Varokaa uutta evankeliumia

Eddie Gibbs ja Ryan K. Bolger ovat yhdessä kirjoittaneet kirjan Emerging Churches: Creating Christian Community in Postmodern Cultures (Esiintulevat Kirkot: Kristillisen yhteisön luominen postmoderneissa kulttuureissa). Kirjan kustantaja on Baker Academic, Baker Publishing Group'in jaosto. Väite kirjan takakannen yläosassa ilmoittaa: "Paras kirja tähän mennessä Esiintulevasta Kirkosta".

Brian McLaren'in suositus tälle kirjalle on samaa mieltä tämän arvion kanssa. McLaren sanoo:
Jos haluaa todella perehtyä esiintuleviin kirkkoihin, niin tämä kirja on luettava... Se tunnistaa olennaiset teologiset korostukset ja se perustuu todellisiin keskusteluihin yli 50 henkilön kanssa.
Gibbs on seurakuntakasvun professori Fuller'in teologisessa seminaarissa ja on kirjoittanut monta kirjaa. Bolger on humanististen tieteiden akateeminen johtaja Fuller'in teologisen seminaarin globaalissa johdossa. Nämä kaksi kirjoittajaa ovat lyöttäytyneet yhteen antaakseen yleiskatsauksen niistä yhdeksästä mallista eli virtauksesta, joiden he näkevät paljastuvan esiintulevien kirkkojen käytännöissä. Heidän tutkimustyönsä tapahtui lähes viiden vuoden jakson aikana.

Yksi kirjoittajien tutkimista malleista on evankeliointi. He sanovat, että evankeliointi esiintulevassa kirkossa "sisältää elämän syvien kokemusten jakamista, niiden kanssa, jotka ovat uskon ulkopuolella". Esiintulevan kirkon johtajiin eivät tee vaikutusta ne, jotka puolustavat kristillistä uskoa kannattamalla ehdottomia vastauksia uskoa epäilevien vakuuttamiseksi.

Tämän trendin todisteeksi Gibbs ja Bolger lainaavat esiintulevan kirkon johtajaa, Pip Piper'ia, Birmingham'ista Englannista, joka sanoo:
Evankeliointi tai lähetystyö ei minulle ole enää ihmisten suostuttelua uskomaan, mitä itse uskon, ei väliä miten kireä tai luova minusta tulee. Se on enemmän jaettuja kokemuksia ja kohtaamisia. Se on elämän ja uskon taipaleen yhteistä kulkemista, kukin oman erikoisen perinteensä ja kulttuurinsa mukaan, kuitenkin hyväksyen mahdollisuuden kohdata Jumala ja totuus toinen toisessaan.
Pip Piper’in evankelioinnin määritelmä laukaisee raamatullisen hälytyksen. Eikö kristittyjä kehoteta antamaan järkeviä vastauksia uskomattomille, siitä miksi he uskovat? Jos ei, niin miksi sitten Pietari kirjoittaa:
"Vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla."
Entä jos joku, joka "haluaa kulkea elämän ja uskon taipaleen" jonkun kanssa, joka on sitoutunut kristillistä uskoa vastustavaan uskoon, menettää uskonsa?

Eikö tämä ole käänteistä evankeliointia? Missä meitä Raamatussa kehotetaan liittymään pakanoihin ja harkitsemaan heidän käsityksiään evankelioimisen keinoina?

Ilmeisesti Gibbs ja Bolger uskovat, että tällaisen evankelioinnin edut voittavat kielteiset puolet. He kirjoittavat:
Kristityt eivät voi todella evankelioida, elleivät ole valmiita siihen, että samalla heitä itseään evankelioidaan. Kertoessaan hyvää uutista ihmiset rikastuvat toisten uskontojen kannattajien osoittamista hengellisistä näkemyksistä, rehellisistä kysymyksistä ja hartauden syvyydestä. Toisten mukaan saaminen edellyttää heidän kuuntelemistaan ja oppimista heiltä. Paljon siitä, mitä on muissa uskonnoissa, ei välttämättä ole vihamielistä valtakuntaa kohtaan. Kristityt voivat oppia paljon muista elämäntavoista.
Olen tutkinut Raamattua, löytyykö sieltä yhtään ennakkotapausta tällaiselle evankelioinnille. Vanhan Testamentin profeetat varoittivat Israelin lapsia liittymästä pakanoihin, mutta he eivät välittäneet Jumalan varoituksesta. Kuten Jeremia julistaa:
Ja Herra sanoi minulle: "Juudan miesten ja Jerusalemin asukasten keskuudessa on salaliitto. He ovat kääntyneet takaisin ensimmäisten esi-isiensä pahoihin tekoihin, niiden, jotka eivät tahtoneet kuulla minun sanojani, ja he ovat seuranneet muita jumalia ja palvelleet niitä. Israelin heimo ja Juudan heimo ovat rikkoneet minun liittoni, jonka minä tein heidän isiensä kanssa. Sentähden, näin sanoo Herra: Katso, minä tuotan heille onnettomuuden, josta heillä ei ole pääsyä; ja kun he minua huutavat, en minä kuule heitä.
Tällaisesta selvästä Raamatun varoituksesta huolimatta Gibbs ja Bolger tarjoavat edelleen esimerkkiä sellaisesta, jonka uskotaan olevan menestyksellistä esiintulevan kirkon evankeliointia lainaten Spencer Burke'a, esiintulevan kirkon johtajaa, Kalifornian Newport Beach'ista. Burke sanoo:
Kristillinen perinne voisi kuitenkin pitäytyä hyväksyvään (inclusive) malliin, ei pois sulkevaan (exclusive). Meillä on yhteisöllinen sananselitys. Me luemme muita pyhiä kirjoituksia, sitten palaamme Raamattuun ja päätämme yhdessä, kuinka tulkitsemme, mitä olemme lukeneet kirjallisuudesta, jota muut uskonnot pitävät pyhänä.
Jatkuu