Jos kristilliset täydentää kepua ja persuja, niin hihhulivaara tiedossa kun on kolme uskovaista hallituksessa, Sipilä ja Soini ja Räsänen, siis jos Räsäsestäkin leivotaan ministeri. Mitäkähän tästä kokoonpanosta oikein tulee?
Tulevassa hallituksessa HIHHULI-vaara!
eihyvältävaikuta
872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei siitä tule lasta eikä passkaa, eikä tarvitsekaan, 102 kansanedustajaa ja persut hajoamassa, joten se hallitus kaatuisi viimeistään keväällä, mikä tosin olisi toivottavaa. Toivottavasti siis sopua ei nyt synny ja päästään pikkuhiljaa eroon sippilän hallituksesta lopullisesti. And never again!
Mikäs vika kristityissä on? Haluatko itse homoja vai muslimeita hallitukseen?
Suomalaiset ovat kristittyjä ja uskovat Jumalaan. Turha siitä on alkaa nimittelemään ihmisiä hihhuleiksi.
Suomalaisena en usko jumalaan ja kirjoitan pilkatakseni hänen nimensäkin pienellä. Eikä usko suurin osa valtaväestöstäkään satuolentoihin. Kirkon on jättänyt ennätysmäärä ihmisiä aivan muutamassa vuodessa koska kirkon sanoma ei puhuttele enää ketään, eli se kristinusko. Ei, suomalaiset eivät ole kristittyjä vaan etenevissä määrin täysin ateisteja. Itse olen tieteellinen ateisti, maailmankuvani perustuu fysiikan lakeihin sekä vallitsevaan todellisuuteen luonnossa ilman Raamatun satuolentoja. Vihaan koko sydämelläni kristittyjä ja heidän pakkojumalaansa sekä kristinuskon pakkosyöttöä.
Kristinusko tulisi kieltää täysin valtionhallinnossa, kouluissa, armeijassa, sairaanhoidossa sekä kaikissa yhteiskunnan kannalta kriittisissä toiminnoissa ja lisäksi kirkko tulee erottaa lopullisesti valtiosta. Valta pois kirkolta.
Tulen aina olemaan vakaasti ateisti ja tulen aina vihaamaan niitä jotka pitävät itseään kristittyinä. En hyväksy minkäänlaista kristinuskon tuputusta ja jos ovelleni tullaan sitä paskaa levittämään niin puolustan itseäni ja kotirauhaani kunnes häirikkö poistuu ovelta tai poliisi vie väkisin sen kristityn hihhulin hevon helvettiin oveltani.
Kannattaa kaikkien ymmärtää, että jos Päivi Räsäsen kristitty lössi saisi päättää maan asioista niin me eläisimme samanlaisessa helvetissä jota ISIS ylläpitää hallitsemillaan alueilla. Kristityt ovat vapauden ja demokratian vihollisia. Heitä tulisi kohdella terroristeina.
Kristitty, vihaan ja halveksin sinua siksi, että olet kristitty hihhuli. Niele se, epäihminen!
hihhulit ovat tutkitusti vähälahjaisia, joten puhu vaan omasta puolestasi, suomalaisten enemmistö ei satuolentoihin usko, vaan ovat ns tapakristittyjä, kuten allekirjoittanut.
Ole homo hiljaa!
Sinut pitäisi antaa muslimeille, ahhahhhhaaahhhhhhaaaaaa!!!
Vihaamaan niitä jotka pitävät itseään kristittynä??????Miks?
Mitä se sulle kuuluu?????????????
Oikeastaan vain Sipilä on varsinainen hihhuli ja Räsänenkin melko lähellä.
Kauhea tilanne jos vaalit tulisi. Ei yhtään puoluetta mitä voisi äänestää. Tyhjän saa tyhjää äänestämälläkin. Eli protestiksi menee.