1. Sokea vaikutus
Jos pomosi on täysin tetämätön siitä, kuinka hänen toimintansa, asenteensa ja sanansa vaikuttavat toiseen, vahingoittaa tämä hyvää työilmapiiriä. Pomo aliarvioi jatkuvasti työntekijöiden arvoa, eikä usein osaa yhdistää pisteitä heidän työnsä ja organisaation suunnan välillä.
2. Antisosiaalinen johtaja
Antisosiaaliselta esimieheltä puuttuu kyky rohkaista, rakentaa ja kehittää työyhteisöä. Itsevaltainen pomo, joka ei luota muihin ihmisiin, sanelee, mitä työntekijöiden kuuluu tehdä eikä anna kehuja hyvin tehdyistä töistä. Tällainen johtamistapa saa ihmiset usein tuntemaan olonsa käytetyksi ja huonoksi.
3. Muutosvastaisuus
Kun pomo vastustaa kynsin ja hampain kaikenlaista muutosta, vaikuttaa se syvästi työilmapiiriin. Ilman muutosta työssä ei voi kasvaa ja oppia ja näin kilpailu muita yrityksiä vastaan heikkenee myös.
4. Voittolikinäköisyys
Pomot, jotka mittaavat menestystä pelkästään voitoilla, vahingoittavat työilmapiiriä. Raha on tietenkin hyvästä, mutta jos ihmiset ovat onnettomia työrooleissaan, he eivät työskentele optimaalisesti, mikä vaikuttaa lopulta myös voittojen määrään.
5. Inspiraatiottomuus
Jos pomo on liian keskittynyt omiin epävarmuustekijöihinsä ja tarpeisiinsa, ei hän kiinnitä huomiota työntekijöiden kokemuksiin työpaikalla. Tämän seurauksena hän ei näe mikä inspiroi tai syö motivaatiota työntekijöiltä. Kun pomo on itse kartalla omien arvojensa ja itsetietoisuutensa kanssa, näkee hän myös tiimin ympärillään ja osaa johtaa heitä. Jos pomo on liian keskittynyt omiin tarpeisiinsa, kärsii johtaminen.
6. Siilosyndrooma
Pomo, joka ei kykene näkemään oman vastuunsa ohitse, tai kuinka työ vaikuttaa elämään firman seinien ulkopuolella, haittaa työilmapiiriä. Pomon tulisi olla tietoinen eri tekojen vaikutuksista toisiinsa työpaikalla. Jos pomolla on taipumus hahmottaa tulkintoja ja informaatiota vain tietyllä tavalla, eikä katsoa tämän tavan ohi, tekee hän päätöksiään vääriin käsityksiin perustuen, mikä tietenkin vaikuttaa työilmapiirin toimivuuteen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei,osuit naulankantaan.Tosi itsevaltiaan tavoin käyttäytyvä nainen,olettaa kaiken toimivan kuin hotelleissa.
No sehän on hotelli.
Hotelli ja kylpylä eri paikkoja.
Siellä olikin ennen rauhallista nauttia span puolella sekä rentoutua,nyt kaikenmaailman pellikolistajat ja tanssijat pilaavat koko touhun,siksi menemmekin toisaalle kylpemään ja nauttimaan