Maahanmuuttopolitiikka kiristyy

Kansanedustaja Olli Immonen palasi eilen perussuomalaisten eduskuntaryhmään hyvillä mielin.

– Tuntuu hyvältä palata takaisin oman puolueeni eduskuntaryhmään ja päästä taas keskittymään täydellä teholla eduskuntatyöhön ja työskentelyyn hallituksessa.

Turvapaikkahakijatulvasta ei voi syyttää perussuomalaisia:

Immosen mielestä perussuomalaiset ministerit ja kansanedustajat ovat tehneet hyvää työtä puolueen ajamien asioiden läpisaamiseksi mahdollisimman laaja-alaisesti.

– Turvapaikanhakijatulva on nopeasti päällemme vyörynyt kriisi, josta ei millään tekosyyllä voi syyttää perussuomalaisia. Aiemmat hallitukset vuosien varrella ovat tehneet ratkaisuja ja päätöksiä, joiden vuoksi Suomesta on muodostunut houkutteleva vaihtoehto turvapaikanhakijoille. Vuosikymmenien aikana luotua järjestelmää ja lainsäädäntöä ei valitettavasti saada muutettua hetkessä, vaan se vaatii pitkäjänteistä työtä.

– Oppositiosta käsin esimerkiksi turvapaikanhakijatulvaan olisi mahdotonta vaikuttaa, Immonen huomauttaa.

”Asiat eivät muutu niin nopeasti kuin toivoisimme”:

Immonen myöntää, että hallituksessa oleminen vaatii puolueelta myös kipeitä kompromisseja.

– Valitettavasti asiat eivät muutu niin nopeasti kuin toivoisimme. Mikäli perussuomalaiset eivät olisi hallituksessa, maahanmuuttopolitiikkaa tuskin pyrittäisiin tiukentamaan, päinvastoin. Osa puolueista on ilmoittanut selkeästi, että turvapaikanhakijoita voitaisiin ottaa vielä nykyistä enemmän, kun taas perussuomalaiset pyrkivät pienentämään tulijoiden tulvaa.

Immonen sanoo, että mikäli hallituksessa istuisivat vihreät, SDP, RKP tai vasemmistoliitto, ei Irakista ja Somaliasta tulleiden turvapaikkakriteerejä olisi varmastikaan tiukennettu.

– Myöskään rahallisten tukien määrää turvapaikanhakijoille ei oltaisi laskemassa ilman perussuomalaisten sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän vaikuttamista asiaan. Päinvastoin kustannukset kasvaisivat räjähdysmäisesti verrattuna tämänhetkiseen tilanteeseen, Immonen huomauttaa.

Kielteisen päätöksen saaneet palautettava välittömästi:

Perussuomalaisten jälki maahanmuuttopolitiikassa näkyy mm. irakilaisten tiedottamisena Suomen tiukentuneista turvapaikkakäytännöistä.

– Perussuomalaiset vaativat myös turvapaikkahakemusten pikaista käsittelyä ja kielteisen päätöksen saaneiden välittömiä palautuksia. Myös perheenyhdistämisen kriteereitä vaaditaan tarkennettaviksi ja maahanmuuton kokonaiskustannuksista tehdään selvitys. Maahanmuuttopolitiikka kiristyy nyt ennätysvauhtia, mutta vain pysymällä hallituksessa, Immonen muistuttaa
32128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kunhan nyt huolehtis rajat kiinni ettei hukuta tulvaan..

Äänestä
  • Onpa sinulla suuri usko yhden rivikansanedustajan vaikutusmahdollisuuksiin!?

    Olisiko aika herätä todellisuuteen? Vaikka olen samaa mieltä itse asiassasi.

    Äänestä

Kuka enää pitää Immosen kyseenalaisiksi leimattuja varoituksia Suomea, Eurooppaa ja sen kulttuureja uhkaavasta mamutulvasta vihapuheena!? Muistatte kait, miksi Immonen joutui paitsioon? Nettikirjoituksensa takia, vaikka sehän kertoi ihan tarkan TOTUUDEN!
Tosiaan Suomella kävi valtava tuuri, kun PS oli hallituksessa mamutulvan alettua. Kuvitelkaapa, että tulva olisi tapahtunut vuotta aikaisemmin Stubbin hallituksen aikana!? Huhhuh. Pelotta ajatellakin. Maassa olisi nyt ainakin 100 000 uutta mamua ja virtaa ei edes YRITETTÄISI lopettaa.
Kuitenkaan en usko, että yksi kansanedustaja pystyy saamaan suurta muutosta aikaan. Mutta tietysti on hyvä, että löytyy hallituspuolueen edustaja, joka keskittyy mamutulvan torjumiseen!

Äänestä
  • Immonen puhui TOTTA, mutta sehän ei nykysuomessa käy.

    Äänestä

  • "Monikulttuurisuus on painajainen". Siinä Immonen oli ihan oikeassa. Ja painajainen on vasta alkanut.

    Äänestä

  • Joo tosi hyvä tuuri. Matutus tainnut satakertaistua persujen aikana. Hallituksen ja koko suomen ylivoimainen matuttaja ja mokuttajakuningas on myös persu, ystävämme Jari Lindström.
    No Immosta en moiti, Halla-ahon kanssa ainoita täysjärkisiä.
    Persut pitäisi vain kiireesti saada hajalle ja tilalle suomidemokraatit.

    Äänestä

  • --Kertoo meille matujen ystävä. No ei vainkaan, mutta selvä on ettei täällä suomidemarit tms ikinä pääse yhtään mitään päättämään. Sossut ja muut vaan pääsisi rauhassa julitelemaan antirasistisia manifestejaan ym maahan houkuttelevaa. Ainut toivo on persujen skarppaaminen.

    Äänestä

  • heimematutetaan kirjoitti:

    Joo tosi hyvä tuuri. Matutus tainnut satakertaistua persujen aikana. Hallituksen ja koko suomen ylivoimainen matuttaja ja mokuttajakuningas on myös persu, ystävämme Jari Lindström.
    No Immosta en moiti, Halla-ahon kanssa ainoita täysjärkisiä.
    Persut pitäisi vain kiireesti saada hajalle ja tilalle suomidemokraatit.

    100-kertaistunut? Se olisi 500-kertaistunut jos hallituksessa olisi puna-vihreät! Käyettävissä olevista vaihtoehdoista persut hallituksessa on järkevin.

    Yle yrittää mustamaalata, pudottaa ne hallituksesta jopa. Ei kannata antautua suvakkimedian vietäväksi tässäkään asiassa.

    Kyselytutkimuksiin voi pyyhkiä peppunsa - niiden funktio on vain pyrkiä vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin ja ohjailla.

    En äänestänyt persuja, mutta tämä ihmistsunami tulikin vaalien jälkeen. Milloin kansalaisilta kysyttiin haluammeko maastamme monikulttuurisen? Meiltä jotka maksamme kaiken.

    Nyt äänestäisin Immosta tai Halla-Ahoa.

    Äänestä

  • suomi-tuleva.kehitysmaa kirjoitti:

    Valitettavasti ääni persuille on ääni Soinille ja Lindströmille eli suomen matuttajakuninkaille. Soini heittää pihalle heti jos pikkaisenkaan arvostelee monikulttuuria kuten Immonen teki.

    Äänestä

  • suomihäviääsodan kirjoitti:

    --Kertoo meille matujen ystävä. No ei vainkaan, mutta selvä on ettei täällä suomidemarit tms ikinä pääse yhtään mitään päättämään. Sossut ja muut vaan pääsisi rauhassa julitelemaan antirasistisia manifestejaan ym maahan houkuttelevaa. Ainut toivo on persujen skarppaaminen.

    No katso mitä ruotsissa tapahtuu, ruotsidemarit maan suurin puolue. Tanskassa sama meininki, maahanmuuttokriittinen puolue muistaakseni sielläkin suurin.
    Löysä paska persut sensijaan alle 10% takiaispuolue nykyään.

    Äänestä

Kaikkien pitää osallistua. Esimerkiksi tänään on Hämeenlinnassa RAJAT KIINNI mielenilmaus. Jokaisen valittajan suorastaan velvollisuus on osallistua näihin tapahtumiin. Tiedän yhden tuttunikin, joka ajaa 3 tuntia ollakseen mukana. Mitä sinä aiot tehdä asioiden eteen? Jos kansa alistuu kuin lampaat, luuletteko, että päättäjät muuttavat tahtia?
Hämeenlinnan tori tänään klo 14.

Äänestä
  • Alkaa tuntua, että ei tässä enää mielenosoitukset auta. Tarvitaan kättä pitempää. Mutta on ne mielenosoitukset tyhjää parempia.

    Äänestä

  • Saksa. Pegida -mielenosoitukset islamisointia vastaan kerää 30.000 osallistujaa toistuvasti. Niinpä, maahanmuuttoon tuli kiireesti tuntuvat rajoitukset.
    Mikä on vikana Suomen kansassa kun vikistään ja muslimit jyrää?

    Äänestä

  • muslimit_jyrää kirjoitti:

    Saksa. Pegida -mielenosoitukset islamisointia vastaan kerää 30.000 osallistujaa toistuvasti. Niinpä, maahanmuuttoon tuli kiireesti tuntuvat rajoitukset.
    Mikä on vikana Suomen kansassa kun vikistään ja muslimit jyrää?

    Jenni Vartiainen paikalle, kesäsää, oluttarjoilu.. tulee ainakin 80 000 mielenosoittajaa. Pienellä budjetilla mahdotonta, mutta saahan sitä unelmoida.

    Äänestä

  • Suomalaisia puolustaa koulutettu sotilasreservi, ei hallitus. Hanki koulutusta taisteluvalmiutesi parantamiseksi jotta turvallisuus suomalaisten turvallisuus voidaan taata.

    Äänestä

  • ähvätti kirjoitti:

    Jenni Vartiainen paikalle, kesäsää, oluttarjoilu.. tulee ainakin 80 000 mielenosoittajaa. Pienellä budjetilla mahdotonta, mutta saahan sitä unelmoida.

    Ihan hyvä ehdotus, mutta ei käy. Isänmaan asiaa ei hoideta kaljatarjoilulla tai jollain poppareilla. Isänmaan asiaa ei tehdä selkärangattoman taantuneen hyysäristön menetelmin. Sirkustemput on unohdettava!

    Nykyiset mielenosoitukset ovat hyvä asia, kun ne valavat luottamusta yhteisestä suomalaisesta tahdosta, jonka media tahtoo kätkeä. Samaa väärää sanomaa julistaa poliisikin jossain määrin. Täytyy muistaa, että poliisillekin vääryyden käskyt jaetaan ylhäältä alas.

    Kun väkivaltaisuuksiin kukaan ei tieten tahtoen halua, mehän rakastamme tätä omaa rauhaamme.. sehän on selvä, niin ihmiset on saatava yhteen lopulta. Suomen kansan on ilmaistava oma tahtonsa elää rauhassa ja ilman pelkoa omassa kulttuurissaan, jossa monikulttuuri on vai marginaalisena, ja siten rikastuttavana asiana keskuudessamme.

    Meidän on koottava merkittävät joukot, ja Helsinki Arkadianmäellä on ainoa oikea paikka. Kokoontuminen pitää olla arkipäivänä keskellä päivää.. olkoon vaikka yleislakoksi kutsuttu. Sen mielenilmauksen pitää näkyä ja tuntua.

    Äänestä

"Vuosikymmenien aikana luotua järjestelmää ja lainsäädäntöä ei valitettavasti saada muutettua hetkessä, vaan se vaatii pitkäjänteistä työtä."

On se Suomen hallitus kummallinen himmeli jos lakien muuttaminen kestää vuosikymmeniä.
Saksassakin tehtiin päätös päivässä:
-vain vuoden väliaikaiset oleskeluluvat
-perheenyhdistäminen lopetettu
-pikakarkoitukset voimaan
Ei tarvittu vuosikymmeniä vaan päätös tuli samalla istumalla.

Mitä valhetta meidän poliitikot suoltaa loputtomasti, nyt on hätätilanne!

Äänestä

Sotilashallitus tilalle

Äänestä
  • Odotinkin koska se reipas sotilaspoika ilmestyy rumpuu lyömään Vaskisti-Immo-
    sen paluun tahtiin ;) Immonenhan on tupeksinut koko persupuolueen liukkaaseen alamäkeen,varmaan siellä juhlittiin Immosen paluuta kakkukaffeil-
    la ja ylistävillä kokkapuheilla :) Natsi mi natsi.

    Äänestä

  • Saat ryhtyä aivan vapaasti.

    Äänestä

"Vuosikymmenien aikana luotua järjestelmää ja lainsäädäntöä ei valitettavasti saada muutettua hetkessä, vaan se vaatii pitkäjänteistä työtä."

No vittu, venäjällä onnistuu vuorokaudessa miksi ei täällä.

Äänestä
  • Koska Venäjä ei ole demokratia vaan diktatuuri. Suomi ei onneksi ole Venäjä eikä siksi koskaan tule.

    Äänestä

Asiaa, hyvä PS ja koko ryhmä.

Äänestä

Mitä se Immonen aikoo tehdä saadakseen rauhan Lähi-itään? Sillähän se pakolaisvirta loppuu.

Äänestä
  • Lähi-itään ei koskaan tule rauhaa. Euroopan kannattaa karsia korkean sosiaaliturvan perässä tuleville turvapaikkaturisteille tarjoamiaan houkutteita, ja tarpeen vaatiessa seurattava Unkarin esimerkkiä ja suljettava näiltä rajansa. Sillä se valepakolaisvirta loppuu.

    Äänestä

Eihän siellä rajalla käännytetä ketään. Kaikki tulijat vain lajitellaan eripaikkoihin. Eka pari viikkoa ei edes lajileltu ja Soinihan taisi yrittää ärähtää Ruotsin rikkovan sopimuksia, kun Ruotsi kuskaa kaikin mahdollisin keinoin Suomeen. Minne Soinikin sitten hiljeni tai hiljennettiin. Mutta ymmärrään tulleiden kiukkua, kun Sipilän taloa mainostettiin varmasti siellä ja mitä liekään, sitten joutuukin muiden ukkojen kanssa samaan halliin makaamaan. Toivottavasti rahaa ei paljoa anneta nin facebook kertoo ettei tänne kannatakaan tulla.

Äänestä
  • Saksa on ottanut kaikki koulutetut ja kielitaitoiset päältä ja Ruotsi loput. Nyt jos Saksa antaa vain vuoden oleskeluluvan, sen jälkeen kaikki loputkin sieltä ovat Suomessa.

    Äänestä

Kyllä Sipilän hallitukselta näkyy kahdessa päivässäkin isot päätökset sujuvan, taitaa jopa diktatuurit jäädä siinä vauhdissa toiseksi.
Oikeasti kun ministerin paikalle pääsee istumaan, ei enää taida kansan ääni paljon korvissa suhista.

Äänestä

Hail Immonen!

Äänestä

Kulttuurimarxismi - mikä se on ja miksi sinun on tärkeää tietää siitä?

Olen itsekin aikoinaan ihmetellyt, kuten ehkä monet muutkin, miksi (kaikkien puolueiden) (viher)vasemmistolaiset kannattavat keskenään niin ristiriitaisia asioita, kuten vaikkapa sukupuolten välistä tasa-arvoa ja islamisaatiota. Olen pitänyt näitä tyyppejä yksiselitteisesti hulluina tai tyhminä, mutta totuus onkin, että he eivät ole kumpaakaan, vaan ainoastaan pirun ovelia. Selitys löytyy kulttuurimarxismista.

Kun vasemmisto ei päässyt valtaan länsimaissa 1900-luvun alkupuolella, se yritti sitä uudelleen toisen maailmansodan jälkeen. Kun toistuvista yrityksistä huolimatta vasemmisto torjuttiin konservatiivien toimesta, se "sai tarpeekseen" vallankumouksen yrittämisestä joskus 1960-luvun lopulla ja muutti taktiikkaansa. Suoran vallankumouksen sijaan se päätti aloittaa pitkän marssin instituutioiden halki ja muokata sitä kautta yhteiskuntaa sellaiseksi, jossa heillä olisi mahdollista menestyä paremmin.

Syntyi Frankfurtin koulukunta ja sen kautta niin sanottu uusvasemmisto, joka verhoi marxilaiset, maolaiset ja stalinistiset aatoksensa mm. ympäristönsuojelun, ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja fasismin vastustamisen kaapuun. Hyviä esimerkkejä tästä ovat mm. (ent.) EU-komisson puheenjohtaja Manuel Barroso, joka oli maolainen ja Vihreiden monitoimitäti Satu Hassi, joka oli stalinisti. Ajankohta ja tarkat toimet olivat toki erilaisia, mutta periaate sama: Vanha kommunistimenneisyys hävitetään ja puetaan uudet vaatteet päälle, uusin ideologioin ja uusin sanankääntein, mutta jatketaan yhä samaan päämäärään pyrkimistä: Valtaan, vasemmistolaista politiikkaa ja maailmankatsomusta toteuttamaan.

Etenkin Vihreissä tämä trendi näkyy valitettavan hyvin, joskin Suomessa monet ovat hypänneet Vihreän Puolueen kelkkaan vasta, kun Neuvostoliitto romahti. Muualla Euroopassa tämä muutos tapahtui jo yleensä paljon aikaisemmin. Ilmeisesti suomalainen erityisasema Neuvostoliiton kyljessä kotikommunisteineen ja suomettumisineen ei pistänyt mitään kiirettä suomalaisten kommunistien näennäiselle takinkäännölle. Yhtä kaikki, valtaosa vanhoista Vihreistä ja koko Vihreän liikkeen perinteistä on peräisin Suomessa(kin) nimenomaan "vanhoilta" kommunisteilta, jotka ovat valkopesseet ideologiansa trendikkäämmäksi vihreydeksi.

Vihreys nousi esille jo aikaisemmin mm. Länsi-Saksassa, jossa se, ilmeisesti Stasin tukemana edisti hienosti kommunistisia pyrkimyksiä. Koska DDR huomasi, että se ei kykene kilpailemaan teollisuustuotannon ja hyvinvoinnin suhteen Länsi-Saksan kanssa, se päätti ryhtyä sabotoimaan niitä. Jos et pysty samaan kuin kilpailijasi, niin sabotoi häntä, jotta hänkin menestyy yhtä huonosti kuin sinä! Mikäpä olikaan parempi keino sabotoida länsimaista hyvinvointia, teollisuutta ja elintasoa, kuin Vihreä liike?!? Voi olla toki puhdasta sattumaa, että Vihreän liikkeen ideologia johtaa länsimaisen hyvinvoinnin ja teollisuustuotannon tuhoon, mutta joka tapauksessa se sopi mainiosti Stasin tarkoitusperiin. Lopputulos ratkaisee.

No, kuten kaikki tiedostavat ihmiset ymmärtävät, mm. yliopistot ovat punavihreytyneet varsin tehokkaasti kuluneiden vuosikymmenten aikana. Aivan kuten Frankfurtin koulukunnan tarkoituksena olikin. Tämän seurauksena yliopistoissa on alettu opettamaan mm. naistutkimusta ja muuta täyttä hömppää ja yliopistoista valmistuneet "journalistit" ja eri alojen opettajat saarnaavat sivulauseissaan kulttuurimarxilaista ideologiaa, osa tietoisesti, osa tiedostamattaan. Tätä kautta vaikutetaan tehokkaasti ihmisten mielipiteisiin ja yhteiskuntaan, pala palalta. Tämä sama punavihreä kulttuurimarxilaisuus on sittemmin levinnyt politiikkaan, jopa niin pahana, että esimerkiksi Ruotsissa yksikään "uskottavana poliitikkona itseään pitävä" ei voi muuta kuin "todeta olevansa feministi" tai Suomessa ei voi muuta kuin "todeta kannattavansa mamutusmokutusta".

Kulttuurimarxistit harrastavat myös paljon orwellilaista uuskieltä, kehittävät uussanoja ja muuttavat olemassa olevien sanojen merkityksiä mielivaltaisesti. Tämän tarkoitus on hämärtää asioiden todellista laitaa, ujuttaa kieleen ja arkeen heidän mädätystään ja normalisoida epänormaaliutta mahdollisimman paljon. "CIS-sukupuolinen", "Moni/uusperhe", "Kulttuurin rikastutus", "Moniosaaja", "Uussuomalainen", jne. ovat kaikki esimerkkejä tästä konkreettisesta ja alitajuisesti vaikuttavasta mädätystyöstä. Lukekaapa Orwellin 1984 ja/tai opiskelkaa, mitä "Newspeak" on ja mitä varten se kehitettiin, hämmästytte todellakin yhtäläisyyksistä nimenomaan sen käyttötarkoituksen ja nykyisen uuskielen suhteen! JATKUU BLOGISSA: http://markusjansson.blogspot.nl/2015/05/kulttuurimarxismi-mika-se-on-ja-miksi.html

Äänestä

Onpa hyvä ,että Immonen on eduskuntaryhmässä päättämässä.
Immosen puolue on puolustanut pontevasti suomalsia.
Maanpetturit Stubb ja lestantti Siopilä ovat aiheuttaneet katsrofin salliessaan Isis-taistelijamiesten invaasion Suomeen,Soini nuoleskelee Merkeliä kuten muutkin politikot.Joutuu ottamaan määräykset Stubbilta ja Sipilältä.Tiedetään myös,että rkp ja Haglund istuu Stubb:n olkapäällä.
Sipilän takapiruina ovat Esko Aho ja EK:n Jyri Häkämies Tulokset on kaikkien nähtävissä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Urmas_Kala kirjoitti:

Kansanedustaja Olli Immonen palasi eilen perussuomalaisten eduskuntaryhmään hyvillä mielin.

– Tuntuu hyvältä palata takaisin oman puolueeni eduskuntaryhmään ja päästä taas keskittymään täydellä teholla eduskuntatyöhön ja työskentelyyn hallituksessa.

Turvapaikkahakijatulvasta ei voi syyttää perussuomalaisia:

Immosen mielestä perussuomalaiset ministerit ja kansanedustajat ovat tehneet hyvää työtä puolueen ajamien asioiden läpisaamiseksi mahdollisimman laaja-alaisesti.

– Turvapaikanhakijatulva on nopeasti päällemme vyörynyt kriisi, josta ei millään tekosyyllä voi syyttää perussuomalaisia. Aiemmat hallitukset vuosien varrella ovat tehneet ratkaisuja ja päätöksiä, joiden vuoksi Suomesta on muodostunut houkutteleva vaihtoehto turvapaikanhakijoille. Vuosikymmenien aikana luotua järjestelmää ja lainsäädäntöä ei valitettavasti saada muutettua hetkessä, vaan se vaatii pitkäjänteistä työtä.

– Oppositiosta käsin esimerkiksi turvapaikanhakijatulvaan olisi mahdotonta vaikuttaa, Immonen huomauttaa.

”Asiat eivät muutu niin nopeasti kuin toivoisimme”:

Immonen myöntää, että hallituksessa oleminen vaatii puolueelta myös kipeitä kompromisseja.

– Valitettavasti asiat eivät muutu niin nopeasti kuin toivoisimme. Mikäli perussuomalaiset eivät olisi hallituksessa, maahanmuuttopolitiikkaa tuskin pyrittäisiin tiukentamaan, päinvastoin. Osa puolueista on ilmoittanut selkeästi, että turvapaikanhakijoita voitaisiin ottaa vielä nykyistä enemmän, kun taas perussuomalaiset pyrkivät pienentämään tulijoiden tulvaa.

Immonen sanoo, että mikäli hallituksessa istuisivat vihreät, SDP, RKP tai vasemmistoliitto, ei Irakista ja Somaliasta tulleiden turvapaikkakriteerejä olisi varmastikaan tiukennettu.

– Myöskään rahallisten tukien määrää turvapaikanhakijoille ei oltaisi laskemassa ilman perussuomalaisten sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän vaikuttamista asiaan. Päinvastoin kustannukset kasvaisivat räjähdysmäisesti verrattuna tämänhetkiseen tilanteeseen, Immonen huomauttaa.

Kielteisen päätöksen saaneet palautettava välittömästi:

Perussuomalaisten jälki maahanmuuttopolitiikassa näkyy mm. irakilaisten tiedottamisena Suomen tiukentuneista turvapaikkakäytännöistä.

– Perussuomalaiset vaativat myös turvapaikkahakemusten pikaista käsittelyä ja kielteisen päätöksen saaneiden välittömiä palautuksia. Myös perheenyhdistämisen kriteereitä vaaditaan tarkennettaviksi ja maahanmuuton kokonaiskustannuksista tehdään selvitys. Maahanmuuttopolitiikka kiristyy nyt ennätysvauhtia, mutta vain pysymällä hallituksessa, Immonen muistuttaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu