Miksi noin monta Sote aluetta, järjetöntä

Iso-Britannia tulee toimeen yhdellä koko maan kattavalla sairaanhoitopiirillä, hallinto pysyy kevyenä ja palvelut ovat toimivat, erinomainen julkinen terveydenhuolto.

Miksi Suomessa täytyy luoda toistakymentä sote aluetta joissa päällekäinen hallinto, saadaan aikaan vain raskasta pyrökratiaa ja hallintoa, tehotonta ja kallista toimintaa.

Sipilällä on vain tarkoitus kupata maakuntien kepumafialle joutavia virkamiessuojatyöpaikkoja sote alueiden hallintoon ja raskaan pyrokratian pyörittämiseen.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lestadiolaiskavereille on kaikille luvattu virka, jossa voi loisia ja kupata kansalaisten rahoja.

Äänestä

15 virkamieskoneistoa tekemässä samaa asiaa omilla alueillaan, voi luoja. Tulee saakelin kalliiksi ja verot nousee tai sitten lisää lainaa kepumafiaa pyörittämään.

Äänestä

Totta. Säästöjäkään tästä tuskin saadaan toivottua 3 miljardia. Näin maalaisjärjellä ajatellen väliportaan hallinnon kasvattamisessa ei mitään järkeä. Eikö niistä lääneistä juuri luovuttu? Nyt uudet alueet perustettava vaaleineen veroineen.

Äänestä

No, siellä nyt ei vain ole kokoomusjohto, ja sillä hyvä! Minkä takia pitäisi kaikki laittaa kokoomuspolitiikalla menemään? Jos on keskustajohto, on luonnollista, että vedetään enemmän keskustan suuntaan. Sitä paitsi kolmesta hallituspuolueesta kaksi oli tuolla kannalla, vieläkin suuremmalla numerolla oltiin tekemässä linjausta, 18 olisi ollut alkuperäinen nro. Sitä paitsi, jos eivät olisi kokoomuksessa suostuneet tuohon, olisivat saaneet lähteä ulos. Mutta halusivat jäädä kuitenkin mieluummin.

Entä kuka keksi massamaahanmuuton? Kenen eväillä siinä mennään? Ja onko niitä eväitä tarpeeksi? Onko resursseja tutkia kaikki tulijat? Niinistö sanoi, ettei ole. Ja kun ei ole resursseja, niin ei saa ottaa tahallaan massana porukkaa, kun tiedetään isis-taistelijoiden tulevan sieltä päin.

Äänestä
  • Tahallaan isis-taistelijoiden päästäminen maahan ei ole auttamista ollenkaan, vaan päin vastoin.

    Oikeat autettavat saavat tietenkin tulla. Mutta jos ei ole tarkoituskaan oikeasti auttaa, niin sanokaa sitten se, ettei ole tarkoitus auttaa, ja sitten selvittäkää oikeasti, mikä se tarkoitus on.

    Äänestä

Aiemmin yritettiin viittä sotealuetta (yliopistollisten keskussairaaloiden mukaisesti) mutta sellainen malli todettiin perustuslain vastaiseksi. Suomessa on nykyään lisäksi 16 keskussairaalaa joten 6 noista joutuu putoamaan "alempaan kastiin". Ero 15 ja 12 alueen kesken on aika pieni väestöllisesti tarkastellen.

Enkä oikein usko ettei Britanniassa ole mitään hierarkiaa ja että kaikkia sairaaloita johdetaan yhdestä pisteestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PyrokratiaaLisää kirjoitti:

Iso-Britannia tulee toimeen yhdellä koko maan kattavalla sairaanhoitopiirillä, hallinto pysyy kevyenä ja palvelut ovat toimivat, erinomainen julkinen terveydenhuolto.

Miksi Suomessa täytyy luoda toistakymentä sote aluetta joissa päällekäinen hallinto, saadaan aikaan vain raskasta pyrökratiaa ja hallintoa, tehotonta ja kallista toimintaa.

Sipilällä on vain tarkoitus kupata maakuntien kepumafialle joutavia virkamiessuojatyöpaikkoja sote alueiden hallintoon ja raskaan pyrokratian pyörittämiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu