Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vaimon tunnustus vanhoista ryhmäkokeiluista

Oltiin silloin n. 25 ja tästä on aikaa nyt reipas 10 vuotta. Tällöin elimme parisuhteessa sellaista aikaa, että monesti meillä istui muutama kaverini iltaa istumassa. Aloin joskus puhumaan sängyssä siitä, että kuinka olisi kiva nähdä kun vieras mies panisi vaimoani. Puheet kiellettiin, mutta jossain vaiheessa vaimonikin kiihottui näistä. Lopulta vaimo sanoi, että suostuu jos kohteena on yksi kaverini ja niinpä tilanne aika piankin johti siihen yhdessä illanvietossa, että kaverini ja me yhdessä harrastimme seksiä vaimoni kanssa. Tämän jälkeen seurasi ajanjakso jolloin tätä harrastettiin viikoittain ja jopa useamminkin. Kunnes tyrehtyi kokonaan. Ko aikana yksi toinenkin kaverini sai saman palkinnon ja tämäkin loppui myöhemmin kuin leikaten. Tämän jälkeen vaimoni ei suostunut mihinkään. Olen karttanut uusintaa ja nyt vaimoni tunnusti koko kuvion.

Hän oli vain silmittömän ihastunut tähän mieheen. He olivat pitäneet yhteyttä salaa ja näiden kahden välillä oli voimakasta keskinäistä vetovoimaa. Vaimoni ei ollut halunnut petttää eikä kaverini pettää minun luottamusta. He olivat yhdessä keksineet tämän ryhmäkuvion ja antaneet minun ikäänkuin johdatella omaan ansaani. Toinen kaverini oli saanut tämän selville ja kiristänyt vaimoni kautta mukaan. Lisäksi siihen oli liittynyt kuvio, että vaimoni oli halunnut tämän toisen miehen mustasukkaiseksi, koska hän oli löytänyt jonkun naisen baarista.

Näin siis. Kiitin rehellisyydestä. Heidän kuvionsa päättyi siihen syksyyn ja en osaa olla edes katkera.
2603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vai niin..

Äänestä

Sepäs kiva juttu....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

couple02 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu