Minulla on ollut Jumalakuva väsymättömästä Jumalasta.
Jumalan väsymyksen syyksi mainittiin kutakuinkin tämä, sanat ei ole samat: "Ihmiskunnan touhujen seuraaminen ".
Juuri menossa oleva ohjelma tv7:lla. Minua väsytää kohta niin että nukahdan, Jumala ei nuku, niin olen itse oppinut eikä väsy. Onko Jumalatietouteni oikea vai väärä?
Eräs mies sanoi että Jumala on väsynyt
3
<50
Vastaukset
- jesajankirjassa
Jumala tosiaan oli kerran väsynyt kansan jumalanpalvelukseen. Hän pyysi kansaa, ettei se enää toisi uhreja hänelle, koska kansa vaelsi samalla jumalattomasti. Jos ihminen tekee pahaa ja samalla rukoilee Jumalaa, hän ei siihen mielisty. Siksi Jumala sanoi: "Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää: harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa leskien asiaa. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sano Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi".
Ei Jumala tietenkään muuten väsy, paitsi kansansa uppiniskaisuuteen joskus. Hänestä sanotaan. "Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala (ollut siis aina), joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton":Jumala ei väsy, mutta sanokaa missä se väsymätön Jumala luuraa?
Ja kuitenkin Jumala on väsynyt; kansansa on kai uppiniskaisempi kuin ikinä koskaan.Heikki "Hector" Harma epäili, että Jumala on voinut nukahtaa tai hän jatkaa luomistyötään muissa galakseissa ja minusta tuntuu, että tuo voisi olla totta kun todistuksia hänen olemassaolostaan ei vaan tule.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?791525Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141004Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95902Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot139674- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641- 74633