Vastarintaliike järjesti katupartiointia Lahdessa

Lahden paikalliset kansallismieliset järjestivät lauantaina 7. marraskuuta yhdessä Vastarintaliikkeen aktivistien kanssa Lahden keskustaan katupartiointia.

Lahden viimeaikaisten tapahtumien takia Lahteen on pyydetty katupartiointia liikkeeltä. Partiointiin osallistui kaikkiaan toistakymmentä ihmistä.

Katupartio käynnisti kierroksensa puoli kahdeksalta illalla vesisateen siivittelemänä. Ryhmä lähti kiertämään Lahden keskusta-aluetta ja uudet ryhmäläiset vaihtoivat kuulumisia ja tutustuivat toisiinsa partion edetessä

Ihmisten reaktiot partiota kohtaan olivat suurilta osin iloista hämmästelyä: vieläkö löytyy ihmisiä, jotka jaksavat kantaa huolta suomalaisten elämisestä. Negatiivisia kommentteja ei keneltäkään kohdattu. Noin puolivälissä partiointia myös sade lakkasi lähes kokonaan ja loppuilta olikin mukavampi kierrosten osalta.

Illan aikana katupartio kohtasi ainoastaan yhden tilanteen, jossa keski-ikäinen nainen oli kaatunut maahan ja häntä auttamassa oli nuori nainen. Partio kävi varmistamassa, tarvitaanko tilanteessa apua. Nuoren naisen vahvistaessa tilanteen olevan kunnossa partio jatkoi kierrostaan keskusta-alueella.

Partio päätti kierroksensa noin puoli yhdentoista maissa, minkä jälkeen ryhmä jäi rupattelemaan vielä hetkeksi ennen kotiin lähtöä. KIITOS VIELÄ KERRAN KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!

Mikäli sinua kiinnostaa liittyä mukaan toimintaan, niin ota yhteyttä: vastarintaliike[at]openmailbox.org

Lähde: Patriootti

http://mvlehti.net/2015/11/09/patriootti-vastarintaliike-jarjesti-katupartiointia-lahdessa/
2169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tuollaiset partiot alkavat olla välttämättömiä lukuisilla paikkakunnilla Suomessa. Onneksi vapaaehtoisia löytyy. Poliisi ei ehdi joka paikkaan.

Äänestä

Natsit partioi ja heittelee polttopulloja. Kylläpä onkin turvallinen olo...

Äänestä

kulttuurien törmäyksiltä ei voi välttää, jo muinoin,, eikä niin kauankaan siitä ole, kun polttopulloja käytettiin maahantunkeutujia kohtaan, nyt lompsivat rajan yli ilman vastustusta.. #äimänkäkenä taas jonkun aikaa#

Äänestä

Jos pystyvät yhdenkin naisiin tai tyttöihin kohdistuvan raiskauksen ehkäisemään, on homma ajanut asiansa. Yleensäkin tuollaisen partion liikkuminen parantaa turvallisuutta.

Äänestä
  • Ai, kun sellainen heittelee polttopulloilla vastaantulevia ja puukottaa satunnaisen ohikulkijan turvallisuus muka paranee?

    Äänestä

  • Mistä sellainen tieto on peräisin, että vastarintaliikkeen kaverit ovat heittäneet polttopulloja?

    Äänestä

  • dfvcgh kirjoitti:

    Mistä sellainen tieto on peräisin, että vastarintaliikkeen kaverit ovat heittäneet polttopulloja?

    Kukahan muukaan niitä vastaanottokeskuksiiin heittelee?

    Äänestä

  • Esimerkiksi sinä.

    Äänestä

Asiallista toimintaa. Mutakuonot on pidettävä kurissa jos ei hyvällä niin pahalla.

Äänestä
  • Kantasuomalaisiahan nuo tuppaavat puukottamaan ja muutenkin riehuvat ja aiheuttavat ongelmia yleiselle järjestykselle.

    Äänestä

Kaikki väärällä tavalla monikulttuuriset maat ovat tuhon omia. Vain valtarotuun ja uskontoon eli kristinuskoon perustuvat kansallisvaltiot kykenevät luomaan kestävää ja luovaa kulttuuria. Historia kertoo tämän asian todeksi .... ja sen, että monikulttuuriset maat ovat väkivallan, raakuuden ja sodan pesäkkeitä. Vähemmistöjen tehtävä on alistua valtakulttuuriin tahdon alle ja sopeutua myös uskonnollisesti. Jos eivät sopeudu, niin edessä on sota ja kuolema.

Äänestä
  • Tuota, entäs vaikkapa Japani? Tai Kiina? Eivät taida perustua kristinuskoon... Kristityt ovat muuten osanneet sotia kesdkenäänkin varsin kiitettävästi...

    Äänestä

  • Oenoneeeeeeeeeeeeen kirjoitti:

    Tuota, entäs vaikkapa Japani? Tai Kiina? Eivät taida perustua kristinuskoon... Kristityt ovat muuten osanneet sotia kesdkenäänkin varsin kiitettävästi...

    Entäs Afrikan sarvi? Taitaa olla koko maailman perseenreikä oli uskonto mikähyvänsä.

    Äänestä

  • Persukulttuuri on poistettava maastamme sillä monikulttuurisuus tuhoaa Suomen.

    Äänestä

  • Onhan noita partioita nähty ennenkin muistaakseni IIssä saivat kyläläiset tarpeekseen rötösteliöistä meno loppui kerta heitolla . kaikki tuntevat toisensa ja kun annetaan kättäpidenpää kyläläisten toimesta alkaa pahuudet väistyä ,ihan kannatettavaa ,ja suuri kiitos niille jotka uhraavat viikonloppunsa .Isomissa kaupungeissa on asia erikseen lähinnä katupartiointia pahimmilla paikoilla , toivottavasti tämä lisääntyy samalla lailla kuin tiepalvelu ,toisaalta en en ymmärrä niitä jotka vastustavat tälläistä toimintaa ,onko se heiltä pois vaan mistä on kysymys .

    Äänestä

  • Kyseliä1 kirjoitti:

    Onhan noita partioita nähty ennenkin muistaakseni IIssä saivat kyläläiset tarpeekseen rötösteliöistä meno loppui kerta heitolla . kaikki tuntevat toisensa ja kun annetaan kättäpidenpää kyläläisten toimesta alkaa pahuudet väistyä ,ihan kannatettavaa ,ja suuri kiitos niille jotka uhraavat viikonloppunsa .Isomissa kaupungeissa on asia erikseen lähinnä katupartiointia pahimmilla paikoilla , toivottavasti tämä lisääntyy samalla lailla kuin tiepalvelu ,toisaalta en en ymmärrä niitä jotka vastustavat tälläistä toimintaa ,onko se heiltä pois vaan mistä on kysymys .

    Niin ja samalla kaupan päälle vähenevät vihervasemmistoa kannattavien henkilöiden murrot ja muu pienrikollisuus. Viherpunikit ovat silloin kotonaan ja toivovat, etteivät jää kiinni aiemmista rötöksistään.

    Äänestä

  • Olet oikeassa nämä viherpunkit täytyy karkoittaa muitten syöpäläisten ohella , Vasemmiston Paavo Arhinmäki joka on puheenjohtajista ainoa joka on tuomittu rikoksesta ,muut ovat kunniallisia ihmisia . TÄMÄ HULIKAANI SARKI JA RIEHUI SIIHENMALLIIN ETTÄ JOS TÄMÄ KAIKKIEN AIKOJEN ANARKISTI TÖHRIA OLISI SAATU NÄISTÄ RIKOKSISTA VASTUUSEEN OLISI LOPUN ELÄMÄÄNSÄÄ MAKSANUT KORVAUKSIA .

    Äänestä

Ja onnistuneen partioinnin päätteeksi pelattiin jälleen Kylmäkarhua aamun pikkutunneille saakka. Moni Vastarintaliikkeen aktivisti ja paikallinen löysi uuden, elinikäisen ystävän.

Äänestä

Matu puukotti naista. Vastarintaliikkeen partio olisi saanut olla paikalla estämässä.

"Mies puukotti naista lenkkipolulla Tesomalla

Mies puukotti ja löi naista Tampereen Tesomalla viime torstaina.

Nuori nainen oli lenkillä illalla noin kello 20.45 aikoihin Tesoman Käräjätörmän ja jäähallin välisellä alueella. Häntä lähestyi jäähallin suunnasta mies, joka pyysi tupakkaa. Naisella ei ollut tupakkaa, jolloin mies työnsi häntä kohti kävelytien reunaa ja löi kasvoihin.

Mies otti taskustaan teräaseen, piti oikealla kädellä uhrista kiinni ja yritti lyödä useita kertoja rinnan alueelle. Uhri onnistui suojaamaan itseään, mutta sai silti rintaansa neljä viiltohaavaa ja yhden torjuntavamman käteensä.

Poliisin mukaan mies on ulkomaalaistaustainen ja ihonväriltään kantaväestöä tummempi, mutta ei musta. Hän puhui suomea ontuen, mutta ymmärrettävästi. Miehellä oli lyhyt parransänki. Iältään mies saattoi olla noin 30-vuotias, hän oli noin 170 senttiä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka.

Hänellä oli yllään tumma taskullinen huppari ja jalassa löysähköt farkut sekä vaaleat lenkkarit. Jalassa oli vaaleat lenkkarit. Miehen yleisilme oli epäsiisti, ja hänen vaatteensa haisivat lialta ja hieltä.

Mies oli paennut paikalta kohti Tesoman jäähallia. Tekoa tutkintaan törkeänä pahoinpitelynä. Poliisi pyytää yleisön havaintoja alueella liikkuneilta sekä tietoja tuntomerkkeihin sopivasta ulkomaalaistaustaisesta miehestä. Tiedot voi toimittaa ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen [email protected] ja soittamalla virka-aikana numeroon 0295 445890.

Tesomalla murhattiin noin vuosi sitten mies puukottamalla. Tekijää ei ole saatu kiinni.

Juttua korjattu kello 13.23. Mies puhui poliisin mukaan suomea ontuen, ei suinkaan kävellyt ontuen."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015110920637308_uu.shtml

Äänestä

Julkisuudesssa on vähätelty mihinkä nämä katupartiot perustuvat ,eiköhän ole että suuomalaiset haluaavt pelastaa mamuilta jälkikanvunsa siksi katupartiot .

Äänestä

Poliisin kanta asiaan on ollut neutraali. Eivät suosittele eivätkä kiellä. Katupartioiden rooli on parhaimmillaan ennaltaehkäisevä. Partioita on lehtitietojen mukaan ollut liikkeellä monella paikkakunnalla. Jo tietoisuus niiden olemassaolosta voi pitää matuja järjestyksessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2012 kirjoitti:

Lahden paikalliset kansallismieliset järjestivät lauantaina 7. marraskuuta yhdessä Vastarintaliikkeen aktivistien kanssa Lahden keskustaan katupartiointia.

Lahden viimeaikaisten tapahtumien takia Lahteen on pyydetty katupartiointia liikkeeltä. Partiointiin osallistui kaikkiaan toistakymmentä ihmistä.

Katupartio käynnisti kierroksensa puoli kahdeksalta illalla vesisateen siivittelemänä. Ryhmä lähti kiertämään Lahden keskusta-aluetta ja uudet ryhmäläiset vaihtoivat kuulumisia ja tutustuivat toisiinsa partion edetessä

Ihmisten reaktiot partiota kohtaan olivat suurilta osin iloista hämmästelyä: vieläkö löytyy ihmisiä, jotka jaksavat kantaa huolta suomalaisten elämisestä. Negatiivisia kommentteja ei keneltäkään kohdattu. Noin puolivälissä partiointia myös sade lakkasi lähes kokonaan ja loppuilta olikin mukavampi kierrosten osalta.

Illan aikana katupartio kohtasi ainoastaan yhden tilanteen, jossa keski-ikäinen nainen oli kaatunut maahan ja häntä auttamassa oli nuori nainen. Partio kävi varmistamassa, tarvitaanko tilanteessa apua. Nuoren naisen vahvistaessa tilanteen olevan kunnossa partio jatkoi kierrostaan keskusta-alueella.

Partio päätti kierroksensa noin puoli yhdentoista maissa, minkä jälkeen ryhmä jäi rupattelemaan vielä hetkeksi ennen kotiin lähtöä. KIITOS VIELÄ KERRAN KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!

Mikäli sinua kiinnostaa liittyä mukaan toimintaan, niin ota yhteyttä: vastarintaliike[at]openmailbox.org

Lähde: Patriootti

http://mvlehti.net/2015/11/09/patriootti-vastarintaliike-jarjesti-katupartiointia-lahdessa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu