Kuinkakohan moni oikeasti ymmärtää Soten hinnan???

Ja kuinka moni sokeasti uskoo Sipilän kirkkain silmin kertomat sadut?
Koko Soten ympäriltä on kansalle valehdeltu jopa enemmän kuin aikanaan EU-jäsenyyden osalta.

Eihän tuossa(kaan) sirkuksessa mitään säästöjä synny tai edes palvelut parane, ainoastaan kallistuvat ja byrokratia tulee moninkertaistumaan.
Elikä syöksykierteessä tullaan menemään ojasta allikkoon.

Yksinkertaisesti kysymys on vain siitä että näin Sipilä ostaa taas maaseudun laiskojen tukijussien äänet ja kepu pysyy vallassa, samaa anekauppaa käydään järjettömien maataloustukiaisten kanssa, kaikesta muusta leikataan mutta maailman kalleimpia tukiaisia korotetaan.

Kyllä on tukijussien lesta-mafialla paljon valtaa, tai sitten tämä kansa on äärettömän yksinkertaista ja täysin välinpitämätöntä.
Mutta kyllä sen laskun aika vielä tulee.
48129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Siinä mielessä ymmärrämme, että "cockarikelkkaan" ei meitä kuitenkaan viety.

Äänestä
  • No ainoa hyvä puoli asiassa onkin juuri se ettei Stubido päässyt ehtoja sanelemaan, ja Soinikin piti visusti turpansa kiinni kuten yleensä kun pitäisi asiaa puhua, ettei vaan Sipilä ottaisi audia pois perseen alta.

    Koomista kuitenkin on se että sotesta tehtiin miljoonien arvoinen asiantuntija selvitys, ja kuitenkin Sipilä runnoi väkisin läpi sen huonoimman ja kalleimman vaihtoehdon.

    Niin että kyllähän tuo pahasti haisee juuri siltä tukijussien anekaupalta kepuleiden malliin.

    Äänestä

  • Toinen puoli on se, että yksityiset lääkefirmat pääsee rahastamaan tai :t ja se oli kokoomuksen tahto, eli kaikki saivat mitä halusivat. JA ME MAKSAMME!

    Osa kansasta ei saa palveluja ollenkaa tai hyvin minimaalisesti. Palveluseteleitä pihdataan eli potilaita priodisoidaan kuten nytkin.
    Joko hallitus varmaan asiaan tulee vielä puuttumaan tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • Jotta.hyvästi.vaan kirjoitti:

    No ainoa hyvä puoli asiassa onkin juuri se ettei Stubido päässyt ehtoja sanelemaan, ja Soinikin piti visusti turpansa kiinni kuten yleensä kun pitäisi asiaa puhua, ettei vaan Sipilä ottaisi audia pois perseen alta.

    Koomista kuitenkin on se että sotesta tehtiin miljoonien arvoinen asiantuntija selvitys, ja kuitenkin Sipilä runnoi väkisin läpi sen huonoimman ja kalleimman vaihtoehdon.

    Niin että kyllähän tuo pahasti haisee juuri siltä tukijussien anekaupalta kepuleiden malliin.

    Harmi vaan ettei päässyt sanelemaan, koskapa se olisi ollut THL:nkin mielestä paras ratkaisu kansalaisten terveydenhoitopalveluja ajatellen.

    Äänestä

  • Sinnehän sitä jouduttiin. Ulkolaiset terveysfirmat ahnehtii rahat. Kun pää on auki ei sitä mikään pysäytä. Rätylle tulee taas hyvin osinkoja.

    Äänestä

  • "Joku hallitus varmaan tulee asiaan vielä puuttumaan..."

    Ei taida enää onnistua. Asia on sementoitu, kertoo Stubb ja peittelee innostustaan hieman häveliäästi.
    Myöskin Jaskari joutuu pidättelemään hymyään.
    http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195005180639/artikkeli/viime yona tapahtui kokoomus ajoi tehokkuusvaatimuksen sote-pakettiin.html

    Äänestä

Isossa-Birtanniassa on tehokas ja toimiva julkinen terveydenhuolto, siellä on vain yksi koko maan kattava sairaanhoitopiiri.. hallinto pysyy kevyenä ja tehokkaana ja verorahat voidaan käyttää terveyskeskus, sairaala ja lääkäripalveluihin eikä se valu massiivisen raskaan pyrokratian pyörittämiseen kuten sipilän dinosaurusmallissa jossa luodaan 15 päälekäistä hallnito ja virkamieskoneistoa.

Äänestä
  • Cameron on joutunut turvautumaan uhkailuun. Rahat ei riitä, jos kansa on heikkolahjaista.

    "Ylipainoiset ihmiset, jotka kieltäytyvät pudottamasta painoa, voivat menettää sosiaalietuja jopa 100 punnan eli 110 euron arvosta viikoittain tai jopa kokonaan,David Cameron aikoo julkistaa myöhemmin tänään.

    - Meidän pitää miettiä, mitä teemme, kun ihmiset yksinkertaisesti sanovat ei kiitos ja kieltäytyvät avusta, mutta odottavat veronmaksajien rahoittavan heidän etuuksiaan, Cameron kertoo.

    Kaavaillun ohjelman tarkoituksena on varmistaa, että yhä useampi ihminen etsii apua. Cameron haluaa myös saada ihmiset uudelleen työelämään sairauslomilta.Ylipainosta kansalliselle terveydenhuollolle aiheutuvat kustannukset Isossa-Britanniassa ovat yhteensä 5,5 miljardia euroa vuodessa ja yli 30 miljardia euroa koko taloudessa joka vuosi.

    Heikennyksiä myös alkoholistien ja narkomaanien tukiin

    Noin 90 000 ihmistä saa alkoholi- tai huumeriippuvuuteensa liittyvää sairauspäivärahaa Isossa-Britanniassa. Pääministerin kanslian mukaan 25 prosenttia alkoholisteista ja arviolta 80 prosenttia heroiinin ja kokaiinin käyttäjistä saa riippuvuuksiinsa liittyviä etuuksia, kertovat Downing Streetin julkaisemat luvut.

    Vaikka pääministeri Cameron ei suoraan sitä myönnäkään, etuuksien menetys saattaa koskea myös alkoholi- ja huumeriippuvaisia, jos he kieltäytyvät lääketieteellisestä hoidosta.

    -Huume- ja alkoholiriippuvuudella ja joissain tapauksissa myös sairaalloisella ylipainolla voi olla syviä, vahingoittavia vaikutuksia ihmisten mahdollisuuksiin ottaa merkityksellistä työtä vastaan, professori Dame Carol Black kertoo.Hän muistuttaa, että tällaiset terveysongelmat lisäävät riskiä jäädä työttömäksi."

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015072920104781_ul.shtml

    Äänestä

  • Öö... Miten 15 alueen malli on huonompi kuin aikaisempi 200 alueen malli?

    Äänestä

  • 200vai15 kirjoitti:

    Öö... Miten 15 alueen malli on huonompi kuin aikaisempi 200 alueen malli?

    piti saada aikaan SÄÄSTÖJÄ

    Äänestä

  • 200vai15 kirjoitti:

    Öö... Miten 15 alueen malli on huonompi kuin aikaisempi 200 alueen malli?

    Käytännön lääkärin kannalta ainakin tiedonsaanti paranee kun on vain yksi toimija sote-alueella. Tietojärjestelmiä on terveydenhuollossa lukuisia ja ne eivät seurustele keskenään kunnolla. Tiedon hankkimiseen menee kauheasti aikaa kun potilas siirtyy hoitopaikasta toiseen. Esimerkiksi lääkkeitä harva potilas muistaa tai muita tarvittavia taustatietoja.

    Potilaiden jatkohoidon järjestäminen voi onnistua isommalla alueella niin että potilas laitetaan vapaalle paikalle vaikka viereiseen kuntaan niin sairaalapaikka vapautuu. Toisaalta voi olla että joissain kunnissa ei aiemmin kaikkia lakisääteisiä palveluja ole edes järjestetty kun ei ole ollut resursseja.

    Päivystyspisteitä vähentämällä potilas viedään kerralla sellaiseen hoitopaikkaan jossa kaikki tarvittava hoito voidaan antaa ja tutkimukset tehdä. Päivystysten ylläpito on muutenkin erittäin kallista.

    Isommat alueet voivat kilpailuttaa paremmin lääkefirmoja tai tarvikkeita myyviä yrityksiä. Ongelma on sitten siinä että jos lähes koko maa käyttää vain yhden valmistajan tuotteita niin voi olla että kilpailevat maahantuojat lähtevät maasta eli muodostuu monopoli.

    Oikeasti tuleva järjestelmä tulee olemaan parempi kuin nykyinen. Jatkossa ilmeisesti voi myös mennä yksityisen puolen hoitoon valtion kustannuksella mutta hinta ei saa olla enemmän kuin julkisella puolella. Saa nähdä koskeeko tämä muuta kuin perusterveydenhuoltoa vai sisältyykö tähän esimerkiksi erikoislääkärin palvelut.

    Odotan itse että sote-uudistukseen sisällytetään rahoitus. Kiinnostaa mm. Kelan rooli kun nykyisin Kela rahoittaa sairauslomat ja lääkkeet kun taas kunnat ovat maksaneet hoidon. Kokonaistaloudellisesti edullisinta olisi hoitaa työssä olevat heti eikä pitää heitä sairauslomilla kuukausikaupalla.

    Äänestä

  • keppiävaan kirjoitti:

    Cameron on joutunut turvautumaan uhkailuun. Rahat ei riitä, jos kansa on heikkolahjaista.

    "Ylipainoiset ihmiset, jotka kieltäytyvät pudottamasta painoa, voivat menettää sosiaalietuja jopa 100 punnan eli 110 euron arvosta viikoittain tai jopa kokonaan,David Cameron aikoo julkistaa myöhemmin tänään.

    - Meidän pitää miettiä, mitä teemme, kun ihmiset yksinkertaisesti sanovat ei kiitos ja kieltäytyvät avusta, mutta odottavat veronmaksajien rahoittavan heidän etuuksiaan, Cameron kertoo.

    Kaavaillun ohjelman tarkoituksena on varmistaa, että yhä useampi ihminen etsii apua. Cameron haluaa myös saada ihmiset uudelleen työelämään sairauslomilta.Ylipainosta kansalliselle terveydenhuollolle aiheutuvat kustannukset Isossa-Britanniassa ovat yhteensä 5,5 miljardia euroa vuodessa ja yli 30 miljardia euroa koko taloudessa joka vuosi.

    Heikennyksiä myös alkoholistien ja narkomaanien tukiin

    Noin 90 000 ihmistä saa alkoholi- tai huumeriippuvuuteensa liittyvää sairauspäivärahaa Isossa-Britanniassa. Pääministerin kanslian mukaan 25 prosenttia alkoholisteista ja arviolta 80 prosenttia heroiinin ja kokaiinin käyttäjistä saa riippuvuuksiinsa liittyviä etuuksia, kertovat Downing Streetin julkaisemat luvut.

    Vaikka pääministeri Cameron ei suoraan sitä myönnäkään, etuuksien menetys saattaa koskea myös alkoholi- ja huumeriippuvaisia, jos he kieltäytyvät lääketieteellisestä hoidosta.

    -Huume- ja alkoholiriippuvuudella ja joissain tapauksissa myös sairaalloisella ylipainolla voi olla syviä, vahingoittavia vaikutuksia ihmisten mahdollisuuksiin ottaa merkityksellistä työtä vastaan, professori Dame Carol Black kertoo.Hän muistuttaa, että tällaiset terveysongelmat lisäävät riskiä jäädä työttömäksi."

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015072920104781_ul.shtml

    okei, heroiinin voi korvata lääketieteellisesti metadonilla. mutta millä juoppojen kossu korvattaisiin? lääkekonjakilla vaiko jopa lääkepirtulla?
    alkoholismiin ainoa toimiva lääke on viina! kyl siinä sivussa voi toki krapulabentsot vetää naamariin, jös hälyää!

    Tunkee se terveysfasismi, myös meille Suomeen. Tupakoitsijat ovat niitä ensimmäisiä juutalaisia.

    Äänestä

  • nfnfnfnfnfnxnfnfnm kirjoitti:

    okei, heroiinin voi korvata lääketieteellisesti metadonilla. mutta millä juoppojen kossu korvattaisiin? lääkekonjakilla vaiko jopa lääkepirtulla?
    alkoholismiin ainoa toimiva lääke on viina! kyl siinä sivussa voi toki krapulabentsot vetää naamariin, jös hälyää!

    Eikö alkoholistille voi antaa lääkepirtua niin paljon, että henki lähtee? Sehän on tätä luonnon valintaa ainakin globalisti-politiikassa. Kokoomuksella ei rahat riitä, kun se pyrkii kerämään tänne lisää sakkia hinnalla millä hyvänsä. Juotettaisko niillekin pirtua vaikka yskänlääkkeen nimellä, tulisi vähän joudutettu huoltosuhde ja loppu.

    Kova on kohtalo, joten tämä oli kova vastine siihen.

    Äänestä

Tulee ainakin tämä nykyhallitus jäämään historiaan kaikkien aikojen huonoimpana kelmien kerhona, ja se on tässä maassa aika helvetin kova saavutus, vaikka vaalikarja nyt onkin apaattisinta maailmassa.

Äänestä
  • Voiko käteissossuvelantekohallitusta enää huonompaa olla?

    Nyt maksetaan heidän tekemiä velkoja.

    Moniko ei vieläkään ymmärrä?

    Äänestä

  • Varmasti on monia jotka eivät sitä ymmärrä, ja ihan yhtä monelta jää ymmärtämättä että samaa alamäkeä mennään edelleen mutta tämä hallitus vaan antaa lisää vauhtia.
    Suomeen tarvittaisiin asiantuntijoista koostuva virkamieshallitus joka edes satunnaisesti asettaisi tämän maan edun omansa edelle.

    Äänestä

  • Merkel- täti lähettää sitten alamäen vauhtia loppupäästä. Merkel-häärii EU:n jumalatterena, mutta yksi on melkolailla varmaakin varmempi, kristillinen merkel muuttuu myös muslimiksi. Stubbille haalitaan virkaa tehdään vastuuttomia päätöksiä, joten antaapa mennä eläkeläiset portugaliin rahoineen, loput kuolee hoidon puutteeseen. Kukaan ei halua hoitoon, kun ne loppuun palaneet hoitsut vihottelee asiakkaille.

    Vastalääke siis eliniän alentuminen, mikäpä muu, kun se kerron nostetaan afrikan aavikoilta tänne niin se tasataan meille. Me kuolemme vähän tavanomaista nuorempina. Kokoomusta ei saada vastuuseen mistään.

    Kun nyt joku honaisi tehdä kirjan ja elokuvan, jossa vuonna 2030 kokoomus on yksin suomessa, vasemmistoliitto kyllä jää tänne nuoleskelemaan niitä, kun ei ne muuta osaakaan. Vihreistä tulee tietenkin burkha- ja luostarinunnia, "suuria synnytyskoneita" myös miehistä, ei niistä mihinkään muuhun olekaan.

    Kuvitelkaa mikä näku, vuoden 2030 kokoomuskansa ei muista, keitä he ajoivat pois ja tekivät tilaa muslimi-uskonnolle, terrorististi-keskuksille, tappoivat alueet ja itse nostavat kaikki mahdolliset ja mahdottomat rahat, mistä ikinä irti saavat. Joku hetki koittaa, että Venää saa tarpeekseen "Orvon, Salen, Stubbin puolustustrategiasta", "gerilla-terrorismilla". Mitä sitten tapahtuu, tuleeko kivikausi?

    Äänestä

  • "Merkel- täti lähettää sitten alamäen vauhtia loppupäästä. Merkel-häärii EU:n jumalatterena, mutta yksi on melkolailla varmaakin varmempi, kristillinen merkel muuttuu myös muslimiksi.

    Stubbille haalitaan virkaa tehdään vastuuttomia päätöksiä, joten antaapa mennä eläkeläiset portugaliin rahoineen, loput kuolee hoidon puutteeseen."

    Kun Stubbi saavuttaa lopultakin koko elämänsä ajan haaveilemansa EU-viran, sitten siellä on virallisesti jo käytössä nämä virka-asut. Stubbilla ei ole palestiinalaishuovi kuten Jasser Arafatilla vaan ihan oikea turbaani.

    Yasser
    https://en.wikipedia.org/wiki/Yasser_Arafat#/media/File:Bill_Clinton,_Yitzhak_Rabin,_Yasser_Arafat_at_the_White_House_1993-09-13.jpg

    https://en.wikipedia.org/wiki/Yasser_Arafat#/media/File:Flickr_-_Government_Press_Office_(GPO)_-_THE_NOBEL_PEACE_PRIZE_LAUREATES_FOR_1994_IN_OSLO..jpg

    Turbaani
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Turbaani#/media/File:Sikh_wearing_turban.jpg

    Äänestä

  • rahahaisennen kirjoitti:

    Voiko käteissossuvelantekohallitusta enää huonompaa olla?

    Nyt maksetaan heidän tekemiä velkoja.

    Moniko ei vieläkään ymmärrä?

    ettei juuri kukaan käsitä,nyt remppa koskee menneiden aikojen ääliömäisiä typeryyksiä ja niiden paikkausta pakolla.
    ongelmat loi katajaisen jykä,tuo suuri kuuluisuus onnettomista taidoistaan.
    met olemma ja elämmä nyt oikein suureellisessa pahoinvoivassa yht.kunnassa,jota aiemmin kutsuttiin "hyvin"voinniksi.

    sipilässä on hyvää ainakin jämerä päättäväisyys,nyt toimitaan eikä aivastella paskanjauhantaa taas 4 tai 8vuotta.

    on luotava alun toimintatavat,joita voidaan matkan varrella joustavasti muuttaa jos tarvetta ilmenee. pikajoustojen tulee olla kaikessa mukana joka hetki myös kuntien ja valtion toimintojen muutoksissa.

    Äänestä

Nyt tuo farssi on saatu päätökseen hetkeksi, voitaisiin paneutua todelliseen ongelmaan, eli niiden partalasten lopulliseen poistamiseen täysihoidosta.
Pahimmista roistoista eli somaleista ja irakilaisista aloitettakoon.
Kootaan ne vaikka piurkukuntoiseen rahtilaivaan ja hinataan somalian rannikolle..

Äänestä

Tehdään uudelleen kolminkertaiset terveyspalvelut suomalaisille. Se on tässä erikoisen tyhmää. On julkiset terveyspalvelut niinkuin nytkin, mutta ne ovat jatkossa vain silmänlumetta, koska kokoomus sai läpi tahtonsa, että asiakas saa valita myös kalliin amerikkalaisyritysten yksityisen terveyshuollon palvelut, jotka valtio kokonaan myös maksaa, sitten vielä kolmannen sektorin terveyspalvelut ja ehkä vielä jää tämä nykyinenkin työterveyshuoltokin.

Ollaan menossa ojasta allikkoon. THL asiantuntijalausunnot eivät perustu mihinkään todellisuuteen, koska mitään todellisuutta ei ole olemassa. Terveydenhoidossa suuri ei ole kaunista, vaan se on erityisen rumaa. Potilasta juoksutetaan kalliilla kuljetuksilla hirmuisen pitkiä matkoja tai sitten potilas maksaa noista matkoista itse. Suuri ei ole siis kaunista. Terveyspalvelut voidaan viedä potilaan luokse.

Hyvä hoito ei synny suurissa yksiköissä, vaan pienissä potilasta lähellä olevina palveluina. Parhaimmillaan palvelut viedään potilaan kotikylään. Kerran viikossa sairaanhoitaja menee kylälle ja tekee tarvittavia kokeita ja vie mennessään labraan näytteet ja sitten kolmantena päivänä lääkäri tulee kylälle käymään, jolloin potilaat voidaan tutkia lähellä. Nykyisin voidaan varustaa lääkäriauto jo aika hyvin, jotta perustutkimus onnistuu kotikylällä. Tarvittaessa sitten lähete erikoislääkärille. Tämmöinen järjestelmä on kaikkein tehokkain ja edullisin ja takaa hyvän hoidon.

Nythän hoito on täysin surkealla tasolla, monta turhaa vaihetta ja kalliiksi tulee. On paljon erikoishoitoa vaativia potilaita, joita turhaan juoksutetaan ensin sairaanhoitajan luokse, sitten terveyskeskuslääkärin luokse ja sitten vasta sinne oikealle erikoislääkärille. Otetaanpä esimerkiksi minut. Olen sydänoperaation läpikäynyt sydänpotilas, joka operaation jälkeen heitettiin keskussairaalan ulkopuolelle. Minä siis soitan terveysneuvoon ja tilaan aikaa, se tulee ensin sairaanhoitajalle, mitä hän osaa sanoa, ei yhtään mitään, lääkärille siis, mutta vain terveyskeskuksen yleislääkärille, no mitä hän osaa sanoa, ei mitään, kardiologi eli sydäntautien erikoislääkäri tarvitaan, lähete keskussairaalaan. Turhia kustannuksia siis kertyi jo, vaikka mitään apua en tietysti saanutkaan, enkä välttämättä edes sitä lähetettä. Pääsen siis kardiologin vastaanotolle vasta kun menen sydänkohtauksessa ambulanssilla sairaalaan - tämäkö on sitä hyvää hoitoa.

No minulla on mahdollisuus tilata yksityislääkärikeskuksesta (siis amerikkalaisten omistamasta) suoraan aika kardiologille ja silloin saan oikeata hoitoa jo ilman sydänkohtausta! Tämä edellyttää tietysti, että olen säästänyt tarvittavat rahat, sillä halpaa se ei ole. Tässä tapauksessa ei ole myöskään niitä turhia mutkia matkassa.

On paljon erikoislääkärin hoitoa vaativia sairauksia, joiden seuranta pitäisi oikeasti ohjata aina suoraan erikoislääkärille, jotta voitaisiin puhua hyvästä hoidosta. No Suomessa ei ole sitä hyvää hoitoa. Sydämeni tehot ovat noin 20 % normaalista, sen tiedän kokemuksesta, ja silloin olisi syytä tehdä huolellisia tutkimuksia, koska se tarkoittaa, että sydämessäni on muodostumassa uusia vakavia tukoksia, jotka olisi hyvä avata ennen sydänkohtausta, eikä vasta sen jälkeen, koska sydänkohtauksessa voi tulla vakavia vaurioita sydämeen tai voi mennä henki. Näin ei vain toimita Suomen julkisessa terveyspalvelussa. Miksi ei toimita?

Suuret sotealueet ovat siis kauhistus, en tiedä miten lähihoito järjestyy edes 18 sotealueella, sekin voi johtaa keskittymiin, joka tarkoittaa, että potilas kulkee pitkät matkat saadakseen hoitoa.

Hyvältä ei tämä monikerroksinen systeemi nyt näytä - amerikkalaiset monopoliyhtiöt tulevat saamaan melkoiset voitot tulevan Suomen terveydenhoidon palveluista - siihen kokoomus tietysti tähtäsikin. Sen takia asiantuntijalausunnot otettiin näiltä amerikan mallin myönteisiltä 'asiantuntijoilta'. Tiesithän, että USAssa on lähes maailman kallein terveydenhoito, johon päästäkseen pitää ottaa kalliit vakuutukset. Kiitos ei tällaista Suomeen - mutta se kuitenkin näyttää tulevan.

Äänestä
  • Jos ei ole oireita niin ei kannata tutkia. Se ei todellakaan kannata vaan on rahan haaskausta. Terveydenhuollossa tehdään aivan liian paljon turhia tutkimuksia ihan sen takia kun potilas haluaa tutkittavan muuten vaan. Luulosairaat ovat sitten vielä oma lukunsa eli heitä tutkitaan kerta toisensa jälkeen ilman löydöksiä.

    Otetaan esille sepelvaltimotauti jonka mainitsit. Sepelvaltimotaudissa ahtaumia voi olla mutta pallolaajennusta tai ohitusleikkausta ei tarvitse tehdä jos oireita ei ole ja asianmukainen lääkitys on käytössä. Oireita alkaa tulla vasta kun 70 prosenttia sepelvaltimosta on ahtautunut. Sepelvaltimotukos tai sydäninfarkti voi tulla sellaiseenkin kohtaan sepelvaltimoa joka on vähemmän ahtautunut. Mekanismina on rasvaplakin repeämä ja siihen muodostuva hyytymä. Silloin on lähes aina oireita ja tarve päivystykselliseen hoitoon sairaalassa.

    Potilaasta ja lääkäristä johtuvista syistä monesti tutkimukset viivästyvät. Esimerkiksi suomalainen mies ei lähde lääkäriin jos rintaa puristaa kun se on pikkujuttu hänen mielestään vaikka oikeasti kyseessä voi olla sydäninfarkti. Kun henki ei enää kulje niin sitten soitetaan ambulanssi ja valitettavasti parhaat hoitomahdollisuudet on menetetty.

    Suuret sote-alueet mahdollistavat hoidon järjestämisen tehokkaasti unohtamatta lähipalveluita. Tehostamista tai nykytermein turhan työn välttämistä (https://en.wikipedia.org/wiki/Lean_services) tehdään koko ajan terveydenhuollossa eli peukaloita ei pyöritellä todellakaan. Sama tietojärjestelmä koko alueella vähentää tiedonkulun ongelmia mukaan lukien lääkkeiden toistuva kirjoittaminen eri ohjelmiin. Apotti tuo onneksi tähän vielä lisähyötyä.

    Sinun esittämässäsi mallissa pitäisi tutkimuksia varmaan tehdä kaikille mutta se ei siis ole kannattavaa vaan hoidetaan niitä jotka tarvitsevat hoitoa. Muutoksia on tullut niin että kotona asuvia huonokuntoisia potilaita ei enää lähetetä taksilla laboratoriokokeita varten terveyskeskukseen vaan hänen luonaan käyvä hoitaja ottaa kokeet tarvittaessa. Jos voinnissa on huonontumista niin sitten lähetetään potilas päivystykseen arvioon ja siellä tutkitaan sitten riittävästi. Nykyaikana lääkärillä ei todellakaan ole aikaa ajaa autolla ympäri kyliä potilaita tapaamassa.

    Äänestä

Miten Kepu ja Persut meni tähän lankaan. Ei voi enää mitään. "Sopimus on sementoitu" sanoi Stubb. Nyt Kok-leirissä hykerrellään vuosisadan onnistumista!
Ei onnistunut sdp:n kanssa mutta nyt onnistui!

Äänestä
  • No persuthan nyt menee sinne minne käsketään, että Soini perkele saa vielä vähän aikaa leikkiä jotain ministeriä.
    No ei varmasti leiki enää seuraavien vaalien jälkeen.

    Äänestä

Kunnat ajetaan vähitellen alas ja tilalle tulee maakunnat.

Äänestä
  • Perusterveydenhoito olisi pitänyt pitää kunnissa. Mutta kun rahat on pistetty haisemaan muualle.

    Äänestä

  • rahatloppu kirjoitti:

    Perusterveydenhoito olisi pitänyt pitää kunnissa. Mutta kun rahat on pistetty haisemaan muualle.

    tottakai kuntia pitää ajaa alas ja paljon!

    Eikä todellakaan terveyspalveluita joka pitäjässä

    Äänestä

  • Kunnallisvaalit lopetetaan ja tilalle tulee maakuntavaalit.

    Äänestä

  • pakkoliitokset kirjoitti:

    tottakai kuntia pitää ajaa alas ja paljon!

    Eikä todellakaan terveyspalveluita joka pitäjässä

    Todella raju karsinta kunnissa tulee alkamaan terveyspalveluissa.

    Äänestä

  • 7 keskussairaalaa lopettaa päivystyksen.

    Äänestä

Suomea ei ole enää varaa pitää asuttuna!
SOte palveluita ei ole enää varaa viedä joka pieneen pitäjään

Kuntaliitokset ja isommat sote-alueet

Äänestä

Ehkäpä aloituksen tekiän ylläpito yhteiskunnan palkkalistoilla tai tukipaketeilla on vielä kalliimpaa teollisuudelle joka verot maksaa.

Äänestä
  • Niin voipi olla, tai sitten aloittaja maksaa veroja enemmän kuin koko sinun köyhä sukusi yhteensä?
    Ettekös te jotain pientä maksa niistä loputtomista avustuksistakin?

    Äänestä

Pönttövuoren takuset joutas myydä VÄHITEN MAKSAVALLE, vrt. 1€/Perä. Mut omistajan tulis sitoutuu siihen ett jäljellejäävän suomalaisen veronmaksajan ei tarvii maksaa sen osalta eurookaan. Sama koskee affenanmaata. Sillä selveis tää ns. sotepaska, josta ei oo edes kyse, jos ihmisten hyvinvoinnista puhutaan.

Äänestä

Mihin tarvitaan yleislääkäreitä, sillä netistä löytyy kaikki tieto?
Jokaisen on itse pystyttävä päästämään itsensä kelle tahansa erikoislääkärille ja mihin tutkimukseen tahansa milloin ja mihin vuorokauden aikaan tahansa julkisella sektorilla. Ja ilmaiseksi taksilapun kera.
Yksityislääkärilläkin voi käydä, mutta yksityislääkäri ei saa periä maksua ettei tule jääviysongelmaa sairauden kustannuksella tapahtuvan rikastumisen suhteen.

Äänestä
  • Erikoislääkäri hoitaa vaan sitä omaa tonttiansa ja ei ota kantaa kokonaisuuteen kuin aniharvoin. Erikoislääkäri voi kirjoittaa lääkettä vaikka kivunhoitoon jonka seurauksena tulee mahahaava tai sydäninfarkti. On turha kuvitella että kirurgi tietäisi lääkkeistä kovinkaan paljon. Sisätautilääkäri toki pystyy hoitamaan paljolti tavallisen potilaan asioita koulutuksensa perusteella.

    Perussairauksia voi hoitaa ja yksinkertaisia hoitotoimenpiteitä tehdä aivan tavallinen lääkäri. Ei tarvitse käydä erikoislääkärissä saadakseen lääkeet verenpainetautiin, astmaan, keuhkoahtaumatautiin, diabetekseen, raskauden ehkäisyyn, masennukseen jne. Yleislääkäri voi tehdä luomenpoistoja, kiilaeksikisioita, laittaa kierukan jne. Neuvolaseuranta on myös yleisläääkäreiden kontolla. Vanhusten kotihoitoa eivät vajaa sata geriatria ehtisi hoitaa muistisairaitten lisäksi.

    Jos siis yleislääkäritoiminta lopetettaisiin niin sitten potilaan hoidon kokonaisvastuu ei kuuluisi kenelläkään useimmassa tapauksessa. Poikkeuksia ovat pieni osa potilaista kuten syöpähoitoja saavat tai elinsiirron saaneet joita seurataan akuutissa vaiheessa tarkasti.

    Parasta olisi jos jokaisella olisi oma lääkäri jonka luona tulee käytyä aina kun sairastuu tai tarvisee lääketieteellistä apua. Kun lääkäri tuntee potilaan jo ennestään niin muodostuu luottamuksellinen suhde johon hoidon on helppo perustua. Valitettavasti tällainen ei nykyjärjestelmässä oikein onnistu.

    Kreikassa ei ole kunnollista terveyskeskusjärjestelmää ja moni muukin asia ei toimi. Siellä on tapana mennä sairaalapäivytykseen jonottamaan oli vaiva mikä tahansa eli siellä potilasjonot vasta valtavat ovatkin. Sitä tuskin kukaan haluaa Suomeen. Erikoislääkärivastaanotolle ei Suomessa tuosta vain mennä kun jonot ovat pitkät ja aikataulut lyöty lukkoon viikoiksi tai kuukausiksi eteenpäin.

    Äänestä

Mistä tulikin mieleen että mitä eroa on kepulla ja mafialla?
Mafia tekee joskus jotain hyvääkin.

Äänestä
  • Kepu voi perustaa maalaistohtorin vastaanoton. Vanhat poliitikot sinne droppeja jakamaan!

    Äänestä

Saduista voi valita uskottavimman.

Äänestä
  • Mitä sitten kun Suomi on kohta tuhottu, niin missä noi taulapäät voi sitten leikkiä hallitusta?

    Äänestä

  • Saunan takana on aina tilaa.

    Äänestä

Nyt taitaa tulla hyvät hetket perustaa noitatohtorin vastaanotto. Stubbihan voisi turbaani päässä pitää noitatohtorin vastaanottoa ja me köyhät tultaisiin hoitoon.

Äänestä
  • Taitais vaan olla kallista "hoitoo" yhteiskunnalle tuo "Stubbin vastaanotto".. Ainakin aluksi, pidemmässä juoksussa voisi tulla kulusäästöjäkin. Mutta ehkä sinne pääsee jonottamatta. Sehän on pääasia.

    Vanhus ja sairashan on arvoton? Tämäkö on sivistystä?

    Äänestä

Aivan ensiksi jonkun pitäisi konkreettisesti suomentaa mitä tarkoittaa käytännössä nyt tehty päätös.
Eli monia käytännön esimerkkitapauksia kehiin. Todellisia esimerkkejä kaivataan ja niitä pitää esittää ja paljon.

Äänestä

Nyt tuli sellainen Koktail että ei paremasta väliä ?

Äänestä

No katsotaan kuinka moni pitkäaikaissairas onnettomuuden uhri tai vanhus tulee kuolemaan vuoden aikana hoidon puutteeseen.
Resursseja kun vähennetään ja nekin kohdennetaan kunniavieraisiin, niin kantasuomalaiset tässä häviävät ja laskun maksavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyvästi.Suomi kirjoitti:

Ja kuinka moni sokeasti uskoo Sipilän kirkkain silmin kertomat sadut?
Koko Soten ympäriltä on kansalle valehdeltu jopa enemmän kuin aikanaan EU-jäsenyyden osalta.

Eihän tuossa(kaan) sirkuksessa mitään säästöjä synny tai edes palvelut parane, ainoastaan kallistuvat ja byrokratia tulee moninkertaistumaan.
Elikä syöksykierteessä tullaan menemään ojasta allikkoon.

Yksinkertaisesti kysymys on vain siitä että näin Sipilä ostaa taas maaseudun laiskojen tukijussien äänet ja kepu pysyy vallassa, samaa anekauppaa käydään järjettömien maataloustukiaisten kanssa, kaikesta muusta leikataan mutta maailman kalleimpia tukiaisia korotetaan.

Kyllä on tukijussien lesta-mafialla paljon valtaa, tai sitten tämä kansa on äärettömän yksinkertaista ja täysin välinpitämätöntä.
Mutta kyllä sen laskun aika vielä tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu