SoTe-väännössä Keskusta sai merkittävän voiton, kun se ajoi ja sai viidentoista SoTe-alueen mallin läpi, se tosin aluksi esitti kahdeksaatoista SoTe-aluetta. Nuo luvut olivat varsin suuria, kun ottaa huomioon, että vielä viime vaalikaudella Keskusta oli hyväksymässä viiteen SoTe-alueeseen pohjaavan mallin. Mutta tässä väliakaikana Keskusta oli havainnut, että sen kannati koplata maakuntamalli SoTeen mukaan. Nimenomaan tällaisessa porvarihallituksessa se onnistui, punamultamultahallituksessa se ei olisi onnistunut. Keskusta on nimenomaan maakuntien puolue, jolla on jatkossakin suuria vaikeuksia voittaa lisää pysyvää kannatusta etelän suurissa kaupungeissa. Mutta omien vahvojen alueidensa tuella se säilynee ainakin keskisuurena puolueena vielä pitkään.
Kokoomus piti aluksi kiinni edellisellä eduskuntakaudella sovitusta viidestä SoTe-alueesta, yritti sitten kompromissia yhdeksällä alueella, sitten kompromissin kompromissia kahdellatoista ja taipui lopulta viiteentoista, koska muussa tapauksessa Sipilän hallitus olisi tullut tiensä päähän. Kokoomukselle se olisi merkinnyt oppositiota, josta olisi saattanut tulla mekoisen pitkäaikainen.
Koska kuitenkin tilanne oli sellainen, ettei Sipilällä omien suurten rakenteellisten tavoitteidensa toteuttamiseksi oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin pitää kiinni juuri tästä hallituspohjasta, niin Kokoomus ei joutunut aivan jyrän alle. Se pystyi saamaan SoTe-palveluihin aidon valinnanvapauden, joka vahvistaa suuresti yksityisten SoTe-palveluyritysten asemaa. Nuo yritykset olivat odottaneet paljon tältä SoTe-uudistukselta, ja tämä tuloksen kuultuaan ne varmaan juhlivat. Strategisessa mielessä tämä saattoi olla Kokoomukselle suurempi voitto kuin mitä se vielä itse tajuaakaan. Ne viimeiset reilut kuusi tuntia, jotka tähän valinnanvapauden muotoiluun perjantain ja lauantain välisenä yönä käytettiin, satoivat Kokoomuksen laariin.
Stubbin asema Kokoomuksen sisällä vahvistui tämän tuloksen myötä, ja niin saattoi käydä myös Sipilän asemalle Keskustan sisällä. Molemmat olivat osoittautuneet jämäkiksi persooniksi, jotka kuitenkin pystyivät sopimaan asioista. Sipilän kohdalla gloria ei-keskustalaisten silmissä kuitenkin himmeni. Pääministeri oli nyt osoitautunut enemmänkin puoluemieheksi kuin valtiomieheksi.
0Äänestä
Joxanen
Uskon että mahdollisuutta valita terveyspalveluiden tuottaja tullaan käyttämään runsaasti. Mielestäni siinä että tälläinen mahdollisuus suodaan ihmisille on hyvä asia.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat