Isänpäivän muisto

IsänpäiväHaudalla

Ensimmäinen isänpäivä ilman isää.
Vasta nyt ymmärrän, miltä isästäni tuntui, kun hän menetti oman isänsä, kun itse on samassa tilanteessa.
Tänään on monissa perheissä vietetty isänpäivää isää onnitellen ja iloiten.
Kuten myös niissä perheissä, joissa on isä menetetty, mutta silloin isää muistellen.
Isänpäivä on vain erilainen, kun isä on poissa.
Voi tehdä isänpäiväkakunkin isän muistolle ja käydä sytyttämässä isän haudalle kynttilän tai viedä kauniin kukan, kuten äidin haudalle äitienpäivänä.
Isänpäivä nostattaa muistot ja tunteet omasta isästä pinnalle.
Isänpäivä on, mutta isää ei enää ole, vain muistoissa.
Hautausmaalla olikin hyvin kaunista, paljon kynttilöitä, kuin Pyhäinpäivänä.
Hautausmaalla lepää monen rakas isä, jota isänpäivänä käydään muistamassa.

3

512

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keskiyöjo

      Vaikka tämä onkin surun aikaa sinulle niin muista myös että sinulla on paljon mistä olla kiitollinen. Aika harvalla on noin hyvä isä ollut, saati vanhempi joka vaikuttaa noinkin positiivisesti omaan lapseensa ja perheeseensä. Olet saanut paljon elämäsi aikana ja sinulla on edelleenkin paljon kuin monella muulla, vaikka se onkin vain rakkauden ja muistojen muodossa.

      • IsänpäiväHaudalla

        Onhan tuo totta, vaikka surun keskellä on niin vaikea hyväksyä kuoleman lopullisuutta tässä ajassa, mutta lohdutus on surun keskellä jälleen näkemisen toivo.
        Ehkä ajan kuluessa surukin hiljalleen helpottaa ja emmehän me tiedä, vaikka poisnukkuneet seuraavat läheistensä elämää täällä.
        He varmaan toivovat, että jatkamme elämää ja teemme niitä asioita mistä pidämme.
        Siitä täytyy olla tosi kiitollinen, että vanhempani olivat niin hyviä meitä kohtaan, kun monella lapsella voi olla vanhemmat, jotka eivät lapsistaan välitä ja voivat pahoinpidellä heitä, puhumattakaan, jos vanhemmat ovat alkoholisteja tai käyttävät huumeita, niin ei ole silloin lapsilla hyvä olla.


    • Anonyymi

      Isäni vammautui ollessaan talvisodassa ja jatkosodassa sen ensimmäisestä päivästä viimeiseen päivään , mutta ei enää komennettu Saksalaisia vastaan käytyyn Lapin sotaan . Kertausharjoituksineen kertyi isälleni palvelusta rintamilla ja koulutuksissa yhteensä lähes 5-vuotta . Se on pitkä aika toimia poikkeusoloissa verrattuna kotona rauhallisissa olosuhteissa elämiseen . Appeni kulki suunnilleen samat asiat ja hänen kohtalokseen tuli kaatuminen joukkueen johtajana . Annan hyvin suuren arvon näille vanhemmilleni ja vietän kotonani illan heidän muistoilleen !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1646
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      136
      938
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      764
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      529
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      475
    Aihe