Kuoleviin syrjäkyliin ja kuolevaan teollisuuteen verorahamme kaatavan Suomen Keskustan uusi nimi olkoot "Suomen Reunusta".
Suomen Keskusta voi nyt muuttaa nimensä
SuomenReunusta
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
nimen ei niin väliä mutta syrjäkylät on syytä palauttaa toimimaan,
pientilojen lakkauttaminen johti niiden tyhjentymiseen dem, ja muidenkin kateuden tähden, ja siksi piti EU-liitos piti saada,
Pientilojen lakkautus toi lisää kymmeniätuhansia työttömiä, sitäkö työväenpuolueetkin haluaa?
EU-tukiaiset maatalouteen ovat kalliita ja niitä saa vain suurtilat,
siksi koko EU,sta olisi erottava.
Nyt ollaan tekemässä TTIP-sopimus jonka seurauksena saamme hormoneilla kasvatettua lihaa, epäinhimillissä oloissa kasvatetuista
eläimistä,
ne kasvatetaan pienessä aitauksessa ja syötetään maissia naudoillekin koska sillä lihoo nopeasti, naudan ruokaa on ruoho,pääosin.
On aika palata pientiloihin jotka voi toimia luomuruuan tuottajina,
vain siten saamme terveellistä ruokaa ja ihmisille töitä ja tuloja.