000 kerta ,onkohan
    sulla vikaa jossakin . Jeesushan antoi mallin ,se vain ei kelpaa sulle.

    Äänestä

  • jhgftdres kirjoitti:

    Oletko kuullut joskus sattumalta mitä Jeesus opetti?
    Tuota paavalialais-luterilaisuuden sopaskaa kyllä osaa!

    Pistä mielees, että olet uskontunnustuksen kaltaiseksi aivopesy perkeleen oppipoika!

    FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
    uskontunnustus ja sen kaltaisuudet....
    -järjettömyydenne:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
    'Meillä ei ole järkeä'

    -Ymmärtämättömyydenne:
    'Meillä ei ole ymmärrystä'

    -Ihmisyydestänne luopuminen:
    'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
    'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
    'Olemme syntisiä'

    -Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopuminen:
    'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

    -ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
    'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

    -Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä eikä rikollisia kristittyjä:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
    'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

    IHMISTEN YMMÄRRYSTÄ historiaanne ja järjellä ajateltuna:
    "synti" = rikos
    "syntinen" = rikollinen
    "perisyntinen" = saatanaa palvelevien oppi jossa syyttömistä, lapsista ja nuorista tehdään väärää todistusta antamalla rikollisia.

    #
    Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina. Nk. rikollisuuden miekka sivistystä.

    Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä IHMISIÄ; seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
    #

    Aivopesu perkeleen tavoite on turmella ihminen ja hänen Jumalan Valtakunnan kaltaisuus jonka

    Jeesus ilmoitti jo lapsilla olevan:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/16.html
    'Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdotonta selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi.'

    aivopestyn kristityn herraa palveleva herra jumala.
    herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
    herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
    "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
    'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

    OLISKO SEN VUOKSI IHMISYYDELLE PAREMPIA PALVELLA JUMALAA JA JEESUSTA EIKÄ herraa palvelevia herra jumalia?
    Jeesus ei käskenyt kastaa ketään, lapsiakaan, lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuuden jäseniksi, uskovaisiksi tai uhreiksi.

    Luder/luther, ei ole IHMISTEN vaan uskontunnustuksen kaltaisten JUMALASTA JA IHMISYYDESTÄ LUOPUNEIDEN JÄRJETTÖMIEN JA YMMÄRTÄMÄTTÖMIEN EKSYTETTYJEN epäjumala!
    ----------------------------------------------

    IHMISYYDESTÄÄN LUOPUMATTOMAT TIETÄÄ.....:
    Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
    16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
    Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
    -Matteuksen evankeliumista
    -Markuksen evankeliumista
    -Luukkaan evankeliumista
    -Johanneksen evankeliumista

    JOTEN
    se teidän paavali saatanaa palvelevan luterilaisuudenkin kera ovat tätä herraa jumaloivina helevetin portille matakalla..:
    Jeesus ei ole rikollisen kristinuskon seurakuntien perustaja vaikka niin uskotaan/väitetään.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
    "Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."

    1.Korinttolaiskirje:
    15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

    2 Korinttolaiskirje 12:
    7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
    8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

    Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta joten se on kristittyjen herra herra jumalineen:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10835053#comment-57305312
    "teuta
    8.8.2012 00:24
    Kyllä minä ja paavi sen tiedämme , pitäisikö kysyä Jumalalta vielä ."

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
    "Kiva kun olit tarkkana
    teuta 13.11.2010 14:18
    Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
    Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein ."

    Örkki on pahoin demonisoitunut henkilö (mielisairas), joka ilmeisesti saa tyydytystä kirroilemalla kristittyjä ja kristinuskoa. Olisitko hyvä ja jättäisit sotkematta näillä kopioillasi kaikkia avauksia? Kiitos.

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    "örvelö " vaikka noin olisikin , sinuin toistosi on muuta kuin kaunista .
    jos minä olen erhtynyt kerran sanoman /kirjoittaman ,ja olen Anteeksi pyytänyt
    mutta sinä et osaa antaa anteeksi , vaan Toistotat 1.000.000 kerta ,onkohan
    sulla vikaa jossakin . Jeesushan antoi mallin ,se vain ei kelpaa sulle.

    No lopeta sitten Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimeen vi----lut kun olet selvästi saatanaa palveleva väärää todistusta ruikuttava sontaluukku!

    Eksytät tietoisesti ihmisiä olevas muka Jumalan ja Jeesuksen palvelevilja vaikka todellisuudessa vihaat heitä kuin ruttoa aivopieruinesi.

    "vaikka noin olisikin" on edelleen vale ja sen tietävät kaikki jotka ovat vuosia älyttömyyksiäs seurannut. Pysy tuikasti kiinni saatanassa opeissa ja jätä Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki rauhaan kun sinulla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä vaan olet uskontunnustuksessa HEISTÄ luopunut helevetin herra kusipää joka häpeää herraansa niin paljon, ettei edes voi sitä rehellisesti kirjoittaa.

    Toistan edelleen tarpeen tullen totuutta ja siihen on sinunkin tyydyttävä sillä minnun ei tarvii valehdella niin kuin sinä luciferin sontaputkena!

    Ja mitä tulee tähän aivopieruusi...:
    "Jeesushan antoi mallin ,se vain ei kelpaa sulle."
    Niin sinulla; Jeesusta pilkaten elukkan tappaja oppien opettajana ei ole mitään järkevää eikä Jumalallisuudella kirjoitettavaa joten kuten jo kirjoitin niin jätä Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki rauhaa sontaluukku sopakastasi!

    Et ole ainoa Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä vihaava suomi24:ssa mutta on pappejakin saman saatanallisuudenne kaltaisia mutta hekään eivät ole niin saatanallisuuden turmelemia kusipäitä kuin sinä olet kautta vuosien ollut mm rikollisuuteen yllyttävillä saatanallisuuden opeillas joita saatanaltanne olet kerännyt JA SIIHEN EI OLE JEESUS MALLIA ANTANUT VAIKKA MUKA YRITÄT EKSYTETTYJÄ LAHKOLAISIANNE MIELISTELLEN; joten on ihan turhaa mennä Jeesuksen Nimen taakse saatanallisuuden kusipään sarvia kiillottelemaan!

    HÄPEÄISIT MUTTA IHMISYYDESTÄS LUOPUNEENA PIRUNA ET SIIHEN PYSTY JÄRJETTÖMÄN KUSIPÄÄNÄ!
    -järjettömyydes:
    http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
    'Meillä ei ole järkeä'
    -Ymmärtämättömyydes:
    'Meillä ei ole ymmärrystä'

    Äänestä

  • tapakristitty kirjoitti:

    Oli miten oli, mutta kyllä henkilökohtaisesti arvostan aina enemmän ihmistä joka tekee hyviä tekoja, kuin sitä, joka tekee pahoja tekoja. Ajatelkaapa nyt esim. ääritapausta, eli henkilöä joka sekaantuu lapsiin seksuaalisessa mielessä jopa aina uudestaan ja uudestaan ja pyytää Herralta anteeksi aina välillä tekojaan omaatuntoaan rauhoittaakseen, niin kuin tuossa aikaisemmin joku sanoi.
    Hyvät teot tulevat ensin ja niitä kaikki arvostavat, mutta huonoja tekoja ei kansa hyväksy. Armo on sitä varten,että pahantekijä voi yleensä elää.
    Hyvät teot ovat tarpeen tänä hetkenä ja armo ikuisuudessa.
    Jari Sarasvuo sanoi sattuvasti: Olemme täällä lomalla ikuisuudesta, miksi viettäisimme lomaa pahaa tehden.

    Ainut asiallinen vastaus avaukseeni. Kiitos vastauksesta.

    Pelastuksessa ei ole kysymys siitä, ketä minä arvostan, tai ketä sinä arvostat, tai mitä yleensäkin ihmiset arvostavat.

    Ihmisethän arvostavat aina sitä mikä heidän tarpeitaan parhaiten tyydyttää. Rahaa, seksiä, heita itseään palvelevia ihmisiä, jne.

    Elävään Jumala-yhteyteen (Kristuksessa Jeesuksessa) kuuluvat hyvät työt lähimmäisiä kohtaan aivan itsestäänselvyytenä. Elämään Kristuksessa kuuluvat monet muutkin ihmisten arvostamat asiat, kuten raittius, rehellisyys, avoimuus, ystävällisyys, sopuisa sovitteleva elämäntapa, taito myöntää virheensä ja taito pyytää niitä anteeksi lähimmäiseltään, jne.
    _______________________________
    Avauksessa kirjoitin aivan eri asiasta: Jumalan lapsena elämisestä. Synnintunnosta. Syntien anteeksisaamisesta ja Rauhasta Jumalan kanssa.

    Nähin mainitsemiini avuihin liittyy tavanomaisesti ihmisten suoritteita.
    Kristinuskossa kaikki tulee lahjana Jumalalta, ilman ihmisen omia tekoja.
    USKON KAUTTA. - Mihin ihminen ei koskaan kykene sen Jumala teki. Uskon kautta Jumala lukee Kristuksen täydellisen UHRIN ja teon sinun hyväksesi, JOS VAIN USKOT JEESUKSEEN. Tämä JUmalan itsensä alentuminen ihmisten syntiuriksi erottaa kristinuskon kaikista muista uskonnoista.

    Äänestä

  • Teuta1 ja örkki, olkaa hyvä ja lopettakaa pitkiä hyödyttömiä viestejä suoltava kaksintaistelunne, - ainakin tällä palstalla.

    Äänestä

  • AvaajanKiitos kirjoitti:

    Teuta1 ja örkki, olkaa hyvä ja lopettakaa pitkiä hyödyttömiä viestejä suoltava kaksintaistelunne, - ainakin tällä palstalla.

    En edusta itseeni vaan totuutta joten ite olet "örkki"
    Tämä palsta, ei ole paavalilais-luterilaisuuden lestadiolaisten keskustelu paikka vaan tämä on
    lestadiolaisuudesta keskustelu paikka
    joten
    teutan ja minun faktat saat panna vaakaa ja tukea uskonveljees saman tasoisena jos niin tahdot mutta minun teksteissä on Jumalan, Jeesuksen ja tautan oppien faktat asetettuina asialliseen totuuden mukaiseen muotoon.

    Revi siitä sivystystä ja tietoa.

    Äänestä

  • 6tvgoiölkjhg kirjoitti:

    "AvaajanKiitos
    6.11.2015 13:21"

    JK.

    Voit hyvällä omalla tunnolla jättää avaamatta tämän sinun jos totuus tekee kipeää.

    Äänestä

  • 6tvgoiölkjhg kirjoitti:

    En edusta itseeni vaan totuutta joten ite olet "örkki"
    Tämä palsta, ei ole paavalilais-luterilaisuuden lestadiolaisten keskustelu paikka vaan tämä on
    lestadiolaisuudesta keskustelu paikka
    joten
    teutan ja minun faktat saat panna vaakaa ja tukea uskonveljees saman tasoisena jos niin tahdot mutta minun teksteissä on Jumalan, Jeesuksen ja tautan oppien faktat asetettuina asialliseen totuuden mukaiseen muotoon.

    Revi siitä sivystystä ja tietoa.

    MItä sinä teutasta huolehdit örvelö, eihän se sinun tehtäväsi ole. Kumpikin olette hyvin häiritseviä kirjoittajia palstalla.

    Teita1 kuitenkin yrittää parhaansa mukaan todistaa uskostaan. Sinä sen sijaan kirjoittelet pelkkiä valheita, joita sitten koppioit koneeltasi päivästä toiseen tänne, häiritäksesi kristittyjen keskinäisiä keskusteluja

    Äänestä

  • HäpeäSaastainen kirjoitti:

    No miksi sinulle ei sopinut osoittaa missä kohtaa ja mitä valehtelin?

    Käytän toisten, Jumalan, Jeesuksen, Paavalin, luder/lutheri jne oppeja faktoineen ENKÄ OMIA
    joten
    ketä palvelet jumalanas?

    Muuten, Jeesus kielsi uskomasta... mutta ilmeisesti sen vuoksi saatanaa palvelevat uskovat!

    Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan;
    24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
    24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
    24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
    24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.

    Kun astut leveästä portista sisään niin kerro paavalille ja lutherillekkin että Jeesus kielsi uskomasta. Hekään eivät sitä tienneet... ainakaan oppiensa mukaan....

    Äänestä

  • AvaajanTerveiset kirjoitti:

    Örkki on pahoin demonisoitunut henkilö (mielisairas), joka ilmeisesti saa tyydytystä kirroilemalla kristittyjä ja kristinuskoa. Olisitko hyvä ja jättäisit sotkematta näillä kopioillasi kaikkia avauksia? Kiitos.

    En ole uskontunnustuksesi kaltainen enkä kaltaisesi vaikka niin uskot!

    Mene ja rautohotu, nautu elämästä ja jos ahdostaa niin mene teutan luo niin pääset ruumishuoneelle irstalemaan.

    Tosin, ihmittelen teutan; murhattujen raikaamis oppia kun se ei ole sopusoinnussa saatanaa palvelevan paavalin opin kanssa.:
    ( 1.Kor. 7:2) Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.
    TARKOITTAAKO TUO, ETTÄ JOKAISELLA RUUMISHUONEEN ASIAKKAALLA TAI MIKSI HÄNTÄ KUTSUTTE, PITÄÄ OLLA OMA RUUMIS RAISKATTAVANA?

    NOH, olipahan miten oli niin uskontunnustuksen kaltaisuus on saatanallista sairautta!
    Tykkäätö sinäkin niin "HäpeäSaastainen" jos vaikka ehkä olisit yksi teutan mainitsemista "henkilökohtaisista"

    "teuta: Uskosa 11.4.2011 12:15
    TÄSSÄ KERROTTU SYNTIEN ANTEEKSI SAANTI :
    On jokin asteen ero , siitä mitä Jeesus on luvannut ja
    se oli Murhan synninkin anteeksi antamisessa . Varmsti
    voidaan määritellä , niin kuin joku jo sanoitikin , nämä
    raiskaukset oli heti murhan jälkeen , Kuinka nyt sanotaan
    kun murhan synnin saisi myös henkilökohtaisia syntejä
    saada anteeksi . Älkää kinatko epätietoisina asioista jota
    örvelö ja savon ukko ette tiedä ja nyt on tullut(ei tuomari )"
    -- (vahvistus ylläolevaan... josta puuttui linkki; osoite:)
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10813480
    teuta.
    21.8.2012 14:29
    Satut tietämään että montakertaa olen ollut Ruumishuoneella törppö .
    olen sen kerran ilmoittanut enkä ollut yksin , näkemiin"

    Äänestä

Niin mutta tekemättä jättämällä autuuden voi menettää, niin kuin hyvin olemme sen havainneet.

Äänestä

Ei siis kananta tehdä mitään muuta kuin nukkua ja luottaa armoon, sen käsityksen saa näistä harhaisista jutuistanne ja opinkäsityksistänne.

Milloin laitatte tänne jotain Raamatun opin mukaista tietä häh?

Äänestä
  • Jumalan ja Jeesuksen Sanan Pyhää Raamattua ei ole koskaan ollutkaan kirjoitetussa muodossa.
    Sen vuoksihan Jeesus omilleen lähetti Pyhän Hengen
    ja
    paavalilais-luterilaisillahan on oma saatanallisuuden oppi väärennetyn raamatun ja katekismuksen muodossa sille Pyhän Hengen suhteenkin he ovat ulkopuolisia uskontunnustuksen kaltaisina saatanaa palvelevina herra jumalilleen .

    Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
    4:11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

JeesuksessaIkuinenElämä kirjoitti:

Tästä huolimatta tekojen vanhurskauttavaan vaikutukseen tähtäävä oppi on kovassa nousussa.

Miksi?

Vastaus: Se on IHMISEN MIELEN mukainen oppi. Valikoidaan vaan sopivat asiat synneiksi, ja niitä sitten vältellään. Kun sitten on "jouduttu syntiin", niin siitä tehdään "parannusta". Jeesuksen nimessä ja veressä toinen uskova todistaa toiselle anteeksiantamuksen "tästä" ja "näistä" synneistä.
Loogista eikö totta? Ja homma on ihmisen hanskassa, korvissa jotka kuuntelevat ja suussa joka todistaa, kumpikin aisti on Jumalan luomaa lihaa, konkretiaa.

Tosiasiassa ihminen ON syntinen. Ja kun hän ON syntinen, hän myös tekee
synnin TEKOJA. Tekoja voi, eri syistä, jonkin verran välttää. Helvetin pelko,
kasvojen (= kunnian ja maineen menettämisen pelko - ihmisten silmissä).

Synnin tekojen välttely ja niistä tehdyt "parannukset" eivät ole vanhurskautta, eivätkä ne teot ole Jumalan armoa. Tällaisilla teoilla ainoastaan lepytetään kalvavaa omaa tuntoa ja koitetaan peittää pettymyksiä jotka tulevat siitä etteivät itselleni asettamani mitat ole täyttyneet. Kuten Lestadius sanoo, "mikä siveydestä puuttuu, se paikataan armolla".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu