Vantaan suruista on turha enää puhua

sillä lopputulos on selvä - he katoavat.

Nyt 2,7%. Paljonko oli 10v.sitten, ja 50v.sitten? Siitä sen näkee kuinka käy.
2765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Niin ne katoaa muualtakin Suomesta?

Äänestä

Ihan hyvä vaan.

Äänestä

Tilastollinen fakta on että me ruotsinkieliset lisäännymme enemmän kuin suomenkieliset tällä hetkellä.

Esimerkkinä voin mainita eilisen perhejuhlan.
Jos katson taaksepäin ja omia vanhempiani, heitä oli siis kaksi ja molemmat ovat jo edesmenneet. Eilisissä perhejuhlissa oli heidän lapsiaan, lapsenlapsiaan ja lapsenlapsenlapsiaan yhteensä 14 joten ei nyt ihan sukupuutto ole ainakaan meidän ruotsinkielistä lähiperhettä uhkaamassa. Kaikilla on kotikieli ruotsi.

Ei ole mitään syytä mikseivät vantaalaisetkin surut lisääntyisi samaan tahtiin kuin me stadilaiset. Prosentteja ei tarvitse tuijottaa, 3000 ruotsinpuhujaa on kaksikielisyyden raja.

Vantaalla ruotsinkielisten määrä on hiljalleen vähenemässä mutta vaihti ei päätä huimaa. 25 vuodessa ruotsinkielisten määrä Vantaalla on supistunut 654 hlöllä, ja se tekee keskimäärin -26 hlöä / vuodessa. Varaa huveta on vielä 2700 hlöä, joten nou hätä!

Äänestä
  • Hätä on suuri, hurrit ovat katoamassa.

    Äänestä

  • Ja kakskielisyys-rahaautomaatti senkus syytää lisää rahaa vantaallekkin

    """"Vantaa sai vuonna 2013 kaksikielisyydestä 5,4 miljoonaa - ruotsinkielisistä 1,4 miljoonaa ja koko asukasmäärän mukaan 4 miljoonaa. Tuo neljä miljoonaa houkuttelee pysymään "kaksikielisenä" jatkossakin vaikka kunnassa ei olisi enää ensimmäistäkään ruotsinkielistä, ja se lienee tuon koko kunnan asukasmäärään sidotun osion tarkoituskin. Näin "kaksikielisyys" "leviää".""

    Äänestä

  • rahantulooEivoiEstää kirjoitti:

    Ja kakskielisyys-rahaautomaatti senkus syytää lisää rahaa vantaallekkin

    """"Vantaa sai vuonna 2013 kaksikielisyydestä 5,4 miljoonaa - ruotsinkielisistä 1,4 miljoonaa ja koko asukasmäärän mukaan 4 miljoonaa. Tuo neljä miljoonaa houkuttelee pysymään "kaksikielisenä" jatkossakin vaikka kunnassa ei olisi enää ensimmäistäkään ruotsinkielistä, ja se lienee tuon koko kunnan asukasmäärään sidotun osion tarkoituskin. Näin "kaksikielisyys" "leviää".""

    Tuskin se nyt kunnalle mikään raha-automaatti on. Rahaa toki valtiolta saadaan joillekin momenteille mutta ne maksetaan kattamaan ylimääräisiä kustannuksia.
    Yleensähän te neffet paasaatte kaksikielisyyden kalleudesta nyt sitten väitätte että kaksikielisyys on kunnalle pelkkää tuloa. Päättäkää jo!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    " tuskin" todellakaan on :))
    Oletko täysi dorka ??
    österpottien hurrikunnat , Närppes yms pyrkivät " leikkikaksikielisiksi juuri saadakseen lisää VALTION rahaa, joka pääosin otetaan meiltä suomenkielisiltä!!

    Lisäksi rkp:n vaatimuksesta tätä keinotekoisen kaksikielisyyden rajaa on laskettu.
    5000 -> 3000 asukkaaseen ja 8 ->6%.

    Mutta tälle tulee ihan taatusti loppu. NYT PS:Stä tulee aloite SL: rahoituksen järjestämisestä, kuten "folktvångetilta" jotta suomenkielisyys VIHDOINKIN pääsee sille kuuluvaan asemaan, ettekä te typerät, härskit ja koppavat hurrit voi sille mitään...

    Äänestä

  • JuusoVantaa kirjoitti:

    Ei se nyt ihan noinkaan mene. Näitä fennoksi "leikkikaksikielisiä" suomenkielienemmistöisiä kuntia on tasan yksi, Lohja, kuten ruotsinkielienemmistöisiäkin.

    Lohja on valinnut kaksikielisyyden jo aiemmin omista syistään ja Närpiö haki kaksikieliseksi lakimuutoksen takia joka muutti kunnan valtionosuuksia.
    Jos kaksikielisyys olisi niin hyvä bisnes kuin neffet väittävät niin luulisi niitä kaksikielisiä kuntia olevan paljon enemmän.

    ankka puhuu taas kerran pas**
    nuo hurrikunnathan nimenomaan muuttuivat " kaksikielisiksi " saadakseen valtionosuuksia.
    Bisneshän se on.

    Rehellinen suomenkielinen kunta ei sitä tee. Lohjassa on nyt tätä pelleily kulttuuria vallalla toki.

    5600 hurria vs 200 000 suomenkielistä, joo todellakin " kaksikielinen"..
    V** mikä idiootti tämäkin hurri on.

    "...nuo hurrikunnathan nimenomaan muuttuivat "kaksikielisiksi " saadakseen valtionosuuksia."

    Olet oikeassa mutta siihen on syynä valtionosuuksien maksuperusteiden muutos. Muistuttaisin lisäksi että noiden aiemmin yksikielisten ruotsinkielisten kuntien ollessa kyseessä se ylimääräinen valtionosuus tarvitaan suomenkielisten palvelujen järjestämiseksi!

    http://www.hs.fi/kotimaa/a1431488399071

    No oletko lisääntynyt?

    Äänestä

  • montako.on kirjoitti:

    No oletko lisääntynyt?

    Ruotsinkielisten suhteellinen määrä on vuosien saatossa laskenut mutta kokonaismäärä ei kovinkaan paljon. Suuren loven ruotsinkielisten määrään on tehnyt Ruotsiin muutto. Lasketaan että 1/4 osa Ruotsiin muuttaneista suomalaisista ovat olleet äidinkieltään ruotsinkielisiä, eli sellaiset 100 000 henkeä.

    Äänestä

  • montako.on kirjoitti:

    No oletko lisääntynyt?

    Emme ole lisääntyneet mutta emme kovin paljon vähentyneetkään.

    Vuonna 1610 Suomessa asui 70 000 ruotsinkielistä joka muodosti 17,5% koko väestöstä.

    Vuonna 1880 Suomessa asui 294 900 ruotsinkielistä joka muodosti 14,3% väestöstä.

    Nyt lähes sama määrä muodostaa ainoastaan 5,6% väestöstä.

    "De svenskspråkigas antal i Finland

    År 1610 fanns det ca 70 000 svenskspråkiga i Finland. De utgjorde ca 17,5 % av hela befolkningen. År 1880 var de svenskspråkigas antal ca 294 900 och 14,3 % av hela Finlands befolkning. Härefter har antalet svenskspråkiga hållits ganska konstant medan den procentuella andelen minskat, p.g.a. att den finskspråkiga befolkningen kraftigt ökat. År 2002 fanns det 290 251 svenskspråkiga som utgjorde 5,6 % av Finlands befolkning.

    För 50 år sedan levde ca 60 % av finlandssvenskarna i kommuner med svenska som majoritetsspråk, idag är procenttalet ungefär 50. Särskilt i Helsingfors har befolkningsstrukturen kraftigt förändrats sedan förra sekelskiftet. Då var ca 40 % av helsingforsarna svenskspråkiga mot 6,3 % år 2002. Ändå utgör de nästan 40 000 svenskspråkiga helsingforsarna den absolut största svenska befolkningen i någon kommun eller stad i Finland.

    Utbredd tvåspråkighet bland finlandssvenskarna
    Finskspråkiga och svenskspråkiga lever i nära kontakt, en del svenskspråkiga bor till och med i områden isolerade från andra svenskspråkiga. Påföljderna av detta är dels blandäktenskap, dels ökad tvåspråkighet. En påföljd av de svenskspråkigas tvåspråkighet är att tvåspråkigheten bland de finskspråkiga minskat, eftersom de finskspråkiga i allt mindre utsträckning ”behöver” kunna svenska.

    Man bör ändå komma ihåg att inte alla finlandssvenskar är tvåspråkiga eller kan finska. Hälften av finlandssvenskarna lever i kommuner med svenska som majoritetsspråk och behöver kanske inte använda finska i sitt dagliga liv. En stor del av barn under skolåldern och en del av de vuxna svenskspråkiga är mer eller mindre enspråkigt svenska. Många av dem har de facto dialekten som modersmål och standardsvenskan är således deras andraspråk."

    http://www.edu.fi/planera/forskoleundervisning/om_barns_sprak/tvasprakighet/tvasprakigheten_i_finland/nagra_fakta

    Äänestä

  • Niih, sinun sairaan pääsi mukaan yksi svekkuli vastaa miljoonaa suomalaista olipa ammatti vaikka lomittaja. 291 000 on surkean pieni määrä nykyisessä vaarallisessa maailmassa.

    Äänestä

  • turkistarhat kirjoitti:

    Niih, sinun sairaan pääsi mukaan yksi svekkuli vastaa miljoonaa suomalaista olipa ammatti vaikka lomittaja. 291 000 on surkean pieni määrä nykyisessä vaarallisessa maailmassa.

    Ruotsissa asuu enemmän suomensukuisia kuin Suomessa ruotsinkielisiä. Paluumuutto Ruotsin nykyisen asuntopulan ja pakolaiskriisin takia on väistämätön.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Ei se nyt ihan noinkaan mene. Näitä fennoksi "leikkikaksikielisiä" suomenkielienemmistöisiä kuntia on tasan yksi, Lohja, kuten ruotsinkielienemmistöisiäkin.

    Lohja on valinnut kaksikielisyyden jo aiemmin omista syistään ja Närpiö haki kaksikieliseksi lakimuutoksen takia joka muutti kunnan valtionosuuksia.
    Jos kaksikielisyys olisi niin hyvä bisnes kuin neffet väittävät niin luulisi niitä kaksikielisiä kuntia olevan paljon enemmän.

    "Jos kaksikielisyys olisi niin hyvä bisnes kuin neffet väittävät niin luulisi niitä kaksikielisiä kuntia olevan paljon enemmän"

    Luojan kiitos kunnissa on sen verran järkeä, ettei ole tartuttu tuohon syöttiin.

    Jos kunta päättää ruveta kaksikieliseksi, se ei ikipäivänä pääse siitä takaisin yksikieliseksi, jos kunnasta löytyy yksikin wannabe ruotsinkielinen. Kaksikielisyys on siis suojattu ja kiveen hakattu, mutta yksikielisyys ei.

    Toiseksi, jos kaikki kunnat päättäisivät ruveta kaksikielisiksi, valtion kaksikielisyys-rahahana menisi kiinni. Jäljelle jäisi vain kaksikielisyys, josta ei ikinä pääse eroon, vaikka sitä ei oikeasti edes ole. Kaikki pitäisi silti hoitaa kahdella kielellä, vaikka tarvetta ei siihen olisi. Kuntien ja veronmaksajien pitäisi maksaa entistä suuremmat summat keinotekoisesta kaksikielisyydestä.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Emme ole lisääntyneet mutta emme kovin paljon vähentyneetkään.

    Vuonna 1610 Suomessa asui 70 000 ruotsinkielistä joka muodosti 17,5% koko väestöstä.

    Vuonna 1880 Suomessa asui 294 900 ruotsinkielistä joka muodosti 14,3% väestöstä.

    Nyt lähes sama määrä muodostaa ainoastaan 5,6% väestöstä.

    "De svenskspråkigas antal i Finland

    År 1610 fanns det ca 70 000 svenskspråkiga i Finland. De utgjorde ca 17,5 % av hela befolkningen. År 1880 var de svenskspråkigas antal ca 294 900 och 14,3 % av hela Finlands befolkning. Härefter har antalet svenskspråkiga hållits ganska konstant medan den procentuella andelen minskat, p.g.a. att den finskspråkiga befolkningen kraftigt ökat. År 2002 fanns det 290 251 svenskspråkiga som utgjorde 5,6 % av Finlands befolkning.

    För 50 år sedan levde ca 60 % av finlandssvenskarna i kommuner med svenska som majoritetsspråk, idag är procenttalet ungefär 50. Särskilt i Helsingfors har befolkningsstrukturen kraftigt förändrats sedan förra sekelskiftet. Då var ca 40 % av helsingforsarna svenskspråkiga mot 6,3 % år 2002. Ändå utgör de nästan 40 000 svenskspråkiga helsingforsarna den absolut största svenska befolkningen i någon kommun eller stad i Finland.

    Utbredd tvåspråkighet bland finlandssvenskarna
    Finskspråkiga och svenskspråkiga lever i nära kontakt, en del svenskspråkiga bor till och med i områden isolerade från andra svenskspråkiga. Påföljderna av detta är dels blandäktenskap, dels ökad tvåspråkighet. En påföljd av de svenskspråkigas tvåspråkighet är att tvåspråkigheten bland de finskspråkiga minskat, eftersom de finskspråkiga i allt mindre utsträckning ”behöver” kunna svenska.

    Man bör ändå komma ihåg att inte alla finlandssvenskar är tvåspråkiga eller kan finska. Hälften av finlandssvenskarna lever i kommuner med svenska som majoritetsspråk och behöver kanske inte använda finska i sitt dagliga liv. En stor del av barn under skolåldern och en del av de vuxna svenskspråkiga är mer eller mindre enspråkigt svenska. Många av dem har de facto dialekten som modersmål och standardsvenskan är således deras andraspråk."

    http://www.edu.fi/planera/forskoleundervisning/om_barns_sprak/tvasprakighet/tvasprakigheten_i_finland/nagra_fakta

    "En stor del av barn under skolåldern och en del av de vuxna svenskspråkiga är mer eller mindre enspråkigt svenska. Många av dem har de facto dialekten som modersmål och standardsvenskan är således deras andraspråk."

    Vanhemmat ottavat valtavan riskin, kun jättävät lapsensa yhden vähemmistökielen, ruotsin, loukkuun Suomessa, joka on 95% suomenkielinen.
    Se on suurta hulluutta, jonka seuraukset kaatuvat lapsen niskaan.

    Kaikki kielivähemmistöt, kautta maailman, myös suomenkieliset Ahvenanmaalla ja Ruotsissa, joutuvat oman etunsa vuoksi opettelemaan pääkielen.

    Ruotsissa kaikilta edellytetään maan pääkielen opiskelua, vieraskielisissä kouluissakin vähintään 50% opetuksesta on oltava ruotsiksi.
    Suomessa pitäisi olla vastaava kielilaki. Se turvaisi vähemmistökielisten lasten oikeudet, sekä omaan kieleen että maamme pääkieleen.

    Äänestä

  • turkistarhat kirjoitti:

    Niih, sinun sairaan pääsi mukaan yksi svekkuli vastaa miljoonaa suomalaista olipa ammatti vaikka lomittaja. 291 000 on surkean pieni määrä nykyisessä vaarallisessa maailmassa.

    Ei suinkaan, minun pääni mukaan me ruotsinkieliset ja te suomenkieliset, suhteessa yhteiskuntaan, olemme tasa-arvoisia ja yhdenveroisia.
    Suomalaisina me äidinkielestämme riippumatta olemme 1:1, ja niin tulee ollakin

    Äänestä

  • SaimaS kirjoitti:

    "En stor del av barn under skolåldern och en del av de vuxna svenskspråkiga är mer eller mindre enspråkigt svenska. Många av dem har de facto dialekten som modersmål och standardsvenskan är således deras andraspråk."

    Vanhemmat ottavat valtavan riskin, kun jättävät lapsensa yhden vähemmistökielen, ruotsin, loukkuun Suomessa, joka on 95% suomenkielinen.
    Se on suurta hulluutta, jonka seuraukset kaatuvat lapsen niskaan.

    Kaikki kielivähemmistöt, kautta maailman, myös suomenkieliset Ahvenanmaalla ja Ruotsissa, joutuvat oman etunsa vuoksi opettelemaan pääkielen.

    Ruotsissa kaikilta edellytetään maan pääkielen opiskelua, vieraskielisissä kouluissakin vähintään 50% opetuksesta on oltava ruotsiksi.
    Suomessa pitäisi olla vastaava kielilaki. Se turvaisi vähemmistökielisten lasten oikeudet, sekä omaan kieleen että maamme pääkieleen.

    "Suomessa pitäisi olla vastaava kielilaki. Se turvaisi vähemmistökielisten lasten oikeudet, sekä omaan kieleen että maamme pääkieleen."

    Meillähän on vastaava kielilaki! Sillä erolla että koska Suomessa on kaksi "pääkieltä" niin jokaisella lapsella on oikeus niihin molempiin sekä oikeus itse valita niistä pääkielensä.
    Nykyinen laki turvaa kaikkien oikeudet yhtä lailla, eikä nosta kumpaakaan kieltä toisen yläpuolelle.
    Hyvä Suomi!

    ""Finlandssvenskar är svenskar

    Historia i graven. I sin nationalistiska yra verkar Sverige vara totalt okunnigt om den gemensamma historien mellan Sverige och Finland och att det har funnits svenskar i Finland i 1 500 år. Okunskapen är chockerande och en skamfläck i Sveriges historieundervisning, skriver författaren Tom Sörhannus.""""

    Äänestä

  • Miten tuo lähes kymmenen vuotta vanha Sörhannuksen kolumni liittyy keskusteltavaan aiheeseen, joka siis on suomen- ja ruotsinkielisten kielellistä yhdenvertaisuutta suhteessa yhteiskuntaan?
    TS edustaa pientä ääriruotsinkielistä ja ruotsimielistä falangia, ei hän ole mikään auktoriteetti - millään alalla!
    Kolumnissaan hän sitä paitsi moittii (riikin)ruotsalaisia eikä puhu Suomen kielipolitiikasta lainkaan.

    http://www.svd.se/finlandssvenskar-ar-svenskar

    Tämän linkin takana tuoreempi, RKP:n kannanotto Sörhannuksen mielipiteisiin ja asenteeseen.

    http://www.anna-maja.fi/sve/sagt_skrivet/article-50089-44166-svar-till-tom-sorhannus-hbl-1162015?offset_50089=20

    Sörhannus edustaa kaikkia meitä suomenruotsalaisia yhtä vähän kuin Halla-aho koko Suomen kansaa.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Suomessa pitäisi olla vastaava kielilaki. Se turvaisi vähemmistökielisten lasten oikeudet, sekä omaan kieleen että maamme pääkieleen."

    Meillähän on vastaava kielilaki! Sillä erolla että koska Suomessa on kaksi "pääkieltä" niin jokaisella lapsella on oikeus niihin molempiin sekä oikeus itse valita niistä pääkielensä.
    Nykyinen laki turvaa kaikkien oikeudet yhtä lailla, eikä nosta kumpaakaan kieltä toisen yläpuolelle.
    Hyvä Suomi!

    Meillähän on vastaava kielilaki (kuin Ruotsissa)! Sillä erolla että koska Suomessa on kaksi "pääkieltä" niin jokaisella lapsella on oikeus niihin molempiin sekä oikeus itse valita niistä pääkielensä.

    Hohoo, Ankdam, mitä hulluuksia puhut! Pakko on oikeus! Vähemmistökieli on pääkieli! Oikeus valita pääkielensä!

    Orjuus on vapautta. Yö on päivä, musta on valkoista. Mitä muuta väität?

    Oikeus valita pääkielensä, eli vaihtaa äidinkielensä vieraaksi kieleksi?
    Tuo on suorastaan etninen rikos, lapsen identiteetti muutetaan, lapsi ryöstetään isomman kielen puhujaksi, irti vanhempiensa ja sukunsa kieliryhmästä.
    Häpeän vanhempaa, joka sallii tuon tapahtua omalle lapselleen.

    Oikeus opiskella omalla kielellään, vähemmistökielellä, on todellinen, valtavan suuri oikeus, kun vähemmistökielisiä on vain 5% väestöstä.

    Mutta pakko opiskella 5% vähemmistön kieli on pelkästään alistava nöyryyttävä pakko miljoonille suomalaisille jotka eivät kertaakaan elämässään tarvitse osata sanaakaan ruotsia. Siihen joudutaan uhraamaan valtavan suuri summa suomalaisten verovaroja. Se köyhdyttää tätä maata vakavasti.

    Äänestä

Hurreja oli 10% 1930-luvulla, nyt siis 5%.

Äänestä

Laki "modersmålista" pitää välittömästi muuttaa niin, että kaksikielisen perheen lapset rekisteröidään aina suomenkielisiksi. Kepun ja Kokoomuksen pitää tehdä asiassa yhteistyötä Persujen kanssa. RKP ikuiseen oppositioon.
Sote uudistuksen myötä turhat ruotsinkieliset päiväkodit ja koulut pitää yhdistää.
Espoo ja Kauniainen yhteistyöhö, samoin Vantaa js Sipoo.

Espoo ja Vantaa eivät hyödy kaksikielisyydestä. Näille kaupungeille ruotsi ei ole ilo vaan meno. Vantaa ja Espoo ovat kansainvälisimmät kaupungit Suomessa.
Liike-elämä molemmissa kaupungeissa vaatii erittäin hyvää englannin osaamista.
Vantaalla korostuu venäjä. Ruotsi vie kaupunkeja impivaaralaisuuteen.

Äänestä
  • Taidat olla persu. Lisää pakkolakeja ja diktatuuria!
    Neffen mailma: Äidinkieltäänkään ei siis enää saisi itse päättää jos neffet pääsisivät valtaan.
    Kaikki sellainen joka on ristiriidassa neffen uskon kanssa kielletään. Kaikessa pitää olla hyötynäkökulma, neffen hyödyn luonnollisesti. Kaikki mitä neffe ei tarvitse on turhaa. Neffe puhuu suomea!!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Taidat olla persu. Lisää pakkolakeja ja diktatuuria!
    Neffen mailma: Äidinkieltäänkään ei siis enää saisi itse päättää jos neffet pääsisivät valtaan.
    Kaikki sellainen joka on ristiriidassa neffen uskon kanssa kielletään. Kaikessa pitää olla hyötynäkökulma, neffen hyödyn luonnollisesti. Kaikki mitä neffe ei tarvitse on turhaa. Neffe puhuu suomea!!

    ""besviken på språk lögner

    Inlagt av Gäst (ej verifierad) 13.11.2015 - 00:06
    orsaken till att jag inte lärt mig prata finska är för att ingen annan gjorde det i skolan att man som liten fick höra prata svenska det är din rättighet...""

    Äänestä

Laki "modersmålista" on syrjivä. Mikäli perhe on kaksikielinen, niin on luonnollista, että lapset rekisteröidään valtakielen mukaan. Kaksikielisyys on kallista ja turhaa.
Ruotsissa ei ole kaksikielisyyttä eikä Ahvenanmaalla.
Virossa venäläisellä vähemmistöllä ei ole etuoikeuksia.

Pakolaiset kotoutetaan puhumaan suomea. On käsittämätöntä, että meillä on vähemmistö, joka ei kotoudu. Minut vielä pakotetaan opiskelemaan kieltä, josta ei ole mitään hyötyä. Mieluummin opiskelen englantia ja ranskaa. Ruotsi on ruma kieli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

loppua.kohti kirjoitti:

sillä lopputulos on selvä - he katoavat.

Nyt 2,7%. Paljonko oli 10v.sitten, ja 50v.sitten? Siitä sen näkee kuinka käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu